Paskahousu ylipäällikkönä

Ensinnäkään, en ole homo-fobinen. Kyllä saa/pitää homoilla olla yhdenlaiset ihmisoikeudet, kuin heteroillakin, tottakai,. Mutta, nyt oli kysymys siitä, äänestäisinkö Suomen presidentiksi miestä, joka on homo? en äänestäisi.
Jos hetero-Presidentillä olisi jotain salaisia sikanaamari-ruoskafetissejä, toivoisin niidenkin herrantähden pysyvän hänen makuuhuoneensa sisäpuolella, nekään ei suurella varmuudella edistäisi Suomen ulkomaankauppaa ja positiivista mielikuvaa isänmaastamme.
Milloin Haavisto on sitten esitellyt sänkyhommiaan julkisuudessa tai edes puhunut niistä?
 
Palatakseni otsikonmukaiseen aiheeseen näiden rajujen seksuaalifantasioden keskellä, sanoisin että ei, mielestäni TP Niinistö ei ole paskahousu.

Mutta. Jos oikein muistan, yksi Halosen kannattajien argumenteistä Niinistöä vastaan vuonna 2006 oli Niinistön ulkopoliittinen kokemattomuus. Tämä seikka on varmasti vaikuttanut myös suhtautumisessa Venäjään. Ollaan sitten ulkoministeri Tuomiojan toiminnasta mitä mieltä tahansa, niin mielstäni hän on nyt Niinistön kaudella tuntunut vetävän vapautuneenpaa ja omapäisempääkin linjaa, kuin Halosen ollessa tasavallan presidenttinä. (edit. ilmeisesti Niinistön suostumuksella)

Itselläni on kalvava aavistus siitä, että Putin on sanonut jotain sattuvaa Niinistölle kahdenkeskisissä keskusteluissa. Tälläkin foorumilla on kannustettu Suomea katsomaan Venäjän mahdolliset bluffit. Ehkä Niinistön ulkopoliittinen kokemattomuus näkyy juuri tässä? En sanoisi sitä pelkuruudeksi, mutta tiettyä arkuutta olen ollut havaitsevanani. Mutta toivon mukaan Suomen ulkopolitiikkaa on kuitenkin tekemässä joukko asiansa osaavia ihmisiä, ei yksin Niinistö.
 
Tätä sivua kun lukee, niin tulee olo että on palannut yläasteelle, mutta oikeasti liee kyse paluusta jonnekin vielä kauemmas, jolloin heterous ja puolueettomuuspolitiikka (TM) tulivat jokaiselta kunnon mieheltä selkärangasta.

Vai yläasteelle tai ehkä kuitenkin Viru hotelliin vuonna 1974, Baltiska hotelliin Leningradiin vuonna 1982 tai Interiin Moskovassa vuonna 1988?

Tallennusformaatti 16 mm, Beta ja Vhs.

Tarvittava materiaali on Neuvostoliiton seuraajavaltiolla.

Tiesittekö ettei Lex-Hymy koske KGB:tä tai SVR:ää?

Hienoa, että osaatte poimia aina sen oleellisen!
 
Pekan ja Antonion sängyn alla on pesäpallomaila. Hutunkeitolla katsotaan sisä- ja ulkovuorot.
 
Itselläni on kalvava aavistus siitä, että Putin on sanonut jotain sattuvaa Niinistölle kahdenkeskisissä keskusteluissa.

Ottaakseni tuon sivurönsyn aihepiiriä, jospa Putin on uhannut julkistaa Kekkosesta raskauttavaa pervertikko-kuvamateriaalia Viru-hotellista?

Kohta Baikal antaa minulle vähän jäähyä... :eek:
 
olisivat? Tuossa tapauksessa, jos Niinistö olisi vienyt jo Suomen Natoon, olisi hänet pakko hyväksyä, pitkin hampain.
Ei mulla ole minkäänlaista tarvetta näytellä ,jotain hetero-manchoa, koen yksinkertaisesti vain niin vastenmielisenä ajatuksen että mies yhtyy toisen miehen tuhkaluukkuun.
Jos tuo minun vastenmielisyys on sitten vaikka vanhanaikaisuutta tai ahdasmielisyyttä, olen sitten sellainen. Kai minullakin on oikeus sitten tuohon, kun en sille mitään voi.

Entistä kansanedustajaa Sulo Aittoniemeä lainaten: koen ajatuksen vastenmielisenä, missä Anselmi ja Eino vihitään perintöaitassa.

@Laamanator Taisi kyllä tarkoittaa tuolla osien vaihdolla sitä, että Pekka ottaa pyllyyn ja Antonio on toppina. Nussitkoot ihan niinkuin huvittaa, ei se ole minun ongelmani, mutta olisihan se vähän outoa, että suomalaisia edustaisi maailmalla mies, joka ontuu tapaamisiin ja kokouksiin perse spermaa valuen. Siinä olisi toisaalta jotain symbolistakin, sillä kyllähän suomalaista miestä on viimeiset vuosikymmenet häpäisty ja kuvaannollisesti vedetty tuhkaluukkuun.
 
Voihan se olla että J Haukio ontuu Salen vierellä perse spermaa valuen koska tiesit kai että anaaliseksi on melko tavallista myös heteroiden kesken nykyään?
 
Voihan se olla että J Haukio ontuu Salen vierellä perse spermaa valuen koska tiesit kai että anaaliseksi on melko tavallista myös heteroiden kesken nykyään?

Jep. Ei siinä mitään, sillä tissieläimethän on suunniteltu tuota silmällä pitäen ja edelleenkin J Haukio on TP:n puoliso eikä toisinpäin. Pekka & Poika taistelijaparia ajatellen pidän parempana vaihtoehtona sitä, että Pekka on top jos hänestä kenties tulee seuraava TP.
 
Kun ajattelee että Anton on täysillä Haaviston takana ja välillä Haavisto on Antonin takana,niin työssä kuin vapaa-ajalla niin onhan se häiritsevää hetken. Vain hetken.

Sitten tulee aina järki joka sanoo että ketä kiinnostaa toisten ihmisten sänkypuuhat? Mikä niissä niin kiehtoo. Räsäsen Päiville sanon kun pääsen aiheesta keskustelemaan, että 100-prosentin varmuudella Päivinkin tuntemissa seurakunnissa kanttorin rouva roikkuu valjaissa aina lauantaisin saunan jälkeen. Ei kukaan sillä päätään vaivaa.
 
Sitten tulee aina järki joka sanoo että ketä kiinnostaa toisten ihmisten sänkypuuhat?
Nii-in. Minä en oiken jaksa ymmärtää että miksi TP;n seksuaalisella suuntauksella olisi mitään merkitystä. Kertoo vain ihmisen omasta rajoittuneisuudesta ja ahdasmielisyydestä jos siihen hirttäytyy.
Minusta P Haavisto vaikutti aika järkevältä tyypiltä järkevillä mielipiteillä ja olisin mielelläni nähnyt hänet pressana.
 
@Herman30 Ei tuo homoilu ole se pointti, vaikka toki siihen kiinnittää huomiota ja siihen on helppo takertua.

Jos minä olisi suuri valtiomies ja tekisin suuria sopimuksia toisten suurten valtiomiesten kanssa jossain suuren merenrantahuvilan suuressa rantasaunassa, niin olisi vaan vaikea suhtautua tasavertaisena miehenä sellaiseen, joka naisten sijaan haluaa miehiä saati siten, että olisi se vastaanottava osapuoli. Ehkä olen jotenkin rajoittunut, mutta minun maailmassani suuret valtiomiehet eivät ota kyrpää perseeseen.

Vähintääkin tuollaisen pitäisi olla joku karhumainen muita perseeseen naiva machohomo, sillä se voisi vähän paikata sitä mielikuvaa, joka homoista stereotyyppisesti on eli sellainen feminiininen olento, jolla on miehen vehkeet, mutta naisen mieli.

Haaviston osalta se iso juttu on vihreys ja asevastaisuus - ei homous. Jos hänellä olisi tarpeeksi valtaa, niin hän kieltäisi vähintäänkin pistoolit.
 
Toki Haaviston seksielämä on aika vastenmielinen ajatus mutta toisaalta tiedän useita heteroja joiden seksielämän ajatteleminen tekee yhtä pahoinvoivaksi. Syytä on myös muistuttaa että tämänkin palstan kirjoittajista 99% masturboi ja sekin puistattaa. Ehkä se lopultakin on niin että olemme ihmisiä ja jokainen saa puuhata mitä lystää.
 
@Herman30 Ehkä olen jotenkin rajoittunut, mutta minun maailmassani suuret valtiomiehet eivät ota kyrpää perseeseen.

Vähintääkin tuollaisen pitäisi olla joku karhumainen muita perseeseen naiva machohomo, sillä se voisi vähän paikata sitä mielikuvaa, joka homoista stereotyyppisesti on eli sellainen feminiininen olento, jolla on miehen vehkeet, mutta naisen mieli.

.[/B]

Tästä tuli mieleeni vanha asfalttiviidakon sananlasku:

Parempi kyrpä kaverin perseessä kuin omassa perseessä.
 
Haavisto Putinin kanssa neuvottelemassa. Antonio pitelemässä sateenvarjoa....

Mutta eiköhän anneta tämän kieltämättä kiehtovan sivupolun jo olla. Olette mestareita kyllä tekemään säikeestä todella laatuisan. Jos oli otsikko jo ihan rämeestä, niin sisältö alkaa olla jo pahempaa kuin se paheksumani avaus.
 
Back
Top