Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Eikös nykyinen puoluejohto ole tehnyt pari hyvää liikkua tuohon suuntaan. Persunuoret pihalle ja Anolle kenkää.
Kukapa tietää, olisiko siitä kasvamassa tuollainen toivomasi puolue.
Olen aikamonessa keskustelussa sanonut, että Suomi tarvitsee uuden puolueen vanhojen rinnalle. Persut ovat keränneet varmaan kaikista puolueista kannattajia itselleen. Mutta ongelmana on se, että vaaleissa on ääneen päässyt porukka joka ei osaa käyttäytyä. Tai sitten tarvitsisivat hyvän puoluekoneiston taustalle. Mutta uutena puolueena ei ole sellaista takana.
Teollisuuden siirtymisen pelko on monessa järkevässä ihmisessä. Puoluekannasta riippumatta.
Myönnettäköön että nuo teot ovat yllättäneet.
Itse kerkesin jotenkin asennoitua siniseksi viime vaaleissa. Mutta maailma voi muuttua.
Oikeistoradikalistit ovat puolueelle eräänlainen riesa, joista pitäisi päästä pois. Persut eivät sinänsä ole äärioikeistolaisia.
Mukaan toimintaan niin voit valvoa sisältä päin, kunnallisvaaleihinkin haetaan ehdokkaita.
Tunnetteko muuten henkilöitä ketkä pitävät Jussia fasistina? Itse tiedän muutamia enkä voi kuin ihmetellä heidän ajatusmaailmaansa.
Olen eri mieltä koulutusvaatimuksesta, sillä yleensä henkilön koulutus ei juuri tarjoa informaatiota henkilön kyvykkyydestä...
Mistä tunnistaa hunsvotin suupaltin...
– Ongelmien ongelma on yhteiskunnassamme vallalle päässyt naisten tyrannia, jonka vallitessa naiset pyrkivät tuottamaan itselleen seksuaalista lisäarvoa, haluttavuutta ja sosiaalista pääomaa sosiaalisen vaihdon markkinoilta tutulla tavalla: vaikeuttamalla omaa saatavuuttaan keinotekoisesti.Selitänkin naisten lamentaatioita ja kverulatoriaa heidän omilla kokemuksillaan ei-haluttuina olemisesta. Seksiä pidättämällä naiset koettavat luoda itselleen seksuaalista lisäarvoa ja uskotella olevansa haluttuja, vaikka eivät olisikaan. Vanha sanonta kuuluu, että vain rumat naiset väittävät olevansa ahdistelun kohteina, niin kuin kauniit eivät puolestaan koskaan ole feministejä.
Tuosta tulee taas keskustelua ja todennäköisesti avustusten takaisinperimistä.
Perussuomalaisten ajatuspaja keskeyttää "naisten tyranniasta" kertoneen Jukka Hankamäen kirjan julkaisun – Halla-aho myöntää: Laadunvalvonta saattoi pettää
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) ilmoitti aiemmin keskiviikkona, että OKM selvittää ajatuspajan julkaisua ja tutkii, onko se ristiriidassa valtionavustuspäätöksen kanssa.yle.fi
No, onneksi rannetuppitulehdusta poteville pimpankipeille sosiaalisesti eristyneille ja syrjäytyneille heteromiehille on oma puolue ja äänikanava.Mainitsin tuosta asiasta viime viikolla Yhdysvallat keskustelussa. Suomalainen mies saa konservatiivisen näkemyksen mukaan heilastella ulkomaalaisen naisen kanssa mutta jos nainen tekee saman on kyseessä petturuus.
Hankamäki ei ilmeisesti ole hetero, tulee mielenkiintoista kun se jyrätään, se voi sitten uhriutua homovastaisesta maalittamisesta. Popcornin ostoonNo, onneksi rannetuppitulehdusta poteville pimpankipeille sosiaalisesti eristyneille ja syrjäytyneille heteromiehille on oma puolue ja äänikanava.
No sekin vieläHankamäki ei ilmeisesti ole hetero, tulee mielenkiintoista kun se jyrätään, se voi sitten uhriutua homovastaisesta maalittamisesta. Popcornin ostoon