Pakolaisuus

Oikeita tilastoja turvapaikan hakijoista on vaikea löytää. Tässä ylen juttu josta selviää jotain:
https://yle.fi/uutiset/3-10264273

Vuoden 2015 jälkeen on 44000 hakemusta.

Kielteisiä päätöksiä 20000 joista 10000 palannut kotimaahansa ja 10000 edelleen suomessa.
Hyväksyttyjä hakemuksia 14000.
Loput 10000 ilmeisesti odottelevat päätöstä suomessa. Yhteensä siis ehkä 34000 suomessa tai tuntemattomassa paikassa.

Ikävää ettei systeemi toimi niin kuin pitäisi.
Yleisesti puhutaan siitä että käsittely on hidasta ja palautukset eivät toimi, henkilö voi jäädä vaikka on saanut kielteisen päätöksen.

Itsellä on jyrkempi linja. Ei ole oikein että tulija valitsee suomen kohteekseen ja jää tänne roikkumaan. Niin sen pitäisi mennä että suomi itse valitsee ketä tänne otetaan.

Ihmetyttää myönnettyjen hakemusten suuri määrä. Irakissa ei vainota muslimeja (jokin verran on kristityihin kohdistuvaa vainoa mutta he eivät ole lähteneet pakoon). Irakissa on henkilöitä joilla on isis -yhteyksiä ja ovat sen vuoksi menettäneet suvun/klaanin suojelun. Näitäkö me haluamme suojella? Kääntymistarinat voisi jättää omaan arvoonsa.
Miksi on siis näin paljon hyväksyttyjä hakemuksia?
Sotatilan vuoksi voi myöntää toissijaisen oleskeluluvan ja se voi estää palautuksen. Mutta henkilökohtaista vainoa tuskin on noin monella.

Edit: tässä juuri löytämäni migrin matkakertomus irakista:
 
Liitteet

  • Irak tiedonhankintamatka Bagdadiin loka-marraskuussa 2017.pdf
    231.2 KB · Luettu: 3
Viimeksi muokattu:
Oikeita tilastoja turvapaikan hakijoista on vaikea löytää. Tässä ylen juttu josta selviää jotain:
https://yle.fi/uutiset/3-10264273

Vuoden 2015 jälkeen on 44000 hakemusta.

Kielteisiä päätöksiä 20000 joista 10000 palannut kotimaahansa ja 10000 edelleen suomessa.
Hyväksyttyjä hakemuksia 14000.
Loput 10000 ilmeisesti odottelevat päätöstä suomessa. Yhteensä siis ehkä 34000 suomessa tai tuntemattomassa paikassa.

Ikävää ettei systeemi toimi niin kuin pitäisi.
Yleisesti puhutaan siitä että käsittely on hidasta ja palautukset eivät toimi, henkilö voi jäädä vaikka on saanut kielteisen päätöksen.

Itsellä on jyrkempi linja. Ei ole oikein että tulija valitsee suomen kohteekseen ja jää tänne roikkumaan. Niin sen pitäisi mennä että suomi itse valitsee ketä tänne otetaan.

Ihmetyttää myönnettyjen hakemusten suuri määrä. Irakissa ei vainota muslimeja (jokin verran on kristityihin kohdistuvaa vainoa mutta he eivät ole lähteneet pakoon). Irakissa on henkilöitä joilla on isis -yhteyksiä ja ovat sen vuoksi menettäneet suvun/klaanin suojelun. Näitäkö me haluamme suojella? Kääntymistarinat voisi jättää omaan arvoonsa.
Miksi on siis näin paljon hyväksyttyjä hakemuksia?
Sotatilan vuoksi voi myöntää toissijaisen oleskeluluvan ja se voi estää palautuksen. Mutta henkilökohtaista vainoa tuskin on noin monella.
Tilastot:
http://tilastot.migri.fi/#decisions
 
Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin – nyt EIT vaatii Suomelta selvitystä miehen kuolemasta
Kahden murhaiskun takia Suomeen paennut mies tapettiin Bagdadissa kolme viikkoa paluunsa jälkeen.

Suomessa asuva aikuinen tytär valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle, kun hänen isänsä palautettiin Irakiin ja tapettiin pian sen jälkeen.
Susanna Reinboth HS
Julkaistu: 19.2. 16:51

EUROOPAN ihmisoikeustuomioistuin (EIT) pyytää Suomelta selvitystä Irakiin palautetun turvapaikanhakijan kuolemasta. Mies tapettiin joulukuussa 2017 kolme viikkoa sen jälkeen, kun hän oli palannut Irakiin saatuaan Suomesta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa.

Tapauksesta on EIT:lle valittanut miehen Suomessa asuva aikuinen tytär.

MIES TYÖSKENTELI Saddam Husseinin hallinnon aikana armeijassa. Saddamin kukistuttua mies oli töissä amerikkalaisen logistiikkayrityksen palveluksessa Abu Ghraibissa, jossa sijaitsi pahamaineinen vankila.

Vuonna 2007 mies palkattiin rikostutkijaksi Irakin sisäministeriön alaiseen virastoon, jonka tehtävänä oli tutkia ihmisoikeusrikoksia ja korruptiota.

Mies on työpaikkansa ainoa sunnimuslimi. Hän kuulusteli satoja rikoksesta epäiltyjä, ja hän eteni urallaan sunnitaustasta huolimatta.

Työstä tuli kuitenkin vaarallisempaa, kun puolisotilaalliset shiiajoukot alkoivat saada yhä näkyvämmän ja virallisemman aseman Irakissa. Viraston työ kohdistui usein tiedustelupalvelun ja shiiajoukkojen jäseniin.

ALKUVUODESTA 2015 mies joutui erään tutkinnan aikana kiistaan shiiataustaisen kollegansa kanssa. Kollega uhkasi riidan yhteydessä hänen henkeään.

Pian tämän jälkeen mies joutui murhayrityksen kohteeksi, kun hän oli poistumassa virastosta autonkuljettajansa kanssa. Mies ilmoitti ampumisesta poliisille, mutta hänelle selvisi, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta saada turvaa Irakin viranomaisilta. Hän erosi työstään maalikuussa 2015.

Huhtikuussa 2015 hän joutui toisen murhayrityksen kohteeksi. Autopommi räjähti hänen autossaan vain minuutteja sen jälkeen, kun hän oli poistunut siitä vaimonsa kanssa.

Lisäksi pariskunnan tytär, EIT-valituksen tekijä, yritettiin siepata. Tytär onnistui kuitenkin pakenemaan.

KOKO PERHE meni maan alle. Elokuussa 2015 mies, tytär ja poika pakenivat maasta. Vaimo ja kaksi muuta tytärtä jäivät piilopaikkaansa Irakiin.

Syyskuussa 2015 mies haki turvapaikkaa Suomesta. Maahanmuuttovirasto (Migri) hylkäsi hakemuksen joulukuussa 2016.

Migri piti miehen kertomusta uskottavana ja piti totena, että mies oli joutunut kahden murhayrityksen kohteeksi Irakissa. Se ei kuitenkaan uskonut, että ampumisella ja autopommilla oli mitään tekemistä miehen henkilökohtaisten ominaisuuksien tai taustan kanssa. Kollegan kanssa käytyä kiistaa Migri piti kahden yksilön välisenä riitana.

Migri huomautti, että mies oli pystynyt nousemaan virastossaan johtavaan asemaan huolimatta siitä, että hän oli työskennellyt amerikkalaisten hyväksi. Tämä viittasi siihen, ettei viranomaisilla ollut mitään erityistä kiinnostusta mieheen.

Migri kuitenkin myönsi, että Irakissa sunniarabien on erittäin vaikea saada suojelua viranomaisilta.

HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS piti Migrin kielteisen päätöksen voimassa.

Oikeus totesi, etteivät Saddamin hallinnon virkamiehet enää olleet järjestelmällisen vainon vaarassa. Miehen työskentely amerikkalaisten hyväksi oli loppunut yli kymmenen vuotta aiemmin, joten sekään ei todennäköisesti johda vainoon.

Murhayrityksiä oikeus piti osoituksena Bagdadin yleisestä turvallisuustilanteesta. Se ei uskonut, että iskut olisivat olleet suunnattuja juuri miestä vastaan. Tämän vuoksi oikeus piti epätodennäköisenä, että mies olisi vaarassa Irakissa.

Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt jutulle valituslupaa, joten 29. marraskuuta 2017 mies lähti vapaaehtoisella palautuslennolla takaisin Irakiin.

Kolme viikkoa myöhemmin, todennäköisesti 17. joulukuuta, tuntemattomat hyökkääjät ampuivat miehen.

NYT EIT HALUAA Suomen hallitukselta vastauksen siihen, rikkoiko miehen palautus ihmisoikeussopimusta.

Selvityspyyntö koskee sopimuksen ydinartikloita.

Sopimuksen kakkosartiklassa turvataan jokaisen oikeus elämään, ja kolmas artikla kieltää kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun.

Sopimusvaltiot eivät myöskään saa palauttaa ketään maahan, jossa hänen henkensä on uhattuna tai jossa häntä uhkaa kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu.

Valituksessaan tytär korosti sitä, ettei isän kertomukseen liittynyt uskottavuusongelmia. Tästä huolimatta Suomen viranomaiset eivät ymmärtäneet, että mieheen kohdistui todellinen uhka. Viranomaisten johtopäätökset olivat siten vääriä.

Tytär viittasi EIT:n aiempaan oikeuskäytäntöön ja muistutti, että tällaisessa tilanteessa viranomaisilla on näyttötaakka siitä, ettei aiempi vaino jatku. Tyttären mielestä Suomen viranomaisten päätös hylätä miehen turvapaikkahakemus oli selvässä ristiriidassa EIT:n aiempien ratkaisujen kanssa.

Tytär valitti joutuneensa myös itse epäinhimillisen kohtelun uhriksi, koska isän palautus ja väkivaltainen kuolema ovat aiheuttaneet hänelle huomattavaa kärsimystä.

Suomen vastine EIT:lle ei ole tässä vaiheessa julkinen.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006006908.html
 
shia.jpg
Olisiko miehellä ollut muuta mahdollisuutta kuin olla
a. pääkaupungissa missä luultavasti on kaikkia uskonnollisia ryhmiä tai
b. Suomessa missä on sekaisin sunneja ja shiioja mutta Kela hoitaa toimeentulon ad infinitum?

Voisiko maan sisäinen pako olla mahdollinen? Osaisi kuitenkin maan kielen ja tavat eikä koulutusta osoittavat paperit hukkuisi Välimereen?
 
Muistan kuinka Suomen Kuvalehti teki 2015 tms. jutun, jonka mukaan "Damaskoksessa pelätään". Siinä kerrottiin nyyh nyyh-tarinaa Damaskoksen isosta irakilaispopulaatiosta, jota pelotti mennä kotiin ja joka oli kauhuissaan DAESH-urpojen etenemisen vuoksi. "Meidät on jätetty tänne kuolemaan" jne. Sitten kun pintaa vähän raaputettiin, paljastui että hepskukkuu, Saddamin vanhaa kaasuttajakaartia sun muuta reiluakerhoahan he olivat. Tämäkin nyt ammuttu heppu on ollut duunissa logistiikkayrityksessä Abu Ghraibissa...
 
Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin – nyt EIT vaatii Suomelta selvitystä miehen kuolemasta
Kahden murhaiskun takia Suomeen paennut mies tapettiin Bagdadissa kolme viikkoa paluunsa jälkeen.

Suomessa asuva aikuinen tytär valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle, kun hänen isänsä palautettiin Irakiin ja tapettiin pian sen jälkeen.
Susanna Reinboth HS
Julkaistu: 19.2. 16:51

EUROOPAN ihmisoikeustuomioistuin (EIT) pyytää Suomelta selvitystä Irakiin palautetun turvapaikanhakijan kuolemasta. Mies tapettiin joulukuussa 2017 kolme viikkoa sen jälkeen, kun hän oli palannut Irakiin saatuaan Suomesta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa.

Tapauksesta on EIT:lle valittanut miehen Suomessa asuva aikuinen tytär.

MIES TYÖSKENTELI Saddam Husseinin hallinnon aikana armeijassa. Saddamin kukistuttua mies oli töissä amerikkalaisen logistiikkayrityksen palveluksessa Abu Ghraibissa, jossa sijaitsi pahamaineinen vankila.

Vuonna 2007 mies palkattiin rikostutkijaksi Irakin sisäministeriön alaiseen virastoon, jonka tehtävänä oli tutkia ihmisoikeusrikoksia ja korruptiota.

Mies on työpaikkansa ainoa sunnimuslimi. Hän kuulusteli satoja rikoksesta epäiltyjä, ja hän eteni urallaan sunnitaustasta huolimatta.

Työstä tuli kuitenkin vaarallisempaa, kun puolisotilaalliset shiiajoukot alkoivat saada yhä näkyvämmän ja virallisemman aseman Irakissa. Viraston työ kohdistui usein tiedustelupalvelun ja shiiajoukkojen jäseniin.

ALKUVUODESTA 2015 mies joutui erään tutkinnan aikana kiistaan shiiataustaisen kollegansa kanssa. Kollega uhkasi riidan yhteydessä hänen henkeään.

Pian tämän jälkeen mies joutui murhayrityksen kohteeksi, kun hän oli poistumassa virastosta autonkuljettajansa kanssa. Mies ilmoitti ampumisesta poliisille, mutta hänelle selvisi, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta saada turvaa Irakin viranomaisilta. Hän erosi työstään maalikuussa 2015.

Huhtikuussa 2015 hän joutui toisen murhayrityksen kohteeksi. Autopommi räjähti hänen autossaan vain minuutteja sen jälkeen, kun hän oli poistunut siitä vaimonsa kanssa.

Lisäksi pariskunnan tytär, EIT-valituksen tekijä, yritettiin siepata. Tytär onnistui kuitenkin pakenemaan.

KOKO PERHE meni maan alle. Elokuussa 2015 mies, tytär ja poika pakenivat maasta. Vaimo ja kaksi muuta tytärtä jäivät piilopaikkaansa Irakiin.

Syyskuussa 2015 mies haki turvapaikkaa Suomesta. Maahanmuuttovirasto (Migri) hylkäsi hakemuksen joulukuussa 2016.

Migri piti miehen kertomusta uskottavana ja piti totena, että mies oli joutunut kahden murhayrityksen kohteeksi Irakissa. Se ei kuitenkaan uskonut, että ampumisella ja autopommilla oli mitään tekemistä miehen henkilökohtaisten ominaisuuksien tai taustan kanssa. Kollegan kanssa käytyä kiistaa Migri piti kahden yksilön välisenä riitana.

Migri huomautti, että mies oli pystynyt nousemaan virastossaan johtavaan asemaan huolimatta siitä, että hän oli työskennellyt amerikkalaisten hyväksi. Tämä viittasi siihen, ettei viranomaisilla ollut mitään erityistä kiinnostusta mieheen.

Migri kuitenkin myönsi, että Irakissa sunniarabien on erittäin vaikea saada suojelua viranomaisilta.

HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS piti Migrin kielteisen päätöksen voimassa.

Oikeus totesi, etteivät Saddamin hallinnon virkamiehet enää olleet järjestelmällisen vainon vaarassa. Miehen työskentely amerikkalaisten hyväksi oli loppunut yli kymmenen vuotta aiemmin, joten sekään ei todennäköisesti johda vainoon.

Murhayrityksiä oikeus piti osoituksena Bagdadin yleisestä turvallisuustilanteesta. Se ei uskonut, että iskut olisivat olleet suunnattuja juuri miestä vastaan. Tämän vuoksi oikeus piti epätodennäköisenä, että mies olisi vaarassa Irakissa.

Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt jutulle valituslupaa, joten 29. marraskuuta 2017 mies lähti vapaaehtoisella palautuslennolla takaisin Irakiin.

Kolme viikkoa myöhemmin, todennäköisesti 17. joulukuuta, tuntemattomat hyökkääjät ampuivat miehen.

NYT EIT HALUAA Suomen hallitukselta vastauksen siihen, rikkoiko miehen palautus ihmisoikeussopimusta.

Selvityspyyntö koskee sopimuksen ydinartikloita.

Sopimuksen kakkosartiklassa turvataan jokaisen oikeus elämään, ja kolmas artikla kieltää kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun.

Sopimusvaltiot eivät myöskään saa palauttaa ketään maahan, jossa hänen henkensä on uhattuna tai jossa häntä uhkaa kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu.

Valituksessaan tytär korosti sitä, ettei isän kertomukseen liittynyt uskottavuusongelmia. Tästä huolimatta Suomen viranomaiset eivät ymmärtäneet, että mieheen kohdistui todellinen uhka. Viranomaisten johtopäätökset olivat siten vääriä.

Tytär viittasi EIT:n aiempaan oikeuskäytäntöön ja muistutti, että tällaisessa tilanteessa viranomaisilla on näyttötaakka siitä, ettei aiempi vaino jatku. Tyttären mielestä Suomen viranomaisten päätös hylätä miehen turvapaikkahakemus oli selvässä ristiriidassa EIT:n aiempien ratkaisujen kanssa.

Tytär valitti joutuneensa myös itse epäinhimillisen kohtelun uhriksi, koska isän palautus ja väkivaltainen kuolema ovat aiheuttaneet hänelle huomattavaa kärsimystä.

Suomen vastine EIT:lle ei ole tässä vaiheessa julkinen.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006006908.html
Kukaan ei koskaan kysy miksi henkilöä uhataan? Kuinka moni jonka henki on vaarassa on itse aiheuttanut tilanteen? Joku on saattanut olla esim. rikollisjärjestön jäsen tms.
Pitäisikö Suomen siis antaa entisille järjestäytyneen rikollisjärjestön jäsenille turvapaikka? Entäs jos on ollut terroristi järjestön jäsen? Turvapaikka? Kyllähän näitä kaikkia syitä riittää. Kyllä kotimaan velvollisuus on antaa suojaa rikokselta. Asia muuttuu jos uhan aiheuttaa kotimaan poliittinen järjestelmä.
 
Jos tuosta tarinasta puoletkin on totta, niin onhan se nyt hyvin omituista että tuollaisella taustalla palautetaan takaisin Irakiin. Ihan varmasti on ollut hengenvaarassa jo kauan ja tappajat ovat melko varmasti sunneja. Voi toki olla että viranomaiset tietävät jotain mitä me emme tiedä, mutta selvää on että valituspyyntö ihmisoikeustuomioistuimelle on tässä tapauksessa enemmän kun paikallaan.

Toki jos ihan tarkkoja ollaan, niin kyllä tuollaiset ihmiset tuollaisella taustalla pitäisi kuulua USA:n vastuulle...ei Suomella ole tuossa Irakin sirkuksessa osaa eikä arpaa....ei ainakaan painavaa arpaa.

Tässä toimittiin tismalleen oikein

– Olkaa hyvä ja tutustukaa oheisiin asiakirjoihin, jotka liittyvät sisäministerin päätökseen poistaa tyttäreltänne, Shamima Begumilta, Britannian kansalaisuus, kirjeessä luki.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c0525dec-7f20-4812-b4f2-a034d7207bb5

Päätös Begumin kansalaisuuden poistamisesta tehtiin kirjeen mukaan tiistaina ja se on voimassa heti. Britannian sisäministeri Sajid Javid sanoi aiemmin viime viikolla, ettei hän epäröi estää terroristijärjestöä tukeneiden ihmisten paluuta Britanniaan.

https://en.wikipedia.org/wiki/Sajid_Javid

Begum on anellut paluuta kotimaahan Britanniaan vauvansa tähden. Se ei kuitenkaan näytä onnistuvan - erityisesti, koska nuori nainen ei ole osoittanut minkäänlaista katumusta teostaan ja koska hän voi olla uhka Britannian turvallisuudelle.

Meillä Suomessa päättäjät pohtivat sitä, että pitääkö maahan palaaville terroristeille antaa korotettua sosiaalitukea, että ovat sitten ihmisiksi eivätkä katko kantaväestöltä kauloja :ROFLMAO: Vähän on eri systeemit meillä ja briteillä, vaikka jälkimmäiset osallistuvat terrorismin vastaiseen sotaan ihan paikan päällä.
 
Jos tuosta tarinasta puoletkin on totta, niin onhan se nyt hyvin omituista että tuollaisella taustalla palautetaan takaisin Irakiin. Ihan varmasti on ollut hengenvaarassa jo kauan ja tappajat ovat melko varmasti sunneja.

Niin kuinkahan, ei kait ton jannun murha ollut Irakin valtion sanktioima tai toimeenpanema ja Irakin, ei Suomen, tehtävä on suojella Irakin kansalaisia. Kuten sanottu, edes perin vittumainen naapuri ei ole peruste turvapaikalle ja vainoaja ei ollut valtio.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä Suomessa päättäjät pohtivat sitä, että pitääkö maahan palaaville terroristeille antaa korotettua sosiaalitukea, että ovat sitten ihmisiksi eivätkä katko kantaväestöltä kauloja :ROFLMAO: Vähän on eri systeemit meillä ja briteillä, vaikka jälkimmäiset osallistuvat terrorismin vastaiseen sotaan ihan paikan päällä.

Niin Suomi ei kaiketi edes kumoa Isisin riviin lähteneiden oleskelulupia saatikka mahdollista kansalaisuutta. Puhe on halpaa, Orvot ja muut saa mussuttaa mitä tahtoo mutta, kun Helsinki Vantaalle tulee kauloja katkonut uskonsoturi jolla on turvapaikka Suomessa, ei kumoaminen tule kyseseeseen, koska kotosalla voi odottaa vastapuolen kaulojen katkoja. Että tervetuloa vaan katkomaan muutaman suomalaisen, mielellään persun, kaula, niitä on muutenkin ihan liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Helsingin poliisin twitterissä maininta 4 palautetusta rikollisesta Irakiin.

Jos meillä on 10000 hylsyllistä turvapaikanhakijaa ja palautuksia jatketaan kerran viikossa, niin 48 vuotta kestää palautukset.
Jos se saadaan rullaamaan jokapäivä vuoden ympäri, niin 6,5 vuotta riittää.

Mikäpä kiire valmiissa maailmassa.
 
Saattaa taas maistua kun rikollinen totuus alkaa paljastua.

17 hrs
Juncker haluaa heittää Unkarin hallituspuolueen Fideszin ulos Euroopan parlamentin kansanpuolueiden ryhmästä, koska Unkarin hallitus aloittaa mediakampanjan kertoakseen, mikä osuus Soroksella ja Junckerilla on sen mielestä Euroopan pakolaiskriisiin, Die Welt uutisoi.
https://www.welt.de/politik/ausland...rn-Orban-und-mir-keinerlei-Schnittmengen.html

Rönkön kommenttiketjussa oli linkki juttuun.

OUR WORLD: SOROS’S CAMPAIGN OF GLOBAL CHAOS
The first thing that we see is the megalomaniacal nature of Soros’s philanthropic project. No corner of the globe is unaffected by his efforts. No policy area is left untouched.
BY CAROLINE B. GLICK

AUGUST 22, 2016 21:44
https://www.jpost.com/Opinion/Our-World-Soross-campaign-of-global-chaos-464770

"Soros’s groups are on the ground enabling illegal immigrants to enter the US and Europe. They have sought to influence US Supreme Court rulings on illegal immigration from Mexico. They have worked with Muslim and other groups to demonize Americans and Europeans who oppose open borders."
 
Viimeksi muokattu:
Analyysi: Juncker ja Soros esitetään Unkarin hallituksen julisteissa pakolaisvyöryn alullepanijoina
  • 8
  • 7
  • JAA:
xlarge-3697624.jpg

Tämä kaksikko on Unkarin hallituksen mielestä suuri vaara unkarilaisille. Vasemmalla EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, oikealla miljardööri George Soros. KUVA: OLIVIER HOSLET / POOL
ULKOMAAT 20.2.2019 21:21
SEPPO YLÖNEN
EU-komission puheenjohtaja ei ilahtunut roolistaan variksenpelättimenä. Juncker haluaa savustaa Orbánin puolueen oikeistopuolueiden EU-perheestä.
xlarge-3697625.jpg
Ulkomaantoimittaja Seppo Ylönen.
Jean-Claude Juncker ja George Soros näyttävät olevan mitä parhaimmalla tuulella. Nauru vääntää miesten poskilihakset poimuille.
Tällaisena esitellään unkarilaisille EU-komission luxemburgilainen puheenjohtaja ja unkarilaissyntyinen miljardööri tuoreissa katumainoksissa. Tekstinä niissä lukee unkariksi "sinulla on oikeus tietää, mitä Bryssel suunnittelee".
Kyse on Unkarin hallituksen kampanjasta EU:n maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Hallituksen Facebook-sivuilla selitetään, että "Brysselin suunnitelmat maahanmuuton kiihdyttämiseksi uhkaavat perustavalla tavalla Unkarin turvallisuutta".
Tuki laittomalle maahanmuutolle
Viktor Orbánin hallitus väittää, että EU aikoo jakaa maahanmuuttajat sitovilla maakiintiöillä, heikentää jäsenvaltioiden rajavalvontaa ja helpottaa viisumia jakamista siirtolaisille.
– Bryssel haluaa tukea laitonta maahanmuuttoa, kiteytti hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács.
Orbánin hyökkäily EU:n kimppuun on yleensä kuitattu Brysselissä hiljaisuudella. EU-komissio ei ole halunnut heittää bensaa liekkeihin.
Nyt komissio vastasi Unkarille. Unkarin hallituksen kampanja on komission mielestä "groteski salaliittoteoria".
EU:n mukaan rajavalvontaa ei aiota heikentää vaan vahvistaa. Suunnitelmia humanitääristä viisumeista ei ole olemassa. Kreikkaan ja Italiaan rantautuneiden pakolaisten jakamisesta maakiintiöihin on olemassa päätös, mutta se on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.
Kristilliset arvot kaukana
Myöskään Jean-Claude Junckeria ei Unkarin julistekampanja naurattanut. Luxemburgilainen kristillisdemokraatti on sitä mieltä, ettei Orbánin Fidesz-puolue edusta millään lailla kristillisiä arvoja. Juncker sanoo, että hänellä ja Orbánilla ei ole mitään yhteistä.
Junckerin mielestä Fideszin paikka ei ole Euroopan kansanpuolueen (EPP) ryhmässä, joka on EU-parlamentin keskustaoikeiston puolueiden yhteistyökuvio.
Juncker toivoo, että EPP:n vaalivankkurien vetäjäksi valittu saksalainen Manfred Weber miettii tarkasti, tarvitseeko EPP Fideszin ääniä.
Baijerin CSU:ta edustava Weber ei ole ottanut kantaa Unkarin kampanjaan. Jos EPP:stä tulee toukokuun vaaleissa EU-parlamentin suurin ryhmittymä, on Weber suurella todennäköisyydellä Junckerin seuraaja komission puheenjohtajana.
Veronmaksajien rahat likoon
Unkarin hallituksen julistekampanja maksetaan valtion kukkarosta. Orbánin kansallismielinen Fidesz yrittää vakuuttaa, ettei kyse ole hallituspuolueen vaalikampanjasta EU-parlamentin vaaleihin.
Samantyylisillä julisteilla Fidesz pelotteli äänestäjiä Unkarin parlamenttivaalien alla vuosi takaperin. Unkariin ei ole tullut juuri nimeksikään pakolaisia tai muita siirtolaisia, mutta Fidesz keräsi jättipotin äänistä.
Silloin kuvissa poseerasi vain George Soros, joka pantiin tilille "maahanmuuttajien vyörystä". Unkarinjuutalainen suurinvestoija ja filantrooppi on leimattu Orbánin hallituksen toimesta "Unkarin valtion viholliseksi".
Soros lähti Unkarista kommunistivallan jaloista toisen maailmansodan jälkeen, asettui Britanniaan ja Yhdysvaltoihin, missä hänestä tuli osake- ja valuuttakaupoilla satumaisen rikas. Osan omaisuudestaan 88-vuotias Soros on käyttänyt demokratian, oikeusvaltion ja mielipidevapauden tukemiseen Itä-Euroopassa ja kehitysmaissa. Hän on myös tukenut pakolaisten inhimillistä kohtelua.
Turvapaikanhakijat parakkeihin
Orbánin Unkari on ollut jatkuva päänsärky EU:lle. Unkaria on syytetty eurooppalaisten arvojen ja oikeusvaltioperiaatteen polkemisesta maahan.
EU-komissio valitti viime kesänä Euroopan tuomioistuimeen Unkarin päätöksestä perustaa Serbian-rajalleen läpikulkualueita. Turvapaikkaa hakevat joutuvat odottelemaan rajalle rahdatuissa parakeissa niin kauan, että heidän anomuksensa on käsitelty.
Viimeiset kiistat liittyvät lakeihin, joilla Unkari kieltää kansalaisjärjestöjen ja yliopistojen ulkomaisen rahoituksen. Sorosin perustama Central European University ei jäänyt odottamaan Euroopan tuomioistuimen ratkaisua, vaan siirsi yliopiston toiminnan Budapestista Wieniin.
Unkari saa asukasta kohden eniten avustusta kaikista EU-maista.

https://www.kaleva.fi/uutiset/ulkom...teissa-pakolaisvyoryn-alullepanijoina/815645/
 
Olen jo kirjoittanut aiemmin antiikin kreikan turvapaikan hakijoista, olivat rikkaita ylimyksiä jotka toivat vaurautta.

Roomassa oli toisin. Perustaja Romulus halusi lisää väkeä turvaamaan huoltosuhdetta.Hän perusti kahden kukkulan väliin Asylum nimisen paikan ja kutsui sinne turvapaikan hakijoita. Paikalle tulikin paljon asukkaita: vainottuja, vapaita, orjia, rikollisia,...
Kaikki näytti hyvältä mutta yksi pieni ongelma oli: kaikki turvapaikanhakijat olivat miehiä.

Romulus keksi juonen tilanteen korjaamiseksi. Hän järjesti uskonnolliset juhlat johon kutsuttiin naapurivaltioiden asukkaat. Siellä ei saanut olla aseita. Turvapaikan hakijoilla itsellään kuitenkin oli miekat ja he ajovat vieraat miehet pois. Naiset pitivät itsellään.
 
Mitäköhän varten Suomessa puhutaan suomalaisista, somaleista jne? Tarkoitan ja viittaan siis suomalaisuuteen etnisyytenä. Jenkeissäkin puhutaan amerikan-suomalaisista, amerikan-meksikolaisista jne. Suomessa maahanmuuttajasta yritetään leipoa etnistä suomalaista ja tämä vähän hämärtää hommaa. Ei suomalaiseksi muututa vaan synnytään. Suomen kansalaiseksi voidaan tulla. Halla-ahohan makusteli tuon asian ympärillä jossain haastattelussa.
 
Tuo saattaa myös olla ihan kiusantekoa kansallismielisiä kohtaan tärähtäneistön taholta. No myrskyvaroitus on annettu. Vaaleja odotellessa.
 
Tuo saattaa myös olla ihan kiusantekoa kansallismielisiä kohtaan tärähtäneistön taholta. No myrskyvaroitus on annettu. Vaaleja odotellessa.
Höpö höpön..

”Yksi syy miksi keskustelu on niin hankalaa on se, että suomen kielessä ei ole erillistä sanaa suomalaiselle etnisyytenä ja suomalaisille kansalaisena”, Halla-aho sanoi tähän.

Halla-aho jatkoi, että jos hän itse muuttaisi Somaliaan ja saisi Somalian kansalaisuuden, hän olisi somalialainen muttei varmasti kenenkään mielestä somali.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/26...lupolitiikkaa-li-andersson-ja-jussi-halla-aho
 
Back
Top