Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huhta
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Juho Eerola
3 mins ·
on tässä nyt sattuneesta syystä seurannut aika tarkasti median kirjoittelua. Olen todella hämmästynyt siitä, miten se mielikuva mikä minusta halutaan antaa, on nyt täysin päinvastainen kuin kaksi vuotta sitten.

Vuonna 2015, kun Sebastian Tynkkynen pudotti minut puolueen kolmannen varapuheenjohtajan paikalta, nähtiin se näpäytyksenä Soinille, kun "hänen suosikkinsa" heivattiin puoluejohdosta. Näin luki monessa lehdessä silloin.

Nyt on tilanne päälaellaan. Minä olenkin kuulemma osa sitä ilmiötä, joka "veti Soinin perinnön vessasta alas".

Kaksi vuotta sitten olin kenttäväen puoluejohdolle antaman näpäytyksen uhri, ja nyt taas näköjään osa sitä itse näpäytystä. Kaksi vuotta sitten olin vanhan vallan tukema, ja nyt sitten taas joku kapinallinen?

Tämmöisistä syistä johtuen en ihan aina jaksa pitää perinteistä mediaa valemediaa paljoakaan puhtoisempana.
 
Tuolla kallionreunalla tarkoitin sitä, että tavoitteena oli poistaa ihmisiltä mahdollisuus vastustaa yhtään mitään. Kaikki valta kasvaa loppujen lopuksi aina aseen piipusta, ja kun aseet löytyvät vain yhdeltä osapuolelta, niin...
Totta tietysti, mutta en usko taustalla olleen mitään ajatusta siitä että haluttaisiin pitää kansan kapinointi kurissa. Kyllä kohderyhmä oli aseistetut rikolliset. Naiivi ajatus toki sekin, konnat saavat aina tarvitsemansa aseet. Eivät he niitä asekaupoista osta.
Ehkä vähän samaa typeryyttä kuin joissakin USA:n osavaltioissa: automaattiaseen saat ostaa vapaasti - ballistisen suojakypärän ostamiseen tarvitaan samanlainen prosessi kuin Suomessa puolarin ostamiseen harrastusperusteella.
Jenkeissä peruste on se että jos konnilla ei ole suojavarusteita niin poliisilla on etulyönti sitten kun niillä automaattiarskoilla konnat ja poliisit ampuvat toisiaan :)
 
Totta tietysti, mutta en usko taustalla olleen mitään ajatusta siitä että haluttaisiin pitää kansan kapinointi kurissa. Kyllä kohderyhmä oli aseistetut rikolliset. Naiivi ajatus toki sekin, konnat saavat aina tarvitsemansa aseet. Eivät he niitä asekaupoista osta.
Ehkä vähän samaa typeryyttä kuin joissakin USA:n osavaltioissa: automaattiaseen saat ostaa vapaasti - ballistisen suojakypärän ostamiseen tarvitaan samanlainen prosessi kuin Suomessa puolarin ostamiseen harrastusperusteella.
Jenkeissä peruste on se että jos konnilla ei ole suojavarusteita niin poliisilla on etulyönti sitten kun niillä automaattiarskoilla konnat ja poliisit ampuvat toisiaan :)

Monenkaan lain säätämisessä ei aina ajatella (eikä pystytäkään ajattelemaan) kaikkia mahdollisia seuraamusvaikutuksia.

Heitän esimerkiksi tämän (vaikka ei ollutkaan ihan laki):

The British government was concerned about the number of venomous cobra snakes in Delhi. The government therefore offered a bounty for every dead cobra. Initially this was a successful strategy as large numbers of snakes were killed for the reward. Eventually, however, enterprising people began to breed cobras for the income. When the government became aware of this, the reward program was scrapped, causing the cobra breeders to set the now-worthless snakes free. As a result, the wild cobra population further increased ending with a cobra population larger than what they started with.
 
Olen samaa mieltä siitä että Halla-Aho toimi asedirektiiviasiassa hyvin.
Asedirektiivissä ei kuitenkaan ollut kyse islamista tai monikulttuurisuudesta. Prosessi oli pitkä ja kun se laitettiin liikkeelle, oli sen syyt ja perusteet aivan muut kuin maahanmuutto, monikulttuurisuus tai islam.

Asedirektiiviasiassa Halla-Aho toimi kyllä hyvin. Tosin ei hänkään siinä asiassa toimiessaan tainnut islamilla ja maahanmuutolla mennä..
Eiköhän Halla-aholta löydy hyvin punnittuja mielipiteitä muistakin kysymyksistä, ja luultavasti nekin poikkeavat siitä mitä tällä hetkellä pidetään poliittisesti ainoina oikeina mielipiteinä.
Politiikkaa ei tällä hetkellä voi ainakaan tylsäksi moittia.
 
Mielestäni se on sekä rivoa että kornia. EU-hillotolppa on kelvannut Halla-ahollekin....kaikista kauniista puheista huolimatta: se on kelvannut de facto. Kaikilla eduilla ja mahdollisuuksilla saalistaa hunajaa.

"pitää olla niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään".....kornia, tosi kornia.

Baikal on ilmiömäinen visionääri. Tää on ihan selvä tapaus. Läpeensä korni. Miten ei sitä ihmiset osaa nähdä.

Halla-aho on mukana vain rahan ja glorian takia. Ai miten niin? Kritisoi EU:ta ja sinne meni. Ei kaipaa seilittelyjä. Jos hän kerta arvostelee Suomen valtion toimia lukuisissa asioissa ja moittii kansanedustajia huonoista päätöksistä hän kuitenkin pyrki ja meni myös kansanedustajaksi kaikilla eduilla ja mahdollisuuksilla saalistaa hunajaa. Ehkä kaikkein kornein todiste hillon hamuamisesta on vielä änkeäminen kaupunginvaltuustoonkin vaikka hän monessa asiassa on arvostellut lukuisia Helsingin kaupungin toimia. Jos olisi fanittajiensa kuvittelema periaatteen mies ei tietenkään lähtisi mukaan laitoksiin joissa tehdään hänen periaatteidensa vastaisia aloitteita ja päätöksiä. Vaan kun ei. Tolppa hillossa, Hilla kainalossa hunajaa hamutaan. Hän on myös vastustanut YLE:n tiedotus monopolia, rahoitusta ym ym. ja silti antaa sinne haastatteluja. Ja nyt vielä tämä puolue pj homma. Hän on ollut arvostelemassa valtion tukia puolueille ja silti vaan änkesi oikein himolla juuri tuollaisen puolueen nokka mieheksi kaikilla eduilla ja mahdollisuuksilla saalistaa hunajaa.

Jos kerta Halla-aho näkee ympärillään niin paljon epäkohtia miksi ihmeessä hän ei pysy kotonaan näppiksen ääressä vaan änkee joka paikkaan. Periaatteet, halu vaikuttaa, oikeudenmukaisuuden kaipuu,...hohhoijjaa. Kuunnelkaa baikalia älkääkä uskoko näitä lipeviä pyrkyreitä. Hillo&Hunaja siinä on kyseessä.

Sanon sinun sanoneen; te vakta.
 
Persujen torppaus voisi tuoda liberaaliääniä, ja toisaalta puolue voisi pelata kaksilla korteilla ja lähteä puolueen kypärä-liperit siivellä äänekkäämmin TP Niinistön maahanmuuttolinjalle, joka on selvästi tiukempi kuin hallituksen.
Sitä Kari Suomalaisen piirtämää kypäräpäistä pappia on välillä ollut todella ikävä.
Mitenköhän Kari piirtäisi nykyiset persut? Kypäräpäinen nuiva suomineito?
 
Baikal on ilmiömäinen visionääri. Tää on ihan selvä tapaus. Läpeensä korni. Miten ei sitä ihmiset osaa nähdä.

Halla-aho on mukana vain rahan ja glorian takia. Ai miten niin? Kritisoi EU:ta ja sinne meni. Ei kaipaa seilittelyjä. Jos hän kerta arvostelee Suomen valtion toimia lukuisissa asioissa ja moittii kansanedustajia huonoista päätöksistä hän kuitenkin pyrki ja meni myös kansanedustajaksi kaikilla eduilla ja mahdollisuuksilla saalistaa hunajaa. Ehkä kaikkein kornein todiste hillon hamuamisesta on vielä änkeäminen kaupunginvaltuustoonkin vaikka hän monessa asiassa on arvostellut lukuisia Helsingin kaupungin toimia. Jos olisi fanittajiensa kuvittelema periaatteen mies ei tietenkään lähtisi mukaan laitoksiin joissa tehdään hänen periaatteidensa vastaisia aloitteita ja päätöksiä. Vaan kun ei. Tolppa hillossa, Hilla kainalossa hunajaa hamutaan. Hän on myös vastustanut YLE:n tiedotus monopolia, rahoitusta ym ym. ja silti antaa sinne haastatteluja. Ja nyt vielä tämä puolue pj homma. Hän on ollut arvostelemassa valtion tukia puolueille ja silti vaan änkesi oikein himolla juuri tuollaisen puolueen nokka mieheksi kaikilla eduilla ja mahdollisuuksilla saalistaa hunajaa.

Jos kerta Halla-aho näkee ympärillään niin paljon epäkohtia miksi ihmeessä hän ei pysy kotonaan näppiksen ääressä vaan änkee joka paikkaan. Periaatteet, halu vaikuttaa, oikeudenmukaisuuden kaipuu,...hohhoijjaa. Kuunnelkaa baikalia älkääkä uskoko näitä lipeviä pyrkyreitä. Hillo&Hunaja siinä on kyseessä.

Sanon sinun sanoneen; te vakta.

Hei, nostan omaa häntääni ja sanon, että se olin minä, joka huomautti että "on ironista, että Halla-aho on EU MEP" :D :D :D
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Jokohan tämä oli täällä....

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa RKP, joka ilmoittautui eilen halukkaaksi neuvottelemaan uudesta hallituspohjasta (kuten aina). Valitettavasti mikään puolue ei voi tehdä yhteistyötä RKP:n kanssa, ellei se sitoudu kunnioittamaan länsimaisen liberaalidemokratian arvoja.
Erityistä huolta ovat herättäneet RKP:n kytkökset rasistiseen rotuoppiin ja poliittiseen väkivaltaan. Eduskunnan istumajärjestyksessä RKP sijoittuu aivan äärioikeistoon.
Puolueen juuri nimeämä presidenttiehdokas Nils Torvalds kohahdutti toteamalla haastattelussa, että ”me joudumme ehkä teloittamaan jonkun”.

http://paivanbyrokraatti.com/2017/06/12/rkp/

torvalds.webp
 
Se EU mitä silloin luvattiin, ja se EU mitä saatiin eivät ihan kohtaa.
Totta. Autoa ei kansalainen edelleenkään saa ostaa Saksasta sillä kustannuksella mitä hintalapussa lukee vaan Suomen valtio estää sen hinnan toteutumisen. Tavaran vapaan liikkumisen ei annettukaan toteutua.

Menin myös saamaan retkuun, uskoin kansalaisille annettuja lupauksia ja äänestin puolesta aikanaan.
Uskoin myös siihen, että Suomen ulkomaankauppa viennissä on EU:ssa varmemmalla pohjalla kuin EU:n ulkopuolella. Tämä varmaan pitää vieläkin paikkansa, luulen.
 
Sekin lienee ironista että äänestän vaaleissa vaikka Suomessa on mielestäni surkeat poliitikot. Ainoa epäironinen ja johdonmukainen tapa toimia olisi käpertyä nurkkaan ja haaveilla vallankumouksesta (Kuten Nils tuossa)
 
Vapaavuori on saanut pahoinpitelytuomion nuorena ihmisen mukiloimisesta
"Vapaavuori tuomittiin 17-vuotiaana pahoinpitelystä kuukaudeksi ja 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982. Vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisuudesta varkauteen. Vuonna 2001 Vapaavuori tuomittiin rattijuopumuksesta 11 430 markan sakkoihin ja ajokieltoon."

Edit: Varsinainen asia: Muuten hyvä kun tuota maahanmuuttoasiaa ravistellaan, mutta kaikki sataa demareiden laariin. Kokoomus ehtii ryvettää itsensä huolella ja kepu taas on kepu.

(Rinne) korjaa potin tekemättä mitään. Jos joku siitä asiasta keksii hyvän puolen niin olen kiinnostunut kuulemaan :rolleyes:
 
Haapala tykittää. On tainnut nukkua huonot yöunet vai mikähän noin ahdistaa? :)

Kommentti: Perussuomalaiset leimasi passin oppositioon: ”Halla-aho yrittää tehdä itsestään marttyyrin”
Julkaistu: 12.6. 10:40
Kun perussuomalaisten johto meni yhdellä vallankeikautuksella halla-aholaisten nuiviin kouriin, puolue leimasi passinsa oppositioon, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Politiikassa tilanteet muuttuvat kuin viidakkosodassa, äkkinopeasti.

Timo Soinin perintö vedettiin vessanpytystä lauantaina muutamassa tunnissa, kun maahanmuutto- ja EU-vastainen Soinin käenpoika Jussi Halla-aho kaappasi kumppaneineen koko puolueen.

Soini muistetaan jatkossa siitä, että hän rakensi puolueestaan halla-aholaisten hyppytornin. Tässä asiassa Soini saa katsoa peiliin. Näpit paloivat, kun puolueen kannatus piti saada tappiin keinolla millä hyvänsä.

Samalla Halla-ahon uusi Perussuomalaiset lunasti passin oikopäätä oppositioon.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) näyttänevät Halla-aholle ovea jo tänään maanantaina, sillä mitään aikalisää on turha ottaa. Lopullinen päätös venyy korkeintaan tiistaille, kiitos pakollisten poliittisten kasvojenpesujen.

Näytelmään kuuluu, että Halla-aho yrittää tehdä itsestään marttyyrin, joka heitetään hallituksesta ulos – ja Sipilä toimii toisinpäin.

Soinille on jo ehdotettu myös uuden, oman puolueen perustamista. Jos hän tekisi sen pikapikaa, suurin osa persujen ryhmästä seuraisi mukana ja perussuomalaisten nykyinen ministerivitja voisi jatkaa.

Sillä tempulla Soini tekisi historiaa, mutta ajatus jäänee teorian tasolle.

Kokoomus ainakaan ei missään tapauksessa voi jatkaa perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa. Ei kepukaan, jos Santeri Alkion perinnöstä on mitään jäljellä.

Kun Halla-aho aikoo itse siirtyä Brysseliin, hänen maanpäällisiksi poliittiseksi edustajikseen Suomeen jäävät varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari,Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola. Halla-aholla on korkeimman oikeuden tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, Hakkarainen on saanut tyytyä samassa asiassa vain käräjäoikeuden tuomioon. Huhtasaari puolestaan hyppi riemusta, kun Donald Trump irrotti USA:n Pariisin ilmastosopimuksesta. Eerolan dildobändistä nyt ei jaksa todeta mitään. Jne. Jne.

Ja heistä ministereitä? Tai hallituspolitiikan linjaajia?

Ajatuskin on mahdoton. Jopa naurettava.

Uusi hallitus perjantaiksi?
Sipilä kertoi jo eilen pääministerin haastattelutunnilla, että hänellä on päässään prosessikaavio, jonka mukaan edetään.

Sipilä kertoi tyhjentäneensä kalenterinsa kolmeksi päiväksi, joka ennakoi siis kolmen päivän neuvotteluita ja sitä, että nopeimmillaan maassa on jo perjantaina uusi hallitus, jossa keskustan ja kokoomuksen lisäksi ovat Rkp ja kristillisdemokraatit.

Muitakin kuvioita voi olla – jopa neuvottelut Sdp:n kanssa – mutta ne eivät ole todennäköisiä.

Kaikkein tärkeintä Sipilän uudellekin hallitukselle on joka tapauksessa saada soteratkaisu maaliin – kaikki muu on sille alisteista.

Sipilän kannattaakin viheltää peli poikki heti ilman jatkoaikoja. Jos perussuomalaiset eivät aiheuta vielä tänään maanantaina ongelmia, kolmen viikon päästä ei ole mitään takeita, mitä tulee eteen, kuten Sipilä itsekin pohti. Ongelmia tulee joka tapauksessa, taatusti.

Kyse on arvoista. Ehkä niilläkin on vielä politiikassa merkitystä.

Loikkauksista täydennystä?
Rkp:n ja kristillisten myötä hallituksella on takanaan 101 paikan eduskuntaenemmistö.

Siihen se ei jää, sillä kunhan Halla-aho ja hänen varapuheenjohtajatroikkansa pääsee vallan makuun, loikkauksia lienee luvassa. Samalla hallituksen pohja voi laajentua.

Kokoomus ja keskusta, ehkä myös Sdp saa muutaman päivän, viikon tai kuukauden sisään täydennystä perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, sillä osa edustajista tuskin voi elää uuden komennon alla. Sama ilmiö nähtäneen maakunnissa, kun vanhat smp:läiset etsivät uutta kotia.

Voiko loikkareita edes moittia? Koko puolue muuttui viikonloppuna toiseksi.

Kun uusi Perussuomalaiset pannaan oppositioon, se on kaiken lisäksi eduskunnassa täysin hampaaton.

Puolue on ollut mukana kaikissa Sipilän hallituksen päätöksissä Kreikan lainoittamisesta kilpailukykysopimukseen ja soteen, joten Ps:n edustajat eivät voi haukkua hallitusta tekemättä itsestään naurunlaista.

Kaiken lisäksi uusi Perussuomalaiset saa katsoa sivusta, kun hankalien päätösten hedelmät alkavat valua hallituspuolueiden laariin talouden nousun myötä.

Tyhmintä mahdollista touhua, tiivisti puolustusministeri – kohta entinen – Jussi NiinistöJyväskylässä.

Viisi persuministeriä saa siis lähtöpassit. Puhemies Maria Lohela (ps) menee vaihtoon ensi helmikuussa valtiopäivien avajaisten yhteydessä, ja puhemiehen paikka siirtynee kokoomukselle.

Kristillisdemokraateille lienee luvassa yksi ministeripaikka, Rkp:lle kaksi – jos ryhmien suhteellista asemaa kunnioitetaan.

Visaisin paikka on uuden ulkoministerin valinta, johon myös presidentti Sauli Niinistöaikoo puuttua.

Ennakkoarvioiden mukaan se olisi menossa keskustalle. Vahvimpia ehdokkaita ovat ryhmäjohtaja Antti Kaikkonen tai ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen, jonka presidenttiehdokkuuskaan tuskin olisi valinnan este – ehkä päinvastoin.

Timo Haapala
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005250633.html?ref=rss
 
Jeesuksen kristuksen perkele mitä mediatouhua. :D

Yhden hallituspuolueen puheenjohtaja vaihtuu ja alkaa sellainen runkkausrinki etten moista oo kyllä vielä Suomessa nähnyt.
 
Mitäs tämä on, vihreistä ja Vasemmisto tulee tälläsiä järkeviä lausuntoja...
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/35...+pienilla+puolueilla+olisi+huonoin+vaihtoehto

Tottakai he vaaleja toivoisivat kun jäisivät muuten samalla tavalla rannalle ruikuttamaan. Ja taitaa olla ainoita joilla oli nostetta kunnalisvaaleissa ja luottavat että homma jatkuu samalla tavalla.
"Perussuomalaisten korvaaminen hallituksessa RKP:llä ja kristillisdemokraateilla ilman uusia vaaleja olisi kaikkein huonoin vaihtoehto, sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö."

Vasemmistollakaan ei ole mitään hävittävää:
Li Andersson uskoo: "Uusien vaalien kautta mennään"
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706122200202234_pi.shtml
 
Halla-aho ilmeisesti poistunut neuvotteluista...

Lähde: homma

Juuri nyt: Halla-aho poistui Kesärannan neuvotteluista

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on poistunut pääministerin virka-asunnolta Helsingin Kesärannasta. Hän ei kommentoinut medialle, miten neuvottelut kokoomuksen ja keskustan puheenjohtajien Petteri Orpon ja Juha Sipilän kanssa menivät.

Puolueet käyvät nyt todennäköisesti omiensa parissa keskusteluja neuvottelujen annista.

Hallituspuolueiden puheenjohtajien tapaaminen on alkoi Kesärannassa Helsingissä noin kello 10 aikaan.

Saapuessaan paikalla Halla-aho kertoi olevansa hyvillä mielin. Ennakkoajatuksia hallitusyhteistyön jatkosta ei hänellä ollut.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/juuri-nyt-halla-aho-poistui-kesarannan-neuvotteluista-200202299/
 
Back
Top