Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Perussuomalaiset taluttavat mediaa

Pekka Juntti
26.01.2020 10:48

-

KUVA: KRISTA KUUSELA

Lännen median toimittaja Kirsi Turkki kirjoitti 20. tammikuuta jutun perussuomalaisten ensimmäisestä varapuheenjohtajasta Riikka Purrasta. Se oli neutraali ja asiallinen juttu, mikä on yhtä aikaa ansio ja puute.

Yhtäältä on oikein, että haastateltava esitetään kunnioittavassa sävyssä ja annetaan hänen sanoa sanottavansa. Se on journalismin peruslähtökohta.

Toisaalta journalismin tehtävä on puolustaa yhteiskunnan arvoja sekä haastaa haastateltavaa sitä tiukemmin, mitä merkittävämmässä asemassa hän on.

Purra on gallupeiden kärkipaikkaa pitävän puolueen varapuheenjohtaja eli todennäköinen raskaan salkun ministeri, jos perussuomalaiset pitävät paikkansa ja onnistuvat saamaan hallituksen kasaan.

Perussuomalaisissa riittää haastettavaa joka haastatteluun, sillä puolueen johdon ja jäsenten ulostulot murentavat demokratian kantavia rakenteita jatkuvasti.

Perussuomalaisten johtavat poliitikot ovat syyttäneet poliisia poliittiseksi (Halla-aho). He ovat hyökänneet vapaata tutkimusta vastaan (Mäkelä), syyttäneet oikeuslaitosta korruptiosta (Hirvisaari).

Perussuomalaisten johto nostaa yksittäisiä toimittajia tikun nokkaan, mikä on johtanut vihapuheryöppyihin etenkin nuoria naistoimittajia kohtaan.

Yksittäisissä kunnanvaltuutettujen ulostuloissa kieli on vielä vihaisempaa, rasistisempaa ja vaarallisempaa. On ehdotettu puhdistuksia milloin mihinkin instituutioon. On menty hyvin lähelle fasistista retoriikkaa, ja fasisteja. PS-nuorten johto teki juuri opintomatkan Lapualle. Nuorten varapuheenjohtaja Toni Jalosen mukaan se oli ”mukava sinimusta päivä”.

Purralta olisi voinut kysyä miksi demokratiassa toimiva puolue hyökkää toistuvasti demokratian peruspilareita vastaan ilman näyttöjä. Miksi puolue kylvää vihaa ja epäluottamusta, hajottaa eikä rakenna? Mitä perussuomalainen vaihtoehto konkreettisesti tarkoittaa heille, jotka ovat eri mieltä? Miksi Purra toistuvasti pelottelee väestönvaihdolla ilman kunnon todisteita?

Purra kirjoitti: ”Suurin osa suomalaisista osaa intuitiivisesti kertoa, kuka on suomalainen ja kuka ei.” Mitä se tarkoittaa? Määritelläänkö PS-Suomessa suomalaisuus joukkojen fiiliksen vai lain kirjaimen perusteella?

Purra jakoi Lännen median jutun somekanavissaan, koska se silitti myötäkarvaan. Pirullisinta on, että vaikka Turkki olisi haastanut Purraa, myös se olisi satanut puolueen laariin. Silloin puolueen mielestä media olisi ”valtamedia”, journalismi ”agendajournalismia”, ja riviväki haukkuisi Turkin puna-vihreäksi mädättäjäksi.

Perussuomalaiset napsivat medialta rusinat pullasta, maksimijulkisuuden. He pelaavat julkisuuspeliä omilla säännöillään.

He kehtaavat. Siinä pelissä jokainen puoluetta koskeva juttu on heidän tarinalleen eduksi.

Tämäkin.

Kannattajat eivät tunnu näkevän ristiriitaa. He eivät kyseenalaista.

Journalismin pitää siihen pystyä.

Kirjoittaja on toimittaja.

Ei nimi miestä pahenna ;)
 
Kansanedustaja haukkui poliisipomoa munattomaksi nillittäjäksi

Tänään klo 13:02

Perussuomalaisten kansanedustajan Ano Turtiaisen tviitistä on tarkoitus kirjata maanantain aikana rikosilmoitus.

Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) nimitteli poliisipomoa viikonloppuna Twitterissä.

Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) nimitteli poliisipomoa viikonloppuna Twitterissä. PETTERI PAALASMAA

Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) käytti lauantaina Twitterissä kovaa kieltä. Hän nimitti Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnon johtajaa, ylikomisario Jari Taposta munattomaksi nillittäjäksi.

Ylikomisario Taponen oli julkaissut tviitin, jossa kommentoi sananvapauden rajoituksia. Tviitti kuuluu näin:
– Eikö mitään enää saa sanoa? Sananvapaus on keskeinen perusoikeus, joka ei kuitenkaan ole täysin rajoittamaton. Sanan kohteena olevilla ihmisillä on myös oikeutensa, joita yhteiskunta suojelee Henkilöitä tai henkilöryhmiä loukkaavat sanat eivät ansaitse sananvapauden suojaa, Taponen kirjoitti Twitterissä.

Kansanedustaja Turtiainen vastasi omalla tviitillään:
– Sananvapaus on vapaus sanoa mitä tahansa. Se on toinen juttu jos sanoilla syyllistyy johonkin rikokseen, esim uhkailuun tai vaikka rikokseen kehottamiseen. Mutta sinua tai kaltaistesi munatonta nillittäjäryhmää voi sanoin kuvailla ihan miksi vain. Turha uhriutua, Turtiainen kirjoitti.

Jari Taponen

@JariTaponen

· 25. tammik. 2020

Eikö mitään enää saa sanoa?#Sananvapaus on keskeinen #perusoikeus, joka ei kuitenkaan ole täysin rajoittamaton. Sanan kohteena olevilla ihmisillä on myös oikeutensa, joita yhteiskunta suojelee

Henkilöitä tai henkilöryhmiä loukkaavat sanat eivät ansaitse sananvapauden suojaa

Ano Turtiainen@TurtiainenAno

Sananvapaus on vapaus sanoa mitä tahansa. Se on toinen juttu jos sanoilla syyllistyy johonkin rikokseen, esim uhkailuun tai vaikka rikokseen kehottamiseen. Mutta sinua tai kaltaistesi munatonta nillittäjäryhmää voi sanoin kuvailla ihan miksi vain. Turha uhriutua.

64

10.46 - 25. tammik. 2020 · Juva, Suomi
Twitter Ads -tiedot ja yksityisyys

86 ihmistä puhuu tästä

Turtiainen tunnetaan myös entisenä raskaan sarjan voimanostajana. Tällä hetkellä hän toimii kansanedustajan työnsä lisäksi Juvan kunnanvaltuustossa.

”Provosoidun näköjään aika helposti ”
Iltalehti kysyi kansanedustaja Turtiaiselta hänen lauantaisesta tviitistään. Turtiainen vastasi kysymyksiin sähköpostitse.

Kansanedustaja Turtiainen, onko sinusta hyvän maun mukaista nimitellä ylikomisario Taposta munattomaksi nillittäjäksi?
– Ei ole, tällä ei ole mitään tekemistä hyvän maun kanssa. Provosoidun näköjään aika helposti, jos sananvapauttamme kohtaan hyökätään.

Mihin tarkalleen viittaat tviitissäsi mainitulla nillittäjäryhmällä?
– Viittaan niihin ihmisiin, jotka Taposen tapaan kyseenalaistavat sananvapauden ja niihin, jotka puolustavat Taposen poliittista taistelua toisinajattelijoiden hiljentämiseksi.

Millä perusteella ylikomisario Taposta voi mielestäsi sanoin kuvailla ihan miksi vain?
– Sananvapauden puitteissa voi kuvailla ihan miksi vain. Rikoslaki hoitaa sitten asian, jos sanat tai sanominen tulkitaan solvaukseksi ja kunnianloukkaukseksi.

Miksi Taposeen ja hänen kaltaisikseen mainitsemiisi ihmisiin pätisivät eri säännöt kuin muihin ihmisiin?
– Kaikkiin ihmisiin pätee täysin samat säännöt, oli sitten persu, Taponen, kommari tai mikä vaan, Turtiainen vastaa.

Rikosilmoitus aiotaan kirjata
Iltalehti tavoitti myös Turtiaisen tviitin kohteeksi joutuneen ylikomisario Taposen. Hän ei halunnut kommentoida tapausta. Taposen mukaan Turtiaisen tviitistä kirjataan maanantain aikana rikosilmoitus.

Iltalehti ei tavoittanut perussuomalaisten puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa kommentoimaan Turtiaisen Twitter-käytöstä.

Ja sitten mietitään miksi PoHa aiheuttaa kuumetta...

@Taponen on sen ihan itse tilannut
 
Pesonen on tainnut kaivaa ihan asiallisen paketin siitä, mistä tässä Niikko-bisneksessä on kysymys.

Mutta väitän, että Pesonen samaan aikaan näyttelee tyhmää:

"Vielä lopuksi kommentti Suposta. Tämän tapauksen jälkeen ei voi enää sanoa, että Supokaan kykenisi hoitamaan tehtäviään onnistuneesti, kun tällaista pääsee tapahtumaan. Että päästetään kiinalaiset tekemään tällaista kansanedustajien sekaan."

Kiinalainen, joka työskentelee Nokia OY:ssä ja sen jälkeen parissa muussakin paikassa -ja joka on käynyt välissä kotimatkoilla Kiinassa - niin että tällainen kaveri menisi ihan ohi Supolta. Elekää hulluja puhuko, varsinkin kun tällaisia uutisia on melkein ollut vuodesta kaksoistornit.

Näen vain pari tämän kaltaista mahdollisuutta:

1) Häng Sii on antanut Nokialle hyvän tarjouksen, josta lyhyellä tähtäimellä kannattaa ottaa kaikki irti. Nokia ottanut yhteyttä herro IsoPomoon, josta soitettu edelleen Supolle.

2) Kaikki tietää Häng Siin taustan, mutta valtion ulkopoliittisten tavoitteiden takia sovittu Nokian kanssa, että ollaan hissuksiin. Sen jälkeen Supon työpöydällä soi puhelin - pirrpirr.. pirrpirr - ja numerosta näkyy, ettei siihen voi olla vastaamatta.
 
Taponen kertoo STT:lle, että hänen tviittinsä liittyi poliisin viime viikolla aloittamaan kampanjaan somehäiriköinnistä.

– Siinä puhutaan perusoikeuksien välisestä suhteesta, eli toisella perusoikeudella ei voi loukata toista perusoikeutta. Tai kyllä näin voi tehdä, mutta sitten on mahdollista, että jälkikäteen arvioidaan sen vastuuta.

Mahdollisena asianomistajana Taponen ei halua kommentoida Turtiaisen vastausta tai mahdollista tutkintanimikettä. Hän arvioi, että tutkinnanjohtaja on kirjannut tai kirjaa rikosilmoituksen myöhemmin maanantaina.

Taposen toimet herättävät ihmetystä yli puoluerajojen, mutta onhan tuollainen Anon käyttämä kieli täysin tarpeetonta. :facepalm:
 
Perussuomalaiset taluttavat mediaa

Pekka Juntti
26.01.2020 10:48

-

KUVA: KRISTA KUUSELA

Lännen median toimittaja Kirsi Turkki kirjoitti 20. tammikuuta jutun perussuomalaisten ensimmäisestä varapuheenjohtajasta Riikka Purrasta. Se oli neutraali ja asiallinen juttu, mikä on yhtä aikaa ansio ja puute.

Yhtäältä on oikein, että haastateltava esitetään kunnioittavassa sävyssä ja annetaan hänen sanoa sanottavansa. Se on journalismin peruslähtökohta.

Toisaalta journalismin tehtävä on puolustaa yhteiskunnan arvoja sekä haastaa haastateltavaa sitä tiukemmin, mitä merkittävämmässä asemassa hän on.

Purra on gallupeiden kärkipaikkaa pitävän puolueen varapuheenjohtaja eli todennäköinen raskaan salkun ministeri, jos perussuomalaiset pitävät paikkansa ja onnistuvat saamaan hallituksen kasaan.

Perussuomalaisissa riittää haastettavaa joka haastatteluun, sillä puolueen johdon ja jäsenten ulostulot murentavat demokratian kantavia rakenteita jatkuvasti.

Perussuomalaisten johtavat poliitikot ovat syyttäneet poliisia poliittiseksi (Halla-aho). He ovat hyökänneet vapaata tutkimusta vastaan (Mäkelä), syyttäneet oikeuslaitosta korruptiosta (Hirvisaari).

Perussuomalaisten johto nostaa yksittäisiä toimittajia tikun nokkaan, mikä on johtanut vihapuheryöppyihin etenkin nuoria naistoimittajia kohtaan.

Yksittäisissä kunnanvaltuutettujen ulostuloissa kieli on vielä vihaisempaa, rasistisempaa ja vaarallisempaa. On ehdotettu puhdistuksia milloin mihinkin instituutioon. On menty hyvin lähelle fasistista retoriikkaa, ja fasisteja. PS-nuorten johto teki juuri opintomatkan Lapualle. Nuorten varapuheenjohtaja Toni Jalosen mukaan se oli ”mukava sinimusta päivä”.

Purralta olisi voinut kysyä miksi demokratiassa toimiva puolue hyökkää toistuvasti demokratian peruspilareita vastaan ilman näyttöjä. Miksi puolue kylvää vihaa ja epäluottamusta, hajottaa eikä rakenna? Mitä perussuomalainen vaihtoehto konkreettisesti tarkoittaa heille, jotka ovat eri mieltä? Miksi Purra toistuvasti pelottelee väestönvaihdolla ilman kunnon todisteita?

Purra kirjoitti: ”Suurin osa suomalaisista osaa intuitiivisesti kertoa, kuka on suomalainen ja kuka ei.” Mitä se tarkoittaa? Määritelläänkö PS-Suomessa suomalaisuus joukkojen fiiliksen vai lain kirjaimen perusteella?

Purra jakoi Lännen median jutun somekanavissaan, koska se silitti myötäkarvaan. Pirullisinta on, että vaikka Turkki olisi haastanut Purraa, myös se olisi satanut puolueen laariin. Silloin puolueen mielestä media olisi ”valtamedia”, journalismi ”agendajournalismia”, ja riviväki haukkuisi Turkin puna-vihreäksi mädättäjäksi.

Perussuomalaiset napsivat medialta rusinat pullasta, maksimijulkisuuden. He pelaavat julkisuuspeliä omilla säännöillään.

He kehtaavat. Siinä pelissä jokainen puoluetta koskeva juttu on heidän tarinalleen eduksi.

Tämäkin.

Kannattajat eivät tunnu näkevän ristiriitaa. He eivät kyseenalaista.

Journalismin pitää siihen pystyä.

Kirjoittaja on toimittaja.

Kirjoittaja on idiootti.

Tuntemani perussuomalaisten äänestäjät karttavat "valtamediaa", eli vassariradiota ja hyysäriä viimeiseen asti. Heidän mielestään valtamedia on täysin perussuomalaisten vastainen, mikä luo elintilaa vaihtoehtomedioille.

Media ei kohta voi haastaa perussuomalaisia yhtään missään, koska 25% kansasta skippaa PS jutut odottaen tarpeetonta rienausta. Tai pahemmassa tapauksessa alkaa lukea politiikan uutiset PS:n puoluelehdestä ja kavereiden facebook seinältä.

p.s. TechBBS koodarisivuilla 70% ilmoittaa puolueekseen PS. Peruskirjoittaja hyväpalkkainen IT di.
 
Back
Top