Panssarivaunut

Kyllä sitä rännissä sotimista treenattiin Panssariprikaatissakin joten en usko sielä olevan mitää eriskummallista. Paikallistuntemus on tietysti aina plussaa, mutta eihän tämä sitä varsinaisesti tuo.

Juuri sitähän tämä varsinaisesti tuo. Sodanajan tehtävän mukaista koulutusta oikeassa ympäristössä. Toisekseen Parolan resurssit lienevät melko tehokkaassa käytössä muutenkin joten on hyvä että porukkaa saadaan koulutettua muissa varuskunnissa. A4-miehistöjäkään ei liene siirrettävissä reservistä niin että voitaisiin vain perustaa uudet kokoonpanot.
 
Nehän ei ole siellä välittömässä valmiudessa, viikonloput ollaan lomilla, välillä leirillä jossain ihan muualla ja osan vuotta ollaan koulutuksen alkumetreillä. Siis saadaan omatoimisesti hädintuskin vaunu liikkeelle.
Ihan kuten muutkin varusmiehet.

Pitää paikkansa, mutta näitä kysymyksia ollaan ratkomassa. Tuleeko esim kolmas saapumiserä jne. Älä huoli, ne asiat ratkeaa/on ratkaistu ja kansa pysyy autuaan tietämättömänä kuten kuuluukin
 
Juuri sitähän tämä varsinaisesti tuo. Sodanajan tehtävän mukaista koulutusta oikeassa ympäristössä. Toisekseen Parolan resurssit lienevät melko tehokkaassa käytössä muutenkin joten on hyvä että porukkaa saadaan koulutettua muissa varuskunnissa. A4-miehistöjäkään ei liene siirrettävissä reservistä niin että voitaisiin vain perustaa uudet kokoonpanot.

Parolan resursseista en osaa sanoa mitään, mutta jos vanumiehistöjen peruskoulutus annetaan Parolassa, ei tämä siihen suurta helpotusta tuo.
Siitä olen kassasi samaa mieltä, ettei useammassa paikassa kouluttaminen ole pahasta, päinvastoin. Ongelmana ovat resurssit, voidaanko jossain Kajaanissa antaa täysipainoista koulutusta, onko siellä esim simulaattoreita tarpeeksi ja jos koulutetaan yhtä joukkuetta, ketä vastaan harjoitellaan?

Mitä tulee paikallistuntemukseen, ei tuo Kainuu nyt niin erikoinen paikka ole. Vaunuilla ei kuitenkaan paljon temuta harjoitusalueen ulkopuolella, joten paikallistuntemus siihen. Toki paikallinen kaveri saattaa olla sitten puikoissa ja sitä kautta tuoda paikallistuntemusta.
 
En tunne panssarikoulutusta sen vertaa että ymmärtäisin paljonko tuo Parolan päässä aiheuttaa ummetusta jos vaunukomppanian kylkeen laitetaan peruskoulutukseen neljäs joukkue. Varmaan aiheuttaa jotakin. Ja siellä pohjoisessa näkisin sen suurimman hyödyn koulutuksesta oikeassa ympäristössä ( tarkoittaen muutakin kuin maastoa ) jääkäripataljoonan tai alueellisen tst-osaston kanssa yhteistoiminnassa. Erot suhteessa etelän mekanisoituihin kokoonpanoihin lienevät tuossa kohdin melkoiset. Eikä paikallinen miehitys tosiaan haittaa sekään. Paljon on haittoja ja puutteita mutta niin on toisaalta hyötyjäkin. Tärkeintä on saada kaikki käyttökelpoinen kalusto järkevällä toimintamallilla mukaan riviin.
 
Parolan resursseista en osaa sanoa mitään, mutta jos vanumiehistöjen peruskoulutus annetaan Parolassa, ei tämä siihen suurta helpotusta tuo.
Siitä olen kassasi samaa mieltä, ettei useammassa paikassa kouluttaminen ole pahasta, päinvastoin. Ongelmana ovat resurssit, voidaanko jossain Kajaanissa antaa täysipainoista koulutusta, onko siellä esim simulaattoreita tarpeeksi ja jos koulutetaan yhtä joukkuetta, ketä vastaan harjoitellaan?

Mitä tulee paikallistuntemukseen, ei tuo Kainuu nyt niin erikoinen paikka ole. Vaunuilla ei kuitenkaan paljon temuta harjoitusalueen ulkopuolella, joten paikallistuntemus siihen. Toki paikallinen kaveri saattaa olla sitten puikoissa ja sitä kautta tuoda paikallistuntemusta.

Oliko nyt niin että Jpr Ja kaipri alkaisi molemmat tuottamaan? Aikoinaan osan vuodesta reenailtiin jv juttuja jpr vastaan kaipri ja loppusodassa sitten auk:t muodosti vastaosaston. Eikö se näin voiso mennä myös teräsvaunujen kans? Piti ne tekatkin roijata pelipaikoille rnnen harjoitusta. Vaunu ku vaunu.
 
Noin tietysti saataisiin harjoitusvastustajia.
 
Vaunumiehistö harjoittelee T-72B3 vaunulla.

Sisältää myös kuvaa lämpökameran näytöstä. Antaa myös jonkinlaisen käsityksen lämppärin näkökentästä ja erottelukyvystä.

Johtuuko se vain siitä, että tuo tyyppi näpeltää tuossa kameran kanssa, vai onko tuo systeemi tosiaan noin kömpelö käyttää? Tuolla videolla muuten näkyy miten paksu kattopanssari tuossa on. Siis siinä kohdassa missä latain heittää hylsyn kannan ulos.
 
Vaunumiehistö harjoittelee T-72B3 vaunulla.

Sisältää myös kuvaa lämpökameran näytöstä. Antaa myös jonkinlaisen käsityksen lämppärin näkökentästä ja erottelukyvystä.

Jotenkin hankalan näköistä toi tähtääminen. Ja osuuko se edes maaliinsa vai ampuuko noi vaan jotain tyhjiä laukauksia?
 
Oliko näin, että tuo Thales on ranskalainen valmistaja pimeänäkölaitteille?

Ranskalainen on. Se kertoo paljon Venäjän infrapuna-/lämpökamerateknologian tasosta, että Venäjällä tämän hetken moderneimmassa palveluskäytössä olevassa vaunumallissa on ranskalainen lämppäri.
 
Leo A6-versioiden myötä meillä on vapautumassa A4-kalustoa. Sehän on positiivista, että sitä ei kärrätä stenan luiskaan. Mutta, siitä ei ilmeisesti ole oikein yhteisymmärrystä että, miten niitä käytettäisiin?

Esittäisinkin kysymykset, että:
- millaisissa kokoonpanoissa niitä tulisi käyttää / miten moneen osaan hajottaa?
- missä päin Suomea niillä tulisi operoida?
- mitä yksiköitä niillä tulisi tukea?

Joitakin skenaarioita
- Laitetaan yksittäiskappalein jokaiselle lentokentälle liikkuviksi kasemateiksi maahanlaskuja vastaan :cool:
- Käytetään hyvin pieninä osastoina (jopa joukkue kerrallaan) vahvistamaan kevyempiä joukkoja pitkin pitkää itärintamaa (ns. rynnäkkötykki-käyttötapa)
- Käytetään kootusti erillisinä psvk:na vahvistamaan kulloinkin tarpeelliseksi arvioitua suuntaa
- Käytetään vahvistamaan vain mekanisoituja taisteluosastoja / Karjalan prikaatia, jotka osaavat toimia niiden kanssa ja joilla on muu tuki tarjota vaunuille.
- Jotain muuta?

Ja perusteluja, miksi ja miksi ei.
 
Miksei A4 päivitetä pidemmälle? Tietysti rahakysymys, mutta olisihan kuitenkin mahdollista päivittää hieman fiksummaksi tuota mallia...
 
Eiköhän sitä jossain vaiheessa olekin pakko päivittää, mutta sen laajuus riippunee sitten myös ajatellusta käyttötavasta.
 
Paljonkohan noilla A4 alustoilla on ikää jäljellä? Jos niistä taistelupanssarivaununa viimeistään ensi vuosikymmenellä aika jättää niin mikä jälleenkäyttöarvo alustoilla on? T-55 vaunut on miltä vuosikymmeneltä? Ehkä leolla voisi päästä hellällä huollolla samoihin käyttöikiin.
 
Alustoilla itsessään on varmasti ikää vaikka miten. Samoille alustoille meidän A6:tkin ovat rakennettu. Periaatteessa voivat olla vaikka A0 -alustoja alunperin.
 
Leo A6-versioiden myötä meillä on vapautumassa A4-kalustoa. Sehän on positiivista, että sitä ei kärrätä stenan luiskaan. Mutta, siitä ei ilmeisesti ole oikein yhteisymmärrystä että, miten niitä käytettäisiin?

Esittäisinkin kysymykset, että:
- millaisissa kokoonpanoissa niitä tulisi käyttää / miten moneen osaan hajottaa?
- missä päin Suomea niillä tulisi operoida?
- mitä yksiköitä niillä tulisi tukea?

Joitakin skenaarioita
- Laitetaan yksittäiskappalein jokaiselle lentokentälle liikkuviksi kasemateiksi maahanlaskuja vastaan :cool:
- Käytetään hyvin pieninä osastoina (jopa joukkue kerrallaan) vahvistamaan kevyempiä joukkoja pitkin pitkää itärintamaa (ns. rynnäkkötykki-käyttötapa)
- Käytetään kootusti erillisinä psvk:na vahvistamaan kulloinkin tarpeelliseksi arvioitua suuntaa
- Käytetään vahvistamaan vain mekanisoituja taisteluosastoja / Karjalan prikaatia, jotka osaavat toimia niiden kanssa ja joilla on muu tuki tarjota vaunuille.
- Jotain muuta?

Ja perusteluja, miksi ja miksi ei.

Ns. ympäri maata joukkueittain aluksi ja komppanioittain jahka perustetaan erän X joukkoja ja tukevat intin vehkeillä kulkevia joukkoja. Ehkä samaa kuin ryssillä eli korkean valmiuden joukot ovat palveluksessa ja loppu komppania perustetaan reservistä. Ne uudet varuskunnat joihin tulee vaunuja perustavat sen "kärkijoukkueen" ja loput tulee jostain.
 
Back
Top