Parhaimmat hetket, jännitykset, mokat, hassut sattumukset, vitutukset etc

Kävelin kaverin kanssa sotkusta kasarmille ilta-aikaan. Ohitimme varuskunta-alueen portin, jolloin porttia vartioiva sotilaspoliisi kysyi että missä heijastimeni on. Vastasin, että taitaa olla kasarmilla. Sotilaspoliisi käski hakemaan heijastimen ja näyttämään sen hänelle. Kävelimme n. 20 metriä varastorakennuksen taakse, jossa kiinnitin kaverini heijastimen takkiini. Sitten juoksin varaston takaa sotilaspoliisin eteen hengästyneen oloisena esittelemään heijastinta. Sotilaspoliisi oli ihmeissään, että miten joku voi hakea heijastimen yli 100 metrin päässä olevalta kasarmilta hieman yli 10 sekunnissa, ja kehui toimintaani erinomaiseksi.
 
Vietin ihan normaalin varusmies-viiikonlopun tulevan ex-vaimoni kanssa. Paljon läheisyyttä jne. mitä tänne ei voi kertoa. Perjantaina olin kattonut että helppo viikko tulossa alokkaiden koulutuksessa. Ei mitään leirejä tms.

Paskat. Kun tulin Santikseen Sunnuntaina kepeästi päihtyneenä n.2330 vkl vapaaltani niin ekana päivystäjä läväyttää mulle tiedon että "alik. Jormas2000, ilmoittautukaa sotaharjoituskompania esikunnassa 0600, kahden viikon harjoitus. Täysi varustus". Tupa-kaverit nauroi mulle paskaisesti.

Eipä siinä, onneksi olin ostanut juuri ennen reissua kartongin vihreätä Pall Mallia (sitä tuli silloin poltettua). Se pakattuna reppuun ilmoittuduin n. 4h yöunien jälkeen tarvittavassa paikassa. Tiedotettiin olevani osa taisteluosastoa joka on matkalla Niinisaloon harjoitukseen. Huoltojoukkueen pomo oli roolini. "I can do this" oli ajatukseni. Muuta ei kerrottu ja se kostautui myöhemmin.

Päivä meni moottorimarssilla ja koetin olla skarppina. Jonnekkin pikkuteille Niinisalossa komppania johdettiin. Pimeätä talvisessa Suomessa. Lunta, lunta ja lunta niin perkeleesti. Ja pakkasta -25. Pysähdyttiin, odotettiin, pysähdyttiin uudestaa ja odotettiin jne. Perus inttitouhua. Yhden pydähdyksen kohdalla kävi vain niin hassusti että sekä kuski että minä nukahdimme sinne lämpimään hyttiin. Ja kaksi huoltojoukkueen Masia odotti takanamme minne mennään. Tokenin siitä n. 5min jälkeen ja herätin kuskin. Sille iski paniikki päälle ja painoi kaasujalan pohjaan. Seurattiin selvästi lumessa näkyviä Pasin jälkiä ja päästiin n. 15min jälkeen oikeaan paikkaan. Siellä ihmeteltiin minne olimme jääneet. Suurempi ihmetys tuli kun totesimme että nuo kaksi takanamme ollutta huoltojoukkueen Masia eivät olleet mukanamme. "Oma" kuskini oli pistänyt sen verran tiukan paniikin päälle että oli eksyttänyt heidätkin. Ennen kuin jouduin selittelemään sitä niin nuo kaksi puuttuvaa ajoneuvoa löysivät sijoutuksemme.

Siellä piti tehdä joku aamupala komppanialle. Onneksi tällä kertaa oli täysin pätevät spadet mukana. Saatiin muonitusteltta (siis missä varastoidaan kaikki ruoka ettei ne jäädy) pystyyn ja aattelin että nyt jos koskaan voin ottaa pienet tirsat. Onnistuihan se: makuualusta, pakkaspuku (se intin harmaa) ja makuupussi. Muonitusteltaan ei mahtunut joten ihan vain kuusen juurella hangessa. Siinä meni pari tuntia -27 pakkasessa.

Aamu tuli sitten ja aloin vihdoin ymmärtämään että tämä ei ole se "perusharjoitus". Jotenkin kaikilla oli kiire sinne sun tänne. Käskin laittamaan tulen sinne keittimen alle ja lähdettiin seuraavalle rastille. Siellä keittimessä oli koko ajan tuli päällä ja ruoka oli hyvässä vaiheessa tulossa. Sitten meidän yli lensi sellainen MD500 kopteri ja joku oranssiliivinen kaveri tuli sanomaan että teidät on tuhottu. Että jättäkää se Masi keittimineen tuohon sivutielle ja jatkakaa. What the Fuck! Ekan kerran mulle kerrottiin että tämä on ns. "sotapäällä" harjoitus ja en osannut mitenkään johtaa toimintaa sillä tavalla. PRKL!

Ja sen jälkeen täytyy todeta että väsymyksestä johtuen muistot on aika pirstaloituneita, niitä ei edes kannata yrittää koota yhteen. Kylmää kylmää oli koko ajan ja jouduimme vaihtamaan asemaa sen sata kertaa. Sen muistan että viikon jälkeen komennettiin osasto osaltani kotio ja ainoastaan tulenjohtojoukkuen jäi sinne toiseksi viikoksi. Mulla oli vielä varastoissa kaksi lavaa jugurtteja, iso rasia juustoviipaleita, paahtoleipää ja 5kg rasia kinkkusiivuja jotka vein siellä pakkasessa värjötteleville tulenjohtojoukkuueen telttaan. Arvostivat.

Kun pääsin Santikseen takaisin niin sain 2h käydä vaihtamassa varusteeni puhtaisiin ja suihkussa ennen kun lähdin taas takaisin alokkaita kouluttamaan. Heillä oli joku leiri kesken. Siellä oli -8 astetta pakkasta ja minusta se tuntui lähinnä helpotukselta. Taisin nukahtaa ennen kuin alokkaiden eka kipinävuoro edes aloitti...
 
JR49 kirjoitti:
Tämä on hyvä kun saadaan tänne huollonkin muisteloita.
Klikkaa laajentaaksesi...

Alokasleirillä oli yhtenä päivänä vähän heikohkoa tuon muonituksen suhteen. Omaa syytä myös, aamupalalla sanottiin, että välttämätttä huolto ei pysy perässä. Ottakaa näkkäriä sun muuta siitä mukaan. Eipä otettu, syötiin siinä mikä syötiin.

Hiihtää paarustettiin päivä, illlalla sissiteltta pystyyn. Minä kaverin kanssa hiihtämällä ahkiota vetäen hakemaan iltapalaa muutaman kilometrin päästä.
Huollolla ei ollut muuta antaa, kuin lämpöastiassa lämmintä vettä:confused: Ei edes yhtä sokeripalaa eikä teepussia.
Pojat odottaa nälissään iltapalaa teltalla. Vähää vaille, ettei ne kopsineet meitä vedentuojia nyrkillä, pettymys oli melkoinen..

Joillakin oli oma nötköttiä mukana repussa, lämmitettiin sitä kaminan päällä pakilla, jaettiin miehiä myöten ja aamupalalle nääntymättä siitäkin selvittiin.
 
RVL files in the 80's, osa 1: Sähköoppia

Sisäministeriön palveluksessa ollessa päästiin usein toteuttamaan itseämme ja tekemään mitä erilaisimpia ansoja ja miino... eikun siis panostuksiahan ne taitavat nykyään olla. Perusvälineitä olivat puolen kilon ja kilon räjähteet (TNT palat ja pussukat, M - heksogeeni) sekä vakiovarustus eli telanapit, kylkimiinat sekä putkimiinat porapatruunoita unohtamatta.

Kerran palveluksen alkupuolella saimme tehtäväksi ansoittaa auton partioittain usealla eri tavalla. Oma partioni sai sähkönallia simuloivan paukun ja vähän johtoa sekä pariston. Koska Landcruiserin ratin alla kävi jo kuhina, päätimme ansoittaa ovelasti toisen takaovista, jotta korkea-arvoinen kuljetettava saisi kutsun kuusen latvojen tasalle avatessaan oven. Kohteena ollutta autoa ei saanut purkaa tai vahingoittaa, sillä se oli upouusi Toyota Landcruiser, sissikomppanian paraatiauto ja ylpeys.

"Kokeneena sähköputkimiehenä" otin ohjat käsiin ja konstruoin nopeasti viritelmän, jossa oli kahden johtokierukan kontaktiin perustuva laukaisu. Virtalähteenä oli 4,5V paristo, jolla paukkuilmaisin lähti niin että läpsähti. Johdot sai purkamatta sijoitettua niin, että niitä ei havainnut ulkopuolelta. Varsinainen räjähde oli suunniteltu asennettavaksi joko ovipaneelin sisään tai penkin alle kiireestä riippuen. Testasin järjestelmän toiminnan, tein siihen vähän hienosäätöä ja havahduin ajatukseen, että nalli perskule roikkui ikkunaa vasten ihan lasin alareunassa. Ei hyvä. Pyysin partiokaveria pitämään kierukoita erillään samalla kun laittaisin nallille rautalangasta väännetyn häkkyrätuen auton ulkopuolelle. Kolmannella kaverilla oli paristo ja sanoin, että ei laiteta sitä vielä paikalleen, mutta että johdot voisi asetella valmiiksi kytkentää varten.

Hetken kuluttua nalli sojotti sivulle rautalankahärdellin tukemana. Napsuttelin mielessäni myhäillen henkseleitä ja käänsin nallia vielä vähän, jotta lasi tai maalipinta ei varmasti saisi vaurioita. Kouluttaja seurasi tilannetta muutaman metrin päästä. Laskin käteni alas ja samassa pamahti. KPRL! Kiersin auton toiselle puolelle ripittämään partiokavereitani tapahtuneesta. Kysyin kissankokoisilla kirjaimilla, mikä ihmeen älynväläys oli ollut kytkeä paristo virtapiiriin ja päästää kierukat kiinni. Selitykseksi tuli, että toinen oli ajatellut että paristo voi aivan hyvin olla paikallaan kun toinen kaveri kerran piti kierukoita erillään. Kierukkaeristeenä toiminut partion jäsen sanoi irrottaneensa otteen johdoista kun kierukat olivat alkaneet liikkua. Syyksi hän kertoi, että oli pelännyt sähköiskua (4,5V!) kun toinen kaveri liikutteli vähän johtoja kytkiessään paristoa. :facepalm:

Ohmi kertaa käämi, pimenee koko lääni. No, viiden minuutin päästä suhtauduin asiaan jo huumorilla ja nauroin koko asialle. Mitään pahempaa ei onneksi sattunut ja häkkyrä suojasi auton leimahdukselta mainiosti. Korvissa soi vähän aikaa, mutta se meni pian ohi ja huoleton varusmieselämä jatkui.
 
Sattuihan sitä kaikenlaista, tässä yksi.

Kerran tuli jouduttua(=lue nakki napsahti) jollekin isompaa sotaharjoitusta edeltävälle valmistelevalle leirille ns. saunamajuri/yleismies/jne hommiin. Teimme sitten päivisin lumitöitä, huoltohommia ja iltaisin lämmittelimmä saunaa skappareita varten. Leirillä ei ollut muita kuin upseereita ja kapteeni oli pienin mitä löytyi.

Varusmiehille oli tietenkin oma saunansa mutta tärkeintä oli, että herrojen upseerien sauna oli lämmin klo 18.00. Meitä varusmiehiähän ei kuitenkaan ollut kuin 4 kpl, plus keittäjät samaten 4 kpl, joita ei aina saunominen kuitenkaan kiinnostanut. Yhtenä iltana sitten keksimme saunoa ennen upseereita. He kun eivät yleensä ennen seitsemää kuitenkaan saunaan menneet niin ajattelimma, että viideltä olisi hyvä aloittaa niin ehtisi hyvin saunoa ennen kuin herrat upseerit tulevat. Nakkelimma siinä kaikessa rauhassa löylyjä ja sitten yllättäen puoli kuuden aikaan tuleekin kolme kapteenia saunaan. Pikkuisen siinä sitten lauteilla mietityttää jatko mutta upseerit itse heittävät aika rentoa läppää eikä neljän varusmiehen saunassa olo näytä mitään haittaavan. Meillekin välistä pientä juttua heittävät, kuten esim. tekisikö varusmiehillä olutta mieli, mutta eihän sitä tietenkään palveluksessa voi jne.. Emme kuitenkaan kehtaa ihan heti lähteä saunasta, epäkohteliastahan se olisi, luulisivat vielä, että lähdimmä karkuun. Yksi skappari käväisee siinä sitten pikaisella suihkulla ja takaisiin saunassa tullessa häneltä jää ovi raolleen. Yksi meistä neljästä(en ullut minä)siihen sitten että, hei, sulla jäi ovi auki. Skappari vilkaisee(=lue mulkaisee äkäisen näköisenä) kommentoijaa mutta kääntyy ja laittaa oven kunnolla kiinni. Takaisin lauteille ja seuraava skappareiden vitsiaihe onkin, että mitäs jos laitettais yksi varusmies tuohon ovelle automaattiseksi saranaksi illan ajaksi, aukoisi siinä ovea sitten! Pikainen vilkaisu inttikavereihin ja nopeasti poistummekin suihkun puolelle ja tuumaamme, että taitaapi olla aika lailla sopiva hetki päättää saunominen :)
 
Sarek1 kirjoitti:
Syyksi hän kertoi, että oli pelännyt sähköiskua (4,5V!)
Klikkaa laajentaaksesi...
HEI. Sähköiskut tuntuu pirun häijylle.
...:D:D:D

vz kirjoitti:
Yksi meistä neljästä(en ullut minä)siihen sitten että, hei, sulla jäi ovi auki.
Klikkaa laajentaaksesi...
"Teillä jäi ovi auki, HERRA EVERSTI." olisi ollut se oikea puhuttelumuoto. Ehkäpä jonain päivänä arvomerkit tatuoidaan hartioihinkin, koska ei toisen sotilasarvoa voi saunassa muuten voi tietää, jos ei ole tuttu upseeri. Mitä se palvelusohje sanoo jos sotamies tietää että keskustelukumppani on upseeri mutta ei tiedä hänen tarkkaa sotilasarvoa? Arvataan parhaan mukaan, mielellään pari sotilasarvoa yläkanttiin? Ja jos tuo olisi käytäntö, niin onko se sitten loukkaavaa jos se arvo osuukin oikein? :D
 
Sarek1 kirjoitti:
RVL files,
*snip*
, sillä se oli upouusi Toyota Landcruiser, sissikomppanian paraatiauto ja ylpeys.
Klikkaa laajentaaksesi...

Kyllä teidän kelpasi, meille annettiin samaan tarkoitukseen 15 vuotias Taunus, mutta sitäkin piti kohdella hyvin, olihan se yhden sissik:n skapparin oma käyttöauto. Siinä eräs varusmies myös oppi sähköstä uuden ja yllättävän seikan, jos kytkee akun plus-navan ja miinus-navan väliin jotain suoraan, ilman mitään kytkintä tms., virtapiiri yllättäen toimii. :D *pau!* , "mit vit?".
 
Muistan loppusodan Santiksessa, pimeänä lopputalven/ varhaiskevään yönä yksi joukkueen Paseista ("Maija") oli käskystä paikalla, kadis-luutnantti antoi viimeisiä käskyjään about torstai-iltana... kaikki aika väsyneitä parin viikon sotimiseen, yllättäen vaunu lähti liikkeelle alasviettävään hiekkarinteeseen Santiksen rannikolle tyypillisessä harvassa männikössä. Ehdimme lutin kanssa havainnoida 'mielenkiintoista, oikea takaluukku auki'... minä kyrpiintyneenä kokelaana riemuissani 'vihdoinkin jotain tapahtuu', luutnantti paniikissa "EI SAATANA"... luti lähti juoksemaan raivolla kevätsohjossa vaunun perään naama punaisena, vaunu ja komppania tietty kokonaan pimeänä koska ns. tilanne päällä.
Metsästä kuului kymmenen sekunnin sisään kaikuva "KLANG!", noin sekunnin päästä pasin jarruvalot syttyivät ja punavalot paljastivat että luti pääsi alamäkispurtillaan itse asiassa yllättävän lähelle ennen kuin avoin takaovi osui kunnon suomalaiseen mäntyyn.
Panssariteräs vääntyi sen verran ettei ovi mennyt enää kiinni (siis millään vitun ilveellä), seuraava vuorokausi vietettiin inspiroituneena seuratessa luuntantin sisäistä sielutaistelua mahdollisen meriselityksen keksimisessä.
Itse ehdotin elokuvan Ferris Bueller vaihtaa vapaalle -inspiroimana että voisimme mahdollisesti peruuttaa pasin ovi auki samaan mäntyyn, ja jarrutus sopivasti niin ovi voisi oieta itsestään...

ei tullut kauppoja :).
 
Joskus kokelasaikana tuli ajankohtaiseksi rykmentin suunnistusmestaruuskilpailut. Huhu tiesi, että jokaisesta perusyksiköstä suunnistaa muiden mukana myös kaksi ryhmänjohtajaa ja yksi kokelas. Meitä oli yksikössä kolme koksua, joista yksi oli ko. aikaan lomilla. Koska suunnistus ei ollut minun leipälajini, ajattelin hieman taktikoida ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi toimitsijaksi ideana se, ettei tarvitsisi itse suunnistaa. Tämä meni läpi. Tosin varmaan hieman ihmeteltiin vapaaehtoisuuttani.

Kilpailujen koittaessa perjantai-iltapäivänä huhu osoittautui vääräksi ja v-käyrää kohotti hieman se, että jo siinä vaiheessa oli selvää että vlv:lle lähtö myöhästyy normaalista. No, kisat kisattiin ja meikäläinen kellotti ja kirjasi apinan raivolla kilpailijoiden lähtö- ja tuloaikoja. Viimeisiä taistelijoita odotettiin ja odotettiin ja odotettiin. Lopulta viimeinenkin mies oli maalissa. Siinä vaiheessa suurin osa porukkaa oli jo kassulla ja palkattua henkilökuntaa edusti enää yksi va-kessu. Kessu komensi pari vanhempaa tykäriä maastoon korjaamaan maalialueella olevia lippusiimoja pois. Jonkin ajan kuluttua kuului komento ajoneuvoon nouse, ja matka kassulle alkoi.

Kassulla sitten siivous, ruokailu, lomapukujen vaihto ym. normaalit aktiviteetit. Pari tuntia myöhemmin, juuri kun viimeinenkin mies oli pihalla lomatarkastuksessa ja kassun ovea oltiin lukitsemassa niin kaksi hieman kypsän oloista tykäriä marssi pihaan. "Vi**u jätkät, jätitte meidät sinne metsään." Olivat sitten marssineet sen kymmenisen kilometriä kassulle miettien matkalla sinisiä ajatuksia. No ei muuta kuin muu porukka lomille, ovet auki ja viimeiset kaksi miestä suihkuun ja lomapukuja vaihtamaan. Ja meikäläinen odottamaan että hommasta tulee valmista. Valmista tuli varmaan joskus klo 19 maissa kun kokelaskaverini oli ollut kotona jo ehkä pari tuntia. Ylimääräisen marssin suorittaneet vanhemmat tykärit eivät olleet kovin riemuissaan tapahtuneesta. Minä sitten seuraavalla viikolla sain niille järjestettyä jotain hyvitystä, muistaakseni yhden ylimääräisen iltavapaan.
 
Fremen kirjoitti:
että voisimme mahdollisesti peruuttaa pasin ovi auki samaan mäntyyn, ja jarrutus sopivasti niin ovi voisi oieta itsestään...
Klikkaa laajentaaksesi...
Olisit sanonut että "Ei sun varmaan tarvii maksaa kuin puolet tuon korjauskuluista. Hyvällä lykyllä saat maksusuunnitelman pienellä korolla, ja jos oikein anelet niin pääset itte vielä tekemään korjaustyöt. Eihän tolle nyt voi tulla viittä tonnia enempää hintaa." :D
 
Palvelukseenastumispäivä... Portilla oma nimi löytyy kranaanatinheitinkomppanian listasta ja seuraavaksi etappipisteeksi on määritelty AUKin kasarmi, koska Krh;n oma rakennus oli joutumassa peruskorjauksen kouriin. Sinne siis seuraavaksi ja sotilasura lähti käyntiin lukijoille varmaan tuttujen kuvioitten mukaan, vaikka varuskunnan ulkopuolella maa kärsi kuivuudesta ja poliitikot hikoilivat isojen päätösten edessä. Kahden auvoisen alokasviikon jälkeen sitten alkoikin rytistä. Suomi oli lähettämässä 800 rauhanturvaajaa uuteen operaatioon ja koko porukka oli tulossa koulutukseen juuri meidän varuskuntaan. Eli viikon varoitusajalla koko prikaatin alokkaat ulkomajoitukseen ja -ruokintaan, kunnes herrat rauhanturvaajat on saatu koulutettua ja roudattua etelään. Onneksi oli kesä ja lämmin koska kaikki liikenevät makuupussit varattiin myös operaatioon lähteville. Yhden villahuovan alle kääriytyminen oli nimittäin oma taiteenlajinsa, vaikka teltoissa öisin tulta pidettiinkin. Omassa alokasteltassa päädytiin kahden tunnin kipinävuoroihin, jolloin joka toinen yö sai nukkua rauhassa. Useimmissa muissa taidettiin mennä perinteisellä tunti-joka-yö -mallilla.
Uunituoreet talous-AU:t saivat nakikseen ruokkia alokkaat kun Mukesissa ei kapasiteetti riittänyt. Erääseen metsäsaarekkeeseen kohosi laudoista ja kevytpressuista jakolinjastontapainen ja pari vierekkäin aseteltua kakkosnelosta tekivät ruokapöydän virkaa. Penkkejä ei sentään ollut. Aluksi laadultaan vaihteleva, mutta enimmäkseen kelvollinen kenttäkeittiösapuska huononi sitä mukaa kun spadekessujen kiinnostus viikkojen myötä väheni ja oli lopulta erittäin tasalaadutonta mössöä. Ylioppilaslahjarahat valuivat pikkuhiljaa soden patonkeihin ja lihiksiin. Kipinäkin meni nopeammin kun oli jotain purtavaa.

Viikot kuluivat, pikkuhiljaa rauhanturvaajat alkoivat siirtyä operaatioalueelle ja leirielämän karaisemat ei-enää-alokkaat pääsivät muuttamaan takaisin omiin kasarmeihinsa. Paitsi tietysti Krh, koska remonttihan oli jäänyt kiirellisempien asioiden jalkoihin ja kun AUK oli myös alkanut niin muiden siirtyessä sisämajoitukseen me jatkoimme edelleen leirielämää. Ulkoruokailusta onneksi päästiin eroon.

...

E-koulutuskausi jatkui, jos ei ollut muuta ohjelmaa niin käytännössä nukuttiin teltoissa. Viikonloppuvapaille lähtiessä koko maallinen omaisuus pakattiin reppuun ja roudattiin lukkojen taakse kasarmiin, jossa remontti oli vihdoinkin alkanut. Lomilta palatessa kantamus haettiin kasarmilta ja raahattiin pilkkopimeässä vanhoja polttotaisteluhautoja väistellen omaan telttaan jonne se taas purettiin. Tilanteen rauhoittuessa elämänlaatu pikkuhiljaa parani, saatiin makuupussit ja jatkojohtojakin löytyi jostain varastonnurkasta niin paljon että jokaiseen telttaan saatiin jonkunlainen sähkövalo tai radio. Näkkärit saatiin myös ja ilmojen kylmetessä niistä oli kovasti iloa, samoin kuin silloin kun syksyn ensimmäiset rankkasateet kyllästivät rutikuivan kangasmaan ja koko leirialue kylpi noin kymmenen sentin lampena.

...

Suuri päivä koitti palveluksen puolivälissä. Edellisen saapumiserän 9 kk:n miehet kotiutuivat ja saimme muuttaa heidän kasarmiinsa. Voi sitä iloa ja onnea! Myös loppupalveluksen viikko-ohjelmat oli lyöty lukkoon ja pystyimme laskemaan että jäljellä olevista 90 aamusta tasan 30 oli erilaisia lomia tai vapaita, 30 vietettäisiin kasarmilla ja 30 olisi erilaisia ampumaleirejä...
 
@miheikki ,kasapanosvalokuvastasi tuli mieleen.

Eräs tajuntaan jäänyt harjoitus oli, kun tehtiin sarjana hyökkäyksiä ja puolustuksia 1 vs 1 joukkueina. Tulikohan siinä nyt kaksi hyökkäystä ja puolustusta per joukkue per päivä. Ideana oli opettaa kait nopeaa tilanteen hahmottamista, hyvin nopeaa käskytystä ja varmaan siinä seurattiin, miten porukka selvitti erilaisia ongelmatilanteita. Maastontiedustelua ei tehty, eikä epäsuoraa ollut mukana.

Savon Prikaatin käyneet muistavat Autotukikohdan. Sieltä lähdettiin liikkeelle kolmella BTR:llä. Vastustaja oli varuskuntaan johtavan tien varrella myös samanvahvuisena.
Eli läheiseltä Kiurunsillan alueelta otettiin suunta vihollisen asemia kohtia. Sitä edeltävistä tapahtumista en muista mitään, mutta sen jälkeen kylläkin. Tuo alue vihollisen tukikohdan ja Kiurunsillan välillä muuttui kangasalueesta taimikkosuoksi. Harventamatonta pientä kuusitaimikkoa. Vihollinen lähellä. Et näe kuin pari vierekkäistä miestä ja saat repiä itsesi eteenpäin.

Jokainen tietää, miten hankalaa joukkueen on siinä liikkua. Valtaojat olivat syviä, jyrkkäreunaisia, ja sateesta hiton liukkaita. Sen verran näin, kun 3.R:n Apilas-miehet eivät kertaa kaikkiaan päässeet ojasta ylös, vaan liukuivat aina takaisin. Muu joukkue ryski eteenpäin, ja juuri se iskevä nyrkki, jolla olin suunnitellut hoitavani vihollisen taistelupanssarit (BTR), jää jälkeen. Porukan kokoaminen ei olisi onnistunut kuin valtavalla äänenkäytöllä, mutta kun oltiin vihollisen nenän alla. Sitä paitsi, omat vaununi antoivat parhaillaan kelloon sidottua tulitukea vaunuaseilla.
Jotain minä niille käskin, ja sukelsin taimikkoon muiden perään. Ei tainnut olla kuin uskollinen lähetti siinä vaiheessa näköpiirissä.
Sen verran suunnitelma (mikäli sitä nyt kovin kummoista edes oli) onnistui, että oma vasen ryhmäni iski vihollisen äärimmäiseen sivustaan. Muistan tyydytyksellä todenneen, että taistelunhaluinen alikersanttini (meillä oli vakioporukka), vei ryhmänsä lähitaisteluun. Ainoa käytettävissä oleva ryhmä oli etenemässä ohi sivustan ilman kosketusta, joten ei muuta kuin otin porukan näppiini, juostiin vihollisen joukkueen taakse, ryhmä avoriviin, käsimerkit ja sutena päälle. Valtaojasta irti päässyt ryhmä liittyi taisteluun näillä hetkillä ja veti vihollisen vaunujen ja kahden ryhmän huomion tehokkaasti itseensä. Huonostihan niille olisi oikeasti käynyt, mutta ei sitä silloin niin ajatellut.

Mietitäänpä hetken tilannetta. Olen valiojääkäriryhmän kanssa vihollisen joukkueen tukikohdan takamaastossa. Vihollinen ei tiedä, että olemme siellä. Kaksi ryhmääni on vihollisen vasemman sivustan kimpussa, toinen niistä pääsi iskemään sivulta, toinen hyökkäsi etumaastosta. Tukikohdassa tulittavat siis kymmenet rynnäkkökiväärit, konekiväärit, kolme BTR:n raskasta konekivääriä, savua leijailee pilvinä. Tilanteessa on siis munaa ja adrenaliinia :uzi::uzi::D:eek:.

Ilman pysähtymistä syöksyimme siis eteenpäin, kohti varmaa voittoa. Olin jo henkisesti valmistautunut nautiskelemaan tilanteesta, jossa pääsen ampumaan sarjaa kavereiden selkään, kun metsässä pilkottaa BTR:n perä. Vaunu tulittaa eteensä, vaununjohtaja istuskelee kannella, mutta ei katsele taaksepäin.

Seuraava keskustelu tapahtui liikkeessä. Vuorosanat vastaavat riittävällä tarkkuudella kerran käytyä.
- Ryhmänjohtaja, vaunu tuhoa!!!!
- Millä, ei meillä ole kessejä.
- ”#¤¤%###:mad::mad: miten niin ei ole kessejä!!

Muistanette sen aikaiset harjoitus-kessit. Täydellisiä risoja, joiden kantohihnat eivät pysyneet kunnolla kiinni. Sitä paitsi niitä oli tyyliin vain yksi per ryhmä, koska niin monet menivät rikki. Nyt se yksi kessi oli repeytynyt irti johonkin kohtaan taimikossa, kerta kaikkiaan tilapäisesti kadonnut.
Mitäpä teet? Vaunun ohi ei voinut hyökätä sitä tuhoamatta. Kova syöksy/juoksu –etenisemme toi BTR:ää yhä lähemmäs ja lähemmäs, joten aikaa ei ollut miettiä kuin hetki.
Armeijan harjoitusalueilla on siellä täällä polttopuukasoja, jotka ovat jääneet majoittujilta aikojen saatossa. Erään kuuseen juurella oli pölkkykasa.
Oivallus! Kasapanoksia! Juoksin kasan luo, otin pölkyn ja lähdin juoksemaan takaviistosta kohti vaunua huutaen:
- Tuhoan vaunun kasapanoksella!!! Suojatkaa!!!
Sitten sopivalta etäisyydeltä jonkinlainen kiekonheittäjän yliolanpyörähdys, muistan kuinka täydellisen oloisesti pölkky lähti, ja laskeutui kauniissa kaaressa BTR:n takakannelle, otti siitä kimmokkeen, ja pyöri vaununjohtajan taakse.
- Räjähti!! Vaunu tuhottu!!! Seuratkaa!!!

Olin heittämisen jälkeen syöksynyt maahan, ja huusin komennot maaten. Ponkaistessani ylös vilkaisin ympärilleni, ja huomasin harjoitusta johtavan yliluutnantin katselevan minua lähistöltä hymynkare kasvoillaan.
Tyytyväisenä itseeni virnistin hänelle takaisin varmaan leveimmän hymyn koko armeija-ajalta, ennen kuin taas mentiin. Valitettavasti hyökkäys vihellettiin poikki, koska piti siirtyä jo uuteen vetoon, ei päästy kenenkään niskaan.
Uusi leveä virnistys tuli sitten lyhyen yhteenvedon aikana, jossa vaunu tuomittiin tuhotuksi kasapanoksella toimestani. Ylilutikin myhäili näin todetessaan, mutta jätti tarkemmin selittämättä. Jätkät sitten ihmeissään tulivat kyselemään että mikä hiton kasapanos.
Tuon jälkeen pidin erityisen huolen erikseen käskien, että joka ryhmällä oli kertasinkoja mukana minne ikinä menivätkään…

Edit: minkä henkilökohtaisen avvoo iivana, tiellä kualema kolkutteleepi -hetken menetinkään! Miksen ponkaissut kuin orava takakannelle, vaununjohtajahan istuskeli luukusta ulkona...:cool:
Ja miksi tuhota vaunu, kun sen olisi voinut vallata...:)
Miksi vasta nyt sain nämä ideat...:rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Ikarus kirjoitti:
^ No joo. Ryyppäsihän kapiaset leireillä yönseudut ja sinällään ymmärrettävä homma, emäntien komennosta ja valvonnasta pois.
Eikä siinä, normisettiä, ei sitä kukaan (varusmies) paheksunut. Olisi varmaan ryypätty itsekin jos viinaa jostakin saatu..:D
Aamulla vähän hiljaisempaa komentoäänen käyttöä:) Hommansa ne kyllä hoiti.
Tästä on jokunen vuosi vierähtänyt, lienee nykyään tiukempaa silläkin linjalla.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tästä tulikin sattumus mieleen varusmiesajoilta. Liittyy ositttain hiljaisempaan komentoäänen käyttöön. Olin erään talviampumaleirin ampumatarvikkeiden jakelupuolen vastaavana, ohjeistettuna jakaa tarvikkeet tilausten mukaisesti, apuna muutama varusmies. Kantahenkilökuntaan kuuluva katosi aina sopivasti iltaisin ja seuraavana "aamuna" ilmaantui viimeistään jossain lounaan tienoilla. Komentoääni oli hiljainen. Sain toimia melko itsenäisesti. Viikon leirin jälkeen loppuinventaariossa mitään ei puuttunut, mutta kirjoihin oli jäänyt noin puolitoista tonnia a-tarvikkeita enemmän kuin piti olla. Joku oli jättänyt ottamatta erään osan "läjästä", jota oli tullut hakemaan, kuittaukset noudosta kyllä oli (muisti ottaa muistini mukaan ehkä 75%). Olivat sitten ampuneet hieman vähemmän ja ihmetelleet kuinka a-tarvikkeet loppuivat niin ketterästi. Nohevia.
Kantahenkilökuntaan kuuluva kyllä halusi inventoinnin thetäväksi toisenkin kerran, kun ei kerralla uskonut tuollaista pientä "ylijäämää". Lopputoteamus oli vain, "on se uskottava".
 
Kovasta komentoäänestä tuli mieleen: Vanhat jääkärit leirillä, jääkärikomppanian vanet. Järjestäytyminen oli sovittu klo 8, muotoon. Kokenut kouluttaja toimiups. luutnantti L. tulla pölähtikin 7.55, kun olimme vasta arpotumassa muotoon teltoilta. Sekahärdellissä oltiin menossa muotoon. Luutnantti L. -Hyvää huomenta joukkue!
Kun ei oltu muodossa, kukaan ei arvannut sanoa mitään. Luutnantti L. -Maahan.....YLÖS! Uudelleen valtavalla komentoäänellään:-Hyvää huomenta, joukkue!
Jovain rupes ääntä löytymään jääkäreistäkin ja meistä ryhmänjohtajista ja kokelaasta: -Hyvää huomenta, herra Luutnantti!:D

Se täytyy sanoa, että tämän luutnantin käskyjä ei tarvinnut arvailla, miten voikin miehellä olla niin valtava ääni!:)
 
Itselleni mieleenpainuvin kokemus omalta varusmiespalveluksen ajalta sijoittuu AUK:n loppumiseen joulukuussa 2000. Vietimme AUK:n kurssijuhlaa viimeisenä iltana ennen alikersantiksi ylennystä kosteissa merkeissä varuskuntakerholla yhdessä kantahenkilökunnan kanssa. Vaikka illan mittaan sattui ja tapahtui, se mieleenpainuvin tapaus sattui vasta seuraavana aamuna.

Vaikka aamulla vielä päässä heittikin, muistan yhä niin elävästi tupakaverin ilmeen, kun tämä on hyppäämässä yläpunkastaan ja jähmettyy aivan täysin. Katsomme vähän aikaa toisiamme, minkä jälkeen hän huutaa: "Tuu nyt Rintamakarkurkuri, v*ttu, kattomaan, onks tää sitä, mitä mä luulen tän olevan.". Kömmin parin punkan päähän, katson lattialle tuparikaverin kaapin eteen ja naurahdan: "Hah, ihan ku joku ois paskantanu meiän tuvan lattialle.". Käännyn pois ja havahdun. Sehän oli sitä itseään. Tästä se show sitten alkoikin. Koskaan kukaan ei suostunut tunnustamaan, kuka asialla oli ollut (vaikka tästä vahva yhteinen epäilys olikin), joten syyllinen lienee tänäkin päivänä ikuinen mysteeri. Jos nyt tekijä itsekään tekmistään muistaa..
 
vz kirjoitti:
Tuossa vaiheessa meillä taisi alkaa olemaan aamuja jo sen verran vähän, että käytimme joskus vähän epämuodollisempaa puhuttelutapaa :D
Klikkaa laajentaaksesi...

Yksi kaveri sai 1992 ylipalvelusta. Varmasti vitutti jäädä kasarmille siivoamaan viikoksi. :D Olikohan syy se, että arestiaika ai kuluttanut palvelusaikaa tai jotakin...heppu oli niin rikki ettei kenenkään tehnyt mieli mennä syytä utelemaan... Tosin kaveri oli hakemassa tekuun ja minun lisäksi toinen saman laitoksen käynyt kaveri meni kysäisemään, että "paljonko ylipalvelusmies saa extra-pisteitä pääsykokeessa"...siitäkin meinasi tulla juoksukilpailu, mutta ei se uskaltanut enää ottaa lisää hankaluuksia kun oli viestimies ja toinen samana aamuna ylennetty vänrikki (viimeinen päivä nääs). :D

Ei tosin niin rikki kuin tyyppi joka oli jäänyt Ruotsissa kiinnin 28-vuotiaana liikenneratsiassa ja olivat huomanneet, että asevelvollisuus on suorittamatta...oli kävi kuulemma kanssa kuumana kuin hellankoukku. Tosin en voi aivan varmaksi sanoa tarinan pitävän paikkaansa, kun ei ollut omassa komppaniassa. Naapurikasarmissa kyllä...ei enää muisti pelaa mikä SavPr:n komppania se oli, SpolK se ei ollut vaan siitä seuraava kasarmi. Eikä PstK...olisiko ollut 3. JK.
 
Toissapäiväisen itsenäisyyspäivän kunniaksi oma paraatimuisto:
Prikaatilla oli järjestelyvastuu itsenäisyyspäivän paraatista ja varmaan koko saapumiserä marssimassa. KrhK "marssi" kalustonsa kera eli Masin lavalta katteet irti, 6 jätkää jäpitti taistelujakkaroilla aseet eteen vietyinä ja heitin roikkui perässä.
Katselmuksesta ei ole mitään muistikuvia, mutta raskasta lunta satoi koko ajan. Ennen paraatia tietysti putsattiin kalusto niin hyvin kuin vain ehdittiin, mutta oltiin paraatissa kuitenkin sen verta hännillä että kun käännyttiin ohimarssipaikalle yleisön joukosta kuului kirkkaalla lapsen äänellä: "Isi, kato LUMIUKKOJA!"
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top