Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

No kyllähän fakta on että Israel varasti maansa palestiinalasilta. Se mitä jossain hokkus-pokkuskirjassa lukee jotain satuja luvatusta maasta, sille en pane mitään painoarvoa. Se on vain paskapuhetta ja propagandaa.
Kiistätkö tosissasi, että juutalaisia ei olisi asunut maassa jo tuhansia vuosia?

Ei tuon historiallisen faktan tiedostamiseen tarvita mitään lupauksia kirjasta jos toisestakaan. Israelin valtion synnystä ja sionismistä voi toki olla montaa mieltä, mutta on aivan turhaa väittää, etteivät juutalaiset olisi asuneet alueella jo iät ja ajat.
 
Varsinkin kun juutalaiset ja palestiinalaiset ovat samaa kansaa...
 
Hmm... Voisiko sanoa, että ei ole olemassakaan "palestiinalaista" kansaa? Palestiina lienee aina historian saatossa ollut vain hallinnollinen alue, jota vaikka kuinka moni aikansa suurvalta on aikanaan hallinnut. Tuon alueen sisällä on sitten asunut useitakin eri kansoja? Tai ainakin eri uskonnollisia ryhmittymiä: kristittyjä, muslimeja, juutalaisia...

Itsenäistä Palestiinan valtiotahan ei ole koskaan ollut oikeasti olemassa. Isreal on, mutta sekin joskus 3000 vuotta ennen nykyistä.
 
Israel on puolustussodissaan hiljalleen ottanut haltuun sen alueen jonka Kansainliitto sille antoi.

Ne alueet mitkä ovat yli sen kansainvälisen sopimuksen ovat tulleet sodissa Jordanian ja Syyrian kanssa. Jordanian kanssa asia on ok ja rauhansopimus on voimassa. Syyrian kanssa sotatila jatkuu.

Mitään palestiinalaisosapuolta ei ole koskaan ollut Israelin sodissa.
 
Ja se on surkuhupaisan ironista, että eurooppalaiset, jotka ovat vuosisatoja vainonneet juutalaisia pahimmillaan tappaen heistä melkein puolet käytännössä puhdistaen joitakin Euroopan alueita juutalaisista kokonaan, ovat etunenässä kritisoimassa Israelia kaikesta ja käytännössä vaatimassa että Israel ei saa vastata kohtaamaansa väkivaltaan vaan Israelin pitäisi kaikki palastiinalaisten tekemä väkivalta pitäisi ottaa vastaan puolustautumatta. Että ensiksi Eurooppa tekee itsestänsä erittäin epäturvalliseksi osoittautuvan alueen juutalaisille, ja juutalaiset pakenevat ainoaan loogiseen paikkaan eli vanhan kotimaansa tienoille, ja Euroopan maat Israel-vihakiimassa saarnaavat Israelille että ei teidän juutalaisten sinne olisi saanut mennä vaan olisi pitänyt jäädä tänne pelaamaan lottoa siitä, että koska seuraavan kerran eurooppalaiset työntävät omien epäonnistumisiensa ja epäonnensa vastuun itseltänsä juutalaisille salaliittoteorioissaan ja pistävät toisen holokaustin tai pogromin pystyyn.
 
No kyllähän fakta on että Israel varasti maansa palestiinalasilta. Se mitä jossain hokkus-pokkuskirjassa lukee jotain satuja luvatusta maasta, sille en pane mitään painoarvoa. Se on vain paskapuhetta ja propagandaa.
YK myönsi tuolloin sekä Israelille että Palestiinalle oikeuden perustaa osoittamilleen alueille omat valtionsa. Palestiina totesi, ettei luvatulle alueelle voi perustaa valtiota, eikä siis perustanut valtiota. Israel myös totesi, ettei sille luvatulle alueelle voi järkevästi muodostaa valtiota ja kaappasi Palestiinalle luvattuja alueita saadakseen alueensa järkeväksi. Sittemmin Israel on aktiivisesti estänyt kaikki Palestiinan yritykset oman valtion perustamiseksi.
 
Israel on puolustussodissaan hiljalleen ottanut haltuun sen alueen jonka Kansainliitto sille antoi.

Ne alueet mitkä ovat yli sen kansainvälisen sopimuksen ovat tulleet sodissa Jordanian ja Syyrian kanssa. Jordanian kanssa asia on ok ja rauhansopimus on voimassa. Syyrian kanssa sotatila jatkuu.

Mitään palestiinalaisosapuolta ei ole koskaan ollut Israelin sodissa.
Israelin valtion olemassaolo perustuu toisen maailmansodan jälkeiseen YK:n hyväksyntään. Ennen sotaa Kansainliiton antamat hyväksynnät eivät tässä jaossa päde.

Edit. Itse asiassa Lawrence of Arabia brittinä lupaili "Palestiinan kansoille" omaa maata, jos vaan auttavat Britanniaa. Pääsevät samalla irti Arabian otteesta. No, Brittiläinen Palestiina onkis sitten nykyään kummasti Israel ja palestiinalaiset tuntevat brittien pettäneen heidät.
 
Viimeksi muokattu:

Jotakuinkin näin. Se on muiden tunnustama valtio ja jostain juutalaispropagandasta puhuminen Kontulan tavalla on pitkälti vain vihaa k. Maata ja kanssa kohtaan.

Vasemmistolta tämä ei ole kovin yllättävää kun ovat joka sodassa olleet tukemassa sitä osapuolta jota Israel nöyryytti ja höykytti, mutta en ihan tätäkään salaliitto- tasoa olisi heiltä odottanut
 
Nykyinen ns. Palestiina oli 1800-luvulla melko tyhjää aluetta, josta juutalaiset ostivat maata arabeilta ja Turkin sulttaanilta. Juutalaiset saivat alueen kukoistamaan ja arabejakin alkoi ilmestyä tietysti sitten norkoilemaan ympärille. Mitään historiallista kansaa nimeltä palestiinalaiset ei ikinä ole ollut olemassakaan. Mutta tämä ketju on varmaan tälle väittelylle väärä.
 
Viimeksi muokattu:

Näkökulma: Il Duce- ja Mestari-nimet kertovat, että perussuomalaisissa on fasistisia piirteitä – vahvaa johtajaa ovat ihailleet niin Halla-ahon kuin Mussolinin kannattajat

Tänään klo 5:59
Lauri Nurmi

Scriptassaan Jussi Halla-aho kirjoittaa itsemurhaa tekevästä valtiosta - aivan kuten Benito Mussolini aikanaan puhui.

Jussi Halla-aho on kerta toisensa jälkeen kertonut perussuomalaisten olevan sitoutuneita parlamentaariseen demokratiaan. Alkuperäisen poliittisen fasismin ja Halla-ahon johtaman perussuomalaisuuden väliltä löytyy silti paljon yhtäläisyyksiä.

Jussi Halla-aho on kerta toisensa jälkeen kertonut perussuomalaisten olevan sitoutuneita parlamentaariseen demokratiaan. Alkuperäisen poliittisen fasismin ja Halla-ahon johtaman perussuomalaisuuden väliltä löytyy silti paljon yhtäläisyyksiä. LAURI NURMI

Jussi Halla-aho aloitti bloginsa kirjoittamisen 2000-luvun alussa. Palstan suosio kasvoi, ja se sai nimekseen Scripta - kirjoituksia uppoavasta lännestä.
Halla-ahon kannattajat alkoivat kirjoittaa blogin vieraskirjassa Mestarista - kulttuurien sekoittumisen vastustajasta ja suomalaisen elämäntavan puolustajasta.

Kahdeksankymmentä vuotta aiemmin italialaiset maakuntien miehet ja naiset olivat ihailleet johtajaansa Il Ducea, Benito Mussolinia.

”Aikakautemme on sangen köyhä suurista persoonallisuuksista, harvassa ovat miehet, jotka ovat kyenneet tahtonsa voimalla lyömään oman persoonallisuutensa leiman kokonaiseen kansaan.”
Näillä sanoilla alkaa Margherita G. Sarfattin auktorisoitu Mussolini-elämäkerta, jonka Gummerus julkaisi suomeksi vuonna 1927.

Fasismin poliittisesta olemuksesta kiinnostuneiden kannattaa etsiä opus käsiinsä, sillä sen lukeminen auttaa ymmärtämään, millainen aatesuuntaus italialaisia ja monia muita eurooppalaisia kansallisuuksia alun perin kiehtoi – siis ennen kuin kansallissosialistit nousivat 1930-luvulla Saksassa valtaan ja alkoivat rakentaa keskitysleirejään.

Mussolini oli nuoruudessaan sosialisti ja vasemmistolaisen Avanti-lehden toimittaja. Hänen vaatimuksensa Italian liittymisestä ensimmäiseen maailmansotaan johti potkuihin.

Katkeroitumisen asemesta Mussolini alkoi halveksua heikkoja – kommunisteille periksi antaneita – hallituksia ja Italian poliittista pirstaleisuutta. Parlamentaarisen demokratian tilalle hän tarjosi vahvaa johtajuutta ja ennen kaikkea vahvaa valtiota.

”Se on syntynyt ilman ja Välimeren ympäröimän heimomme tuntemasta syvästä, kestävästä tarpeesta, heimomme, joka tärkeänä hetkenä tunsi madon kalvavan olemassaolonsa pääjuuria”, Mussolini kuvaili fasismia Sarfattille vuonna 1924, kun liike oli ollut kaksi vuotta vallassa.

”Valtio, joka ei käytä hyväkseen valtiota säilyttäviä aineksia, vaan kohtelee niitä samalla tavoin kuin kielteisiäkin aineksia, noudattaa itsemurhaajan periaatteita”, Mussolini parjasi kulttuurien sekoittumisen aiemmin hyväksynyttä italialaista valtiota.

Scriptassaan Halla-aho kirjoittaa itsemurhaa tekevästä valtiosta – aivan kuten Mussolini aikanaan puhui.

”Ruotsi on ylimielisyyteen, omahyväisyyteen ja suuruudenhulluuteen sairastunut yhteiskunta, joka uskoo voivansa pelastaa maailman ja tekee samalla eurooppalaisessa mittakaavassa ainutlaatuista kansallista itsemurhaa”, Halla-aho analysoi vuonna 2014 Ruotsin valtiopäivävaaleja.

Mussolinin päävastustajia olivat marxilaiset ja näiden ihannoima teoreettinen kansainvälinen sosialismi.

Halla-aho kokee niin ikään käyvänsä kamppailua ”marksilaisia” vastaan. Vastustajistaan hän on kirjoittanut k-kirjaimella, ikään kuin näille piruillen.
”Marksilainen fragmentti on keksinyt, että kunhan Eurooppaan saadaan tarpeeksi tummaihoisia ihmisiä, tuloksena on kukkaisa idylli, jossa mausteet tuoksuvat, rummut soivat ja veljeys vallitsee.” (Scripta 12.5.2005)

Ennen kevään 2019 eduskuntavaaleja Halla-aho kertoi tanskalaiselle Politiken-lehdelle, että häntä kannustaa politiikassa eteenpäin vain yksi asia. ”Teen tätä vain, koska haluan olla mukana muuttamassa suomalaisen maahanmuuttopolitiikan ajattelu- ja toimintatapoja.”

Mussolinin poliittista toimintaa ohjasi vahva ja vakaumuksen kaltainen tarve palauttaa italialaiselle kansallisaatteelle sen alkukantainen ja kuviteltu kunnia.

Alkuperäisen poliittisen fasismin ja Halla-ahon johtaman perussuomalaisuuden väliltä löytyy paljon yhtäläisyyksiä, joita voi kutsua yhteisiksi piirteiksi.

Olennainen ero löytyy suhtautumisesta demokratiaan.
”On epäilemätöntä, että fascismi ja valtio ehkä jo varsin pian ovat yksi ja sama käsite. Fasicismi voi aukaista oven laillisuuden avaimella, mutta se voi myöskin, jos sitä siihen pakotetaan, sen tehdä kapinan miekallakin”, Mussolini painotti valmiuttaan muiden aatteiden elintilan viemiseen.

Halla-aho on kerta toisensa jälkeen kertonut perussuomalaisten olevan sitoutuneita parlamentaariseen demokratiaan. Perussuomalaisten tavoitteena ei ole ollut Suomen perustuslain muuttaminen.

Kun perussuomalaisten ja poliittisen fasismin välisestä suhteesta käydään nyt julkista keskustelua, on aiheellista palauttaa mieliin kansanedustaja Halla-ahon teksti vuodelta 2011.

Syyskuussa 2011 Halla-aho erotettiin eduskuntaryhmästä kahdeksi viikoksi Facebook-kirjoituksensa vuoksi. ”Yksinkertainen tosiasiahan on, että demokratia (=vaalit) estää mitä tahansa poliittista hallitusta ryhtymästä mihinkään sellaisiin toimiin, joilla ’oikeasti’ olisi mitään vaikutusta Kreikan konkurssitalouteen”, Halla-aho kirjoitti ja jatkoi: ”Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla.”

Tapaus kuvastaa silloisen perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja Halla-ahon välillä vallinnutta konfliktitilaa. Huomionarvoista on, että Halla-aho oli liittynyt puolueen jäseneksi alle vuotta aiemmin.

Oma ironiansa on siinäkin, että Halla-aho puhui kesällä 2015 kansanedustaja Olli Immosta puolustaessaan ”demokratian vihollisista”, vaikka oli itse aiemmin leikitellyt ajatuksella sotilasjuntan hyvästä toimeenpanokyvystä.

Kreikkaa hallitsi kylmän sodan kuumimpina vuosina upseerien juntta, joka oli vallassa 1967–1974. Samalle historialliselle jaksolle ajoittuivat Vietnamin sota (1964–1975) ja Neuvostoliiton tekemä Tšekkoslovakian miehitys (1968). Kreikassa juntta vangitsi tuhansia kommunisteja, ja sotilaat surmasivat mielenosoittajia.

Kirjaimellisesti tulkittuna Halla-ahon Kreikka-kirjoituksesta syntyy vaikutelma, että hänen mielestään väkivallan kohdistaminen ateenalaisiin mielenosoittajiin olisi tietyissä olosuhteissa ollut perusteltua.

Halla-aho itse sanoo, että hänen kirjoituksissaan on usein mukana sarkasmia ja huumoria.

Mielenosoitukset äityivät Ateenassa kesällä 2011 väkivaltaisiksi mellakoiksi, ja demokraattinen yhteiskuntajärjestys oli vaakalaudalla talouskriisin paineessa.
Vaikka Kreikan tilanne näytti pitkään lohduttomalta, kansanedustajan vastaava Facebook-kirjoitus olisi todennäköisesti johtanut vähintään määräaikaiseen erottamiseen myös muiden puolueiden eduskuntaryhmissä.

Jos Halla-aho päättää esittää perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtajan Toni Jalosen erottamista puolueesta tämän fasismia ihannoivien lausuntojen seurauksena, erottamisen argumenttina käytetään todennäköisesti puolueen vahingoittamista.

Kyse ei ole siitä, etteikö Halla-aho olisi tietoinen perussuomalaisuutta ja poliittista fasismia yhdistävistä piirteistä.

Kun Mussolinin fasistit vuonna 1922 marssivat Roomaan ja pakottivat hallituksen eroamaan, he antoivat seuraavan julistuksen: ”Työväenluokkia, peltojen ja tehtaitten kansaa, kuljetustyöläisiä ja siviilivirkamiehiä ei uhkaa vähinkään vaara fascistien taholta. Heidän oikeutettuja vaatimuksiansa tullaan lojaalisti kannattamaan. Me olemme jalomielisiä aseettomille vastustajillemme. Muille olemme säälimättömiä.”

Sata vuotta myöhemmin sinivalkoinen perussuomalaisuus ammentaa voimansa yleisestä tyytymättömyydestä ja on vahvimmillaan vauraimpien kasvukeskusten ulkopuolella.

Myös perussuomalaiset hakevat työväenluokan suosiota.

Fasistien myöhemmästä kohtalosta perussuomalaisten – ja kaikkien muiden puolueiden – kannattajat ovat toivottavasti oppineet sen, että kenenkään tyytymättömyyttä hallitukseen ei milloinkaan pidä kanavoida vihamieliseen toimintaan ketään vastaan.

Siksi on tärkeää, että Halla-aho korostaa perussuomalaisten sitoutumista demokratiaan.

Poliittisen fasismin havaittavien piirteiden voimakkuus vaihtelee eri aikakausien välillä.

Fasismin petollinen lumo perustuu siihen, että fasismissa ei alun perinkään ollut kyse kirjallisesta ohjelmasta vaan ennen kaikkea ihmisten tuntemasta vahvan johtajan tai johdattajan kaipuusta.
Sitä kuvastavat poliitikoille annettavat nimitykset, kuten Il Duce ja Mestari.

”Sillä ei ole minkäänlaista määrättyä ohjelmaa, joka olisi toteutettavissa suunnilleen vuonna 2000. Se jatkaa päivä päivältä tahtonsa ja intonsa rakennuksen rakentamista ja lujittamista.”

Mussolinin 1920-luvulla lausumat sanat paljastavat osaltaan syyn, miksi fasismin lumo ei ole haihtunut, vaikka sen historialliset jäljet ovat pelottavia.

LAURI NURMI

Kun Il Duce someen pärähtää, niin media siitä älähtää :ROFLMAO:

f1bb88e347c9d11f927049f0dad9435b84c6bf21fda464d7defc8e7cee62db9e.jpg
 
Israel on puolustussodissaan hiljalleen ottanut haltuun sen alueen jonka Kansainliitto sille antoi.

Ne alueet mitkä ovat yli sen kansainvälisen sopimuksen ovat tulleet sodissa Jordanian ja Syyrian kanssa. Jordanian kanssa asia on ok ja rauhansopimus on voimassa. Syyrian kanssa sotatila jatkuu.

Mitään palestiinalaisosapuolta ei ole koskaan ollut Israelin sodissa.

Pistän tänne ot:nä, kun täällä on tuo aloituskin:
En ala vouhottamaan kukatekijamitä, mutta Israelin valtio on koko olemassa olonsa ajan ajan rikkonut kansainvälisiä sopimuksia. En puhu valtioiden välisistä sodista, ne on asia erikseen.

Hannu Juusola kirjoittaa kirjassaan seuraavasti: "Kun englantilaiset mandaattiaikana halusivat rekisteröidä juutalaiset Palestiinaan "alkuperäisasukkaina", juutalaisyhteisö protestoi. Sen mielestä tällaista loukkaavaa termiä voitiin käyttää arabeista, muttei eurooppalaisista sivistystä edustavista juutalaisista."
Palestiina oli siionisteille "tyhjä", vailla "oikeaa" kansaa. Tunnetun iskulauseen mukaan se oli "kansaton maa maattomalle kansalle".
Vaikka siionistit olivat tietoisia, Herzlistä lähtien, Palestiinan arabiasutuksesta, he eivät mieltäneet arabeja kansallisena ryhmänä.

Seuraava taasen on joku vaan netistä, en ole mitan kanssa tarkistanut, mutta tälläinen se osapuilleen vaan on:

9f2ff047f237547b89ded63a6cc7fb7a.jpg
Hyvin on "maakauppoja tehty".
Ja ählämien raketeista ja itsemurhapommittajista olemme varmaan samaa mieltä, mutta ei ihan paskaa kannata täälläkään puhua.
Sorry ot.
 
Nurmi ampuu taas kovilla :ROFLMAO: Osittain menee ohi mutta on siinä osumiakin.

Eivät nämä nykyajan populistit ole ollenkaan niin kaukana edellisen vuosituhannen populisteista, kun antavat mielellään ymmärtää. Erityisesti massojen kosiskelussa ja viholliskuvien luomisessa on runsaasti samoja piirteitä. Vihollisetkin ovat suunnilleen samoja, vaikka juutalaiset ja muslimit ovat vaihtaneet paikkaa keskenään.

Olkoonkin että Halla-ahosta on aika mahdoton leipoa Mussolinia, vaikka parhaansa yrittäisi ja kovasti töitä sen eteen tekisi. Nämä Mussolinin kaverit kannattaa potkia puolueesta hevon kuuseen. Persut ovat kasvaneet, niin isoksi että huonokin julkisuus ei ole aina hyvää julkisuutta kuten vielä hetki sitten oli. Aivopierut kannattaisi pitää ihan omassa mahassa, että ei pääse Orpo ja media väliin iskemään.

Halla-ahosta on kuoriutunut yllättävän nopeasti yllättävän salonkikelpoinen poliitikko, mutta ei siitä ole mitään hyötyä jos nämä persunuoret päästetään ääneen. Orpolla on kivaa ja toimittajilla hyvät bileet pikkurahalla, mutta Halla-aholle ja kumppaneille tuollainen perseily ei ole ollenkaan hyvä homma.
 
Viimeksi muokattu:
Pistän tänne ot:nä, kun täällä on tuo aloituskin:
En ala vouhottamaan kukatekijamitä, mutta Israelin valtio on koko olemassa olonsa ajan ajan rikkonut kansainvälisiä sopimuksia. En puhu valtioiden välisistä sodista, ne on asia erikseen.

Hannu Juusola kirjoittaa kirjassaan seuraavasti: "Kun englantilaiset mandaattiaikana halusivat rekisteröidä juutalaiset Palestiinaan "alkuperäisasukkaina", juutalaisyhteisö protestoi. Sen mielestä tällaista loukkaavaa termiä voitiin käyttää arabeista, muttei eurooppalaisista sivistystä edustavista juutalaisista."
Palestiina oli siionisteille "tyhjä", vailla "oikeaa" kansaa. Tunnetun iskulauseen mukaan se oli "kansaton maa maattomalle kansalle".
Vaikka siionistit olivat tietoisia, Herzlistä lähtien, Palestiinan arabiasutuksesta, he eivät mieltäneet arabeja kansallisena ryhmänä.

Seuraava taasen on joku vaan netistä, en ole mitan kanssa tarkistanut, mutta tälläinen se osapuilleen vaan on:

Katso liite: 37551
Hyvin on "maakauppoja tehty".
Ja ählämien raketeista ja itsemurhapommittajista olemme varmaan samaa mieltä, mutta ei ihan paskaa kannata täälläkään puhua.
Sorry ot.
Niin, jos et ole sattunut huomaamaan tuossa kartassa on useampi Arabien aloittama hyökkäyssota, jossa ovat ottaneet käkättimeen.
 
Juu. Näissä Israel-keskusteluissa tietyltä näkökulmalta tuppaa järestäen unohtumaan tuo "kikkeliskokkelis, mitäs läksit"-fakta. Ei kai Israelin puolustussodissa vallattuja alueita takaisin tarvitse antaa? Siis oikeissa puolustussodissa, ei Joose-sedän versioissa.
 
Back
Top