Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Persujen gallup-johtoasemaa on ilmeisesti omatoimisesti pyrittävä heikentämään.
En tiedä onko merkittävä määrä ihmisiä oikeasti sellaisessa asennossa ettei oikein tiedä äänestäisikö perussuomalaisia vai ei. Tai varmasti sellaisiakin on, mutta pääpiirteissään PS herättää tunteita jolloin ollaan joko puolesta tai vastaan tietynasteisella kiihkeydellä.

Se että ihminen kiihtyy sananvapauden uhkaamisesta voidaan tietystä näkökulmasta lukea myös ansioksi, eivätkä kaikki ihmiset kavahda alatyylistä tekstiäkään! Tämäkin voi olla yksi näkökulma: "onpa hurja mies tuo Turtiainen, kun uskaltaa sanoa noin ilkeästi tuollaisista munattomista nillittäjistä." Ehkä siitä voi päätellä että Turtiainen on kova vihollisille - myös ideologisille.


Siitä lienee voimme olla yhtä mieltä, että mikä tahansa asenne jollakulla on PS kohtaan, vahvistusvinouma pitää huolen siitä että kannattajat ajattelee parhaasta mahdollisesta näkökulmasta, kun taas vastustajat käsittelevät signaalin negatiivisen analyysin kautta.
 
Persujen on saatava äänestäjä muualtakin kuin ydinkannattajajoukosta mikä voisi olla about sen verran kuin puolueella oli kannatusta jakaantumisen jälkeen - se ei riitä. Kannatus vaihtelee ja kahden vaiheilla olevia tuollainen typeryys vie äänestämään muualle. Käytöstapoja kuitenkin edellytetään.
 
Persujen on saatava äänestäjä muualtakin kuin ydinkannattajajoukosta mikä voisi olla about sen verran kuin puolueella oli kannatusta jakaantumisen jälkeen - se ei riitä. Kannatus vaihtelee ja kahden vaiheilla olevia tuollainen typeryys vie äänestämään muualle. Käytöstapoja kuitenkin edellytetään.

Eiköhän sitä potentiaalista kannattajakuntaa löydy kepun ja kokkareiden äänestäjistä. Kaikkia ei välttämättä räyhätyyli miellytä.
 
Jos Ano Turtiainen ei lausuisi julkisuudessa elinaikanaan ikinä mitään, puolue ei myöskään häviäisi mitään ja se olisi edullista koko puolueen kannatukselle. Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, kannataa olla hiljaa.
 
Kansanedustaja haukkui poliisipomoa munattomaksi nillittäjäksi

Tänään klo 13:02

Perussuomalaisten kansanedustajan Ano Turtiaisen tviitistä on tarkoitus kirjata maanantain aikana rikosilmoitus.

Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) nimitteli poliisipomoa viikonloppuna Twitterissä.
Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) nimitteli poliisipomoa viikonloppuna Twitterissä.

Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) nimitteli poliisipomoa viikonloppuna Twitterissä. PETTERI PAALASMAA

Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps) käytti lauantaina Twitterissä kovaa kieltä. Hän nimitti Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnon johtajaa, ylikomisario Jari Taposta munattomaksi nillittäjäksi.

Ylikomisario Taponen oli julkaissut tviitin, jossa kommentoi sananvapauden rajoituksia. Tviitti kuuluu näin:
– Eikö mitään enää saa sanoa? Sananvapaus on keskeinen perusoikeus, joka ei kuitenkaan ole täysin rajoittamaton. Sanan kohteena olevilla ihmisillä on myös oikeutensa, joita yhteiskunta suojelee Henkilöitä tai henkilöryhmiä loukkaavat sanat eivät ansaitse sananvapauden suojaa, Taponen kirjoitti Twitterissä.

Kansanedustaja Turtiainen vastasi omalla tviitillään:
– Sananvapaus on vapaus sanoa mitä tahansa. Se on toinen juttu jos sanoilla syyllistyy johonkin rikokseen, esim uhkailuun tai vaikka rikokseen kehottamiseen. Mutta sinua tai kaltaistesi munatonta nillittäjäryhmää voi sanoin kuvailla ihan miksi vain. Turha uhriutua, Turtiainen kirjoitti.


86 ihmistä puhuu tästä


Turtiainen tunnetaan myös entisenä raskaan sarjan voimanostajana. Tällä hetkellä hän toimii kansanedustajan työnsä lisäksi Juvan kunnanvaltuustossa.

”Provosoidun näköjään aika helposti ”
Iltalehti kysyi kansanedustaja Turtiaiselta hänen lauantaisesta tviitistään. Turtiainen vastasi kysymyksiin sähköpostitse.

Kansanedustaja Turtiainen, onko sinusta hyvän maun mukaista nimitellä ylikomisario Taposta munattomaksi nillittäjäksi?
– Ei ole, tällä ei ole mitään tekemistä hyvän maun kanssa. Provosoidun näköjään aika helposti, jos sananvapauttamme kohtaan hyökätään.

Mihin tarkalleen viittaat tviitissäsi mainitulla nillittäjäryhmällä?
– Viittaan niihin ihmisiin, jotka Taposen tapaan kyseenalaistavat sananvapauden ja niihin, jotka puolustavat Taposen poliittista taistelua toisinajattelijoiden hiljentämiseksi.

Millä perusteella ylikomisario Taposta voi mielestäsi sanoin kuvailla ihan miksi vain?
– Sananvapauden puitteissa voi kuvailla ihan miksi vain. Rikoslaki hoitaa sitten asian, jos sanat tai sanominen tulkitaan solvaukseksi ja kunnianloukkaukseksi.

Miksi Taposeen ja hänen kaltaisikseen mainitsemiisi ihmisiin pätisivät eri säännöt kuin muihin ihmisiin?
– Kaikkiin ihmisiin pätee täysin samat säännöt, oli sitten persu, Taponen, kommari tai mikä vaan, Turtiainen vastaa.

Rikosilmoitus aiotaan kirjata
Iltalehti tavoitti myös Turtiaisen tviitin kohteeksi joutuneen ylikomisario Taposen. Hän ei halunnut kommentoida tapausta. Taposen mukaan Turtiaisen tviitistä kirjataan maanantain aikana rikosilmoitus.

Iltalehti ei tavoittanut perussuomalaisten puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa kommentoimaan Turtiaisen Twitter-käytöstä.


Nyt olisi Halla-aholla tilaisuus ottaa pisteet kotiin sanomalla esim: ”Taposen tviittailua jonkin verran seuranneena sanoisin, että Turtiaisen kommentti ei nyt kovin kaukana totuudesta ole. Rikosilmoitusten kirjailun sijaan Taponen voisi koittaa vaikkapa miehistyä hieman.”
 
Jos Ano Turtiainen ei lausuisi julkisuudessa elinaikanaan ikinä mitään, puolue ei myöskään häviäisi mitään ja se olisi edullista koko puolueen kannatukselle. Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, kannataa olla hiljaa.
Jep, kun tuota Turtiaisen ulostuloa vertaa esim. foorumin Ilmastonmuutos-ketjussa olleeseen fysiikan tohtori P. Pennasen kommenttiin, jossa hän Piraattipuolueen kansanedustajana esittelee ydinjätteen riskejä havainnollistavasti, informatiivisesti ja silti hauskasti, niin ero ainoiden minulle sopivien puolueiden välillä on melkoinen.
Kuitenkin viime kädessä kansanedustajista kumpikin kommentoi toksista jätettä :).
Tietenkin Halla-Aho olisi sopivampi benchmark Pennaselle, ja voisi tulla tiukkakin kisa. Eivät vissiin ole pahemmin väitelleet, lähinnä H-A ei viitsi, eivätkä ehkä Piraatitkaan halua profiloitua, jos vaikka yhteistä lounasta löytyisi, niin saattaisi jälkimmäisen kampus-kannatuksessa aika nopea kato käydä?
 
Mielenkiintoista on nähdä toteaako Poliisi/syyttäjä, että ei tutkita ja puuttuuko Valtakunnansyyttäjä asiaan, et tutkitaan..
Varmasti tutkitaan, mutta aika vaikea nähdä tuomiota. Ja jos tulee, vaikea nähdä miten se ei sataisi jälleen persujen laariin, onhan Taposen toiminta sen verran naurettavaa kun kyseessä on kuitenkin virassa toimiva poliisi.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.


Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Mitkäköhän muut pykälät saattaisivat olla mahdollisia?
 
munaton 34*C
1. jossa ei ole t. jossa ei käytetä (kanan)munaa. Munaton kakku. Munaton ruokavalio.
2. ark. vars. miehestä: saamaton, avuton, kykenemätön, pystymätön. Munaton ressukka. Joukkue esitti kotiyleisölleen munatonta peliä. Onpa munatonta toimintaa!
yks. nom.
munaton
yks. gen.
munattoman
yks. part.
munatonta
yks. ill.
munattmaan
mon. nom.
munattomat
mon. gen.
munattomien, (munatonten)
mon. part.
munattomia
mon. ill.
munattomiin
komparatiivi
munattomampi
superlatiivi
munattomin

 
Hiipivä skitsofrenia? Ei vaan, kai se kunnianloukkauksena menisi
Kunnianloukkaus vaatii sen, että pystyy todistamaan ko. teosta aiheutuneen esim. rahallista, jne... vahinkoa.
>Joka


1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.»
 
Usein sanotaan, että muut puolueet pelaavat tahtomattaan persujen pussiin. Mutta kyllä persarit lyövät myös jatkuvasti omia maaleja.

On mielenkiintoista pohtia, kuinka korkealla kylmän viileästi ja asiallisesti toimivan puolueen kannatus voisi olla ilman hörhöjä. Myös H-A voisi hillitä intoaan irvailla somessa, julkisten esiintymisten ja somekäyttäytymisen välillä on mielestäni selkeä ristiriita.

e: kirotus vhre krjattu
 
Viimeksi muokattu:
^No empä tiedä olio tuokaan ns oma maali. Kulta-Muna leikkaa tytöltä pään irti koska "kunnia", munakas pol-polliisi itkee somessa kun on pahasti sanottu ja varaa itselleen oikeuden päättää mikä on oikein ja laitonta eli rikkoo vallan kolmijako-oppia, eikä ekaa kertaa. Tuon vinku-taposen voisi siirtää putkavahdksi.
 
Back
Top