Panssarivaunut

Veikkaan että Sodankylässä ja Kajaanissa koulutetaan sijoituksiin tulevia erillisiä panssarivaunukomppanioita. Koulutus tapahtuu varmaan joukkue kerrallaan, resursseja ei missään nimessä ole kokonaisen vaunukomppanian tuottamiseen kerralla. Jos näin olisi, niin varmaan Vekarallakin olisi aikapäiviä sitten koulutettu "omat" KARJPR vaunukoot. Eli entisten maalivaunujen korvaaminen+ siinä sivussa erillinen panssarivaunukomppaniat. Julkiseen ei ole tullut muuta tietoa kuin että ovat tulossa mutta kuinka monta, en tiedä? Ehkä JPR kouluttaa yhden ja KAIPR yhden.
 
Ihan samoilla!

Ajatellaanpa asiaa toisin päin: meile jäi vielä käyttökelpoisia A4 -vaunuja. Jossain pitäisi kouluttaa niille miehistöt. Valitettavasti eräs aluepolitiikkaan erikoistunut puolue lakkautti Hyrylän varuskunnan
jonka joukot survottiin Parolaan. Näin ei ole käytettävissä vaihtoehtoa, että vanha Vaunupataljoona siellä heräisi henkiin ja kouluttaisi rinnan molempia kalustoja. Ainakaan ilman lisärakentamista ja
olisiko sittenkään mahtunu. Toisaalta näitä maalivaunuja varten pitää nytkin olla panssarimestari ja 1-2 asentajaa joka varuskunnasta (tai paikkakunnan Millogilla). Pari kouluttajaa ja osastolle johtaja
niin siinä on tarvittavat resurssit joukkueen tuottamista varten.

Paitsi että...
Joukkue ei pääse harjoittelemaan toimintaa osana komppaniaa, eikä pääse harjoittelemaan yhteistoimintaa muiden aselajien kanssa koska mekanisoidun sodankäynnin muut toimijat ei ole paikalla. Eli se koulutus jää torsoksi.
Liekö paikalta jokaisesta varuskunnasta löytyy tarvittavia simulaattoreita ja muita koulutus resursseja?

Se on totta, että parempi käyttää Leopardeja, kuin vanhoja museoita, mutta sotakomppanian tuottamiseen joukkue kerrallaan suhtaudun skeptisesti.
 
Mitään laajamittaista koulutusta ei tule järjestää kuin Panssariprikaatissa ja Karjalan Prikaatissa. Nämä ovat ne varuskunnat jotka Suomessa mekanisoituja joukkoja kouluttaa. Useaan kertaan täälläkin on ammattilaisten suulla todettu että PSVK saadaan tehot irti vain mekanisoitujen joukkojen kanssa toimittaessa.

Rajallisia resursseja ei saa hajauttaa tuolla tavalla. Riittävä "kilpailu" koulutuksen toteutuksessa saavutetaan sillä että Karjalan Prikaatissa PSV-koulutusta laajennettaisiin.

Kyseessä ei saa olla muu kuin jalkaväkijoukkojen koulutusta tukeva toiminta (max. 2-4 vaunua). Toki voihan se olla että muutamat höppänät (PLM) ovat tunkeneet näppinsä sellaiseen mihin ei ole mitään asiaa ja Suomen puolustuskyky tulee kärsimään.

Tässä lienee nyt ensinnäkin taustalla se, että meillä on suorituskykyistä tst-vaunu arsenaalia ylimääräisenä. Ja toisekseen juuri mitään muuta joukkojen mekanisoitiin tarvittavaa kalustoa taas ei ole ylimääräisenä. Emme kykene siis muodostamaan järkevästi lisää ns. täysverisiä mekanisoituja joukkoja, mutta helposti eril.PSVK kylläkin. Olisiko silloin järkevämpää olla muodostamatta kumpaakaan?

Eikä tässä tosiaan ole lopulta mitään niin uutta ja ihmeellistä, ihan samaan tapaan ennenkin oli erillisiä PSVK ns. 2-portaassa, kalusto&miehistö olisi vaan ymmärtääkseni tarvinut kaivaa tositilanteessa lievästi ilmaistuna "paksusta varastorasvasta"... Uudessa mallissa sentään sekä kalusto että miehistö on huomattavasti "notkeammassa terässä", siitä huolimatta ei kannata olettaa että eril.PSVK:lla olisi samat suorituskyky vaatimukset kuin varsinaisilla Ps-pataljoonien vaunukomppanioilla. On aikalailla eri asia toimia osana/yhteistyössä ps-pataljoonan kanssa sen käyttöympäristössä (painopiste alueella), kuin jv-joukon tukena sen käyttöympäristössä (jossain huomattavasti petteisemmässä maastossa -> tod.näk. usein vielä joukkue kokoonpanossa). Kuten uutisesta on voinut jo tulkitakkin, peruskoulutus järjestetään edelleen Parolassa ja joukkokoulutus "korpivaruskunnassa", veikkaan että järjestelyyn on budjetoitu huomattavasti maltillisempi summa mitä joukkueen koulutus 1-nyrkin osaksi kustantaa leirityksineen, yhteistoimintaharjoituksineen jne... Kun kerran tällainen "jv.joukko-osaston" muuta koulutusta tukeva järjestely suoritetaan, niin miksei siinä samalla tuotettaisi miehistöt myös niille eril.PSVK:lle?
 
Paitsi että...
Joukkue ei pääse harjoittelemaan toimintaa osana komppaniaa, eikä pääse harjoittelemaan yhteistoimintaa muiden aselajien kanssa koska mekanisoidun sodankäynnin muut toimijat ei ole paikalla. Eli se koulutus jää torsoksi.
Liekö paikalta jokaisesta varuskunnasta löytyy tarvittavia simulaattoreita ja muita koulutus resursseja?

Se on totta, että parempi käyttää Leopardeja, kuin vanhoja museoita, mutta sotakomppanian tuottamiseen joukkue kerrallaan suhtaudun skeptisesti.

Olen melko varma että tässä puhutaan nyt kahdesta melko erilaisesta "sotakomppaniasta" joiden käyttövaatimukset ovat kohtuu erilaiset... Jos käyttövaatimus on vähän torso, niin saa olla koulutuskin!
Jos tarkoitus olisi pelkästään toimia maalivaunuina jv-koulutukselle, niin hommaan kannattaisi nimenomaan käyttää mieluummin vanhoja itävaunuja jotka alustansa puolesta pelittävät kyllä maailman tappiin minimaalisilla kustannuksilla kun vaunun varsinaisesta tst-kelpoisuudesta ei tarvisi välittää tuon taivaallista. Kaikista halvin ratkaisu olisi ollut hoitaa homma vanhoilla BMP-1 vaunuilla.

ps. Parolassa on koulutettu jo useamman vuoden Leo-2A4 kalustolla joukkuen kerrallaan, kun koulutus on ollut säästöliekillä SA-yhtymien ollessa ns. jo täynnä. Ei ole paras mahdollinen ratkaisu todellakaan, mutta näin on kuitenkin menetelty säästöjen seurauksena. Onko kyseiset joukkueet sijoitettu ja mihin tehtävään... En tiedä... Josta päästäänkin siihen, että kumpi parempi LKP-tilanteessa, 10v. sitten komp. kokoonpanossa koulutettu kertaamaton vaunujoukkue vai tuore jouk.kokoonpanossa koulutettu?
 
Tyhjää parempi tuokin joukkue varmasti on, mutta koulutuksella on suuri merkitys.

Noiden T55Museoiden kohdalla saattaa olla yksinkertaisesti varaosien puute. Puhumattakaan, ettei niille kannata pitää yllä erillistä huoltokoulutusta ja järjestelmää. Sillä ne vaativat jatkuvaa ropaamista jo vuonna -91.
Itse uskon noiden tärkeimmän tehtävän olevan juuri toimia koulutusvaununa. Muu on bonusta.
 
Tuota syytä pitäisin todennäköisenä, mutta itse pitäisin aika tärkeänä sitä, että ukkoja saataisiin koulutettua tankilla, jossa on IP-kamera. On meinaan aika tärkeä koulutusväline.
 
Lienee lopulta sivuseikka minkä koulutusputken kautta joukkueet erilliseen PSVK:aan sijoitetaan, pääpointti tuossa alkuperäisessä jutussa on kuitenkin se että myös
"metsäprikaateja" harjaannutetaan toimimaan tst-vaunujen kanssa. Jotain tukea tst-vaunujen muodossa on siis tositilanteessa huomattavasti aikaisempaa todennäköisemmin luvassa
vaikka prikaatille sellaista ei kiinteästi olisikaan korvamerkitty. Kaikki viittaa eril.PSVK paluuseen, tulee vahvuudet niihin sitten Parolan ylijäämistä tai muiden prikaatien omasta koulutuksesta.

Ihan puhtaaksi maalivaunu toiminnaksi järjestely on turhan raskas.
 
Tuota syytä pitäisin todennäköisenä, mutta itse pitäisin aika tärkeänä sitä, että ukkoja saataisiin koulutettua tankilla, jossa on IP-kamera. On meinaan aika tärkeä koulutusväline.
Lämppäreitä löytyy nykyään ns. kiikari koossa kaulasta roikkumasta ja sillä voi tähystää halutessaan huomattavasti kevyemmin ylläpidettävän BMP-1:kin johtajan luukusta, kyllä Leopardin valinnassa(+varusmieskoulutuksessa) tähän hommaan on muutakin taustalla...
 
Ainut tapa käyttää panssareita, kootusti :)

The biggest S. Korea army armour parade in the world!

2015 ROK ARMY The 20th Mechanized Infantry Division ver. HELL
 
Ei olis muuten ensimmäinen kerta kun jonkun välineen osalta suorituskykyä on heikennetty hajauttamalla se liian moneen paikkaan. Tässähän nyt puhutaan yhteensä 5 paikasta jonne vaunuja sijoitetaan. +varikot.

Tuolla periaatteella pitäisi valtakunnan kaikki aseistus kerätä kekoon johonkin Helsinki-Vantaalle ja keskittyä puolustamaan sitä :D

Oma näkemys on että panssarivaunu on valmiuskalustosta paras, ja sen takia niitä pitäisi olla ainakin jonkin verran käytössä jokaisella valmiusprikaatilla. Kun itse puhuin komppaniasta niin meinasin että itse vaunuja saisi olla nopeasti saatavilla sen komppanian verran per prikaati. Koulutuksen voi tietenkin hoitaa joukkue kerrallaan, jolloin valmiudessa on muutama vaunu heti ja loput luolassa odottelemassa.

Mutta yhdyn näkemykseen että varmaan tässä on osaltaan kyse vanhan kaluston poistamisesta, onhan se tietenkin melko turhaa niitä varten ylläpitää huoltoa ja kouluttaa miehistöä. Sama käyttää kyseiset resurssit Leopardien kanssa touhuamiseen. Ja tosiaan todennäköisesti yksi syy myös on, että pohjoiseenkin on kasa vaunuja korvamerkitty ja kenties jopa mietitty erillinen koulutus kevyiden prikaatien kanssa toimimiseen. Kuitenkin tiedetään että 2A4 ei ole se iskevä kärki, eli ihan loogista että ne sitten toimivat enemmän jalkamiehien kanssa.

Mutta hmm, tarkoittaakos tämä että kohta on muutama ajokuntoinen T-55 myynnissä? :)
 
Viimeksi muokattu:
@proileri vaikka @miheikki leikkisästi edellisessä viestissä sivalsi niin panssareita käytetään kootusti ja panssarit tarvitsevat mekanisoitua jalkaväkeä kumppanikseen. Tämä on täälläkin panssariaselajin ammattilaisten suulla tuotu esille.

Jos pohjoisessa tarvitaan TST-panssarivaunuja sinne sellaisia ryhmitetään ja niille rinnalle muita mekanisoituja joukkoja. Karttaa katsomalla kuitenkin selviää että maastot noin Värtsilän tasasta pohjoiseen on hyvin hankalia mekanisoiduille joukoille. Erinomaisia kevyelle jalkaväelle ja telakuorma-autoille.
 
En kyllä allekirjoita kumpaakaan väitettä mitenkään ehdottomina. Kyllä panssarit pystyvät toimimaan pienempinä osastoina ja niitä voi käyttää kevyen jalkaväen kanssa - pitää tietenkin sitten ottaa tästä koituvat rajoitukset huomioon toimintaa suunnitellessa. Mutta jos perinteisiä viisauksia halutaan viljellä, niin sitten voisin muistuttaa sellaisesta kuin 'panssarin tappaa parhaiten toinen panssari', ja niitä maalitauluja kyllä naapurilla riittää :p

Ei se panssarin käyttö pohjoisessa mitenkään mahdotonta ole, vaikkei maasto optimaalisinta viljapelloilla kiilamuodossa vyörymiseen olisikaan. Jos yllättävä 'lomailubuumi' iskee, niin pohjoisessa on säätiedotuksessa luvassa metsäautoteiden täydeltä panssarikärkeä Alakurtista Petsamoon. Voi kysyä vaikka ranskalaisilta kenraaleilta, että mitenkäs se menikään että panssareilla ei metsässä pääse.. ? ;)
 
Viimeksi muokattu:
Jos vihreet miehet tulee yllättäen rajan yli niin kyllä psv komppanialla yhtä valtatietä hetken tulppaa. Niitä voidaan käyttää myös puolustuksellisesti kunnes saadaan lisää voimaa paikalle.
 
@proileri vaikka @miheikki leikkisästi edellisessä viestissä sivalsi niin panssareita käytetään kootusti ja panssarit tarvitsevat mekanisoitua jalkaväkeä kumppanikseen. Tämä on täälläkin panssariaselajin ammattilaisten suulla tuotu esille.

Jos pohjoisessa tarvitaan TST-panssarivaunuja sinne sellaisia ryhmitetään ja niille rinnalle muita mekanisoituja joukkoja. Karttaa katsomalla kuitenkin selviää että maastot noin Värtsilän tasasta pohjoiseen on hyvin hankalia mekanisoiduille joukoille. Erinomaisia kevyelle jalkaväelle ja telakuorma-autoille.
"Ei tipoittain, vaan lorauksittain" vai miten se Saksalainen panssarikenraali Guderiankin aikanaan tokaisi.
 
Viimeksi muokattu:
Jos vihreet miehet tulee yllättäen rajan yli niin kyllä psv komppanialla yhtä valtatietä hetken tulppaa. Niitä voidaan käyttää myös puolustuksellisesti kunnes saadaan lisää voimaa paikalle.

Yksinäinen vaunukomppania, tai joukkue ei kauan keskiverto maastossa pärjää. Tarvitaan muitakin aselajeja ja yhteistyötä. Mieluiten niin että sitä yhteistyötä olisi treenattu etukäteen.
Vaikka PSV tuo puolustukseen tulivoimaa, on hyökkäys sen parasta alaa.
 
Jonkun kanssahan sitä yhteistyötä on treenattava. Parolan ja Vekaran vaunukomppaniat ovat täysin kiinni panssarijääkärien kanssa harjoittelussa. Samalla on tuskallisen selvää, ettei meillä ole budjettia ostaa lisää rynnäkkövaunuja, joten uuden mekanisoidun yksikön perustamista ei tule tapahtumaan. Puolensataa käyttökelpoista Leopard 2A4:ää on kuitenkin jäämässä noista kokoonpanoista yli.

Jos nuo vaunut stenataan, niin meidän suorituskykymme ei heikkene nykyisestä. Jos muutamaan olemassaolevaan varuskuntaan perustetaan erillinen panssarivaunukomppania, niin noiden varuskuntien jalkaväkiyksiköt pääsevät treenaamaan näiden kanssa yhteistoimintaa. Silloin näiden jalkaväkiyksiköiden toiminta on tehokkaampaa myös mekanisoitujen yksiköiden kanssa, kun nämä määrätään toimimaan samalla suunnalla sodan aikana. Ja meillä on edelleen nämä erilliset panssarivaunukomppaniat käytettäväksi jossakin niille soveltuvassa tehtävässä. Ne voidaan vaikka käskeä kaikki yhteen paikkaan muodostamaan vielä yhden panssaripataljoonan.

Ei niistä tietenkään saada samaa suorituskykyä irti kuin toisen panssariprikaatin perustamalla. Mutta kuten jo kirjoitin, sellaista ei tule tapahtumaan. Silti kokonaissuorituskykymme kasvaa perustamalla erillisiä komppanioita. Jos harmittaa, että puolustusvoimilla ei ole rahaa kasvattaa sitä enempää, niin kannattaa olla yhteydessä kansanedustajiin.
 
Ja voihan sillä erillisellä vaunukomppanialla aina vahvistaa esim. mekanisoitua taisteluosastoa.
 
Ja voihan sillä erillisellä vaunukomppanialla aina vahvistaa esim. mekanisoitua taisteluosastoa.
Voi, tosin vahvistaisin enemmin Karjalan Jääkäriprikaatia jolla on vain 1 vaunukomppania per pataljoona, Mekillä niitä on kaksi. Sitten vielä toinen kymysys, miten vahvistamiseen vaikuttaisi se seikka että Parolan ja Vekaran jepet on kasvaneet voimaikkaissa mekanisoitujen joukkojen ympäristöissä ja harjoitteellet niiden mukaisesti, mitä korpivaruskunnissa ei ole mahdollista saavuttaa. Ollaanko siis samalla aaltopituudella? Tulevatko Kainuulaiset ja Sodankyläläiset maavoimien mekanisoitujen joukkojen pääkoulutustapahtumaan Niinisaloon? Epäilen? Varmaan nuo vaunujoukkueet ampuvat taisteluammuntansa Rovajärvellä?
 
Mutta mitä jos niitä ei ihan oikeasti ole tarkoitus käyttää mekanisoidun taisteluosaston tapaan? Mitä jos niitä nyt vaan käytetään kevyen jalkaveän tukena? Kullä mää ainakin keksisin miljoona sovellusta missä voisin JV taistelun tukena tarvita korvessa panssareita. Tässä pitää nyt huomatra siis että jos ajatus onkin käyttää panssareita JV:n tukena eikä toisinpäin... Se mistä olen huolissani on noiden panssareiden ilmasuoja. Kevyt jalkaväki katoaa metsään, kuin akanat tuuleen. mutta panssariase on kuitenkin haavoittuva ilmasta.
 
Back
Top