Todella mielenkiintoinen ja tuhti lukupaketti tämä 1/23, täytyy viikonloppuna tavata huolella läpi.
Mutta koska samassa lehdessä oli myös surullisen kuuluisan Erillisen Panssarikomppanian eli BT-42-komppanian historiikki, ja jatkaen pääkirjoituksen teemaa jossa panssariprikaatien purkaminen pataljoonataisteluosastoiksi (mekit ja motit siis) todetaan virheeksi. Niin onhan tämä nyt ihan sillisalaattia taas.
Maavoimiemme kärkikalusto Leopard 2 -taisteluvaunut ripotellaan erillisiksi komppanioiksi, joita sitten alistetaan sinne ja tänne varmasti kyvykkäille upseereille, mutta jotka eivät ole panssariaselajin (tiedän että ei ole aselaji Suomessa) asiantuntijoita. Sitten kun alkaa kuumottaa, niin irrotetaan vielä se ERPSVK joukkueiksi, yksi tuonne uralle, toinen tuonne, kolmas reserviin. Takauma kesään 1944 miten Panssaridivisioona kulutettiin Kannaksella loppuun, ensin jääkärit lähetettiin yksin hyökkäämään ilman vaunuja ja tykistötukea, sen jälkeen mitä jäljellä oli niin sitä paloiteltiin ja lähetettiin palokuntana eri suuntiin jossa heitä usein alistettiin taas jv-komentajalle.
En oikeasti tiedä aselajista (joka ei ole meillä aselaji) mitään, mutta historianörttinä ja vaikkapa
MPKK:n Ylijohdon reservi : suomalaisen panssaritaktiikan vuosisata useaan kertaan lukeneena vaikeaa olla muuta mieltä kuin kirjakin kertoo, että oikeat panssarivoimat meillä oli vasta itähankintojen myötä niiden kahden panssariprikaatin muodossa. Vaikka niilläkin oli paljon puutteita mm. ilmatorjunnassa. Kirja kertoo omaa surullista tarinaansa mitä erilaisimmista yhtymäkokoonpanoista, joita rahapulassa tehtiin, ja oli sekaisin pyöräkalustoa telakaluston seassa, ja aina jokin nurkka vuoti.
Nyt meillä on PV:n oman esittelynsä mukaan 200 taisteluvaunua ja 200 rynnäkköpsvaunua, mutta näistä saatu aikaan vain yksi edelleenkin pyöräkalustoa iskuportaassa sisältävä KARPR, ja sitten nämä pataljoonataisteluosastot, ja sitten niiden päälle nämä ERPVSK:t.
Optimaalista käyttöä kalliille kalustolle?