Panssarivaunut

Nyt menee ajatus ohi?

Lähinnä mietin Suomen vanhenevien/kuluvien/poistuvien A6:ien korvaamista, jahka se tulee ajankohtaiseksi 30-luvun puolella. Nehän ovat aloittaneet elämänsä 1980-luvulla (Hollannille toimitettiin Leopard 2:ta vuosina 1981-1986 ja meidänkin A6:t ovat noista päivitettyjä). Ruotsin Strv 122:t (Leopard 2A5) taas ovat tehdasuutta tavaraa ja niistä ensimmäinen toimitettiin joulukuussa 1996.

Ts. jos Ruotsi korvaa Strv 122:n 30-luvulla tuolla uudella eurooppalaisella tankilla, niin siinä voi avautua Suomelle mahdollisuus tekohengittää meikäläistä fliittiä.
 
Eikös ne käytännössä rakennettu uusiksi päivityksen yhteydessä. Näin olen ymmärtänyt. Eli meidän kutoset on tuoreempaa tavaraa kuin ruotsalaisten vitoset
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Lähinnä mietin Suomen vanhenevien/kuluvien/poistuvien A6:ien korvaamista, jahka se tulee ajankohtaiseksi 30-luvun puolella. Nehän ovat aloittaneet elämänsä 1980-luvulla (Hollannille toimitettiin Leopard 2:ta vuosina 1981-1986 ja meidänkin A6:t ovat noista päivitettyjä). Ruotsin Strv 122:t (Leopard 2A5) taas ovat tehdasuutta tavaraa ja niistä ensimmäinen toimitettiin joulukuussa 1996.

Ts. jos Ruotsi korvaa Strv 122:n 30-luvulla tuolla uudella eurooppalaisella tankilla, niin siinä voi avautua Suomelle mahdollisuus tekohengittää meikäläistä fliittiä.
No ei kannata ruveta ennenaikaisesti haaveilemaan Leopardien korvaamisesta, kun ne vasta suomeen saatiin kokonaisuudessaan. Suomi tuskin olisi tehnyt kauppoja jos vaunuilla ei olisi reippaasti käyttöikää jäljellä. Pelkkä vuosiluku ei kerro kaluston perustekniikan eliniästä, vaan käyttö. Leopardeilla on sama runko ollut Leo 2A1 versiosta saakka ja siihen vain tehty muutoksia sekä kehitetty uusia komponentteja. Vaunuja on muistaakseni 1500 kpl+ euroopassa myytynä, joten kyllä niihin on saatavilla pitkään komponentteja.

Väittäisin että meidän Leo 2A6 versio voi kukkua vielä 2040-luvullakin jos rungot on hyvässä kunnossa. Kaiken muun niihin saa vaihdettua ja elektroniikkaa on helppo (vaan ei halpa) päivittää.
Alankomaat pisti puolet modernisoiduista vaunuista varastoon melko pian modernisoinnin jälkeen ja sitten 2011 loputkin 60 kunnes möi ne meille. Niillä on varmaan vielä paljon kilometrejä jäljellä ja suomeen tuli 10 vuoden varaosapaketti mukana kaupassa. Tärkeintä on että torni on sähköistetty ja tykki on uusittu. Niiden fiksaaminen olisi ollut varmaankin todella hapanta.

Karvaita muisteloita Hollantilaisten näkökulmasta:
https://www.defensie.nl/onderwerpen/materieel/voertuigen/leopard-2a6-gevechtstank

Kyllä näkee pätkästä että jätkiä vituttaa ja mieli on maassa kun aselaji ajetaan alas. Muutama vuosi tuosta, hieman pohjoisemmassa pompittiin ilosta kuin joulupukin saapuessa:
 
No ei kannata ruveta ennenaikaisesti haaveilemaan Leopardien korvaamisesta, kun ne vasta suomeen saatiin kokonaisuudessaan. Suomi tuskin olisi tehnyt kauppoja jos vaunuilla ei olisi reippaasti käyttöikää jäljellä. Pelkkä vuosiluku ei kerro kaluston perustekniikan eliniästä, vaan käyttö.

Hornetin korvaamistakin on foorumilla pohdittu varmaan vuodesta 2010... :D Siihen nähden en ole mitenkään etuajassa, kun mietin, mitä Leopardin jälkeen.

Ja nimenomaan, Ruotsi ei varmaan ole vaunuillaan ihan hirveästi hurjastellut, kun asevelvollisuus ajettiin alas ja alettiin haaveilla kuuhastelusta maailmalla. Toki Hollannin vaunutkin ovat olleet aikansa varastossa, mutta kuitenkin. Ruotsin vaunuissahan on tykkiä lukuunottamatta monia asioita paremmin kuin hollantilaisissa, mm. enemmän panssarointia.

Väittäisin että meidän Leo 2A6 versio voi kukkua vielä 2040-luvullakin jos rungot on hyvässä kunnossa. Kaiken muun niihin saa vaihdettua ja elektroniikkaa on helppo (vaan ei halpa) päivittää.

Varmaan vaikka 2060-luvulla, jos vaihdetaan ja päivitetään kaikki. Tärkeämpää on kysymys, mitä tuo kaikki maksaa ja olisiko edullisempia vaihtoehtoja. Siksihän Hollannistakin ostettiin 2A6:t, koska 2A4:n korjaaminen ja päivittäminen olisi ollut tuhottoman kallista! Ruotsin vaunut voisivat olla uusi vastaava tilaisuus.
 
Hornetin korvaamistakin on foorumilla pohdittu varmaan vuodesta 2010... :D Siihen nähden en ole mitenkään etuajassa, kun mietin, mitä Leopardin jälkeen.

Ja nimenomaan, Ruotsi ei varmaan ole vaunuillaan ihan hirveästi hurjastellut, kun asevelvollisuus ajettiin alas ja alettiin haaveilla kuuhastelusta maailmalla. Toki Hollannin vaunutkin ovat olleet aikansa varastossa, mutta kuitenkin. Ruotsin vaunuissahan on tykkiä lukuunottamatta monia asioita paremmin kuin hollantilaisissa, mm. enemmän panssarointia.

Varmaan vaikka 2060-luvulla, jos vaihdetaan ja päivitetään kaikki. Tärkeämpää on kysymys, mitä tuo kaikki maksaa ja olisiko edullisempia vaihtoehtoja. Siksihän Hollannistakin ostettiin 2A6:t, koska 2A4:n korjaaminen ja päivittäminen olisi ollut tuhottoman kallista! Ruotsin vaunut voisivat olla uusi vastaava tilaisuus.
Onko Ruotsi siis luopumassa Leopardeista, ei auennut tuosta twiitistä?
 
Suunnittelee luopuvansa.

It is too early to know exactly what will replace the Stridsvagn 122. The Ministry of Defence will conduct the procurement process between 2021 and 2025 to ensure that the new vehicle is delivered in the 2030s, as laid out in Totalförsvaret. Coincidentally, France and Germany have been working together on the development of a tank that has been referred to by various sources as ‘Leopard 3’ or ‘Eurotank’, intended to replace the German Leopard 2 and the French Leclerc by the mid-2030s (DW, 2015; Defence News, 2020), and considering the performance of the Strv 122, this Franco-German tank will surely be worth considering.

Rheinmetall_Australia_unveils_Lynx_CSV_Combat_Support_Vehicle_2.jpg

Lynx KF41 tukivaunu ja IFV konsepti.

Rheinmetall Managing Director, Gary Stewart, said that the Lynx CSV is the 'most sophisticated and capable armoured vehicle ever to be designed and built in Australia', and based on a version of the Lynx KF41 Infantry Fighting Vehicle (IFV).

Australia Made Campaign Limited (AMCL) has bestowed the Made in Australia endorsement upon Rheinmetall and the Lynx Combat Support Vehicle. Stewart said: "With the CSV, soldiers can perform recovery, repair, maneuver support and support logistics using a vehicle with similarities to the existing Lynx IFV."

Stewart said the Lynx CSV featured additional onboard fuel capacity to support refuelling other vehicles in the field; a rooftop-mounted crane capable of lifting more than 5 tonnes, allowing it to pull other vehicles utilising the crane; an interchangeable power pack; and excavation attachments including a clamshell bucket and rock breaker. The modular remote weapon station can be configured with a range of weapons and ammunition from 7.62mm, 12.7mm up to 40mm grenade. “The Lynx CSV will be positioned for export from Australia to allied armed forces", Stewart added.

Lännen ensimmäinen terminaattori?
 
Hornetin korvaamistakin on foorumilla pohdittu varmaan vuodesta 2010... :D Siihen nähden en ole mitenkään etuajassa, kun mietin, mitä Leopardin jälkeen.

Ja nimenomaan, Ruotsi ei varmaan ole vaunuillaan ihan hirveästi hurjastellut, kun asevelvollisuus ajettiin alas ja alettiin haaveilla kuuhastelusta maailmalla. Toki Hollannin vaunutkin ovat olleet aikansa varastossa, mutta kuitenkin. Ruotsin vaunuissahan on tykkiä lukuunottamatta monia asioita paremmin kuin hollantilaisissa, mm. enemmän panssarointia.

Varmaan vaikka 2060-luvulla, jos vaihdetaan ja päivitetään kaikki. Tärkeämpää on kysymys, mitä tuo kaikki maksaa ja olisiko edullisempia vaihtoehtoja. Siksihän Hollannistakin ostettiin 2A6:t, koska 2A4:n korjaaminen ja päivittäminen olisi ollut tuhottoman kallista! Ruotsin vaunut voisivat olla uusi vastaava tilaisuus.
Saahan näitä pohtia vapaasti, ei siinä mitään. Olen näitä onanoinut itsekin, tosin vanhemman 2A4 kohdalla. Niiden poistuminen jättää jo aikaisemmin ison loven suorituskykyyn panssarien määrän ja siten hyökkäyskyvyn suhteen. Niitäkin toki voidaan päivittää, vaikka se onkin kallista. Rungot ei niissäkään vanhene heti, koska niitä on valjastettu tukirooleihin meillä paljonkin.

Oletko muuten ajatellut sitä että nuo Ruotsinkin vaunut alkoivat astua palvelukseen jo 25 vuotta sitten? Leo NL-versiot moodattiin tuon jälkeen 2003 aikoihin kws-2 päivityksellä eli ymmärtääkseni str 122 vaunussa on tuo vanhempi ja hieman huonompi L44-tykki. Joka tapauksessa ilman kallista päivitystä vähintään elektroniikan osalta ei ruotsinkaan hienot vaunut kuku.
 
"Leo NL-versiot" - pari sekuntia meni ennen kuin ymmärsin, että kyse ei ole Neuvostoliitosta, vaan Hollannista. :geek:

No, vakavasti. Olen toki ajatellut kaluston ikää ja Ruotsin vaunuissa tosiaan on se huonompi tykki - siksi heitinkin aiemmin ilmoille ajatuksen, että siirretään nykyisen A6:n torni ruotsalaiselle alustalle. Toinen vaihtoehto olisi tietysti vaihtaa nykyvaunuista L/55-tykit Strv 122:n L/44:n tilalle, mutta silloin myös ammunnanhallintaan liittyvät romut pitäisi siirtää (ellei ruotsalaisten vaunujen laskimia saa päivitettyä käsittelemään pidemmän putken ballistiikkaa pelkällä ohjelmistopäivityksellä?). No, joka tapauksessa ajatus oli, että niistä Ruotsin A5-vaunuista plus Suomen A6-vaunuista voisi parsia jotakin käyttökelpoista vielä siinä vaiheessa, kun A6:t alkaa olla finaalissa.

Toki tässä on paljon muuttujia. Mikä on Ruotsin lopullinen poistoaikataulu ja kuinka paljon ajettuina/käytettyinä Ruotsin vaunut poistuvat? Mitä Suomi tekee omille A6-vaunuilleen (käytetäänkö nykymuodossa vai tehdäänkö jotakin päivityksiä (lämpökamerat, APS:t, lisäpanssarointi, erikoisampumatarvikkeiden vaatimat muutokset ammunnanhallintaan jne.)?

Mutta... Koska olemme köyhiä, en oikein jaksa uskoa, että Leopard 2A6:n tilalle olisi aikanaan varaa ostaa samanlaista määrää uuden sukupolven vaunuja. Realistiset vaihtoehdot 30-luvulla ovat pienempi määrä uusia taistelupanssarivaunuja (karkeasti puolensataa) tai sitten jokin Leopard 2A6:n jatkokäytön mahdollistava ratkaisu, johon voisi jälleen kerran kuulua käytetyn materiaalin hankinta käyttöön ja/tai varaosiksi. (Bundeswehr ei enää myy A4:ia varaosiksi, vaan ohjaa ostamaan valmistajalta kiskurihintaan. Näin on @CV9030FIN kertonut aiemmin.)
 
Olisiko tarve se noin 3 komppaniaa, jos mekit luiskataan noin 30-luvun alussa ja sit jäljelle jää yhden prikaatin tarpeet.
 
Noin minä sen laskin siinä "puolensataa uutta vaunua" -skenaariossa, yksi vaunukomppania per pataljoona karjalaisille (prikaatissa ehkä tulevaisuudessa 4. pataljoona... tai sitten ei). Mutta toisaalta karjalaisilla tuskin olisi mitään sitä vastaan, vaikka pataljoonassa olisi kaksikin komppaniaa taistelupanssarivaunuja.

Sitten on tietysti se mahdollisuus, että mekanisoidut taisteluosastot pidetäänkin mukana kuvioissa. Se oletettavasti edellyttäisi vanhaan/käytettyyn kalustoon turvautumista, mitään Leo 3:ia tai Abrams 2:ia ei ole varaa hankkia 100 kpl.
 
Mikäli Panssariprikaati meinataan vielä jatkossa pitää pystyssä koulutusorganisaationa, mekanisoidut taisteluosastot täytyy minimissään uusia myös. Mikäli sekä mekanisoidut että motorisoidut taisteluosastot menisivät korvaajitta luiskaan niin tuohan tarkottaisi sitä että Panssariprikaati kouluttaisi olemattomiin sodan ajan joukkoihin väkeä eli tulisi turhaksi ylläpitää sitä organisaationa, jos ainoastaan Karjalan Prikaatille riittäisi rynnäkkö - ja taistelupanssarivaunuja.
 
Ei räplätä sitä valokatkaisijaa siellä!

Panssariprikaatissa koulutetaan muutakin kalustoa ja joukkoja, vaikka panssarivaunut ovatkin näkyvin osa toimintaa, esim. NASAMS:n koulutus on siellä. Sitä paitsi varusmiehiä tulee porteista sisään ihan yhtä monta siitä riippumatta, montako varuskuntaa Suomessa on, sen määrää jo asevelvollisuuslaki.

Toimintojen keskittäminen on toki muodikasta, mutta ei välttämättä mielekästä tässä tapauksessa. Panssariprikaatiin on jatkuvasti rakennettu uutta infrastruktuuria, sen sijainti on melko keskeinen ja sinne on keskitetty toimintoja aiemmilla supistuskierroksilla.
 
Asiaa siitä mitenkä Turkin Leo 2A4:t kärsivät tappioita Syyriassa joulukuussa 2016.

Paljonkohan turkkilaiset menetti Syyriassa kokonaisuudessa leopardeja. Jos kerran Al-Babissa meni jo kymmenen niin kokonaisluku voi olla ihan jotain muuta.

Tässä nyt ainakin yksi tunnetuimmista videoista. Kurdien tuhoama.

Mikäli Panssariprikaati meinataan vielä jatkossa pitää pystyssä koulutusorganisaationa, mekanisoidut taisteluosastot täytyy minimissään uusia myös. Mikäli sekä mekanisoidut että motorisoidut taisteluosastot menisivät korvaajitta luiskaan niin tuohan tarkottaisi sitä että Panssariprikaati kouluttaisi olemattomiin sodan ajan joukkoihin väkeä eli tulisi turhaksi ylläpitää sitä organisaationa, jos ainoastaan Karjalan Prikaatille riittäisi rynnäkkö - ja taistelupanssarivaunuja.

Kyllä ne uusittaneen jossain vaiheessa. BMP2 modernisaation julkistuksessa luvattiin 2030-luvun puoliväliin käyttöaikaa ja 15 vuotta on kuitenkin pitkä aika kehittää uutta rautaa.
 
Lännen ensimmäinen terminaattori?
Ei ole jos tarkoitat venäläisten vaunua. Tuo Lynx on huolto-vaunu.

"With the CSV, soldiers can perform recovery, repair, maneuver support and support logistics using a vehicle with similarities to the existing Lynx IFV."

Stewart said the Lynx CSV featured additional onboard fuel capacity to support refuelling other vehicles in the field; a rooftop-mounted crane capable of lifting more than 5 tonnes, allowing it to pull other vehicles utilising the crane; an interchangeable power pack; and excavation attachments including a clamshell bucket and rock breaker.
 
Olisiko tarve se noin 3 komppaniaa, jos mekit luiskataan noin 30-luvun alussa ja sit jäljelle jää yhden prikaatin tarpeet.
PV: n kehitys näkyy olevan, kuin 100v sitten ennen talvisotaa. Sodan alkaessa oli muutama toimiva Vickers, jotka menetettiin lähes kaikki siinä ainoassa hyökkäyksessä.

Se joka kuvittelee, että maavoimilla on vastahyökkäyskykyä ja kohtaamiskykyä ilman mekanisoituja taisteluosastoja pettyy karvaasti ja lopputulos on istu ja pala CV:ssä.
 
Back
Top