Panssarivaunut

Steve Zalogan jatko-osa ilmestyi nyt kesällä. Ihan luettavaa tasoa, joskin Ospreyn kirjaseksi aika ohut ja äkkiä luettu.

Minulta löytyy hyllystä useita Zalogan kirjoja joten tuo tulee varmasti hankittua jossain vaiheessa (tai vähintään lainattua kirjastosta, jos on lainattavissa).

Numerot ovat aina kiinnostaneet minua ja olen yrittänyt koostaa kylmän sodan ja sitä seuranneen ajan panssarivaunujen tuotannosta taulukkoa. Näitä tietoja on toki ollut löydettävissä jo pitkään internetin ansiosta, mutta ei kaikkea mm. Puolan T-72 tuotantomäärät per vuosi en ole onnistunut löytämään. Kokonaismäärät tiedossa toki.

Ei tuolla sinänsä ole muuta virkaa kuin kiinnostus historian kannalta ja pakkomielle numeroihin. Eri lähteiden tietojen vertaaminen on hauskaa puuhaa, Zalogan kirjat yksi niistä.
 
Paljonkohan suomalaisia A4 on jälellä. Ja mihin kaikkeen niitä on muokattu.
Virallisen tiedon mukaan niitä on jäljellä tasan sata. Kun kehtasin epäillä tässä langassa oikeamman määrän lienevän noin 60, vedottiin ryhmässä ankarasti viralliseen lukumäärään.
 
Most companies working on automated driving rely on a small fleet of highly instrumented test vehicles, festooned with high-resolution cameras, radars, and laser-ranging lidar devices. Some of these have been estimated to generate 750 megabytes of sensor data every second, providing a rich seam of training data for neural networks and other machine-learning systems to improve their driving skills.

Sanoin aikaisemmin että modernit tankit tuottavat dataa sensoreillaan. Nyt on osviittaa mikä määrä dataa virtaa pelkästään siviilivehkeissä, ja se on valtava määrä. Väittäisin että tulevaisuudessa ei ole tule olemaan mikään ihme että tankit sisältävät data storagen lisäksi palvelin kalustoa, ja tärkeimmät datat menee blackboxiin turvaan myöhempää ihmettelyä varten.

Älykkäät toiminnot jotka auttavat käyttäjää tulevat saman palvelin kaluston kautta, mutta en usko että kukaan ota tuota dataa talteen tällä hetkellä.
 
According to information published by the Indian Ministry of Defense on August 4, 2022, Indian-made Laser-Guided Anti-Tank Guided Missiles (ATGM) were successfully test-fired from the Main Battle Tank (MBT) Arjun by the Defence Research and Development Organisation (DRDO) and Indian Army at KK Ranges with support of Armoured Corps Centre & School (ACC&S) Ahmednagar in Maharashtra.

The missiles hit with precision and successfully destroyed the targets at two different ranges. Telemetry systems have recorded the satisfactory flight performance of the missiles.

The all-indigenous Laser Guided ATGM employs a tandem High Explosive Anti-Tank (HEAT) warhead to defeat Explosive Reactive Armour (ERA) protected armored vehicles. The ATGM has been developed with multi-platform launch capability and is currently undergoing technical evaluation trials from the 120 mm rifled gun of MBT Arjun.

Raksha Mantri Shri Rajnath Singh has complimented DRDO and the Indian Army for the successful performance of the Laser Guided ATGMs. Secretary, Department of Defence R&D and Chairman DRDO Dr G Satheesh Reddy congratulated the teams associated with the test firing of Laser Guided ATGMs.
 
Virallisen tiedon mukaan niitä on jäljellä tasan sata. Kun kehtasin epäillä tässä langassa oikeamman määrän lienevän noin 60, vedottiin ryhmässä ankarasti viralliseen lukumäärään.

Mietin etteikö niitä A4 siirretty erikoisvaunuiksi jne
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
US_Army_takes_delivery_of_new_M7A4_BFIST_artillery_fire_support_armored_vehicles_925_001.jpg


US_Army_takes_delivery_of_new_M7A4_BFIST_artillery_fire_support_armored_vehicles_925_002.jpg

The M7 BFIST is an artillery fire support vehicle based on a modified M2A2 ODS (Operation Desert Storm) Bradley fighting vehicle that has been equipped with a specialized fire support mission equipment package (MEP). It provides company fire support teams and battalion/brigade fire support officers with a vehicle platform where they can locate, plan, coordinate, execute and direct timely, accurate, indirect field artillery and mortar fires.

The M7 BFIST provides company fire support teams and battalion/brigade fire support officers with a vehicle platform where they can locate, plan, coordinate, execute and direct timely, accurate, indirect field artillery and mortar fires.

In addition to providing the critical fire support teams with the same mobility, survivability, and battlefield signature as the A2 series Bradley, the M7 provides fire support teams with a 25 mm cannon for self-defense. Most importantly, the M7 design provides, for the first time, the ability to “target on the move.”

The new M7A4 BFIST is based on the latest generation of Bradley tracked armored IFV (Infantry Fighting Vehicle) in service with the U.S. army which is the Bradley M4. This version of the Bradley IFV is upgraded with enhanced mobility and power generation capabilities.

The new M7A4 BFIST 3 provides designation under armor and Target Location Error 90 (TLE90) level target grid coordinates to support precision munitions Calls For Fire. An estimated Target Location Error (TLE) is automatically generated and populated in the Call For Fire (CFF) eliminating the need for manual target grid refinement.

The A4 BFIST maintains the battlefield signature, mobility, and survivability of the M2A4 Bradley IFV. The 25mm cannon and the 7.62mm coaxial machine gun provide the defensive capability.
 
Niitä hankittiin 139, joista 15 varaosiksi. Eli jos 24 on muutettu erikoisvaunuiksi, kuten 7 Marksman-torneille, on 100 kpl jäljellä.
Kyllä niitä viranomaisten sanan mukaan on 100 a6 ja 100 a4 malleja:
https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/2015391/FI_AEMI_2022.pdf
Vaikka nuo luvut eivät ole 100% rehellisiä on samat tiedot Maavoimien nettisivulla ja parit upseeritkin ovat julkisesti lausuneet Suomella olevan 200 PSV vahvuudessa

Kaikki LEO 2a6 ovat MEK-tst osastojen ja Karjalan Prikaatin käsissä (29+29+42). 2 komppaniaa LEO 2a4 oli jyvitetty Moottoroiduille taisteluosastoille.
https://intti.fi/-//1950813/lennokit-osana-

"1. Mekanisoidun ja moottoroidun taisteluosaston kokoonpanojen eroavuudet.


Myös panssarivaunukomppanioiden (PSVK) tankeissa (MEK - LEO2A6, MT - LEO2A4) ja panssarijääkärikomppanioiden (PSJK) ryhmien vaunuissa (MEK - BMP-2Mod, MT - MT-LBv) on eroa."


Pohjoisen VYKS:eillä on omia LEO 2a4 PSV-joukkueita ja mitä todennäköisemmin miehistöjen siirtyessä reserviin pysyy heidän sodanajan sijoitus pohjolan erillisissä PSV-komppanioissa, vaikkei niistä julkista mainintaa ole. Vielä vuonna 2015 kerrottiin erikseen perustettaviin joukkoihin kuuluvista PSV-kompanioista, mutta tarkempaa tietoa minulta ei löydy.
 
Niitä hankittiin 139, joista 15 varaosiksi. Eli jos 24 on muutettu erikoisvaunuiksi, kuten 7 Marksman-torneille, on 100 kpl jäljellä.
Ihan ulkomuistista menee, mutta jos lasketaan yhteen
  • 15 varaosavaunua
  • 10 siltavaunua
  • 6 raivausvaunua
  • 7 Marksmania
  • 1 palanut yksilö muistomerkkinä Parolan liittymässä
Niin saadaan yhteensä 39 ei-taisteluvaunua. Jäljelle jää tasan 100 A4:ää ja mysteeri, mistä museon vaunu on peräisin. Se, tai palanut vaunu, on varmaankin peräisin varaosayksilöistä.
 
Kyllä niitä viranomaisten sanan mukaan on 100 a6 ja 100 a4 malleja:
https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/2015391/FI_AEMI_2022.pdf
Vaikka nuo luvut eivät ole 100% rehellisiä on samat tiedot Maavoimien nettisivulla ja parit upseeritkin ovat julkisesti lausuneet Suomella olevan 200 PSV vahvuudessa

Kaikki LEO 2a6 ovat MEK-tst osastojen ja Karjalan Prikaatin käsissä (29+29+42). 2 komppaniaa LEO 2a4 oli jyvitetty Moottoroiduille taisteluosastoille.
https://intti.fi/-//1950813/lennokit-osana-

"1. Mekanisoidun ja moottoroidun taisteluosaston kokoonpanojen eroavuudet.


Myös panssarivaunukomppanioiden (PSVK) tankeissa (MEK - LEO2A6, MT - LEO2A4) ja panssarijääkärikomppanioiden (PSJK) ryhmien vaunuissa (MEK - BMP-2Mod, MT - MT-LBv) on eroa."


Pohjoisen VYKS:eillä on omia LEO 2a4 PSV-joukkueita ja mitä todennäköisemmin miehistöjen siirtyessä reserviin pysyy heidän sodanajan sijoitus pohjolan erillisissä PSV-komppanioissa, vaikkei niistä julkista mainintaa ole. Vielä vuonna 2015 kerrottiin erikseen perustettaviin joukkoihin kuuluvista PSV-kompanioista, mutta tarkempaa tietoa minulta ei löydy.
Kuten sanoitkin, todennäköisesti JPR on tuottanut osana VYKSiä erillisen vaunukomppanian, tai komppanioita. JPR järjesti 2020 PSVK kertauksen https://mobile.twitter.com/atakamaa/status/1298664049840971777
 
Ihan ulkomuistista menee, mutta jos lasketaan yhteen
  • 15 varaosavaunua
  • 10 siltavaunua
  • 6 raivausvaunua
  • 7 Marksmania
  • 1 palanut yksilö muistomerkkinä Parolan liittymässä
Niin saadaan yhteensä 39 ei-taisteluvaunua. Jäljelle jää tasan 100 A4:ää ja mysteeri, mistä museon vaunu on peräisin. Se, tai palanut vaunu, on varmaankin peräisin varaosayksilöistä.

Eikö jossain ollut maininta, että A6:n tultua A4 olisi muokattu lisää erikoisvaunuiksi?
 
Ihan ulkomuistista menee, mutta jos lasketaan yhteen
  • 15 varaosavaunua
  • 10 siltavaunua
  • 6 raivausvaunua
  • 7 Marksmania
  • 1 palanut yksilö muistomerkkinä Parolan liittymässä
Niin saadaan yhteensä 39 ei-taisteluvaunua. Jäljelle jää tasan 100 A4:ää ja mysteeri, mistä museon vaunu on peräisin. Se, tai palanut vaunu, on varmaankin peräisin varaosayksilöistä.

Museon vaunu on luultavasti osa SA-vahvuutta. Eikös siellä ole AMV:kin? Tuskin Patrian lahja eikä varmastikaan puolustusvoimien.
 
Back
Top