Pikku-uutisia Suomesta

Metsästyskauden alkaessa aiheesta on tietysti helppo repiä otsikoita tavalla kun tavalla, vaan mukava nähdä että Ylekin on ottanut asiaa tapetille:

http://yle.fi/uutiset/yli_tuhat_amp...ille_tilanne_paikoin_katastrofaalinen/9103743

Yle kirjoitti:
Yli tuhat ampumarataa on suljettu – Harrastajille ja metsästäjille tilanne paikoin "katastrofaalinen"

Metsästäjien on paikoin vaikea herkistellä liipasinsormea ennen jahtikautta. Ampumaradat ovat karanneet etenkin monien nuorten metsästäjien ulottumattomiin.

Käytössä olevien ampumaratojen määrä on pudonnut Suomessa rajusti. Vielä 1990-luvun lopussa ampumaratoja oli noin 2 000, nyt noin 650. Monet pienet radat on suljettu ja uusien metsästäjäjien, etenkin nuorien, on aiempaa vaikeampi päästä harjoittelemaan ampumista.

Vaikka naisten määrä metsästäjien joukossa on lisääntynyt, on tyypillinen metsästäjätutkinnon suorittaja yhä mopoikäinen poika.

– Joillakin paikoilla tilanne on katastrofaalinen. Yli 60 prosentin tiputus ampumaratojen määrässä koko maassa näinkin lyhyessä ajassa on aika hurja. Sen pitäisi avata useimpien ihmisten silmät. Lopettamisvaraa ei oikein enää ole, sanoo rata-asiantuntija Lotta Jaakkola Ampumaharrastusfoorumista.

Metsästäjärekisterissä on lähes 370 000 suomalaista, joista valtaosa on maksanut riistanhoitomaksun. Ammuntaa harrastavissa järjestöissä on kaikkiaan 700 000–800 000 jäsentä.

Eniten uusia metsästäjiä Helsingistä
Myös Suomen Riistakeskuksessa ollaan huolissaan tilanteesta. Metsästysharrastus ja ampuminen opittiin ennen perhepiirissä. Kaupunkiseudut ovat kasvaneet ja niistä tulee paljon uusia metsästäjiä.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka
– Nuorilla ei ole enää aitan seinää ammuttavaksi, eikä lähipiiristä välttämättä löydy metsästyksen harrastajia. Harjoitusmahdollisuudet ovat vähentyneet niillä, jotka sitä eniten tarvitsisivat, sanoo apulaisjohtaja Jari Pigg.

Nuorilla ei ole enää aitan seinää ammuttavaksi.

– Jari Pigg

Eniten uusia metsästäjiä leivotaan Helsingin riistanhoitoyhdistyksessä. Tutkinnon läpäisee vuosittain 550 metsälle mielivää. Ratoja metsästysammunnan harjoitteluun ei kuitenkaan ole.

– Kaikki neljä–viisi ampumarataa ovat ympäryskunnissa. Aika pitkä matka on uusilla metsästäjillä niihin, sanoo Helsingin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Paula Laukkanen.

Bussilla Sipooseen ampumaan?
Helsingin riistanhoitoyhdistys on pyörittänyt vapaaehtoista haulikkokoulua Suomen Metsästysyhdistyksen ampumaradalla Sipoon Savijärvellä. Vuoden viimeinen koulutus järjestettiin muutama päivä ennen vesilintujahdin alkua.

Jesse Meyers oli hankalan paikan edessä kun hän pohti, että miten matka Helsingin keskustasta Sipoon Savijärvelle taittuisi.

– Mulla ei ole autoakaan. Katsoin ensin julkisilla, että pääsenkö tänne, mutta onneksi kaveri haki minut.

Puoli tuntia, tunti Helsingistä on aika maksimi, muuten ei enää jaksa lähteä.

– Lassi Luomala

– Kyllä tämä siinä rajoilla alkaa olla, että puoli tuntia, tunti Helsingistä on aika maksimi, muuten ei enää jaksa lähteä, arvioi Jesselle kyydin tarjonnut Lassi Luomala.

Jos rata olisi lähempänä, miehet kävisivät harjoittelemassa muulloinkin kuin vain sorsastuskauden alla. Nyt oli tarkoitus verestää taitoja, jotta saalis ei tällä kertaa jäisi saamatta.

Porvoolainen Sanni Lopperi on tyytyväinen, sillä Sipoon rata on lähellä hänen kotiaan. Haulikkoammuntaa ensimmäistä kertaa kokeillutta pikkusiskoa, Ida Elomaata harrastus kiinnostaisi, jos matka radalle kotiseudulla Oulussa ei kestäisi yli tuntia.

Kaavoittaja voi pyyhkiä radat kartalta
Ampumaratoja on suljettu muun muassa ympäristönsuojelun ja meluhaittojen vuoksi. Pienten seurojen tai yhdistysten ratoja on myös rapistunut, kun jäsenten määrä on huvennut.

Lotta Jaakkolan mielestä perusteena ratojen sulkemiseksi käytetään usein ympäristöhaittoja, vaikka niitä voitaisiin ennakolta estää. Todelliset syyt voivatkin Jaakkolan mukaan olla muita.

Metsästystä ei ehkä koeta hyväksytyksi vapaa-ajan harrastukseksi.

– Paula Laukkanen

– Kymmenen metrin syvyydessä oleva pohjavesi voi olla vaarassa. Mutta siihen, että lyijy saavuttaa sen, voi mennä jopa 16 000-210 000 vuotta. Useinkaan ei muisteta kertoa tätä.

Maakuntakaavan laatimisen yhteydessä voidaan kartalta pyyhkäistä pois kymmeniä ampumaratoja. Joillakin alueilla ammunnan harrastajien ääntä on kuultu.

– Ehkä se on tämä yleinen ilmapiiri, ympäristölupa-asiat, meluhaitat ja kaikki sellainen. Metsästystä ei ehkä koeta sellaiseksi hyväksytyksi vapaa-ajan harrastukseksi kuin monta muuta harrastusta, arvioi Paula Laukkanen.

ABC-koulutus aloittelijoille
Ampumista saa radan lisäksi harjoitella omalla maalla tai maanomistajan luvalla, mikäli paikka on turvallinen ja harjoittelu satunnaista. Lotta Jaakkola pitää rata-ammuntaa ehdottomasti parempana vaihtoehtona.

Hän epäilee, että monet kesämökeillään viikonloppuja viettävät eivät erityisemmin ilahdu pitkään kestävästä haulikon paukkeesta sunnuntaiaamuna.

Jos ratoja ei ole, harjoittelu siirtyy minne sattuu.

– Lotta Jaakkola

– He eivät varmaankaan ajattele, että vastuullinen metsästäjä siellä harjoittelee. Jos ratoja ei ole, harjoittelu siirtyy minne sattuu. Se on huonompi vaihtoehto.

Hankaluuksista huolimatta Metsästäjäliitto tarjoaa ensi vuonna uusille metsästäjille mahdollisuutta suorittaa metsästysammunnan ABC-koulutus. Pilottikurssi on jo järjestetty Hyvinkäällä. Kurssilla opetellaan ampumaan haulikolla ja kiväärillä.

Metsästäjätutkinnossa ei ole pakollista ampumaopetusta eikä koetta. Tutkinto uudistuu ensi vuonna, mutta ampumisen opettelu säilyy yhä vapaaehtoisena.
 
Rassssismia. Kauheaa eugeniikkaa. :rolleyes:

Länsi-Suomi edustaa muinaisia hämäläisiä, muinaishämeestä ovat eronneet vasta myöhemmin satakuntalaiset, pohjalaiset ja varsinaissuomalaiset murteet rannikoiden ollessa "kosmopoliittisempia".

H%C3%A4m%C3%A4l%C3%A4ismurteet.png

Itä-Suomi edustaa muinaisia karjalaisia, joka sekin syntyi hämäläisten levittäytessä Laatokalle ja sekoittuessa muihin sukulaiskieliin.

Suomalaisten kielten leviäminen Suomeen tapahtui yksinkertaistaen seuraavasti Viro > Länsi-Suomi > Itä-Suomi.
(Pohjanlahden rannikko Lappiin asti asutettiin kyllä muinaisesta Hämeestä = Länsi-Suomesta, vasta myöhemmin pohjoisesta muodostui kilpailu karjalaisten kanssa josta siirryttiin pitkiin sotiin nautinta-alueista Ruotsin ja Novgorodin osina.)

Sitä ennen Suomessa puhuttiin saamea ja germaania, n.100-300 jkr käynnistyi suomalaistuminen virolaisten mamujen toimesta, tämä kielitietieteen uusin tieto on todettavissa geeneissäkin mutta ei näistä raflaavista otsikoista.
Hyvä kun myönsivät sentäään että Islantikin on samanlainen isolaatti, tiedämme tarkkaan mistä he tulevat joten ihmiset voivat muodostaa järjellisen mielikuvan siitä kuinka eurooppalaisia kukin on.
 
Viimeksi muokattu:
Länsi-Suomi edustaa muinaisia hämäläisiä, muinaishämeestä ovat eronneet vasta myöhemmin satakuntalaiset ja varsinaissuomalaiset murteet rannikoiden ollessa "kosmopoliittisempia".

H%C3%A4m%C3%A4l%C3%A4ismurteet.png

Itä-Suomi edustaa muinaisia karjalaisia, joka sekin syntyi hämäläisten levittäytessä Laatokalle ja sekoittuessa muihin sukulaiskieliin.

Suomalaisten kielten leviäminen Suomeen tapahtui yksinkertaistaen seuraavasti Viro > Länsi-Suomi > Itä-Suomi.
(Pohjanlahden rannikko Lappiin asti asutettiin kyllä muinaisesta Hämeestä = Länsi-Suomesta, vasta myöhemmin pohjoisesta muodostui kilpailu karjalaisten kanssa josta siirryttiin pitkiin sotiin nautinta-alueista Ruotsin ja Novgorodin osina.)

Sitä ennen Suomessa puhuttiin saamea ja germaania, n.100-300 jkr käynnistyi suomalaistuminen virolaisten mamujen toimesta, tämä kielitietieteen uusin tieto on todettavissa geeneissäkin mutta ei näistä raflaavista otsikoista.
Hyvä kun myönsivät sentäään että Islantikin on samanlainen isolaatti, tiedämme tarkkaan mistä he tulevat joten ihmiset voivat muodostaa järjellisen mielikuvan siitä kuinka eurooppalaisia kukin on.

Geenitutkijat yllättyivät: Eurooppa on nyt jaettu suomalaisiin ja ”ei-suomalaisiin”

http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ym...tyivat-eurooppa-nyt-jaettu-suomalaisiin-ja-ei
http://www.nature.com/nature/journal/v536/n7616/full/nature19057.html
http://www.uef.fi/-/suomalaiset-eivat-ole-perimaltaan-eurooppalaisia
...
Suomalaisten geeniperimä on tiedetty erikoislaatuiseksi, mutta vasta nyt
tiedetään, että Suomen väestö on Euroopassa täysin ainutlaatuinen tapaus.
Suomalaiset ovat perimältään niin erilaisia muista eurooppalaisista, että
heidät pitää luokitella omaksi väestökseen,
summataan Itä-Suomen
yliopiston tutkimustiedotteessa.

Tutkimuksessa analysoitiin yli 60 000 ihmisen eksomia eli koko perimän
proteiineja koodaavaa osaa. Mukana oli väestöotoksia Euroopasta,
Afrikasta, Etelä- ja Itä-Aasiasta sekä Amerikan mantereelta. Tarkoituksena
oli selvittää erilaisten etnisten ryhmien geenimuutoksia.

Suomalaisten geeniperimän analyysi ei kuulunut millään tavoin tutkimuksen
lähtökohtiin, kertoo tutkimuksen tekijöihin lukeutuva palkittu diabeteksen
geneettisten taustatekijöiden tutkija, professori Markku Laakso. Suomi
yksinkertaisesti nousi esiin tutkimusaineistosta, mikä yllätti tutkijat.

–Jos sellaisella matemaattisella mallinnuksella laitetaan kaikki tämä
geenitieto samaan tietokoneanalyysiin, niin kaikki muut väestöt menevät
kuvaajassa ihan toiselle alueelle. Suomi on siellä aina omassa ryhmässään,
Suomea ei voi laskea mukaan mihinkään
, Laakso kertoo naurahtaen Uudelle
Suomelle.

Se on ihan oikein sanoa, että suomalaiset eivät ole eurooppalaisia, kun
ne eivät muistuta geneettisesti muita eurooppalaisia. Mutta suomalaiset
eivät ole myöskään aasialaisia,
kun eivät muistuta niitäkään. Suomalaiset
eivät tässä suhteessa geneettisesti muistuta ketään.

...
 
Suomi on geneettinen isolaatti, suomeksi se tarkoittaa ettei suurta sekoittumista ole tapahtunut tuhanteen vuoteen, suomalaiset kuitenkin tulevat tunnetuista eurooppalaisista väestöistä.
Suomessa on itseasiassa kaksi isolaattia eli geneettisesti uniikkia väestöä, Länsi-Suomi ja Itä-Suomi, toinen on vain toista voimakkaampi.
Islantilaiset muodostuivat viikinkiajalla pääasiassa skandinaaveista ja kelteistä, nyt he ovat myös isolaatti pienen sekoittumisen takia, kukaan ei kyseenalaista heidän eurooppalaisuuttaan.
 
. Uudet tulokset geeniperimästämme vahvistavat Adolf Ivar Arwidssonin lausahdusta jo vuosisata sitten: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.
 
Metsästyskauden alkaessa aiheesta on tietysti helppo repiä otsikoita tavalla kun tavalla, vaan mukava nähdä että Ylekin on ottanut asiaa tapetille:

http://yle.fi/uutiset/yli_tuhat_amp...ille_tilanne_paikoin_katastrofaalinen/9103743

Ampumaratojen sulkeminen on iso ongelma. Ampumaharjoittelu on tuttavapiirissä jo osittain siirtynyt suon laitaan ja soramontuille. Johdonmukaista toimintaahan tuo on poliitikoiltamme ollut, joiden ilmeinen tavoite on ollut saada ampuma-aseiden määrä laskemaan erinäisillä toimenpiteillä. Uusien harrastajien on vaikea lähteä mukaan, jos lähimmälle ampumaradalle on 30-40 kilometriä matkaa.
 
30-40 km on on aika lyhyt matka a-radalle nykyään...:rolleyes:

Jokainen joka on vähänkin seurannut tätä poliitikkojen siunaamaa ja valtion virkamiestasolla etenevää ampumaseiden kieltoprojektia (joka koskee nyt koko EU:ta) muistaa miten viimeisessä ampuma-ase laki "uudistuksessa" poliitikot lupasivat oikein porukalla ja isoon ääneen miten ampumaratoja tulee jopa lisää ja entisiäkin suojellaan oikeen porukalla.

.. VMP ja kusetusta.... :mad:
 
Jotain positiivsta, lisää säästöjä PV:lle. Mutta varuskuntia ei sentään tarvitse lakkauttaa.... VMP
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081922184038_uu.shtml
Yle: Niinistö arvioi Puolustusvoimien karsivan henkilöstöä

Perjantai 19.8.2016 klo 21.48

Puolustusministeri Jussi Niinistö arvioi, että kilpailukykysopimuksen vuoksi Puolustusvoimien henkilöstöä saatetaan karsia, kertoi Yle perjantaina. Niinistö arvioi, että karsimistarve voi olla jopa 200 henkilötyövuotta.

- Jonkun verran henkilötyövuosia joudumme vähentämään johtuen tästä kilpailukykysopimuksesta, jossa julkista sektoria pyritään trimmaamaan tiukempaan kuntoon, eli vähemmällä henkilöstöllä tehdään enemmän työtä, Niinistö sanoi Ylelle.

Yle kertoo, että Puolustusvoimien materiaalihankintoihin on sen sijaan budjetoitu tänä vuonna 30 miljoonaa euroa edellisvuotta suuremmat varat.

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd) esittää tiedotteessaan huolen Puolustusvoimien suorituskyvyn kehittämisestä.

Lähde: Yle
 
Minulla kuitenkin pieni epäilys kalvaa että mahtaako Somalia suostua ottamaan vastaan? Ellei niin miestä ei voida karkoittaa.
Poliisi-auto kyydittää lähimmälle rajalle ja paikan päällä partio viskaa niska-perse otteella rajan yli. Sitten nostellaan olkapäitä ja sanotaan että ei ole meidän ongelma.
 
. Uudet tulokset geeniperimästämme vahvistavat Adolf Ivar Arwidssonin lausahdusta jo vuosisata sitten: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”.
Mitä suotta noita tutkimaan. Laivaseminaarissa nämäkin asiat tulivat esille ja selvitettyä.
 
Kojonkosken konsulttipuhe ei tuonut mitaleita, joten nyt keskustellaan, miksi suksi ei luista. Syytetään väärää puuta, jopa lapsia kun eivät liiku. Huippu-urheilijat tästä vastuussa ovat, eivät lapset.

Tämä uutinen on parin vuoden takaa, mutta kertoo mistä on kyse.

SK selvitti: Näin huippu-urheilun muutosryhmä törsäsi, kopioi ja petti lupauksensa

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kot...tosryhma-torsasi-kopioi-ja-petti-lupauksensa/
 
Sama tyyli kuin suomen "vastuullisilla" poliittisilla johtajistolla on ollut viime vuoskymmennet...Suomen kansa on syyllinen suomen taloudelliseen,moraaliseen sekä eettiseen alamäkeen koska on niin tyhmää ja negatiivisesti ajattelevaa, väärin äänestävää, alkoholisoitunutta, syrjäytynyttä impivaaralaista tsuhnaa, joka ei omaa parastaan tajua...:rolleyes:

Kyllä Tuomioja ex-ulkoministeri ja hänen aate toverinsa suomen suurlähetystöissä ympäri maailman olisivat voineet jatkaa diplomaattisen verovapaan viinan lestinheittämistä, koska ovat "älymystöä ja paremmin tiedostavaa tärähtäneistöä" kuin suomen surkea tshuna-kansa :cool:
 
Jahans, tuota olen ollut vähän aistivinankin, että noin käy.

e.fi/uutiset/jussi_niinisto_suomi_tahtoo_puolustussopimuksen_yhdysvaltain_kanssa_ennen_uutta_presidenttia/9112495

Jussi Niinistö: Suomi tahtoo puolustussopimuksen Yhdysvaltain kanssa ennen uutta presidenttiä
Suomi haluaa allekirjoittaa suunnitellun kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen Yhdysvaltain kanssa jo ennen Yhdysvaltain seuraavan presidentin valintaa, sanoo puolustusministeri Jussi Niinistö uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö Kuva: Petteri Paalasmaa / AOP
Suomi kiirehtii puolustusyhteistyösopimuksen allekirjoitusta Yhdysvaltain kanssa. Puolustusministeri Jussi Niinistö sanoo uutistoimisto Reutersille, että Suomi tahtoo sopimuksen jo ennen kuin Yhdysvaltain hallinto vaihtuu marraskuun presidentinvaalien jälkeen.

– Haluamme sopimuksen valmiiksi syksyn aikana. Olen kuitenkin vakuuttunut, että yhteistyömme Yhdysvaltain kanssa jatkuu, valitaan presidentiksi kumpi ehdokas tahansa, sanoi Niinistö Reutersin puhelinhaastattelussa.

Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälinen puolustusyhteistyö käsittäisi sotilaskoulutusta, tietovaihtoa ja tutkimusta. Sopimus ei sisällä avunantoa taistelutilanteissa.

Vastikään Suomi on allekirjoittanut kahdenvälisen puolustussopimuksen Britannian kanssa. Suomi on lisäksi syventänyt puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa jo hyvän tovin.

Suomi yhteistyöhön Ruotsin perässä
Ruotsi allekirjoitti oman kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksensa Yhdyvaltain kanssa kesän alussa. Sen jälkeen Suomi on seurannut naapuriman jälkiä ja liikahtanut samaan suuntaan.

Suomen ja Yhdysvaltain sopimus on sisällöltään samansuuntainen kuin Ruotsin ja Yhdysvaltain sopimus.

Päivitys klo 17.17: Lisätty maininnat Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyöstä.
 
Olen niin vanhanaikainen, että pitää oikein kysyä, mitä lisäarvoa tulee siitä, että J. Niinistö paljastaa koko käden ennen viimeisten korttien jakamista?
 
Back
Top