Moikka,
Sinänsä on vapaata sanaa julkaista sellaisia tutkimuksia kuin kukin haluaa. Sekin on ihan vapaata, jos jokin puolue haluaa kähmiä ääniä niiltä yksilöiltä, jotka kokevat, että eivät saa tarpeeksi pillua ja siihen on jokin ulkopuolinen syy.
Siinä vapaassa demokratiassa aletaan olla harmaalla alueella, jos julkaistaan kirja, joka tarkoituksellisesti halventaa naissukupuolta ja tekee pseudotiedettä eri roduista. Ja siinä kohtaa ollaan lain väärällä puolella, jos tehdään pseudotieteellinen tutkimus, jota on rahoitettu valtion varoilla.
Perussuomalaiset itse ovat puuttuneet tuohon sisältöpuoleen ja keskeyttäneet kirjan jakelun. Mikä osoittaa terveen järjen käyttöä puheenjohtajalta. Ristiriitaisuudet refeleksinomaisissa vastauksissa parin päivän ajalta, että onko PS:llä puolueorganisaationa ollut rooli sisällön hyväksymisessä, tultaneen vielä selvittämään. Pelkkä sananvapautta ylistävän tutkimuksen poistaminen julkisuudesta ei riitä. Puheenjohtaja Halla-aho sanoo haastatteluissa, että puolueella ei ole roolia, samalla, kun puolueen puoluesihteeri Gröönroos vastaa haastattelussa: "Toiminnanjohtaja on vastuussa tekstien lukemisesta ja julkaisemisesta." Ja puolueen työmies kehoittaa kirjan julkistamistilaisuudessa kaikkia lukemaan kirjan, koska siellä on hyvää asiaa.
Suomen Perustan tilaaman julkaisun tekijän mielestä takapuolesta kouriminen kertoo kansanomaisuudesta.
yle.fi
Julkaisutoiminnan rahoituspuoli tultaneen tutkimaan laillisuuden valossa. Mihin 120000e on käytetty, kuka työn on tilannut ja mikä sen tarkoitusperä on.
Mikäpäs siinä, vaaleihin on vielä aikaa. Halla-aholla pitää kiirettä karsia rikkaruohoja. Ei näillä eväillä tulla pääministeripuolueeksi.
Simpauttaja