Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Aiheeseen hiukan liittyen.

Minä olen nykyään persaukinen yrittäjä joka yritän luoda jotain hiukan uutta. Termi hienosti kuuluu start-up yrittäjä. Aikanaan äänestin demareja. Ja edelleen voisin allekirjoittaa sen talouspoliittisen ajattelun. Mutta nykyiset "demarit" eivät enää pitkään aikaan ole olleet niitä demareita joiden ajatusmaailmaa minä kannatin.

Lipponen meni oikealta ohi ja nykyiset menevät vasemmalta ja toisaalta totalitarismin puolelta ohi (vihreät ovat totalitaristinen liike nykyään) minun maailmankuvastani.

Kokkareita en äänestä koska he ajavat ison rahan etuja pientä ihmistä (joihin kuulun) vastaan. RKP on rasistinen yhden asian puolue. Mikä on ok heidän kannattajilleen. Mutta ei ole minun asiani. KD ei aja oikein mitään nykypäivänä koska ymmärrettävästi he eivät uskalla tuoda ideologiaansa esiin. Ei sinänsä. En sitä kannattaisi.

Koska asun kaupungissa ei Kepu voi kuulua järkevään valintaan.

Vihreät ovat nykyään mielestäni totalitaristinen puolue joka levittää hysteriaa oman valtansa pönkittämiseksi.

Persut eivät ratkaise kaikkia ongelmia. Enkä ole kaikista asioista samaa mieltä, eritoten taloudesta, heidän kanssaan. Ovatko itsekkään samaa mieltä siitä on epäselvää.

Persujen suuri arvo on siinä, että he ovat kuitenkin tuoneet kansan äänen takaisin demokratiaan. Se tekee kipeää monelle varsinkin suomessa jossa ei ole totuttu puhumaan asioista. Mutta pelkästään tässä asiassa on suuri arvo.

Tämä siis vain omana mielipiteenäni.
 
Ja jos myyjävaltio sanoo ettei halua vaikuttaa ilmastonmuutokseen, niin ostaako asiakas.

Eiköhän nuo firmat myy ihan ilman myyjävaltion kantaa. Jos ostaja haluaa panostaa PR:ää Clean Techiin, tahi päästömaksujen vuoksi, niin sitten se tekee niin. Voidaanhan siitä saada nätit yhteiskuvat ja muuta, mutta eivät nuo isot yritykset ihan vaan huvikseen tahi ilmastohuolen takia niin tee...

Myyhän Wärtsilä aika kovia meridieseleitä, enkä ole nähnyt niiden vientikieltoa hallituksen muistiinpanoissa...
 
Miksi niitä valtion pitäisi myydä, eikö yksityinen kelpaa, vain sosialisti voi olla ilmasto- ympäristöystävällinen?

Vasemmisto ja vihreät pitävät kynsin hampain kiinni -ympäristömonopolistaan-. :cool: Se koetaan niissä piireissä elinehdoksi. Kokonaan toinen asia on se, että kannattaisiko jonkun näistä ottaa silmänalaan suomalaisoletettu pienihminen.....

Aika kauas on tultu koijärveläisyydestä tai Forssan julistuksesta. :cool:

Persua syytetään populismista. Melkoista huttua osaa yhdistetty vihervasenkin kyllä heittää ja keittää....eivät jää Persusta yhtään, melkein päinvastoin.
 
48894124-1-1118x629.jpg

Wille Rydman. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Wille Rydman HS:lle: Perusporvaripohja olisi punavihreää parempi
KASPERI SUMMANEN | 01.02.2020 | 09:22

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan välit perussuomalaisiin pitäisi korjata.

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että kieltäytyminen hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa oli virhe, josta kokoomus nyt maksaa.

Jos perussuomalaiset olisivat jatkaneet hallituksessa kesällä 2017, olisi Rydmanin mukaan mahdollista, että kokoomus olisi nyt pääministeripuolue.

Perussuomalaiset ei ole Rydmanin mukaan kokoomukselle hallituskumppanina vaikeimmasta päästä.
– Vaikeuksia voi aiheuttaa ennen kaikkea Eurooppa-politiikka ja osin puolueessa ajoittain ilmenevä amatöörimäisyys, mutta mitään ylitsepääsemätöntä ei ole, hän sanoo HS:lle.

– Jonkinlaiselle perusporvarillisella pohjalla kokoomukselle keskeisiä tavoitteita olisi kovastikin helpompi saada läpi kuin nykyisten punavihreiden puolueiden kanssa, hän jatkaa.

Wille Rydmanin mukaan yhteistä pohjaa löytyisi esimerkiksi työmarkkinoiden uudistamisessa ja maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikassa.

– En ollut yksin vuonna 2017, ja vielä vähemmän nyt. Koen, että oma kantani edustaa valtavirtaa kokoomuksessa.

 
Odotellessa pohjavesivarannotkin myyntiin kokonaisuudessaan niin hyvin menee. Varmaan on luettavissa nyky hallituksen kiimassa ympäristöteoksi. Saadaan puhdasta vettä vaikka Arabiaan ja Afrikkaan. Ja Suomessa voidaan siirtyä juomaan vaikka jokivettä sellaisenaan, kun ollaan niin edellä kävijöitä ympäristöteoissa muihin nähden. :cry:
 
Miksi niitä valtion pitäisi myydä, eikö yksityinen kelpaa, vain sosialisti voi olla ilmasto- ympäristöystävällinen?

Ohan se jossain Kiinassa komiampaa kun pääministeri on mukana myymässä siistiä tekniikkaa. Kuin sanoo että tää on hanurista
 
Se ei ole "minun mielenkiintoinen totuus". Se on määritelmä. Tuo määritelmä on linjassa satojen tai tuhansien muiden samasta sanasta eri kielillä olevien määritelmien kanssa. Tässä yksi esimerkki.


Persuihin tämä liittyy mielestäni erittäin voimakkaasti sitä kautta, että vastustaessaan suvaitsevaisuutta Persut ovat ymmärtääkseni vastustaneet nimenomaan pahan, huonon, haitallisen, vahingollisen ja huonoon suuntaan vievän ihannoimista ja sallimista sekä siihen aina liittyvää epärehellisyyttä - eivät esim. laupeutta tai armollisuutta.

Persujen klassisiin typeryyksiin kuuluu se, että eivät ole koskaan määritelleet itse julkisesti ja tarkasti sitä, että missä merkityksissä puolueena käyttävät keskeisiä termejään. Seurauksena on ollut se, että Persujen poliittiset vastustajat ovat päässeet niin politiikassa kuin mediassakin määrittelemään että mitä Persut muka tarkoittavat tai mihin muka pyrkivät.

Turkkilan Matias on älykäs tyyppi, mutta tämän määrittelemättä jättämisen suhteen sen toiminta on ollut idiootin tasolla. Se on jättänyt viestinnän ylivoimaisesti tärkeimmän asian eli oman viestin määrittelemisen vastustajiensa käsiin. Jos jokin on typeryyttä niin se.

Ja tässä lisää:



On määritelty jo vuosia sitten. Vastapuoli vaan määrittelee termit yhä kuten haluaa. Tarkoituksella.
 
Back
Top