Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Protheon_93

Kenraali
Käy niin kuin itse veikkasin, jos tuo gallup pitää paikkaansa. Eli Marinin valinta tuo SDP:lle lisää kannatusta, mutta muiden vihervasemmistopuolueiden kustannuksella tehden koko hommasta nollasummapelin.
 

SJ

Supreme Leader
Lahjoittaja
Tuon mittauksen mukaan KD:n kannatus olisi romahtanut. Tai sitten kyseessä on iso virhe. :unsure:
Otannan koko on alle 1500 henkeä ja virhemarginaali 2,5%. Eli KD:n koko nyky kannatus mahtuu virhemarginaaliin. En olisi huolissani.

Mitä taas tulee tuohon SDP:n menestykseen johtajan vaihdoksen johdosta, niin eikös se ole ihan normaalia, että kannatus nousee tuollaisen pudotuksen jälkeen melkein automaattisesti jos edes teeskentelee muuttavansa jotakin. Mutta mitä tapahtuu sitten kun kannattajat kerkeävät näkemään mitä tämä uusi johto on "miehiään", voi olla jotakin ihan muuta.
 

SJ

Supreme Leader
Lahjoittaja
Joka on gallupin tavallista puolet pienemmän otoksen vuoksi tavallista suurempi -+2,5%

Mikähän järki on tehdä samassa gallupsarjassa puolta pienemmällä otannallla oleva galluppi? Viime joulun lomakautena otanta oli lähes tuplat..
Joululomat voisi tosiaan olla selitys, viime vuonna vaan sakki oli halunnut pitää lomat toiseen aikaan tai sitten tänä vuonna arvelivat pääsevänsä halvemmalla, kun tehdään vähemmän kyselyjä.
 

SJ

Supreme Leader
Lahjoittaja

hansai

Supreme Leader
Blogi: Arto Luukkanen, la 11.01.2020 00:14

Gallup sen kertoo: PS on suurin - median ristiretki epäonnistui

Gallupit ovat tulleet: PS on suurin (https://yle.fi/uutiset/3-11149436).
Näyttää siltä, että vuonna 2015 alkanut Hyvä-Median ristiretki PS puoluetta vastaan epäonnistui pahasti.
Mutta miten tämä prosessi oikein käynnistyi?

Uhon nostatus vuonna 2015
Kaikki alkoi PS:n vaalivoitosta vuonna 2015.
Siihen mennessä median päälinja oli kyllä kohdellut perussuomalaisia halveksivasti ja ylenkatseellisesti, mutta suoranaisia suurvalheita ja kaikkeen vääristelyyn valmista pahantahtoisuutta tapasi vasta suhteellisen harvoin.

Toimittajien omat tulkinnat PS puoluetta kohtaan olivat vielä epävarmoja ja jopa miltei journalistisia nykyaikaan verrattuna. Pakolaiskriisi kuitenkin käynnisti prosessin, jossa suomalaisten tietoisuutta haluttiin moukaroida uuteen uskoon.

Valtamedian sai mission.

Toimeksianto paljastui meille kun HS:n päätoimittaja Kaius Niemi ja Ylen päätoimittajan Atte Jääskeläisen keskustelivat 11. syyskuuta 2015 aamu-tv:ssä. Aiheena oli ” Millainen rooli suomalaismedialla pitäisi olla pakolaiskeskustelussa?”

Nämä kaksi suomalaisen poliittisen keskustelun suunnannäyttäjää paljastivat tahattomasti Hyvä-Median ristiretken tavoitteet. Ylen johtaja Atte Jääskeläinen sanoi suoraan, että Yle pyrkii tarkoitushakuisesti muuttamaan kansalaisten käsityksiä suuresta migraatiosta. Kuten Jääskeläinen totesi haastattelussa, kyseessä oli ”ymmärryksen rakentamisesta suomalaisille” ja toisaalta siitä, että ”kaikki suomalaiset joutuvat muuttamaan käsityksiään”.

Samoin, että Yle näki tehtäväkseen ”pohjan luomisen sille mitä suomalaisten mielissä liikkuu”. (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/206627-reporadio-infokanava-vai-kasvatuksen-tuutti/). Kaius Niemi säesti innokkaana tätä suurta tehtävää – nyt puhuttiin suoraan. Suomalaisten juntti-ajatuksia on muutettava!

Kampanja – kuinka runnotaan kansalaisten mielialat!
Uhon nostatus suurelle migraatiolle vaarallista perinteistä kansallismielisyyttä vastaan pärähti siten käyntiin täydellä teholla Ylessä ja HS:ssa.

Kansalaisten mielipiteitä alettiin vaihtamaan.

Muutosprosessi näkyi pakolaiskriisin uutisoimisen tarkoituksenmukaisuudessa.

Ihmisille työnnettiin kurkusta alas koko ajan -tietoisesti ja selvästi- kahta agendaa. Tärkeintä oli lakkaamaton toisto, jota syvennettiin keskusteluohjelmien yksipuolisella sisällöllä. ”Neljä jalkaa hyvä – kaksi jalkaa paha”.

Oikeaa keskustelua asiasta ei haluttu käydä vaan dialogi oli lähinnä uskonvahvistusta valaistukseen tulleiden kesken.

Hyvä-Median ensimmäinen ”oivallus” oli se, että pakolaiskriisi on mahdollisuus ja positiivinen asia. Tulijat olivat meille taloudellinen ja sivistyksellinen rikkaus ja väärinajattelu oli rasismia, ihmisvihaa ja fasismia.

Toinen agenda oli epä-inhimillistää ja marginalisoida kaiken tämän ihanuuden vastustajat ja jopa varovaiset kriitikot. Median ristiretken negatiivisena tarkoituksena oli vastustaa ”vastuutonta populismia” ja PS-puoluetta.

Huomattakoon, että vasta 2017 PS puolueen johtaja joutui tulilinjalle. Hänen mukanaan tulilinjalle joutuivat kaikki mahdolliset – jopa viihdetaiteilijat ja tavalliset ihmiset, jotka suhtautuivat tähän hyökyyn epäillen.

Kaikki epäilijät ovat rasisteja!
Vuonna 2015 alkanut uhoaminen ja pelonnostatus oli aluksi menestys.
Melko monia, mukaan lukien myös joitakin rehellisiä ja hyväntahtoisia, saatiin valjastettua molempien päämäärien vaunujen eteen. PS:n kannatus laski – erityisesti naisten – keskuudessa aivan pohjiin saakka.

Mielikuvapolitiikalla leimattiin ja luotiin maahamme jonkinlainen poliittinen apartheid, jossa PS-puolueesta oli mahdollista sanoa mitä tahansa.

Tosta vaan lonkalta.

Esimerkiksi presidenttiehdokas ja nyt kohta valtakunnan oikeuteen joutuva Pekka Haavisto, joka heitteli viime vuonna lonkalta – ikään kuin valmiiksi annettuna ja kaikkien hyväksymänä mielipiteenä-, että PS on ihmisvihaajien puolue (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/240088-epailen-pekka-haavistoa-vihapuheesta/).
Hyvin mielenkiintoista on, että juuri Haavisto aniharvana poikkeuksena vihreistä on sitä ennen suhtautunut PS:ään muodollisen korrektisti. Kuitenkin uhon ja pelon aikana karrierismi käänsi asian päälaelleen: nyt piti aiempien ”sopuilijoiden” osoittaa sataprosenttisuutta lojaalisuutta.

Se mahdollisti anteeksiannon saamiseen vanhaan lepsuiluun.

Jo aiemmin, vuonna 2015, oli alusta saakka ”valaistuneille” selvää, että kaikki, jotka epäilivät pakolaismassojen motiiveja, olivat suoraan sanottuna rasisteja kuten Petteri Orpo Helsingin Sanomien haastattelussa totesi (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002846822.html).

Juha Sipilä taas ehätti moraaliposeerauksen Mount Everestille, kun hän kertoi antavansa talonsa pakolaisten omaksi.

Yhteisessä hurmoksessa luotiin ns. hyvä-ihmisten vihaliike, joka oli suojassa syytteiltä, paheksunnalta tai medialta. Kun ihmisiä kiihotettiin – niin nämä kiihottuivat.

Oli niin ihanaa vihata luvan kanssa.

Hyvä-Media sytytti näin vihanliekin. Suomalaisen yhteiskunnan hajottaminen alkoi: syntyi kaksi leiriä ja vastakkainasettelua.

Marraskuu 2018 ja Hyvä-Median kriisi
Ristiretki siis onnistui luomaan ns. hyvisten vihaliikkeen, joka kohdistui väärinajattelua kohtaan. Yhteinen rintama loi vihan kohteen ja kommunistisen ja Lapuan liikkeen ideologisista laatikoista onnistuttiin löytämään ohjeet tähän dilemmaan.

Luokkaviholliset tai polseviikit olivat nyt pahiksia – eivät suinkaan sikarikkaat tai Panama-tallettajat vaan ihan oikeat kanssaihmiset – perussuomalaiset.

Oli niin ihanaa ja helpottavaa vihata, alpakoida, päästää barabbas irti blogeissa, syväpöyristyä, raivota, ”rasmusloitua”, huijata ja vandalisoida.. Tärkeintä oli vastustaa ja vihata sydämen pohjasta kun yhteiskunnan eliitti antoi sille oman siunauksensa.

Vastustajat olivat vääriä tai heillä oli ”sairas ajatusmaailma” kuten Antti Rinne Jussi Halla-ahosta kirjoitti (https://www.uusisuomi.fi/uutiset/antti-rinne-kirjassa-jussi-halla-ahosta-alykas-mielipiteiltaan-sairas/fd7c490e-0de4-49a4-a031-5eb729c3a3a0).

Vihaliikkeen sopivana Kerberoksena toimi Suomeenkin asti levitetty antifa-liike, joka puhtaan negatiivisine ja destruktiivisine päämäärineen oli ja on kuin pikku-SA: nyrkkikaarti, joka käy hallitsevien puolueiden todellisten tai kuviteltujen vastustajien kimppuun ei sanoin vaan väkivallalla.

Kansalaisten mielipiteet kuitenkin alkoivat rajusti muuttua, kun todellisuus törmäsi tämän henkisen ristiretken synkkiin seuralaisiin. Oulussa ja muualla tapahtuneet hirmuteot herättivät.

Ympäri maata valveutuneet kansalaiset alkoivat ihmetellä, sitä mihin oltiin oikein menossa.

Marraskuussa 2018 alkoi suuri muutos. Kansalaiset kysyivät vuodenvaihteessa toisiltaan ja itseltä: oliko Halla-aho todella perkele? Onko ajattelu rasismia? Oliko todella niin, että Suomessa ei saisi ajatella? Oliko Ylen lakkaamaton propagandamylly oikeassa vai johtuiko sen luukutus vain siitä, että toimittajat olivat mukana ristiretkellä?

Heiluri alkoi liikkua toiseen suuntaan. Suunta oli vastustamaton ja selvä: ihmiset olivat tyytymättömiä ja osoittivat sen huhtikuussa 2019. Sen jälkeen PS:n kannatus on yhä vain kasvanut ja vanhat puolueet ovat nyt eksistentiaalisten kysymysten äärellä.

Hallituksissaan maaseutua yhä rajummin autioittava Kepu on romahtanut niin, että ainoastaan sen kova ydin on olemassa. Trendi on selvä: Kulmunista näyttää tulevan kepun oma Gorbatsov. Sen vanhat kannattajat ovat aprikoimassa omaa tulevaisuuttaan ja perustamassa omia valtuustoryhmiään. Samoin SDP:n kannattajia on alkanut siirtyä tai pohtii siirtymistä sinne, missä työväkeä puolustetaan halpakilpailulta.

Mitä tehdään kun puolue kuihtuu? Ruvetaan silakoiksi!
Tämä viimeinen Ylen gallup todisti, että Hyvä-Median ristiretki on kuollut väsähtänyt ja lässähtänyt –yhdessä sitä kantavien puolueiden kuihtumisen kanssa.

Ihmiset eivät enää usko rasistiksi hokemiseen. Kansalaiset kääntävät radion pois päältä kun sieltä kuuluu sana ”pakolainen”, ”ilmastomuutos”, ”identiteettipolitiikka”, ”oikeudenmukainen muutos” ym.

Tässä vaiheessa normaalit poliittiset johtajat aloittaisivat perääntymisen.

Vanha valta ei kuitenkaan anna periksi helposti. On taisteltava vastaan jollain näennäisesti uudella, kun vanhat keinot eivät toimi. Joulunpyhinä syntyi – siinä silmittömän kinkunsyönnin ja suklaan ahminnan välillä – ns. silakkaliike, jonka tarkoitus on vastustaa PS puoluetta. Pieni ja vain sähköisesti toimiva ryhmä sai heti paikalla valtavan ja aina innostuneen huomion, joka puolelta hyvä-mediaa.

Eli siis liikettä luodaan tosiasiallisesti median toimesta, joka järjestää sille ilmaiseksi mainoskampanjat. Kun sitten mediajulkisuus on vetänyt kylliksi rahaa ja toimijoita puoleensa voidaan siirtyä tosi tekoihin.

Ideana näyttäisi olevan, että antifa on liikaa jämähtänyt ajatuksettomuuteensa ja väkivaltaisuuteensa.

Tarvitaan siksi näennäisesti väkivallaton liike, joka esittää median jo väljähtäneet iskulauseet ”laajojen ja sivistyneiden kansanjoukkojen” tuohtumuksen hedelmiksi. Ja kun aikaa on sopivasti kulunut ja antifan eroosio edennyt, niin sitten voidaan sitten harkita uudelleen sitä väkivallattomuutta…

Unohtaa ei myös sovi ulkomaiden vaikutusta tässä yhteydessä. Italialaiset sardiinit oivat vaihtuneet silakoiksi hetkessä kuin taikaiskusta.
**
Onneksi muuallakin kuin Suomessa aletaan nähdä joka puolelle ängetyn ”rasisiminvastaisen” sumun läpi.

Lopulta järki voittaa!

Ihmiset ovat nähneet, että PS on myötätunnon puolue, joka ei aja suomalaisten vastakkainasettelua.

ps. Muutama fakta. Naisista PS:ää kannattaa 16,5 % (+ 2,5 %). Työväestön keskuudessa peräti 41,5 % (+ 1,8 %). Lähes samaan aikaan kootun HS:n gallupaineiston mukaan yrittäjäkannatus on 30 % .

 

Herman30

Greatest Leader
Lahjoittaja
Muut puolueet seuraavat huolissaan perussuomalaisten voittoisaa rymistelyä sosiaalisessa mediassa.
Ovat itsekin syypäitä persujen nousuun syyttämällä suurta osaa kansaa fasistiksi ja rasistiksi. Ja ties mitä vielä syytöksiä kun ei uppoa mokutus.
Matias Turkkila sanoo:
Poliitikkojen ja puolueiden pitäisi hänen mielestään somessa kuunnella ilman halveksuntaa, mitä mieltä ihmiset ovat.
– En lakkaa hämmästelemästä sitä, miten muut puolueet eivät edelleenkään tunnu oikein hahmottavan, kuinka ynseältä heidän tapansa viestiä tuntuu. Miten voit yhtä aikaa käytännössä haukkua viestin vastaanottajan ja sen jälkeen toivoa, että tehkää niin kuin me sanotaan. Tämä koskee erityisesti meitä vähän vanhempia miesihmisiä.
Jos minua haukutaan niin ihan vittuuksillaan teen päinvastoin.
 

hansai

Supreme Leader
Hienoa vedätystä HS:n toimijalta..



"Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho julkaisi keskiviikkona Facebook-sivuillaan päivityksen, jossa hän paheksuu nuorisojärjestön somejakoa. Halla-ahon mukaan vastaava viestintätapa vahingoittaa järjestöä itseään.
Nämä ihmiset ovat väärässä puolueessa. Toivon, että nuorisojärjestön jäsenistön enemmistö ymmärtää tilanteen vakavuuden, Halla-aho kirjoittaa.

Perussuomalaisten nuorten joukossa on etnonationalisteja, joiden ajatusmaailmaan kuuluu suomalaisen geeniperimän ”puhtaus”. Halla-aho jyrisee tekstissään tällaiselle ajattelutavalle.
– Perussuomalaisten ohjelmaan tai tavoitteisiin ei kuulu ihmisten geeniperimän tarkkailu tai suomalaisuuden määrittely ja rajaaminen tällaisin kriteerein, Halla-aho toteaa.
"

 

hansai

Supreme Leader

Kolttasoturi

Kersantti
Sieltä tulee Sinisten sijaan ehkä Sinimustat syömään uudelta mahtipuolueelta oman kannatuslohmonsa kunhan kypsyvät hajoamispisteeseen asti - siis jos tämä etnotouhu tai siitä vaahtoaminen on muutakin kuin viisaudenhampaiden myötä haihtuvaa nuoruudenkiimaa.

Olisipahan uus protestiäänikanava kun tämä PS alkaa olemaan vissiin kohta jo niin normaali että on valtavirtaa. Siis muiden ku taistolaissilakoiden mielestä.
 

Panssari Salama

Ylipäällikkö
Olisipahan uus protestiäänikanava kun tämä PS alkaa olemaan vissiin kohta jo niin normaali että on valtavirtaa. Siis muiden ku taistolaissilakoiden mielestä.
Tai viimeistään kun PS ottaa hallitusvastuuta. Kompromissien tekeminen ja hyväksyminen taitaa olla katoavaa kansanperinnettä. Tarkoitan äänestäjiä, en niinkään poliitikkoja. Joilla niilläkin monella tosin nuoremmasta päästä tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää, että yhteisen pöydän ääressä lopultakin ollaan.
 
Hienoa vedätystä HS:n toimijalta..



"Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho julkaisi keskiviikkona Facebook-sivuillaan päivityksen, jossa hän paheksuu nuorisojärjestön somejakoa. Halla-ahon mukaan vastaava viestintätapa vahingoittaa järjestöä itseään.
Nämä ihmiset ovat väärässä puolueessa. Toivon, että nuorisojärjestön jäsenistön enemmistö ymmärtää tilanteen vakavuuden, Halla-aho kirjoittaa.

Perussuomalaisten nuorten joukossa on etnonationalisteja, joiden ajatusmaailmaan kuuluu suomalaisen geeniperimän ”puhtaus”. Halla-aho jyrisee tekstissään tällaiselle ajattelutavalle.
– Perussuomalaisten ohjelmaan tai tavoitteisiin ei kuulu ihmisten geeniperimän tarkkailu tai suomalaisuuden määrittely ja rajaaminen tällaisin kriteerein, Halla-aho toteaa.
"

Milloinkohan huomataan, että silakat ja vasemmalle kallellaanolevat liputtaa 30 luvun bolsevismin puolesta
 

Tetra

Respected Leader
Lahjoittaja
ELSO 2.0

Tässä on hyvä tiivistys perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikasta. Meinasin vääntää rautalangasta, mutta en jaksa, ja toisaalta liikkuva kuva kertoo enemmän kuin kymmenen tuhatta sanaa.
 

Tetra

Respected Leader
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Juhani Huopainen tietää paljon taloudesta ja politiikasta. Ehdottomasti kannattaa seurata, mikäli nämä aiheet kiinnostavat. Suoraa ja älykästä yhteiskunnallista kommentointia, ja hän osaa myös kritisoida omiaan ja kehua muita, kun tarvetta on (tämä on ehdottoman hieno asia, johon kaikki eivät kykene). Tämä malminkartanolainen herrasmies, joka osaa käsitellä hienosti konepistoolia, toimii myös perussuomalaisten talouspoliittisena asiantuntijana.

 

min3mat

Kapteeni
Vihreä valtuutettu kysyi 17-vuotiaalta sukulaispojalta, miksi ihmiset kannattaa Halla-ahoa(PS).

Kiusattuja ja katkeria...kuulemma.

Tässä tuleekin jännä ajatusleikki mieleen:

Onko vihreät varmasti sitä mieltä että vain menestyjien poliittisia mielipiteitä pitäisi kuunnella? Miksi ihmeessä heillä on joku köyhyystutkija puolueen johdossa jos joillain köyhillä ihmissaastoilla`ja muilla luusereilla ei pitäisi olla mitään painoarvoa politiikassa?

Tajuaakohan norsunluutornistaan natsikortteja jakeleva hysteerikko ollenkaan miltä tuo näyttää jollekkin parikymppiselle miespuoliselle äänestäjälle?
 

hansai

Supreme Leader
Perussuomalaisten johto hyökkää yhteiskunnan kivijalkoja vastaan ja murentaa Suomen turvallisuutta – miksi?
Posted byJessikka Aro January 16, 2020 20 Commentson Perussuomalaisten johto hyökkää yhteiskunnan kivijalkoja vastaan ja murentaa Suomen turvallisuutta – miksi?

Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho nosti minut perjantaina 10.1.2020 Twitterissä tikunnokkaan. Olin sitä ennen neutraalisti ja nimiä mainitsematta twiitannut odottavani Helsingin käräjäoikeuden tuomiota tapauksessa, jossa hain lähestymiskieltoa kahdelle MV-lehden vihayhteisöön kuuluvalle henkilölle.

Odotin ennakkotapausta.

Perjantaina iltapäivällä Helsingin käräjäoikeus linjasi, ettei lähestymiskieltoa määrätä. Sen sijaan, oikeus totesi, että kahden henkilön toimintaan voi jälkikäteisesti puuttua rikostutkinnalla.

Henkilöiden toiminta on oikeuden mukaan aiheuttanut minulle pelkoa ja ahdistusta ja se saattaa täyttää useiden eri rikosten tunnusmerkit, kuten kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaava tiedonlevitys ja vainoaminen.

Vainoaminen on vapauteen kohdistuva rikos. Se on Suomen rikoslaissa ryhmitelty monien muiden vakavien rikosten, kuten mm. lapsikaappauksen, panttivangin ottamisen, ihmiskaupan ja tuottamuksellisen vapaudenriiston kanssa.

Vainoaminen on myös virallisen syytteen alainen rikos. Se tarkoittaa, että poliisi voi tutkia vainoamista ja syyttäjä voi nostaa syytteen, vaikka asianomistaja eli vainoamisen uhri ei itse tekisi tutkintapyyntöä tai vaatisi rangaistusta. Halutessaan poliisi voisi siis käräjäoikeuden tuomion innoittamana tai henkilöiden sometouhua kaksi minuuttia seuraamalla aloittaa tutkinnan ilman minun minkäänlaista osallisuutta asiaan.

Toistan: Helsingin käräjäoikeus katsoi esitettyjen todisteiden ja todistajanlausuntojen valossa näytetyksi kahden tekijän saattaneen syyllistyä rikoksiin.

Siis laissa kiellettyyn toimintaan, johon Suomen rikoslaissa on säädetty rangaistus, rikostyypistä riippuen sakoista ehdolliseen ja esimerkiksi vainoamisen kyseessä ollessa ehdottomaan vankeuteen.

MITÄ OVAT RIKOKSET
Koska sekä monet perussuomalaiset että äärioikeiston ja Venäjän trollit ovat vuosia jankuttaneet, että on ok kirjoitella toisesta mitä sattuu internetiin, pitää teroittaa mitä rikokset ovat. Ne ovat laittomia tekoja, jotka aiheuttavat kärsimystä ja henkilövahinkoa.

Oikeusministeriön Henkilövahinkoasioiden neuvottelukunta on määritellyt kaikille rikoksille ja vahinkomuodoille korvaussuositukset, jotka vaihtelevat sadoista euroista tuhansiin. Esimerkiksi vainoamisesta neuvottelukunta suosittaa maksimissaan 1 500 euron korvausta, ja henkilövahingot ovat sitten erikseen riippuen vahingon laajuudesta.

Välittömästi Helsingin käräjäoikeuden tuomion jälkeen kaksi henkilöä aloittivat vahingoniloisen mekkaloinnin YouTube-kanavallaan. Heidän mielestään he voittivat oikeudenkäynnin, koska heille ei määrätty lähestymiskieltoa. Voitto on erikoinen tulkinta, kun tosiasiassa oikeus nimesi heidät rikosepäillyiksi.
Lisäksi he YouTubessa odotetusti nimittelivät minua ja maalittivat minua yleisönsä harjoittamalle lisähäirinnälle. Tämänkin käräjäoikeus oli osannut ennakoida – se tuomiossa arvioi kaksikon jatkavan vakavana pitämäänsä häirintää tulevaisuudessa.

Kaksikon pilkkaa oli tuskallista seurata, mutta en voi sanoa yllättyneeni siitä.

TILAA TÄSTÄ (29€)

Mutta sain pilkkaa yllättävämmältä taholta.

Valtakunnanpoliitikko ja gallup-suosikki Jussi Halla-aho osallistui tuoreeltaan ilkkujaisiini. Halla-aho on aiemminkin maalitellut minua Twitterissä ja päätynyt siitä Seiska-lehteen, mutta en koskaan uskonut hänen olevan näin röyhkeä.

Kun tuomio oli julkistettu ja uutisoitu, Halla-aho kommentoi minun neutraalia twiittiäni tuomion odotuksestani sanomalla:
Toivottavasti kunnioitat oikeuslaitoksen ratkaisua. Oikeuslaitoksen kyseenalaistaminen on juuri sitä, mitä Putin haluaa.

Väännetäänpä rautalangasta. Oikeus oli aivan oikein puoli tuntia aikaisemmin asemoinut minut mahdollisten, myös vakavan vapauteen kohdistuvan vainoamisrikoksen uhriksi.

En ollut kommentoinut tuomion oikeellisuutta mitenkään, en ollut jakanut uutista tuomiosta, en ollut ilmaissut mitenkään, etten kunnioittaisi oikeuden ratkaisua.

Minulle ei ylipäätään tulisi mieleen kommentoida julkisesti käräjäoikeuden päätöstä – oikeudellisissa asioissa olen maallikko ja jätän laajojen tuomioiden kommentoinnin oikeille juridiikan asiantuntijoille.

Ylipäätään uhrilla, samoin kuin tuomituilla, on Suomessa oikeus halutessaan valittaa tuomioista ylempiin oikeusasteisiin, eikä siinä ole mitään tuomiota epäkunnioittavaa.

Joka tapauksessa, en ollut tehnyt mitään provosoidakseni julkista pilkkaa ja painostusta valtakunnanpoliitikolta. Kyllä, minulle kohdistamallaan oudolla “toiveella” hän käytännössä painosti minua olemaan enää puhumatta häirinnästä, ja myös “jättämään asian tähän” eli olemaan valittamatta käräjäoikeuden päätöksestä.

Kommentillaan hän epäsuorasti osoitti myös tukensa minua häiriköiville ihmisille. En voinut ymmärtää hänen kommenttiaan, koska olen rikoksen uhri, en tuomittu. Yleensä tuomituilla on vaikeuksia kunnioittaa oikeuden päätöksiä, kuten myös tämä tapaus osoittaa: kaksikon pilkka ja häirintä ei päättynyt oikeuden tiukasta päätöksestä huolimatta.

Tällaista toimintaa Halla-aho kehottaa minua kunnioittamaan. Ihme kun hän ei näille tekijöille twiittaile, ja pyydä heitä kunnioittamaan Suomen lakia.

Jos Halla-aho olisi valtiomies, hän pidättäytyisi valtakunnanpoliitikkona puuttumasta päivänpäällisiin oikeudellisiin kiistoihin ja keskittyisi lakien säätämiseen.

Oikeille valtiomiehille on itsestään selvää, että Montesquieun vallan kolmijako-opin mukaisesti lakien toimeenpanovalta, lainsäädäntövalta ja tuomiovalta kuuluvat eri elimille.
Kansanedustajat säätävät lakeja, hallitus panee ne voimaan ja tuomilaitokset tuomitsevat lakeja tulkitessaan.

Kansanedustajana Halla-aho kuuluu lainsäädäntövallanpitäjiin.

Päivänpäällisiin oikeudellisiin kiistoihin puuttuminen ja irvokas twiittailu niistä ei kuulu hänen tontilleen. Vähiten hänen tontilleen kuuluu Venäjän somepropagandaa tutkineen toimittajan asiaton nälviminen. Siksikin Halla-ahon toiminta on epädemokraattista.

TILAA TÄSTÄ (29€)

Halla-aho, joka edustaa lainsäädäntöeliittiä ja nauttii varsin hyvää palkkaa kansanedustajana, ei kuitenkaan puuttunut päivänpäällisiin oikeudellisiin kiistoihin ensimmäistä kertaa. Hänen tavakseen on tullut tukea rikoksesta epäiltyjä ja tuomittuja rikollisia, jos rikolliset hyödyttävät hänen omaa poliittista agendaansa.

Tarkastellaanpa tarkemmin Halla-ahon epävaltiomiesmäistä ja epädemokraattista toimintaa.

Viime elokuussa Jussi Halla-aho maalitti kaksi Helsingin poliisin poliisimiestä. Maalittaminen tapahtui jälleen somettamalla.

Halla-aho tietää, että somettamalla yksittäisten Suomen kansalaisten ja työtään tekevien viranomaisten nimiä hän saa kohdistettua heihin häiritsevää viestintää. Halla-ahon twitteristä innostuvat häntä seuraavat anonyymit trollitilit, ja joskus myös kohuhakuiset toimittajat.

Halla-aho käyttää somea spinnatakseen mediaa mielensä mukaan, poliittisiin ja epädemokraattisiin tarkoituksiin.

Esimerkiksi 2019 elokuussa Halla-aho tarvitsi mediaa työkaluksi poliittiseen vaikuttamiseensa ja painostukseensa. Aiemmin kesäkuussa perussuomalainen kansanedustaja Juha Mäenpää oli eduskunnassa pitämässään puheessa verrannut turvapaikanhakijoita vieraslajeihin.
Kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin oli arvioinut puheenvuoron täyttäneen rikoksen tunnusmerkit. Ja nimenomaisesti rikoksen nimeltään kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Kyllä, ihan oikeasti Suomen laissa myös kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kriminalisoitu eli rikos. Aiemmat, oikeat valtiomiehet Suomen eduskunnassa ovat ryhmitelleet sen kansainvälistä mallia mukaillen luokkaan Sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Se on rikos ja sellaisena pysyy, vaikka perussuomalaisten Laura Huhtasaari on MV-lehdessä uudelleenjulkaistuissa vlogeissaan kertonut tehneensä lakialoitteen sen poistamiseksi rikoslaista. Scheinin totesi myös, että eduskunnan puhemiehen, perussuomalaisten Juho Eerolan olisi tullut lain nojalla puuttua Mäenpään puheeseen istuntosalissa, mutta ei niin tehnyt.

Pian Helsingin poliisi aloittikin esitutkinnan edustaja Mäenpään sanomisista. Tutkinnanjohtaja Pekka Hätönen kertoi asianmukaisesti ja lyhyesti tapauksesta julkisuuteen.
– Tämä on rikostutkintana aika yksioikoinen asia. (Mäenpää) on sanonut, mitä on sanonut, ja nyt sitä sitten arvioidaan, Hätönen kertoi MTV Uutisille.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho hyökkäsi saman tien Hätösen henkilöä vastaan.

Halla-ahon mukaan tutkinnassa kyse oli Mäenpään sekä perussuomalaisten kiusanteosta ja ajojahdista. Hän nosti esiin tutkinnanjohtaja Hätösen väitetyn puoluesidonnaisuuden vihreään puolueeseen – vaikka Hätönen ei ollut ollut paikallistason vihreissä mukana helmikuusta 2019 alkaen.

Halla-aho ilmoitti, että perussuomalaiset tulee estämään Mäenpään syytesuojan murtamisen eduskunnassa, jos asia etenee.

Mäenpään epäilty kiihotusrikos on Halla-ahon mielipahasta huolimatta edelleen oikeusprosessissa, ja se uhkaa aikanaan päätyä valtakunnansyyttäjän pöydälle.

Mutta se maalitus. Halla-aho ei antanut asian olla, vaan kirjoitti Twitteriin 14. elokuuta 2019:

TILAA TÄSTÄ (29€)

Halla-aho nimesi siis Helsingin poliisin ennaltaehkäisevän toiminnan johtajan, Jari Taposen trolli-taposeksi ja Mäenpään jutun tutkinnanjohtajan viher-hätöseksi.
Luit oikein. Trolli-taponen ja viher-hätönen.

Twiitillään hän käynnisti mediakuohunnan, tismalleen suunnitelmansa mukaisesti. Ilta-Sanomat teki välittömästi jutun otsikolla Miksi vihreätaustainen poliisi tutkii muiden puolueiden kansanedustajien toimia? Helsingin poliisilaitoksen päällikkö vastaa.

Halla-ahon kannattajansa masinoituivat lähettämään “kansalaispalautetta” eli törkyä Hätösestä paitsi julkisesti Twitterissä, myös hänen esimiehilleen Helsingin poliisissa.

Samana päivänä Helsingin poliisin päällikkö Lasse Aapio kertoi medioille käynnistäneensä selvityksen Pekka Hätösestä(sic!), ja “käyvänsä läpi työprosesseja ja menettelytapoja Hätösen kanssa” – ikään kuin Hätösen toimintatavoissa tai ammattiosaamisessa olisi yhtään mitään selvitettävää tai läpikäytävää. Hänen aiempi ehdollaolonsa kunnallisvaaleissa vihreiden listoilla oli jo kertaalleen keväällä 2019 julkisuudessa käyty läpi ja keskusteltu, ja Helsingin väkivaltarikosyksikön johtaja oli todennut asian loppuun käsitellyksi.

Mutta elokuussa 2019 Halla-aho uudelleenmasinoi asiattomalla ja faktoiltaan rajoittuneella twiitillään sisäisen selvityksen Helsingin poliisissa – esitutkinnan ollessa kesken perussuomalaisten omasta kansanedustajasta. Tämä jos mikä on epävaltiomiesmäistä ja epädemokraattista vallankäyttöä.

Siltä erää selvitys päättyi päällikkö Aapion mukaan Hätösen jatkoon tutkinnanjohtajana Mäenpään ja muiden kansanedustajien tutkinnassa.

Mutta Ilta-Sanomat jatkoi Halla-ahon inspiroimaa hämmentämistä. Se teki uuden jutun, jonka otsikossa se rinnasti Hätösen “toisiin poliitikkoihin”.

Juttujen lukijat ja Halla-ahon fanit valittivat kuorossa somessa Helsingin poliisin olevan polpo eli poliittinen poliisi ja täynnä viherpiipertäjiä. Siis, Halla-aho tosiaan tahallaan heikentää elintärkeän instituution eli Suomen poliisin toimintaa.

Vaikka poliisimies teki vain työtään.

Paljon myöhemmin kuulin Helsingin poliisin sisältä, ettei taitavana ja asiantuntevana tunnettu poliisimies Hätönen enää työskentele vihapuhetutkinnoissa.

En tiedä, liittyykö työtehtävien muutos Halla-ahon järjestämään maalitukseen, mutta hänen poliittisia intressejään se kyllä palvelee, suoraan, kun asiansa osaava ja ihmisoikeuksia puolustava poliisi siirretään tai siirtyy muihin tehtäviin.

Kukaan ulkopuolinen ei myöskään tiedä, millaisia muita juttuja Hätösellä oli tutkittavanaan silloin, kun hän joutui Halla-ahon maalittamaksi. Uskoisin, että ne olivat tärkeitä ja suomalaisten kansalaisten sekä Suomen yleisen turvallisuuden kannalta tärkeitä rikosjuttuja, joiden tutkintaa ei mitenkään palvele se, että valtakunnanpoliitikko levittää nimittelevää törkyä Twitteriin ja siten usuttaa kannattajansa viestittelemään Helsingin poliisin päällikölle törkyä yhdestä alaisesta.

Julkisten tietojen mukaan Hätönen on toiminut Helsingin poliisissa tutkinnanjohtajana vihapuhejuttujen lisäksi pääsääntöisesti lapsiin kohdistuneissa väkivaltarikoksissa.

Eli tällaisen poliisin Halla-aho halusi maalittaa sekä kannattajiensa, esimiestensä ja median paheksunnalle, ja siten tahallaan haitata työtään tekevän poliisin toimintaedellytyksiä.

Pidän Halla-ahon toimintaa vaarallisena ja myrkyllisenä Suomen yhteiskunnalliselle ilmapiirille sekä kansalaisten turvallisuudelle.

En pidä asiallisena spekuloida, miten maalitus ja häiriköinti on mahdollisesti vaikuttanut kohteena olleseen Hätöseen ja tämän työkykyyn. Halla-ahon kannattajilla ja trolleilla on mennyt sekaisin se, että Hätönen, kuten ei kukaan mukaan, joka työnsä puolesta joutuu kommentoimaan julkisuudessa asioita, ei ole julkisuuden henkilö, jota saisi siksi arvostella (lue: haukkua) erittäin kovin sanankääntein.

Koska olen itse ollut maalituksen ja rikollisen nimittelyn kohteena toimittajan työni takia vuodesta 2014, minuun ja työkykyyni maalitus on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen huonosti. Se haittaa kykyäni saattaa projekteja loppuun, ja aiheuttaa suoraa kärsimystä minulle henkilökohtaisesti. Tiedän miltä tuntuu, kun hysteerikot ja trollit lähettävät kuraa esimiehille – se on hirveää.
***
Viime perjantaina vastasin Twitterissä Halla-aholle. Sanoin totta kai kunnioittavani oikeuden päätöstä, toisin kuin hän itse. Halla-ahollahan on lainvoimainen tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jota hän aikanaan uhmasi kieltäytymällä saman tien poistamaan netistä rikostuomittua tekstiään – päätös jota oikeusoppinut piti erikoisena – ja sanomalla tuomionsa olevan väärä, epäoikeudenmukainen ja “muutaman ihmisen mielipide”.

Sanoin Halla-aholle myös pitävänsä hänen pakkomielteisyyttään minun henkilöni kohtaan yhtä outona kuin MV-hörhöjen. Sain ikäviä vihaviestejä Halla-ahon faneilta.

Yksi hänen kannattajansa kyseli, mistä saisi piriä eli huumeita.

Seuraavana päivänä eli lauantaina ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin twiittasi Halla-ahon minuun kohdistamasta maalittamisesta.

Seuraavaksi Halla-aho törkytwiittasi sekä minusta että Martin Scheininista samanaikaisesti.

Viikonlopun ajan luin vihaviestejä ja törkyä itsestäni, jota lähettivät nyt YouTuben vihastriimaajien lisäksi myös Halla-ahon kannattajat. Havaitsin myös Halla-ahon minua ja Scheininia koskevan pilkkatwiitin yhteydessä tykkäyksen perussuomalaisten kansanedustajalta ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Leena Mereltä.

Meri on kunnostautunut aiemmin mm. vaatimaan oikeuskanslerilta selvitystä Pekka Hätösen väitetystä esteellisyydestä.

Eipä siinä, tykkäillä saa mistä tahansa nettikurasta.

Mutta tänä maanantaina Leena Meri, joka on myös varatuomari, eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja ja pyrkinyt muutama vuosi sitten perussuomalaisten puheenjohtajaksi, jatkoi pakertelua minun parissani.

Ilmeni, että hän oli ryhtynyt selvittämään vihastriimaajien agendan mukaisesti, kuka maksoi lähestymiskielto-oikeudenkäyntini oikeudenkäyntikulut. Leena Meri on poliitikoista koostuvan Ylen hallintoneuvoston jäsen, eli hänellä on periaatteessa suorempi pääsy työnantajani ja sitä kautta minun asioihin kuin monella muulla kansanedustajalla.

TILAA TÄSTÄ (29€)

YouTuben vihakanavalla oli koko viikonloppu spekuloitu samaa asiaa, oikeudenkäyntikulujen maksajaa. Tubettajat yrittivät urkkia maksajaa jo yli 15 tunnin mittaiseksi venyneessä oikeudenkäynnissä, mutta olin vastannut, ettei se kuulu heille – olen edelleen yksityishenkilö vaikka MV-lehdessä ja muussa Venäjän mediassa muuta väitetään.

YouTubessa viikonloppuna kaksikko hekumoi, miten kansanedustaja Leena Meri oli luvannut jollekin tiedustelevansa maksajaa Yleisradion hallintoneuvostosta. Sama kaksikko, jonka oli käräjäoikeuden tuomiossa arvioitu saattaneen syyllistyä aiemmalla vastaavalla toiminnallaan rikoksiin minua vastaan. Esimerkiksi vainoamiseen.

Kyllä, pidän henkilöiden harjoittamaa ja yleisön edessä julkisesti minuun liittyvien oikeudenkäyntimaksutietojen kaivelua samanlaisena vainoavana toimintana, jota henkilöt ovat jo aiemminkin harjoittaneet.

Ja nyt tähän toimintaan meni mukaan perussuomalainen kansanedustaja Leena Meri.

Tässä on hänen twiittinsä, jossa hän kertoo avoimesti toiselle häiriköistä sekä Ylen toimitusjohtajalle Merja Ylä-Anttilalle kysyneensä tietoja Ylestä.
Miksi kansanedustaja Leena Meri haluaa täyttää kahden MV-aktivistin toiveita.

Kun siskoni Pipsa Aro, useat muut Twitterin käyttäjät ja minä itse protestoimme suoraan Merelle minun, yksityishenkilön tietojen penkomista työnantajaltani hallintoneuvoston jäsenen ominaisuudessa, Meri oikeutti toimintaansa edelleen.
Kansanedustaja, varatuomari ja eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja haluaa “selvyyden asiaan”, jonka ovat tapetille nostaneet minun monivuotiset häiritsijäni, ja joka itsestäänselvästi kuuluu minun yksityisyyteni tai mahdollisesti työsuhteeseeni liittyvän luottamuksellisuuden piiriin.

Kun minä kerroin Leena Merelle Twitterissä hyvin selväsanaisesti, että minusta on vuodesta 2014 trollityöni takia urkittu tietoa mm. käräjäoikeudesta, avista, yliopistostani, verottajalta ja työnantajaltani, ja kysyi, miksi hän osallistuu urkkimiseen, hän ei vastannut minulle mitään. Sen sijaan hän jatkoi verovaroista jankkaamista Twitterissä vielä eilen, keskiviikkona 15.1.2020.

Pidän Meren toimintaa myöskin häiritsevänä, epävaltiomiesmäisenä ja epädemokraattisena. Joidenkin arvioiden mukaan hän saattoi yrittää väärinkäyttää asemaansa Ylen hallintoneuvoston jäsenenä.

Ilmoitinkin hänen asiattomuuksistaan työnantajalleni Ylelle sekä Journalistiliitolle. Jostain ihmeestä Merelle syntynyt intressi saattaa minuun liittyvää yksityistä ja luottamuksellista tietoa julkisuuteen. En voi ymmärtää motiivia.

Minun kirjani Putinin trollit.

Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta
useasta luvusta ilmenee, miten tuhoisaa kohteelle on, kun lokakampanjoihin osallistuvat valtakunnanpoliitikot.

Silloin häirintä siirtyy somen ja netin likaviemäreistä aivan uudelle tasolle: tasolle jolla on vaikutusvaltaa.

Tarkemmin perussuomalaisen johdon aiemmista minuun kohdistamista masinoinneista avaan kirjani luvussa nimeltään Paluu. Esimerkiksi Jussi Halla-aho, Juho Eerola, Laura Huhtasaari ja perussuomalaisten verovaroin tuettu puoluelehti Suomen Uutiset on antanut koordinoitua viestintätukea MV-lehden Ilja Janitskinille ja samalla Janitskinin rikoskumppanille Johan Bäckmanille.

TILAA TÄSTÄ (29€)

Jo nyt MV-lehti on tehnyt uuden hyökkäyksen sekä minua että Yleisradiota vastaan Jussi Halla-ahon ja Leena Meren asiattoman toiminnan takia.

Ja nähtäväksi jää, mitä muuta harmia minulle aiheutuu siitä, että korkea-arvoiset poliitikot kohuttavat asioitani somessa. Nyt haitta kohdistuu minuun siten, että vastaanotan Meren ja Halla-ahon seuraajilta häirintäviestejä itselleni, kun niitä aiemmin tuli vain nettihäiriköiden seuraajilta.

Työnantajani Yle hoiti asian tyylikkäästi: Meri kertoi Twitterissä, ettei hänelle ollut asiasta mitään tietoa annettu.

Minä kohdistankin nyt suoran pyynnön sekä Jussi Halla-aholle että Leena Merelle.
Voisitteko. Jättää. Minut. Rauhaan. Ja samalla kaikki muutkin suomalaiset yksityishenkilöt, jotka tosiaankin yrittävät tehdä vain työtään ja elää elämäänsä ilman teidän puuttumistanne niihin.

Keskittykää mielellään siihen, miksi teidät on eduskuntaan valittu. Hoitakaa niitä maahanmuuttoasioita, ne on tärkeitä, säätäkää lakeja. Suojelkaa rikosten uhreja.
Olkaa valtiomiehiä. Osaatteko te?
***
Ps. Kiitos myös niille perussuomalaisille kunnallispoliitikoille ja perussuomalaisten äänestäjille, jotka ovat lähettäneet minulle tukiviestejä. He eivät pidä johdon toimintaa asianmukaisena, ja onpa eräs äänestäjä kertonut myös olevansa nykyään entinen persujen äänestäjä. Minun puolestani kuka tahansa saa äänestää ketä hyvänsä, mutta äänestyspäätös kannattaa tehdä kaikkien käytettävissä olevien tietojen perusteella.
Näen muuten tämän blogipohjan metatiedoista, mistä nettiosoitteista tänne tullaan. On hauska nähdä, että tätä blogia jaetaan ja kommentoidaan myös perussuomalaisten kansoittamalla Hommafoorumilla! Pidetään kaikin puolin kommentointi asiallisena.
Kirjoitin tämän blogitekstin yksityishenkilönä. Mustamaalaajien on siis aivan turha yrittää sotkea Yleisradiota, CIA:ta, Natoa, Yhdysvaltoja tai Baltian turvallisuuspalveluja mukaan.
Kirjani voi tilata täältä tai sitten lukea kirjastossa maksutta.

 
Top