Parhaimmat hetket, jännitykset, mokat, hassut sattumukset, vitutukset etc

[jormas2000]

Juu ei nyt tuu mieleen Me 11 oltiin se joku viikko perinteiseen tapaan ihan omissa oloissa erillä muista, eikä nähty ketään muita koko aikana. Vaikka tiedustelijat ei mettässä yleensä tykistä ruokaa saanutkaan, niin ei me silti kolmea kauhaa oltais millään pystytty hukkaamaan

Jäin tässä pohtimaan, että en muuten tiennyt siellä olleen noin julmetusti porukkaa. Huoltopuolella saa väkisin paremman kokonaiskuvan. Tiesin kyllä jääkärikomppanian olevan siellä jossain, mutta kokonainen pataljoona. Siinäkin valossa tieto siitä, että oli niiden uskotun 11 joukossa lämmittää sydäntä vielä tänä päivänäkin

Kerran aattelin paikan käydä muksujen kanssa kattomassa ja kertoa vähän tarinoita, mutten löytänyt koko mestaa. Tiet muuttuneet siellä niin paljon lentoaseman laajentuessa. Mutta nyt googlesta taisin löytää oikean kallion pääkiitotien päästä.

Oranssi telttapaikka, punainen tähy, sininen se paikka missä olin koneen laskeutuessa. Tähypaikalta oli öisin mukava kattella kiikareilla ja vv:llä bob-haileyn komeettaa pyrstöineen.

Katso liite: 12095

Ps. Nyt meni hc-muisteloinniksi kun alkaa karttapiirrosta pukkaamaan

Juu kato te TIER1 operaattorit olitte tärkeimmillä paikoilla omissa oloissanne, me kulit oltiin sitten siellä pitkin mettiä

Kyllä siellä porukkaa oli, heti meijän krhk-ryhmityksen vieressä oli pst-komppania jne. Ja 600 taistelijaa siellä kokonaisuutenaan muistaakseni oli. Meinaan niitä lämpöastioita, muita muonalaatikoita ja pystöjä oli aina mennen tullen lava täynnä. Ja täsmennettäköön vielä, että ei niitä mättöjä tykissä laitettu vaan ihan Santiksen keittiöltä haettiin.

Ite olin tosiaan krhk:n kanssa kentän itälaidalla nykyisen DHL:n terminaalin pohjoispuolella. Sieltä löytyy kolme lampea ja niiden välisellä aluella oli teltat. Siellähän kohtaa asemaa se AF1 oli parkissa vierailun ajan meidän näköpiirissä. Karttaa en ny laita

 

[Old Boy]

Niistä tuli sanomista mutta ei niistä häväreitä alettu täyttämään kun tyypilliseen "vääpelitapaan" Santiksen krhk:n komppanian vääpelillä oli varastossa lähes kaikkea tavaraa enemmän kuin mitä kirjanpito ilmoitti. Heittimiä oli sentään oikea määrä

Nykysysteemit on erilaiset, mutta joskus muinoin oli joukko-osastoissa kantahenkilöistä koottu hylkäyslautakunta. Sen puheenjohtaja oli kaikkien kaveri tai paremminkin kaikki pyrkivät olemaan kavereita hänen kanssaan. Nimittäin kaluja voitiin poistaa kirjanpi-
dosta ainoastaan tämän ltk:n asianmukaisen katselmuksen jälkeen pj:n nimmarilla vahvistamana. Siitä hylkykasasta tavaraa "kulkeutui" takaisin varaston hyllyille pikkupuutteita paikkaamaan. Varusmiehet ja ressut kyllä joutuivat maksumiehiksi, mutta palkka-
henkilökunta harvemmin.

Taisteluvälineitä tämä ei koskenut. Niiden "luovasta kirjanpidosta" käryämisestä olisi seurannut vähintään ehdollista ja lopputili, kuten PorPr:ssä kävikin viime vuosisadalla.

 

[Vonka]

Vääpelit osasivat sodan aikana myös. Jos kuorma-auto sai täysosuman, se tuli vahinkoilmoituksessa täyteen kaikkea kriittistä kamaa, jota haluttiin tietysti toinen mokoma ja varmaan esikunnan kännissä reikiä täyteen ammuttu pianokin tuhoutui pommituksessa.

 

[Lone Soldier]

Tama nyt ei varsinaisesti kai liity varusmiespalvelukseen, mutta kerron sen kuitenkin.

Olemme talla hetkella Fort Sill nimisessa US Armyn tukikohdassa Oklahomassa. Naissa voi yopya kuka tahansa henkilo joka on palvellut ja omaa armeijan henkilokortin. Ja koska nailla meidan tutuilla nyt sattuu olemaan sellaiset, niin paatimme jaada tanne muutamaksi yoksi.

Portilla ilmoittaudutaan ja riittaa, etta varauksen tehnyt omaa tuon henkilokortin.
Noh, taalla on kaikenlaista kivaa, on upseerien koulutusta, niin tavallista, kuin ilmeisesti hieman tiukempaakin, aliupseereille samaa yms.

Meidat sitten ohjattiin talolle jossa olemme, paikalla oli pari tulevaa upseeria, aliupseeria ja kouluttaja, joka opasti heita miten toimitaan. Mina siina ihan ajatuksissani olin jo tovin katsellut tulevien upseerien asuja ja ihan ajattelematta totesin etta miten vitussa voi upseerilla olla noin paskaset kengat ja ryppyiset housut. Etta ompa noloa.
Ja Koska olemme tottuneet talla reissulla siihen, etta jenkit sitten suomentavat aina automaattisesti mita me mossotetaan hepreaksi, niin meidan merijalkavaen ukkelimme meni sitten toksayttamaan taman iloisesti hymyillen aaneen...

Voitte kuvitella miten punaiseksi meni kouluttajan parsta (kapteeni) aliupseerit selvasti yrittivat pidatella nauruaan, ja molemmat kokelaat? menivat valkoisiksi. Ja koska mina en heti tajunnut mita olin tehnyt, niin minun iloinen hymyni ei sitten yhtaan auttanut asiaa. Sen verran murhaavasti kapu minua katseli
Pitaa varmaan tarjota sille olut illalla. Jatkat nauroivat aivan kippurassa talossa kun selittivat minulle asian kun ihmettelin miksi se noin helvetin kiukkuisesti minua katsoi....

 

[AKE-ukki]

AKE-ukin arkistot aukeavat jälleen...

Olimme eräässä xxx alppimaassa ( se sama reissu missä törmäsin ei-niin-kauniiseen-kreikkalais-tuheroon) sikäläisen armeijan vieraana. Saimme tehtäväksi järjestää pienen tehtävärastin, jossa osallistujapartioiden tehtävänä oli "mekanisoidun vihollisen kärjen tiedusteluosaston pysäyttäminen.
Siis se perinteinen sissien väijytys/tuliylläkkö.

Muistiini jäi eräs tehtäväsuoritus, minkä tekivät US Army upseeripartio

Meillä oli maalivaununa Volkswagen kleinbus täynnä hampaisiin aseistettuja Suomalaisia. Tarkoitushan meillä oli, että vihollinen (eli tälläkertaa nuo upseerit) avaavat pikaisen tulituksen ja välittömästi irtautuvat tilanteesta munaravia juosten kohti pistettä X.

No. Tehtävä käskytettiin, Jenkit meni asemiin ja meillä käsky kävi "vaunu mars" Volkkari ajoi kuten tiedusteluvaunu, varoen, tuli mutka vasen, tuli suora, tuli mutka oikea... eikä vieläkään kosketusta, jatkettiin edelleen.. sitten seis! Mitä V....UA miksei ne tehneet mitään. Tilanne SEIS! Porukka tielle ja kysymys Jenkeiltä MITÄ V...A miksette toimineet käskyn mukaan??

Selitys tuli noloilta junnu-upseereilta.. partionjohtaja oli unohtanut antaa "TULTA" käskyn.. No olisittepa nähneet meidän naamat. Jenkit lähti meidän rastilta... ja kun ne oli kulkeneet n.50m meistä... yksi näistä partion jäsenistä potkaisi partion johtajaa perseeseen

Että sellainen suurvalta-armeija

 

[jormas2000]

Muistoja taas varusmiespalvelusta...

Olin melkoinen "nakkiharava". Ilmeisesti joku maine kaverista, joka hoitaa hommat levisi sinne sun tänne. Kun komppanian vääpeli tuli kysymään jonkun kadettikoulun kouluttajan kanssa että "Jormas2000... tehän olette käynyt huoltokoulun ja osaatte laittaa ruokaa" niin myönnyin vahingossa. Ja vahingossa oikeesti, yhden kiisselin olin tehnyt AUK:ssa koska muuten keskityttiin ryhmän johtamiseen taistelutilanteessa.

Lopputulema oli se, että jouduin vastaamaan 132 kadetin ruokahuollosta Kiikalan harjoituksessa. Tulevat keittäjä-jääkärit olivat vasta koulutuksessa muonituskeskuksessa. Aika kovat odotukset yhden kiisselin tekijälle.

Sain taas mukaani jotain vähemmän mottivoituneta taistelijota. Heitä ei kiinnostanut muu kuin syödä muonitusvaraston juqurtteja ja haukkua yhtä tummaihoista varusmiestä. Alku näytti ihan hyvältä (mitä nyt eksyin johtamani huoltojoukkueen kanssa kolmen Masin kanssa Turun motarille kun olis pitänyt mennä vanhaa Turun tietä), mutta sitten se yksi kadetti joutui vääpeliksi ja sillä oli huollon hommat täysin hakusessa.

Päästiin ryhmitysalueelle ja kadettivääpeli ei ymmärtänyt että mie hoidan koko harjoituksen ruokahuoltoa. Se luuli että se soppatykki on verrannollinen mikroon. Laittoi ekana minut johtamaan kaivaitumista puolustusasemiin huoltojoukkueen osalta. Joten se ruoka viivästyi aika pahasti. Ilmeisesti se nyppi aika pahasti harjoituksen johtoa koska kadiksen johto kävi raivoamassa sille "vääpelille" 20.00 aikoihin siitä ja käski häntä kuuntelemaan minua mitä tulee ruokahuoltoon. En enää nähnyt sitä kadettia koko harjoituksen aikana. Kadiksen johtaja kävi toteamassa miulle että "taidat olla harjoituksen tärkein kaveri". Lämmitti.

Eipä siinä, aukista olin saanut mukaan jonkun monistekeittokirjan ja sillä mentiin. "Mittaa 80L vettä ja odota kaksi tuntia että vesi kiehuu. Lisää kuivatut perunat. Leikkaa lihat purkeista ja lisää myös mausteita. Anna kiehua 30min. Mausta makusi mukaan". Voi luoja ja anteeksi!

Koska oltiin osana harjoitusta niin "vastustaja" hyökkäsi ekana aamuna ryhmityksemme kimppuun n. 0400 aamulla. Siitäpä johtuen heidän aamupalansa myöhästyi n. 3 tuntia. Lähdin mukaan toimittamaan sitä heille ja juttelin vastaavan kadetin kanssa tapahtuneesta. Sanoin että jos tuo pelleily jatkuu niin ruoka tulee aina myöhässä tai sitten ei tule ollenkaan. Saimme olla rauhassa sen jälkeen.

Sen kolmen harjoitusvuorokauden aikana taisin nukkua n. 6 tuntia.

Kun tulin takaisin Santikseen niin minut käskettiin komppanian päällikön juttusille. Väitti minun olevan väärin pukeutunut. Olin väsyneenä täysin pihalla mitä hän tarkoitti. Tarkoitti kolmatta väkästä kaulukseeni.

 

[Old Boy]

Koska oltiin osana harjoitusta niin "vastustaja" hyökkäsi ekana aamuna ryhmityksemme kimppuun n. 0400 aamulla. Siitäpä johtuen heidän aamupalansa myöhästyi n. 3 tuntia. Lähdin mukaan toimittamaan sitä heille ja juttelin vastaavan kadetin kanssa tapahtuneesta. Sanoin että jos tuo pelleily jatkuu niin ruoka tulee aina myöhässä tai sitten ei tule ollenkaan.

Tästä hauskasta muistelosta tulee mieleen pari perussääntöä, jotka jokainen firmalta oikeaa palkkaa nauttiva tunsi: "Älä koskaan järjestä ylläreitä huollon kimppuun" ja "älä kysele, missä viipyy huollon kokoama torjuntajoukkue/ryhmä". Sillä sinne
"toisarvoisiin" tehtäviin ei todellakaan ole sijoitettu enempää väkeä, kun mitä tarvitaan valmistamaan lämmintä ruokaa 200 tai 300 taistelijalle kaksi tai kolme kertaa päivässä. Kyllä Kadiksen kouluttajatkin nämä säännöt tunsivat. Halusivat varmaan
antaa kadeteille havainnollista koulutusta.

 

[Umkhonto]

Tämä on kyllä aivan helmi threadi! Jatkakaa

 

[Vonka]

Yritin oikein kaivaa muistiani, tapahtuiko mitään muistettavaa. Yhteishenki jäi kauneimpana mieleen. Minut määrättiin sotajoukkueen kokelaaksi. Harjoituksesta toiseen, purku ja lomalle. Alokkaiden kanssa en ollut tekemisissä. Heidän naamojaan näkyi joskus kasarmin ikkunoissa pällistelemässä, kun tulimme metsästä nuljuilla ja pojat juoksivat joukkuetavaraa kellariin ja vaunumiehet irroittivat vaunuaseita putsattaviksi.

Sitä porukkaa kohdeltiin kuten sotilasmassaa kohdellaan. Juoksija oli joka mies. Mutta mielessä kangasteli siviili.

Viimeinen suuri harjoitus oli tulossa ja oli kylmää ja märkää. Loppusyksy. Ennen lähtöä illalla sain vihjeen nohevalta jääkäriltä, että pojat aikovat mennä kaikki otille. Menin kaikkin kolmeen tupaan peräjälkeen ja juttelin niitä näitä. Lopuksi sanoin, että ollaan oltu jo niin monessa paikassa että yhdessä hoidetaan tämäkin sota. Kysyin suoraan, kuka aikoo mennä otille. Eräs Aaltonen nosti kättään. Sanoin, että ehei, en minä voi lähteä sotaan ilman Aaltosta. Kaikki mennään kärsimään vilua ja nälkää, me Hämeen kurjat jääkärit.

Kaikki lähtivät. Kyllä me sitten olimmekin märkiä ja väsyneitä. Oli kaikenlaista mälväystä, jos kohta mielenkiintoisiakin juttuja. Leiriä saatettiin siirtää taistelupäivän jälkeen yöllä kello kolme sata metriä suuntaan tuo ja muuta ihanaa. Kerran heräsin kylmään. Kamiina oli mustana. Katsoin kelloa ja kipinälistaa. Jaha, Aaltonen. Oli jo aamu tulossa, ja herätys olisi kumminkin tunnin kuluttua. Katsoin tajuttomina kuorsaavia jääkäreitä. Sytytin tulet ja poikkesin ulkona heittämässä kepillisen ja katsomassa, oliko naapurijoukkueen johtaja jo suunnittelemassa. Hänen kanssaan oli usein pieni pow wow. Pelasimme hyvin yhteen.

Kipinässä nukkuneelle en sanonut sanaakaan.

Sillä reissulla nousimme vaunuihin, jalkauduimme ja hyökkäsimme aika monta kertaa. Reissu kesti kaksi viikkoa. PsPr oli siitäkin mukava paikka, että oli vain kolme tapaa taistella: hyökkäys, hyökkäys ja hyökkäys.

Omasta mielestäni opin eniten oikea-aikaisuutta, eli mitä kaikkia asioita piti ottaa huomioon, että saimme komppanian iskuvoiman tehokkaasti samaan paikkaan. Mutta arvostin jääkäreitä eniten. He olivat siinä sardiinirasiassa ilman karttaa ja kompassia ja ulos tullessa metsä oli samanlaista. Taas hyökättiin.

Muistan, kun tulimme maantietä moottorimarssilla takaisin. Istuin kannella selin menosuuntaan ja ilmoitin kuskille ohittavat autot. Oli pakkasta. Autoista huiskutettiin minulle, että mene herran tähden alas, jäädyt. Mutta ei se käynyt, koska ohjesääntö. Nuljusta näkee huonosti ja vain eteen. Jossain vaiheessa Aaltonen oli löytänyt repustaan suklaalevyn ja tuli kannelle tuomaan minullekin.

Tällaista se oli. Mitään ihmeellisiä kohokohtia ai aallonpohjia ei ollut. Olimme kyllä hyvin rutinoituneita. Muistelen, että usein lomille mennessä kun näin junan ikkunasta erilaisia maastonmuotoja, mietin usein, miten ryhmittäisin joukon tai millä tavalla hyökkäisin tuolle nyppylälle. Sitä alkoi nähdä kaiken sellaisilla silmillä.

 

[Sardaukar]

Ei sinänsä varusmiespalveluun liittyvä, vaan skappariaikoja:

Komensin puljua joka koostui yliluutnantista, kantakersantista ja siviiliasentajasta. Naureskeltiin ylilutin kanssa että kukahan tämänkin on keksinyt, kun teknikkoluti oli pistetty komentamaan yliluutnanttia Tyypillinen tornitouhu. Onneks ko. oli sellainen lupsakka etelä-karjalainen huumoriveikko.

Noh, kerran valittelin, että päähän koskee. Yliluutnantti pisti meikän työpöydälle pöydälle 9mm patruunan ja totesi "ota yksi noita niin se loppuu..."

Vielä raivostuttavampi asia oli insinöörimajurille, kun hallinnollisesti olin sen alainen mutta operationaalisesti Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen....ja siellä lähin esimies oli jo insinöörieversti...

 

[ak.tied]

Olin Niinisalossa kertaamaamassa 2001 kun reserviläinen sai surmansa samaisessa harjoituksessa krkk-sirpaleesta. Kyseessä oli torjuntapataljoonan kertaus, itse olin esikuntakomppanian tiedusteluryhmässä varajohtajana.

Olin siinä yhden hepun kanssa matkalla sotilaskotiautolle kun kävelimme ensiapupaikan ohi. Lääkintämiehet käyttäytyivät silmiinpistävän sekavasti ja hermostuneesti. Pyörivät edestakaisin levottomasti. Pysähdyttiin siihen katsomaan ja huikkasimme, että onko kaikki ok? Noustessaan ambulanssiin lääkintämies teki vain käsi-kurkulle eleen sanomatta mitään. Ihmeteltiin siinä sitten, että mitäköhän nyt.. Ei mennyt kauaa kuin esikuntarakennuksen eteen tuli ambulanssi. Ohi kävellessämme näimme ikkunasta sisään, että siellä oli mies, mutta lakana oli vedetty vain kainaloon asti. Myöhemmin kävi ilmi, että tämä oli haavoittunut samassa tilanteessa. Samalla esikunnasta tuli harjoituksen johtajan kanssa ulos muistaakseni eversti. Kuulin kuinka hän sanoi, että "selvittäkää omaisten yhteystiedot, haluan olla heihin henkilökohtaisesti yhteydessä.". Harjoituksen varajohtaja tuli vastaan ja kysäisin häneltä, että mitä on tapahtunut kun täällä näkyy ja kuuluu nyt kaikenlaista. Hän vahvisti yhden saaneen surmansa. Hän ystävällisesti lainasi puhelintaan ja pirautin silloiselle avovaimolle, että mulla on sitten kaikki hyvin jos tulee juttua uutisiin. Uutinen oli jo teksti-tv:llä "Niinisalossa kertausharjoituksissa on kuollut alle 30-vuotias pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva mies." - Nice. Tuo kuvaus ei osunut kuin varmaan 3/4 osaan harjoitukseen osallistuneista 600 miehestä Kyllähän avokilla meni tunteisiin, mutta onneksi ehdin soittamaan ennen kuin oli tuon puoli-uutisen ehtinyt itse lukemaan.

Jonkin aikaa myöhemmin meidät kutsuttiin koolle ja avattiin tilanne. Seisoimme polvia myöten lumessa mäntymetsän keskellä iltahämärässä. Se oli yksi vaikuttavimmista hetkistä kun päällikkö kajautti lopuksi "Komppania, asento. Lakki, päästä." ja koko komppania piti pitkän hiljaisen hetken. Oli niin hiljaista, että pystyi kuulemaan kuinka lumi ropisi maahan ja puiden oksiin. Se tunnelma on syöpynyt mieleen ja väkisinkin vyöryi ajatuksiin, että oikeassa tilanteessa näitä tulee sitten paljon. Sillä hetkellä armeija tuntui turhan realistiselta.

 

[Beerfect]

Kuoleminen suomalaisessa sotaharjoituksessa taitaa olla yksi harvinaisimpia mahdollisia kuolemansyitä. Ei lue monen vainajan papereissa se, ei...

väkisinkin vyöryi ajatuksiin, että oikeassa tilanteessa näitä tulee sitten paljon.

Niitä kuolemia tulisi paljon ja sitten siihenkin lopulta tottuisi, ja sitten miettii että onko sitä ihminen enää kun kuolemiseen tottuu. Vastaus on että kyllä. Tottuminen sekä tottumattomuus toistuvaan kuolemaan ympärillä ovat molemmat luonnollisia ja hyväksyttäviä reaktioita. Vanhukset saattavat tietää asiasta jotain. Heiltä on yksi jos toinenkin tuttava tipahtanut matkan varrella.

 

[JR49]

Komensin puljua joka koostui yliluutnantista, kantakersantista ja siviiliasentajasta. Naureskeltiin ylilutin kanssa että kukahan tämänkin on keksinyt, kun teknikkoluti oli pistetty komentamaan yliluutnanttia Tyypillinen tornitouhu. Onneks ko. oli sellainen lupsakka etelä-karjalainen huumoriveikko.

Päinvastaisesta suhtautumisesta hauska tilanne (ressujen mielestä), kun virkaiältään vanhempi teknikkokapteeni komentaa virka-iässä nuorempaa, "oikeaa sotilasta", tekemään hanttihomman eli soittamaan puhelimella

 

[Sardaukar]

Päinvastaisesta suhtautumisesta hauska tilanne (ressujen mielestä), kun virkaiältään vanhempi teknikkokapteeni komentaa virka-iässä nuorempaa, "oikeaa sotilasta", tekemään hanttihomman eli soittamaan puhelimella

 

[Juna112Porojetsiin]

Kuoleminen suomalaisessa sotaharjoituksessa taitaa olla yksi harvinaisimpia mahdollisia kuolemansyitä. Ei lue monen vainajan papereissa se, ei...

Meistä lähti yksi, loppusodassa.

 

[Vonka]

Meistä lähti yksi, loppusodassa.

Varsta?

 

[Juna112Porojetsiin]

Varsta?

Varsta -harjoitusta meinaat ? Ei ollut siellä. PsPr Niinisalo ja kesä -81. Meitä ei ollut kyllä yhtään jannua liikaa, niin pieni joukko, olisi saanut jättää koskematta. Kuolema siis.

 

[Vonka]

Varsta -harjoitusta meinaat ? Ei ollut siellä. PsPr Niinisalo ja kesä -81. Meitä ei ollut kyllä yhtään jannua liikaa, niin pieni joukko, olisi saanut jättää koskematta. Kuolema siis.

Joo, ok. Surullista ja masentavaa. Varstassa meni yksi, siksi kysyin. Eräässä suuressa kylmän sodan harjoituksessa taas kaksi reserviläistä kuoli sydänkohtaukseen.

Työturvallisuus on parempi kuin samankokoisessa firmassa kuitenkin ja paljon. Se olkoon lohtu tässä.

 

[Juna112Porojetsiin]

Joo, ok. Surullista ja masentavaa. Varstassa meni yksi, siksi kysyin. Eräässä suuressa kylmän sodan harjoituksessa taas kaksi reserviläistä kuoli sydänkohtaukseen.

Työturvallisuus on parempi kuin samankokoisessa firmassa kuitenkin ja paljon. Se olkoon lohtu tässä.

Näin on. Silloin mietittiin, että kun tuhon ja kuoleman koneilla harjoitellaan, siinä on riskinsä. Ei se tosin paljon auttanut kun kaverin verta pestiin vaunun kannelta, mutta lohdutti tuomalla edes jonkinlaisen perspektiivin. Itsenäisyydellä on hinta ja kohtalo heitää arpaa.

 

[Atsomuti]

Kävin intin 1970-luvulla. Se oli todella maanpuolustuskielteistä aikaa, noin henkisesti, ja tunnelma välittyi kantahenkilökuntaankin. Tuntui että mentiin koko ajan simputus/nöyryytyslinjalla eikä se varusmiesten keskinäinen kaveruuskaan juuri kummoista ollut. Aivan loppuviikkoina sain yllätyskäskyn taisteluvälineupseerikurssille Asekouluun Kokkolaan. Tämäkin vielä, ajattelin.
Mutta sepä oli paikka! Pieni varuskunta, hyvä ruoka, päivät kuluivat ase- ja ammusteoreettisilla oppitunneilla, joskus tehtiin pieniä ekskursioita aiheeseen liittyviin kohteisiin. Iltaisin sai vapaasti käydä upseerikerholla. Kohtelu oli yleisesti hyvää ja eri puolilta maata koottu kokelasporukka tuli hyvin keskenään toimeen, kun kenenkään ei tarvinnut esittää mitään. Intti tuntui kerrankin mielekkäältä, jopa milelyttävältä kokemukselta. Tuo kurssi jäi mieleen palveluksen huippuhetkenä.