SATU SCHAUMAN | 29.11.2020 | 10:05- päivitetty 29.11.2020 | 10:11
Jussi Halla-aho ei nuorena sietänyt nöyristelyä Baltian-miehityksen edessä. Miksi hän on tiivistänyt EU:ssa suhteita Putin-mielisiin puolueisiin?
Yhtä hyvin (Jussi) Halla-ahon sukutausta sopisi kokoomuksen puheenjohtajalle, heittää toimittaja Lauri Nurmi kirjassaan Jussi Halla-aho – Epävirallinen elämäkerta. Tähän yhtymäkohdat kokoomuslaisuuteen sitten jäävät. Nurmen kirja piirtää kohteestaan ristiriitaisen ja arvoituksellisen kuvan.
Nurmi on tutkinut tarkkaan historiaa ja nostaa esiin Jussi Halla-ahon äidin kuulumisen Bergrothien pappis- ja kulttuurisukuun. Bergrothit olivat ”poliittiselta väriltään valkoisia: itsenäisyysmielisiä ja kommunismin vastaisia”.
Suvussa luettiin paljon kirjoja ja lukemaan Jussi Halla-aho oppikin jo viisivuotiaana. Miten hän omaksui poliittiset aatteensa? Tätä pyritään avaamaan kirjassa eri tulokulmista.
”Kun Suomeen alkoi saapua pakolaisia 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa, Jussilla oli asiasta voimakkaat mielipiteet. Oikein hätkähdin. En tiedä, mistä jyrkkyys oli tullut”, eräs sukulainen kuvaa kirjassa.
Iltalehdessä politiikan toimittajana työskentelevä Lauri Nurmi on haastatellut kirjaansa yli 50 Halla-ahon tuntenutta ihmistä: sukulaisia, opettajia, tuttavia, opiskelukavereita ja muita poliitikkoja. Osa esiintyy nimillään, osa ei.
Kirjan tiedot perustuvat myös erilaisiin arkisto- ja medialähteisiin sekä Nurmen kokonaisuudessaan lukemaan Halla-ahon Scripta-blogiin. Nurmi pyysi kirjaansa varten haastatteluja myös Halla-aholta, mutta tämä kieltäytyi.
Nurmi toivoo kirjan loppulehdillä lukijan muodostavan vapaasti käsityksensä Jussi Halla-ahosta – oli se sitten kielteinen, myönteinen tai jotain siltä väliltä. Samalla hän tunnustaa, että arvoiltaan neutraali esitystapa olisi mahdotonta, koska kirjoitustyössä on aina kyse myös valinnoista.
Lauri Nurmi on pyrkinyt selvittämään Halla-ahon lapsuuteen liittyviä yksityiskohtia monista eri lähteistä, mutta jättää lopulta lukijan pohdittavaksi esimerkiksi sen, oliko Halla-aho paitsi koulukiusattu myös -kiusaaja tai miten paljon isän alkoholisoituminen varjosti perheen arkea.
Kirja nostaa esiin kiintoisia yksityiskohtia. Vuoden 1994 kansanäänestyksessä Halla-aho äänesti EU-jäsenyyden puolesta. Ensimmäisen autonsa hän osti vasta Hilma-tyttären syntymän aikoihin talvella 2003. ”Olemme käyttäneet sitä varsin vähän, koska minä kuljen pyörällä ja Hilla (vaimo) sekä vauva ovat useimmiten kotosalla”, Halla-aho kirjoitti blogissaan.
Vihreistä poliitikoista Halla-aho arvostaa Osmo Soininvaaraa. Ensimmäisen kerran Halla-aho äänesti perussuomalaisia vuonna 2003. Ääni meni Tony Halmeelle, vaikka Halla-aho tunnustaa, ettei oikein pitänyt Halmeen habituksesta. Perussuomalaisiin Halla-aho liittyi vasta 2010.
Halla-ahon ”vihreydessä” on yhtymäkohtia Pentti Linkolan radikaaliin ajatteluun liittyen maapallon liikakansoitukseen. Vaikka perussuomalaisten puheet ”ilmastovouhotuksesta” tiedetään, Halla-aho paljastuu kirjassa eläinrakkaaksi ja kirjoittaa hellästi etenkin omasta kissastaan.
Myös oman lapsen saaminen on ollut mullistava kokemus. ”Ikävä kyllä päätös ensimmäisen lapsen saamisesta on tehtävä puutteellisin tiedoin siitä, mitä on luvassa. Siksi monet tekevät elämänsä kammottavimman virheen ja jäävät lapsettomiksi”, kirjoittaa Halla-aho.
Jussi Halla-ahon suosio pohjautuu valtaosin hänen kirjalliseen tuotantoonsa – blogiteksteihin, joissa hän ei ole kaihtanut provokatiivisuutta ja avointa vihamielisyyttä.
Kirjallinen ilmaisu tuntuu olevan Halla-aholle spontaania puhetta luontevampaa. Kirjakielisyys on heijastunut myös Halla-ahon puheeseen, mikä hätkähdytti aikoinaan osaa opettajistakin. Näppäimistön taakse piiloutuminen on myös taktisesti taitavaa:
”Halla-aho lienee ensimmäinen suureen suosioon nouseva suomalainen poliitikko, joka ymmärtää sen, että hänelle on edullista väistää suoria väittelyitä ja haastatteluita, joissa poliitikon on pystyttävä vastaamaan nopeassa rytmissä hänelle esitettäviin vastaväitteisiin ja kysymyssarjoihin”, arvioi Nurmi itse kirjassaan.
Kun Halla-aho ihailee 1930-luvun keskustelukulttuuria ja pyrkii vahvistamaan myönteistä mielikuvaa suomalaisesta kansallisvaltiosta, sen poliittinen tenho perustuu Nurmen mukaan siihen, että suuri osa Scriptan lukijoista unohtaa tai ei tiedä, että Suomi oli tuolloin köyhempi, väkivaltaisempi ja epätasa-arvoisempi maa mitä nyt.
”Halla-aho sivuuttaa EU:n turvallisuuspoliittisen arvon Suomelle.”
Jussi Halla-aho ei nuorena sietänyt suomalaisia poliitikkoja, jotka nöyristelivät Baltian maita miehittävän Neuvostoliiton edessä.
Nurmi kuvaa kirjassaan, miten lukioikäinen Halla-aho laati tarkkanäköisiä, isänmaallisia yleisönosastokirjoituksia tuolloin kokoomuksen äänenkannattajaan Aamulehteen. Halla-ahon tiedetään myös kannattavan Suomen liittymistä puolustusliitto Natoon.
Hämmästystä sen sijaan herättää, miten Halla-aho sivuuttaa EU:n turvallisuuspoliittisen arvon Suomelle. Tätä avataan kirjassa seikkaperäisesti. Tässä kohtaa railo etenkin kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ytimeen vaikuttaa olevan syvä ja ylitsepääsemätön.
”Haluaako hän hajottaa EU:ta? Suoraan sanottuna Venäjä-mielisten propagandavälineenä toimivan MV-lehden sisältöjen jakaminen on ollut Halla-aholta edesvastuutonta ja epäisänmaallista toimintaa”, ryöpyttää Halla-ahon sukulainen kirjassa.
Nurmi pohdiskelee itse Halla-ahon ”pragmaatikkona tai opportunistina” nielevän sen, että osa eurooppalaisen puolueperheen jäsenistä on Putin-mielisiä, koska kamppailu monikultturismia ja maahanmuuttoa vastaan on hänelle ensisijaista.
Perussuomalaisten puheenjohtajan näkemykset maahanmuutosta ja ihmisarvosta ovat politiikan kuumia kysymyksiä pohdittaessa myös mahdollisia hallitusyhteistyökuvioita.
Lauri Nurmi on perehtynyt Halla-ahon tuotantoon ja ajatteluun tarkkaan ja nostaa esiin keskeisen ristiriidan: vaikka Halla-aho korostaa usein ihmisiin suhtautumista yksilöinä, hän kategorisoi ja tarkastelee maahanmuuttajia paljolti ryhmiensä edustajina.
Halla-aho pyrkii vahvistamaan epäluuloja ja pelkoja ruokkivaa narratiivia maahanmuutosta. Hän ei juuri koskaan jaa uutisia maahanmuuttajista, jotka ovat vaikuttaneet myönteisesti suomalaiseen yhteiskuntaan.
Halla-ahon näkemyksistä on aistittavissa, että hän pitää niin sanotuille suvaitsevaisille maahanmuuton edistämistä jossain määrin itseisarvoisena, ideologisena projektina – ei niinkään humanistisena tai käytännön kysymyksenä liittyen esimerkiksi työperäiseen maahanmuuttoon. Halla-aho korostaa vastapainona tälle taas itse voimakkaasti perinteistä kansallisvaltion asemaa ja oikeutusta.
Jyrkkä vastakkainasettelu tähän liittyen saattaa vaikuttaa ulkopuolisesta tässä ajassa mustavalkoiselta.
Jussi Halla-ahon kirjoituksista ja ajattelusta piirtyy Nurmen kirjassa usko siihen, miten ihminen on ”biologian tuote, ei niinkään ympäristön”. Yksilön kunnioittaminen ja jokaisen jakamaton ihmisarvo ei vaikuta olevan hänelle mikään itseisarvo. Hierarkkinen käsitys yhteiskunnasta on keskeistä.
Nurmi siteeraa Halla-ahon Scripta-blogikirjoitusta Ihmisarvosta vuodelta 2005, jossa hän kirjoittaa: ”Minun mielestäni on aivan outo ja loukkaava ajatus, että Esko Valtaoja ei olisi arvokkaampi kuin joku Juha Valjakkala, Helena Lindgren tai asematunnelissa seinää kannatteleva maahanmuuttaja.”
Halla-aho toteaa tähän liittyen pitävänsä myös selvänä, että ”jos vene alkaa vuotaa, laidan yli on heitettävä ensimmäisenä vähäarvoisin lasti, ts. taiteilijat ja kielentutkijat.”
Mainittakoon, että Halla-ahoa itseään voi yliopistotutkijan taustansa johdosta luonnehtia viimeksi mainituksi.
Jussi Halla-aho on viime aikoina pyrkinyt suitsimaan etenkin perussuomalaisten nuorten piiristä nousseita radikaaleja aineksia. Kirjassa pohditaan myös – ja jätetään osin avoimeksi – ovatko Halla-ahon omat mielipiteet viime vuosina oikeasti maltillistuneet vai onko tämä kenties vain silmänlumetta hänen tavoitellessaan pääministeriyttä seuraavalla vaalikaudella.
