ironside kirjoitti:Second kirjoitti:Viivytystaistelu siis ei oikeastaa poikkea jäykästä puolustuksesta muuten kuin että jossakin vaiheessa sieltä varmuudella lähdetään ja vastuualue on isompi (riippuen maastosta).
Hmh, ainakin tuo jenkkien viivytystaistelu poikkesi mielestäni hyvinkin paljon suomalaisen hirviprikaatin jäykästä puolustuksesta: siinä missä härmän jätkät rakentavat jopa kenttälinnoitettuja asemia, jenkkien puolustussuunnitelma nojasi valmiiksi tehtyihin ampuma-asemiin (käytännössä vain puskutraktorien sopiviin kohtiin ruopimiin kuoppiin), joihin vaunut ajoivat hull down -asemiin. Niistä ammuttiin niin kauan että Pahan valtakunnan moottoroitu kiväärirykmentti saa nekkuunsa niin kauan että divisioonan tykistöryhmän sijaan tarvitaankin armeijan tykistöryhmän ja/tai ilmavoimien tukea ja joutuu levittäytymään odotusasemiin (vaunut ja äijät kumpujen taakse piiloon tulitukea odottamaan), minä aikana sitten vetäydytään seuraavaan asemaan parin kilometrin päähän.
Tuo on mielestäni hyvinkin erilaista kuin suomalainen "ajetaan traktorilla kenttälinnoitteisiin ja jäädään kökkimään odottamaan Smerchejä, Uraganeja, Backfirejä ja Buratinoja kun liikkumiskyky on 0"-temppu, varsinkin kun suomalaisilla ei ole tuollaista vetäytymiskykyä, saati sitten tulivoimaa, mitä jenkkien panssaripataljoonalla on.
Tuo on ihan puhtaasti teoreettinen esimerkki minkä esität Fulda Gapista ja 100% varmasti ei pidä paikkaansa. Pakko laittaa kova kovaa vasten ja aiheuttaa viholliselle muutakin kuin kategoriset tappiot ja ajanmenetys. Muuten käy niinkuin Talvisodassa kävi eli kukaan ei saa oikein minkäänlaisia tappioita tai ajanmenetystä viholliselle aikaan, kun kaikki ampuu pikkuisen ja irtaantuu.
Miksi luulet että hyvän liikkuvuuden omaavat jääkäriprikaatitkin viivyttävät juuri tuon kaavan mukaisesti? Suosittelen tutustumaan myöskin ameriikkalaisiiin ohjesääntöihin. Täysin varmasti siellä koulutetaan tekemään asioista samalla tavalla kuin kotimaisissa ohjeissa kerrotaan viivytystaisteluista.