Panssarivaunut

Sanokaapas muuten, kohdassa 15.40 alkaen esitetään sisäkuvaa T55 vaunusta ja lämpökamerakuvaa. Onko noissa vaunuissa modauksen lisänä myös lämpökamera vai onko vaan filmiin tethy lisäkuva? Filmi taitaa olla aivan 2000-luvun alusta.

Tuo on kyllä minusta 90 luvun tuote tuo video.
 
Katsoin kaverin ottamia kuvia lauantain paraatista ja hämmästyin. Mukana oli BMP-1 jonka luulin jo poistuneen vahvuudesta. Ja tämä oli siis ihan tykkitornilla varustettu malli eikä mikään tulenjohtovaunu.
 
Siis kuitenkin joku tulenjohtovaunu? Näytti ihan tavalliselle. Pari laatikkoa oli lisätty kannelle takakulmiin.

Miksi ei? Jätetään putki paikalleen, niin sitä ei tunnisteta. Tai tämä idea sillä kai oli, mutta nyt hieman turha, koska BMP-1:t on poistettu käytöstä.
 
En ihmetellyt kuin sitä että noiden piti olla jo poistettu.
 
Kyllä oli niin kämästä kalustoa, että oikeen hävetti Joo muutama moderni AMV, NASAMS, ja Etelä-Afrikkalainen maasturi. Nyt voi nostaa kyl kädet valmiiks pystyyn, tiedän et tämä avautuminen loukkaa joitain.
 
BMP-1TJ = Tulenjohtovaunu jossa on mittaustorni ja vaunu on aseistamaton (pl. Savun ja valonheittimet), käytetään PSVK:ssa ja PSHPSTO:ssa vaunuina
BMP-1TJJ = Tulenjohtovaunu jossa on säilytetty BMP-1:n torni ja aseistus, käytetään PSJK:ssa.
 
Kyllä oli niin kämästä kalustoa, että oikeen hävetti Joo muutama moderni AMV, NASAMS, ja Etelä-Afrikkalainen maasturi. Nyt voi nostaa kyl kädet valmiiks pystyyn, tiedän et tämä avautuminen loukkaa joitain.

Mitä itse nopeasti katsoin niin puolet oli pian modernsoitavaa kalustoa, täysin vastaavaa tai parempaa mitä naapurilla sen jälkeen.

Leo 2 ja Mt-Lb pitäisi kyllä viedä myös modattavaksi.
 
Vahvensin. Anteeksi mitä? Miksi Mt-Lb pitäisi modernisoida, ja mitä sille tehtäisiin? Älkää nyt herranjumala ehdottako mitään RWS-järjestelmää tai muutakaan, ei tuosta vaunusta tule rynnäkköpanssarivaunua, ei nyt eikä koskaan. Korkeintaan moottorin uusiminen tai muu eliniän pidennys voidaan tehdä, mutta siihen se sitten jääkin.

Enkä tiedä oikein Leopardienkaan modernisoinnista. Rahaa ei yksinkertaisesti ole. Toki sellainen organisaatiomuutos houkuttelisi, että Karjalan prikaati saisi nykytilanteeseen verrattuna tuplamäärän Leopardeja (2A6), ja mekanisoidut taisteluosastot menisivät sitten A4-versiolla. Varmaan minua viisaammat ovat pohtineet tuotakin, ja ehkä toteuttavat tai sitten eivät.
 
Siihen on helppo lisätä myös ballistista suojaa, ei mitään ihmeitä.
Itse katson että uhka on todellinen ja tämä vaatii lisärahoituksen nyt, lisärahoitus budjettiin on turvallisuuspolitiikkaa ja antaa signaalin ulospäin.
Voidaan myydä äänestäjille tekemällä paljon kotimaassa.
 
Minkälaista lisäsuojaa mietit? Itselle tulee mieleen, että silloin pitäisi samalla päivittää moottoria ja voimansiirtoa. Tästä taas herää kysymys, että kannattaako päivitys? Epäilen, että hyöty voisi olla huono suhteessa käytettyyn rahaan.

Lisärahoituksesta olen samaa mieltä, mutta oma mutu on, että Mt-Lb:n päivitysrahat tuottaisivat paremmin esim. PST-aseissa, GLMRS-ohjuksissa, BONUS-ammuksissa ja IT:ssä. Leo 2:n päivitys voisi olla hyvinkin järkevää.
 
No jos ne 3 luvattua miljardia kaivetaan tiskiin niin kaikkiin on varaa, näin pitäisi tehdä, näin ei tulla tekemään.
 
Ällin panssaroinnin modaus voisi tuhota sen parhaimman ominaisuuden, liikkuvuuden.
Olisinkin hyvin varovainen painon nousun kanssa. Jos paino nousee, pitää harkita moottorin, voimansiirron ja jousituksen modausta.
Mielestäni Ällin modaus voisi pitää sisällään radioiden uusinnan(jos niissä vielä ne vanhat putkiradiot), sekä tarvittaessa peruskorjaus. päälle vielä hyvät valonvahvistimet kuskille ja johtajalle helpottamaan pimeällä toimintaa.
 
No jos ne 3 luvattua miljardia kaivetaan tiskiin niin kaikkiin on varaa, näin pitäisi tehdä, näin ei tulla tekemään.

Kuka on luvannut kolme miljardia?

Edit: Jaa, siis puhummeko me kroonisesta alirahoituksesta? Eipä niitä taida kukaan kaivaa tiskiin.
 
No nyt se sitten selvisi minne ne loput Hollannin Leopardit meni:
Viro osti 100 miljoonalla panssarivaunuja - mm. 6 Leopardia
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1418106317438.html

Suomen kaupan julkaisun yhteydessä kun laskeskelin että Hollannilla pitäisi muistaakseni olla jäljellä aijempien kauppojen (Portugali, Kanada) jälkeen luokkaa n.110kpl Leo A6:sia ja meille pitäisi tulla se n.100kpl.

Edit:
Wikipedia antaa viimeisten Hollannin Leopardien määräksi 110kpl+1runko
Army-Technologyn juttu viime syksyltä:116kpl
"Since then the Fenneks are stored in a former United States Army Europe Prepositioned Organisational Materiel Site (POMS) site, along with 116 Leopard II and 32 PzH2000s"
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top