Panssarivaunut

Totta, se kysymys onkin, millaiset joukot ja konflikti sitten tarvitsee tuollaisen tukivaunun?

Vastaan itse, niiden lokero löytyy siirtomaasodista, tai juuri ilmakuljetteisten joukkojen toiminnasta.
Jenkkien merijalkaväki näitä hinkusi, en tiedä miten nyt onkin kääntynyt Armeijan puolelle hankinnat.
 
Niin no, tämä vissiin mietityttää kun ajoneuvo ei (muka) ole tst-panssarivaunu, mutta kuitenkin on. M2 Bradley kykenee myös antamaan tulitukea ja lisäksi kuljettaa 6 taistelijaa. M10 antaa tulitukea, mutta taas ei kuljeta taistelijoita ja jv vaatii toisen ajoneuvon. Mitä sellaista M10 pystyy tekemään, mitä M2 25mm+TOW ei?

Kääntäen, mitä M10 pystyy tekemään mitä M1 ei? Kuljetuskyky ja yksikköhinta on M10 etu.

Paha sanoa, onhan tälle kai lokeronsa keksittävissä. Virallisesti se ei korvaa M2:sta eikä M1:stä, mikä M10 hommaksi jää jos läpimurtoon ja tst-vaunuja vastaan ei kerran ole tarkoitettu? Asemien kurmoottaminen etäältä edellyttäen, että vihollisella ei ole modernia ulottuvaa pst:tä?

Kevyt tankki se on ja sellaisena sitä tullaan käyttämään, se hoitaa molempien edestä taisteluhommat ja jalkaväki kulkee jollain kevyemmällä (mrap tai vast). 105mm puree todnäk T-vaunuihin ja sietänee 30mm iskuja Bradleyta paremmin. Ryntövaunuja vastaan mobiili, kestävä ja tulivoimainen. Samalla rahalla ja vaivalla näitä saadaan 2 kpl paikalle yhden M1 sijaan.

M10 Wolverine II 😉
 
Viimeksi muokattu:
Niin no, tämä vissiin mietityttää kun ajoneuvo ei (muka) ole tst-panssarivaunu, mutta kuitenkin on. M2 Bradley kykenee myös antamaan tulitukea ja lisäksi kuljettaa 6 taistelijaa. M10 antaa tulitukea, mutta taas ei kuljeta taistelijoita ja jv vaatii toisen ajoneuvon. Mitä sellaista M10 pystyy tekemään, mitä M2 25mm+TOW ei?
Minä hämmästelen hiukan 38 tonnin painoa, johon saadaan sitten vain 105mm tykki. Eli käytännössä kuitenkin tst-panssarivaunun painoon mennään. Vrt. M8:n kevein versio oli vain 18 tonnia. Tämähän ei sitten myöskään olisi ilmapudotettava.

Tulee Mieleen, että eikö joku 120mm krh-vaunun tyyppinen laite olisi tehokkaampi tulitukiaseena ja sitä voisi älyammuksilla käyttää panssarintorjuntaankin.
 
On tuossa M10 Bookerissa elementtejä joita M1 tai muukaan raskas ja suuri perinteinen tankki ei voi tarjota. Toki kompromisseja pitää aina tehdä.
Ulkomitat ovat pienemmät ja erityisesti tykin putken etuylitys on selkeästi pienempi kuin oikeissa tankeissa, torni on sijoitettu tarkoituksella takaosaan. Tällä haetaan parempaa ketteryyttä rakennusten läheisyydessä toimittaessa. Mitä noita Ukrainan videoitakin on katsonut niin rajusti siellä kolhitaan putkia rakennusten kulmiin, lyhtypylväisiin, puihin jne. ja ahdasta on liikkua. Useimmat minkä tahansa kaupungin sillat eivät kestä 70 t painoja pääteiden ulkopuolella.
Pienempi tykin kaliiperi myös mahdollistaa yleensä paremman yläkoron, josta on etua kaupunkialueilla korkeisiin rakennuksiin ammuttaessa. Tankkeja vastaan taas hyvä alakoro antaa pienen edun kun voi ampua kukkulan takaa, tässä Bookerissa on optimoitu sitä elementtiä mikä perinteisissä tankeissa ajatellaan toisinpäin.

Lisäksi kun sen tehtävänä on maajoukkojen tulituki niin se kantaa siihen soveltuvat ammukset ja todennäköisesti jonkin verran enemmän kappaleina kuin esimerkiksi se M1.

Jos Abrams kantaa vaikka 20 HE tai kanisteri ammusta ja loput on HEAT/APFSDS niin se voi tukea jalkaväkeä sen 20 laukausta, muuten menee aika turhaksi ammuskelu. M10 lähtökohtaisesti (tehtävä määrittely huomioiden) kantanee tyyliin 5 APFSDS, 5 HESH/HEAT ja n. 40 HE/kanisteri laukausta omassa kaliiperissaan. Tästä jo näkee, että se soveltuu paremmin tehtäväänsä kun jätetään se tankkien tuhoaminen Abramseille ja PST-miehille. US Armylla on siihen vähän muutakin välineistöä tarjolla yllin kyllin.

Turkilla, Kiinalla ja Venäjällä on myös omat virityksensä samaan lokeroon:

Köyhillä ei ole tällaiseen mahdollisuutta, mutta hyvä että joillakin on.
 
Kevyttankii konsepti on vaikea yhtälö.
Esim. BMP-3 joka on kevyt tankki pienellä jalkaväen kuljetus optiolla, ei tainnut menestyä Ukrainassa.
 
Kevyttankii konsepti on vaikea yhtälö.
Esim. BMP-3 joka on kevyt tankki pienellä jalkaväen kuljetus optiolla, ei tainnut menestyä Ukrainassa.
Ilmeisesti ei, Kurganmashzavod on ruvennut kehittelemään BMP-3:sta ilman 100mm tykkiä. Myös vihjailtu että BMP-2 kannattaisi palauttaa tuotantoon. Bemari-3 oli aina vähän outolintu ja kriittisiä ääniä esiintyi aivan alusta alkaen. Vähän sellainen kehitysmaatankin oloinen laite, ehkä se jossain puskasodassa suorittaisi paremmin? Sinänsä olisi kiinnostava tietää millaisia käyttökokemuksia sen aseistuksesta (erityisesti tykistä) Ukrainasta on.
 
Jaahas, meidän onkohan meidän Leot on lähdössä Ukrainaan ja tulee nykyiseltä hovitoimittajalta uutta tilalle? ;)

Israel plans first-ever sale of flagship Merkava tank to European country​

Jaahas, meidän onkohan meidän Leot on lähdössä Ukrainaan ja tulee nykyiseltä hovitoimittajalta uutta tilalle? ;)

Israel plans first-ever sale of flagship Merkava tank to European country​

Suomi lie viimeisiä maita jotka alkaisivat tällaisiin vaihtokauppoihin: ilmeisesti noita on ostamassa Marokko, ja joku eurooppalainen maa, arvelisin että joku Itä-Euroopan maa jolla ei hirveästi vaunuja tällä haavaa ole?
 
Paha sanoa. Jutussa luki ”backed by US” tyylisesti, joten tuskin esim. Portugali? Slovakia on antanut paljon vaunuja, ehkä Kreikka, joka ei vielä ole juuri eväänsä heilauttanut? Hytinä on, että vaihtokauppa juuri kyseessä, koska jo massoina luovuttaineilla mailla on jo korvausdiilit varmasti olemassa, niin kyseessä maa, jolla annettavaa, mutta ei korvaajaa. Kauhea virke tuo edellinen, mutta pointti ehkä tuli selväksi.
 
Tuon ylle linkatun Jerusalem Postin jutun mukaan ne on ylijääneitä vanhempien sukupolvien tankkeja.

As a result, he told Calcalist newspaper, Israel was exporting surplus systems it had not previously sold abroad, including earlier-generation Merkavas.

Wikipedian mukaan Merkavan kakkossukupolvi eläköitettiin Israelissa lopullisesti vasta 2020, eli voisivat olla niitä. Aika kämäisiä kyllä, esim. tykki on vain 105 mm. Suurella varauksella kyseeseen voisi tulla myös vanhimmat kolmossukupolven vaunut, jos niitä alkaa poistua rivistä tänä vuonna käyttöönotetun viitossukupolven tieltä? Mutta kolmossukupolvi on samalta aikakaudelta kuin esim. Leopard 2A4, joten enpä hihkuisi innosta, jos Suomeen ilmoitettaisiin tulevan sellaisia. Tilapäisratkaisunakaan tehdasuusia Merkavoita odoteltaessa siinä ei olisi järkeä, koska iipot ovat tykänneet vaihtaa tykkiä, moottoria ja vaihteistoa liki joka sukupolvessa - eli yhteensopivuus ei ole hyvällä tasolla uusimman version kanssa.

Ehkäpä nuo on menossa johonkin Baltiaan, missä ei ole vielä taistelupanssarivaunuja ollenkaan? Tai esim. Romaniaan?
 
Ilmeisesti ei, Kurganmashzavod on ruvennut kehittelemään BMP-3:sta ilman 100mm tykkiä. Myös vihjailtu että BMP-2 kannattaisi palauttaa tuotantoon. Bemari-3 oli aina vähän outolintu ja kriittisiä ääniä esiintyi aivan alusta alkaen. Vähän sellainen kehitysmaatankin oloinen laite, ehkä se jossain puskasodassa suorittaisi paremmin? Sinänsä olisi kiinnostava tietää millaisia käyttökokemuksia sen aseistuksesta (erityisesti tykistä) Ukrainasta on.

Kun käyttäjät on mitä on, niin jää saudeilta Bradleyt alkuasukkaille ja venäläisiltä bemarit ukrainalaisille. :p

Mutta joo, väitetysti on jopa käsketty palauttaa BMP-2 tuotantoon. Tosin tiedä aina näistä, ettei lankea jonkun puolen infosotaan...

Russians Got Disappointed With the BMP-3, Plan to Resume the BMP-2 Production​

Defense Express
Defense Express
[email protected]
August 13, 2022
6217 0
The main requirement for armored vehicles is to protect, not fly / Illustrative photo from open sources
The main requirement for armored vehicles is to protect, not fly / Illustrative photo from open sources

BMP-3 aluminum armor and 100-mm ammunition are far from the best combination​

The BMP-3, created before the collapse of the USSR, showed rather questionable effectiveness in real combat. Its built-in features, which should have turned it into an extremely effective combat machine, were left with critical shortcomings.
In particular, a powerful 100-mm gun also means that the crew and paratroopers are actually sitting on 100-mm shells, and the declared protection against heavy machine-gun calibers still does not protect against rocket-propelled grenade launchers, not to mention anti-tank missile complexes. At the same time, an attempt to reduce the combat mass by using aluminum armor leads to the complete destruction of the machine in case of fire.

Russians Got Disappointed With the BMP-3, Plan to Resume the BMP-2 Production, Defense Express, war in Ukraine, Russian-Ukrainian war
Remains of the BMP-3: the turret was torn off by the explosion of the munitions, the aluminum body got melted / Photo credits: @Arslon_Xudosi
At the same time, the russia made a bet on the BMP-3, starting to re-equip its motorized rifle units with this machine.
But now, as it turned out, the Ministry of Defense of the russian federation is trying to resume the production of the BMP-2 and ordered "Kurganmashzavod", which produces the BMP-3, to work on the production of infantry fighting vehicles of the "previous generation", said the director of this company Petr Tyukov. It is also interesting that the manufacturing plant is trying to abandon this.

"All proposals of the military regarding the resumption of the production of BMPs of an earlier generation or their overhaul with modernization elements are carefully processed. But it must be understood that the price of such products will be much higher than that of new mass-produced machines, such as BMP-3 and BMD-4M. Both "Kurganmashzavod", "Rostec" state corporation, and the Ministry of Defense of the russian federation are seeking a reasonable understanding in the approach to the formation of the army's needs in military equipment," he was quoted as saying by russia’s mass media.
Russians Got Disappointed With the BMP-3, Plan to Resume the BMP-2 Production, Defense Express, war in Ukraine, Russian-Ukrainian war
russia's BMP-3 / Open source photo
However, most likely, the point is not that the BMP-2 will be more expensive to produce than the BMP-3. On the contrary, one BMP-2 model of the 80s with minimal modernization will cost less than the BMP-3. But the redesign of production lines, reformatting of production and the scheme of suppliers is not beneficial either to the plant itself or to Rostec. Because precisely the production of BMP-2 is not profitable due to lower margins.
That is why, in the same interview, the head of "Kurganmashzavod" reports that "based on the experience of using" the BMP-3, it was decided to strengthen the machine with an additional protection complex, namely armored screens. Moreover, the installation of an active protection complex on the machine is being developed.
Russians Got Disappointed With the BMP-3, Plan to Resume the BMP-2 Production, Defense Express, war in Ukraine, Russian-Ukrainian war
BMP-3 with grills that will not save from NLAW or Javelin / Illustrative photo from open sources
The only problem that Pyotr Tyukov did not talk about is the lack of real serial samples of the active defense complex in russia. And its mass production in conditions of total sanctions looks more than doubtful. But if there were no sanctions, and the active defense complex would be ready for the series, its cost would throw the BMP-3 price tag much higher.
That is why the maximum that the russia’s military can count on is to get additional armor. Which eliminates the amphibious properties of the BMP-3, that was the reason why the vehicle was made of aluminum and generally sacrificed the level of armor.
Russians Got Disappointed With the BMP-3, Plan to Resume the BMP-2 Production, Defense Express, war in Ukraine, Russian-Ukrainian war
russia's BMP-3 / Open source photo
In addition, a solution with such modernization opens up wide opportunities for corruption. As if it is realistic to insert rubber instead of ceramic panels for dynamic protection, as it has already been done on Relict dynamic protection for tanks.
 
Tuon ylle linkatun Jerusalem Postin jutun mukaan ne on ylijääneitä vanhempien sukupolvien tankkeja.

Wikipedian mukaan Merkavan kakkossukupolvi eläköitettiin Israelissa lopullisesti vasta 2020, eli voisivat olla niitä. Aika kämäisiä kyllä, esim. tykki on vain 105 mm. Suurella varauksella kyseeseen voisi tulla myös vanhimmat kolmossukupolven vaunut, jos niitä alkaa poistua rivistä tänä vuonna käyttöönotetun viitossukupolven tieltä? Mutta kolmossukupolvi on samalta aikakaudelta kuin esim. Leopard 2A4, joten enpä hihkuisi innosta, jos Suomeen ilmoitettaisiin tulevan sellaisia. Tilapäisratkaisunakaan tehdasuusia Merkavoita odoteltaessa siinä ei olisi järkeä, koska iipot ovat tykänneet vaihtaa tykkiä, moottoria ja vaihteistoa liki joka sukupolvessa - eli yhteensopivuus ei ole hyvällä tasolla uusimman version kanssa.

Ehkäpä nuo on menossa johonkin Baltiaan, missä ei ole vielä taistelupanssarivaunuja ollenkaan? Tai esim. Romaniaan?

Teoriassa voisin pitää mahdollisena eurooppalaisasiakkaana myös Kreikkaa, jolla paitsi on tapana ylläpitää varsin isoa panssarivaunuarsenaalia (joista osa uudempia, osa vanhempia), myös omaa entuudestaan tiiviit puolustuspoliittiset ja -teolliset yhteydet Israeliin. Helleenien varastoissa on wikin mukaan mm. lähemmäs 500 M60 ja M48 -vaunua, samoin Leo ykkösiä yli 500. Voivat olla korvaamassa vanhimpien varastonpohjallisten eläköitymistä, tai - tämä menee ehkä toiveajattelun puolelle - toimittamassa salaa Leo ykkösiä Ukrainaan ja ottamassa näitä tilalle.

Täyttä spekulaatiota tietenkin.
 
Etelä-Koreassa julkistettu uusi K3-panssarivaunun konsepti, mistä on tietysti pitkä matka valmiiseen vaunuun (jos sellaista edes nähdään, konsepti vasta kyseessä).

South Korea (RoK) unveils next-generation K3 MBT concept. It will feature a unmanned turret equipped with 130-mm gun and 3-man crew. Bustle storage and new CRT visible. It seems will be manufactured by Poland as well.

1687004125383.png

-

Puola solmi tosiaan sopimuksen K2-panssarivaunun valmistuksesta Puolassa, versio on K2PL eli sisältänee jotain paikallisia muutoksia. Puola ei tietysti valmistaisi kaikkia vaunun komponentteja vaan tietyn osan, kun taas loput valmistetaan Etelä-Koreassa ja laivataan Puolaan.

Saman sopimuksen myötä on tarkoitus aloittaa K3-vaunujen tuotanto myöhemmin, sekin mainittiin K3PL-versiona.
 
Viimeksi muokattu:
Jotenkin veikkaan, että Puolasta voisi irrota keikenlaista käytettyä kun nuo K3:t alkavat tulla käyttöön.

Puola on käsittääkseni ilmoittanut kasvattavansa joukkomääriä aika rajusti. Liekö kaikki vanha mennee poistoon vai hillotaanko tulevaan tarpeeseen? Ja entäs Ukraina - siellä lienee kysyntää kalustolle niin kauan kuin sota kestää ja Puola saattaa haluta vahvistaa sen puolustusta sodan jälkeenkin.
 
Back
Top