Pikku-uutisia Suomesta

Eihän se ole heille ongelma,varastavat uuden jostain.

Aika järkyttävää ennakkoluuloa. Todellisuudessa monet romanit tekevät töitä lähes vuorotta. Foorumilla ei myöskään huomioitu mitenkään romanien kansallispäivää - vaikka se on vähintään yhtä tärkeä päivä kuin itsenäisyyspäivä!

Erityisen iljettävää on se ettei puolustusvoimat mitenkään huomioi romani nuorten erityistarpeita ja lahjakkuutta. Monet romanit ovat luonnostaan suuria johtajia ja olisi pelkästään kohtuullista, että vuosittain otettaisiin 10-20 romania RUK:hon suoraan. Todellinen johtaja ei voi suorittaa nöyryyttävää alokaspalvelua, myös mitään vaatimuksia koulutuksen puolesta ei saisi olla. Suvun vanhimmat ovat paljon pätevämpiä arvioimaan nuoren romanin osaamista kuin yksikään upseeri.
 
Lämppärikuvaa. Video linkissä.

Helikopteri löysi metsään eksyneet - katso miltä pelastus näytti

Sunnuntai 9.4.2017 klo 17.14 http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704092200099725_uu.shtml

Kaksi nuorta metsään eksynyttä miestä löytyi Vartiolentolaivueen helikopterin avulla myöhään lauantaina.

640526_d04492_large.jpg





Kaksi nuorta miestä eksyi metsään Sipoonkorvessa myöhään lauantai-iltana. Heidät löydettiin lopulta helikopterin avulla.

Vartiolentolaivue julkaisi sunnuntaina Twitter-tilillään videon, jossa näkyy, kuinka metsään eksyneet huitovat vimmatusti huomatessaan helikopterin saapumisen.

Pelastusoperaatiota koordinoineesta Itä-Uudenmaan poliisista kerrotaan, että miehet pelastettiin ja tarina sai onnellisen lopun.

Operaatio oli kirjattu päättyneeksi lauantaina puoli 12 aikaan.

- Loppupeleissä kaikki oli mennyt hyvin. Oletettavasti eksyneet olivat itse soittaneet hätänumeroon, Itä-Uudenmaan poliisista kerrottiin Iltalehdelle.

Twitter-päivityksen tunnisteen perusteella etsintätöissä ollut helikopteri on tyyppiä AS 332/H215 - Super Puma.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
 
Satuinpa torstai aamuna työmatkani varrella erääseen kyseisenä päivänä hyvin suosittuun liikkeeseen "hankinnoille".
Liikkeessa kohtasin noin 45-50v naisen joka edusti erästä vähemmistöämme.

Vieressä oli myös yksi liikkeen myyjätär.

Vähemmistömme edustajatar kertoi meille miten hyvä valikoima liikkeessä on ja että täällä olisi hänen ystävilleen vaikka ja mitä.
Ongelmana vain oli se, että kello oli vasta noin 09:00 ja kaikki hänen ystävänsä ovat vielä nukkumassa...

Myyjättären ilme oli näkemisen arvoinen..ja vaivoin pystyin vaimentamaan kommenttini siitä miten ikävää vuorotyö on...
 
Närpiö on saanut aikaisemminkin kyseenalaista julkisuutta nöyrän kasvihuonetyövoiman kohtelusta.

images


Nu ska vi rösta - allihopa!

images


Pärkele poimija - sinä äänestää niin kuin mina sanoo!
 
Juuri näin toimii vastuullinen koululaitos:
Kello 13 jälkeen (Salpakankaan ja Kankaan) koulu (Hollolassa) lähetti Wilma-viestin, jossa luki näin:
”Kankaan koulun pihalla tänään auto kaasutti pihalla olevia lapsia kohti. Tämän jälkeen auto siirtyi Salpakankaan pysäköintialueelle odottelemaan.”
Rehtori kertoi toimittajalle, että:
– Tilanne on näyttänyt hurjalta ja ensi tieto oli, että se oli ollut tarkoituksellista. Sellaisessa sanamuodossa lähti myös viesti vanhemmille. Lähetimme viestin, kun välitunnit puolen päivän aikaan saatiin pidettyä sisällä.
Ja vararehtori vielä, että:
– Siitä kyllä näkyy välituntipihalle. Sen vuoksi teimme ilmoituksen poliisille.
tosin myös:
Kankaan koulu apulaisrehtori Laura Luhanko kertoo Ilta-Sanomille, että auto ei käynyt koulun pihalla vaan ajoi kovaa parkkipaikalla. Lähettyvillä ei hänen mukaansa ollut lapsia.
Hätäisempi olisi vetänyt johtopäätöksiä uhan laadusta jo jutun alussa olevasta kuvailusta:
Poliisi sai ilmoituksen kello 11.25 pihamaalla pyörineestä autosta, joka soitti kovaa musiikkia ja viipyi jonkin aikaa koulun parkkipaikalla.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005165128.html

VOI JUMALAUTA!

Jos meillä laitettaisiin jokaisesta teinix-korollasta, joka parkkipaikalla käy tai koulun ohi ajaa, ilmoitus huoltajille, niin niiden wilmaviestien tulostamiseen pitäisi hakata kaikki Lapin sademetsät. Eihän se tiedottaminen niin mene, että varmuuden vuoksi säikytellään oppilaat ja huoltajat ja jälkikäteen todetaan, että uhkaa ei ollutkaan. Tämän kokoisessa kaupungissa poliisille tulee vuosittain useampi ilmoitus lapsen kyytiinsä kaappaamista yrittäneestä autosta (poliisin epävirallinen tieto). Viimeisen kymmenen vuoden aikana yksikään ilmoitus ei ole pitänyt paikkaansa vaan jokainen tapaus on ollut mallia "oppilas pinnasi ja yritti selittää luvattoman poissaolon". Meillä oli tällainen viimeksi kaksi kuukautta sitten.

Tai joulunalla naapuritalon asukas käytti (jälleen) (olematonta) oikeuttaan pysäköidä koulun parkkipaikalle. Tosin sitä oikeutta ei ole, minkä rehtori kävi kertomassa, koska sattui olemaan paikalla, kun oli koulun tapahtuma illalla. Ylempään keskiluokkaan kuuluva keski-ikäinen mies ryhtyi ajamaan rinkiä koulun parkkipaikalla, huutelemaan autonikkunasta hävyttömyyksiä ja näyttelemään kansainvälisiä käsimerkkejä. Lopulta talonmies hermostui asettui seisomaan ajoväylälle. Sopivasti juuri samalla hetkellä, kun paikalle kutsuttu poliisipartio saapui paikalle, autokuski ajoi kiinni talkkariin ja ryhtyi puskemaan autolla tieltään. Siinä vaiheessa, kun auto siirtyi poliisin ohjastamana omaan pihaan, ajokortti poliisin taskuun ja kuski maijan takaosaan, oli päässyt itku ja tullut syvä katumus. Valitettavasti taisi olla vähän myöhäistä.

Toisella koululla sekavasti käyttäytynyt oppilas tuli kouluun 6 vuotta sitten. Oppilastoverit kertoivat opettajille epäilevänsä outoja tapahtuvan, jolloin oppilas kutsuttiin rehtorin toimistoon ja repusta takavarikoitiin melkoinen arsenaali teräaseita, joilla oli ollut tarkoitus laskea veret sekä oppilastovereista että opettajista. Oppilas lähti miekka- tai happitaksilla reissuun, eikä tullut ihan heti takaisin. Lehdistössä tai Wilmassa tai vittu missään ei ollut hiirenhyppyä.

Uhasta ja vaaratilanteista pitää tietenkin tiedottaa, mutta pitää rehtorin tietää sekin, ettei tiedoteta ennen kuin on oikeasti aihetta.
 
Turvapaikanhakijoiden leiri blokkaa ison EM-korismainoksen – "On se harmillista"

2055734.jpg


Helsingin Rautatientorilla noin kaksi kuukautta sijainnut turvapaikanhakijoiden mielenosoitusleiri estää torille asennetun suuren, koripallon EM-kisoja mainostavan teoksen näkyvyyden.

Pitkulainen mielenosoitusleiri sijaitsee liki 17 metrin mittaisen ja kaksi metriä korkean jättimäisen "hashtagin" vieressä.

Peräti 7,5 tonnia painava, betonisesta jalustasta ja alumiinisista jättikirjaimista koostuva teos asennettiin viime kesän lopulla Rautatientorille niin päin, että se on luettavissa Rautatientorin suunnasta.

Kaivokadun suuntaan teksti on peilikuvana.

– Huomasimme asian pian sen jälkeen, kun mielenilmausleiri oli siirretty Kiasman edestä Rautatientorille. Valitettavaa, että se peittää EM-kisamainoksen. Tiedustelimme asiaa kaupungilta, mutta ilmeni, että mielenosoitusleiri sijaitsee viranomaisten sille osoittamalla laillisella paikalla, kertoo Suomen Koripalloliiton Eurobasket 2017 -kisatoimiston pääsihteeri Ari Tammivaara.

Helsingin poliisi teki 16. helmikuuta päätöksen Kiasmalla ja Lasipalatsilla olleiden mielenosoitusleirien siirtämisestä toiseen paikkaan.

Turvapaikanhakijoitten mielenosoituksen järjestäjä sopi poliisin kanssa uuden kokoontumispaikan Rautatientorille.

Leiri häiritsee mainoksen näkyvyttä, onhan se harmillista. Mutta leiri on nyt siinä. Seurataan miten tilanne kehittyy, Tammivaara jatkaa.

Mainoksen siirtoa muualle ei ole tiedossa.

Teoksen tekstin lukusuunta määrittyi turvallisuusnäkökohtien perusteella. #Eurobasket2017-teos nimittäin antaa korisfaneille, paikallisväestölle ja turisteille mahdollisuuden osallistua kisojen ennakkojuhlintaan ottamalla itsestään selfiekuvan teoksen edessä.

Lataamalla kuvan julkisesti Instagramiin hashtagilla #Eurobasket2017 tulee kuvasta osa EM-kisojen mosaiikkia.

– Teoksen vieressä kulkee pyörätie, eikä haluttu, että selfieiden ottajat poukkoilevat pyörätiellä, Tammivaara kertoo.

2055721.jpg

http://www.helsinginuutiset.fi/arti...kkaa-ison-em-korismainoksen-on-se-harmillista
 
HS: Professorin mukaan yhteiskuntaluokka vaikuttaa ihmisten terveyteen -"Köyhä on kipeämpi ja kuolee nuorempana kuin rikas"
Torstai 13.4.2017 klo 11.16

Professori Ossi Rahkosen mukaan Suomi on nykyään epätasa-arvoistunut ja asenteet ovat kiristyneet.


Professorin mukaan alemmissa yhteiskuntaluokissa on epäterveellisemmät elintavat. Tupakkaa ja alkoholia kulutetaan esimerkiksi enemmän kuin ylemmissä luokissa. (MOSTPHOTOS)
Koulutus ja yhteiskuntaluokka vaikuttavat voimakkaasti ihmisten terveyteen ja keskimääräiseen elinikään, sanoo lääketieteellisen sosiologian professori Ossi Rahkonen, 65, Helsingin Sanomissa.

Professorin mukaan köyhä on kipeämpi ja kuolee nuorempana kuin rikas. Rahkosen mukaan nyky-Suomi on epätasa-arvoistunut ja asenteet ovat kiristyneet.

- Kyllä minulla on sellainen tunne, että 1960- ja 1970-luvuilla oltiin solidaarisempia toisia kohtaan, Rahkonen sanoo lehdessä.

Professori on selvittänyt sitä, miksi alemmilla luokilla on huonompi terveys kuin ylemmillä.

Professorin mukaan raskas fyysinen työ tappaa, mutta enemmän huonoon terveyteen vaikuttaa siihen liittyvät kulttuuri. Alemmissa luokissa on huonommat elintavat. Liikutaan vähemmän, syödään epäterveellisemmin, alkoholin käyttö on runsaampaa ja tupakkaa poltetaan.

Raskas työ heijastuu myös terveydentilaan.

- Heillä on paljon sairauslomia, ja moni jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Näitä töitä pitäisi kyllä keventää.

Rahkosen mielestä on väärin sanoa, että köyhällä ei olisi varaa syödä terveellisesti.

- Kaurapuuro on lähes ilmaista, ja juurekset ovat halpoja. Köyhällä on kuitenkin niin paljon muita huolia, ettei hän välttämättä jaksa ajatella, mikä on terveellistä. Työstä uupunut ei jaksa miettiä syömisiään.

Professori uskoo, että elintavat eivät oikeastaan edes ole ihmisen oma valinta, vaan ne tulevat ympäristöstä.

Rahkosen mukaan eri yhteiskuntaluokkien kuolleisuudessa on suuria eroja. Elinajanodotteessa on isoja eroja pelkästään pääkaupunkiseudun sisällä, kun verrataan esimerkiksi Kauniaista ja Itä-Helsinkiä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704132200102588_uu.shtml

- Elinajan ero on kymmenkunta vuotta vähiten ja eniten tienaavien viidesosassa. Se on valtavan pitkä aika. Jos hyvin koulutetut ja hyvin toimeentulevat miehet elävät keskimäärin 83-vuotiaiksi, pienituloiset ja vähän koulutetut kuolevat jo noin 73-vuotiaina.
 
Tutkimusartikkeli: Nuoret naiset opiskelevat pysyäkseen nuorekkaina – pomotehtäviin eteneminen harvinaista
Älyllinen jumppa ilman yksiviivaista päämäärää on tärkeää nuorille naisille, paljastaa Aikuiskasvatus-lehdessä julkaistu artikkeli.

13.4.2017 klo 10:46päivitetty 13.4.2017 klo 11:00
13-3-8332325.jpg

Marja Väänänen / Yle
Nuorten naisten omaehtoisuuteen perustuva opiskelu antaa kokemuksen nuorekkuudesta. Tämä käy ilmi Erja Laakkosen, Jyri Mannisen ja Juha Kauppilan juuri Aikuiskasvatus-lehdessä ilmestyneestä artikkelista Nuoret aikuiset naiset elinikäisinä oppijoina – notkeaa toimijuutta työn, perheen ja opiskelun rajapinnoilla?.

Omaehtoisuuteen perustuva opiskelu antaa mielikuvan siitä, että nainen ei ole jämähtänyt paikoilleen tai asettautunut pelkästään työssäkäyvän aikuisen rooliin. Opiskelulla voi muovata omaa elämän- ja työpolkuaan.

– Haastatellut naiset opiskelivat esimerkiksi kieliä sivistyäkseen ja kehittyäkseen ihmisinä. Valmistumisella ei vaikuttanut olevan kiire, vaan asioista oltiin laajasti kiinnostuneita, toteaa aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen.

Opiskeleminen tuottaa nuorille naisille mielihyvää jo pelkästään älyllisen ponnistelun vuoksi. Uuden tiedon ja tutkintojen hankkiminen kuvastaa dynaamisuutta.

– Miehet opiskelevat yleensä jonkin päämäärän, kuten työssä etenemisen takia, huomauttaa Manninen.

Naiset opiskelevat ahkerasti, mutta eivät etene
Aineistona käytettiin 25–35-vuotiaiden pohjoiskarjalaisten naisten yksilöhaastatteluja. Artikkelin pohjana on kasvatustieteen tohtori Erja Laakkosen Itä-Suomen yliopistoon tekemä väitöskirja.

– Jo aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että naiset osallistuvat miehiä aktiivisemmin erityisesti omaehtoisuuteen koulutukseen. Lisäksi opiskeleminen tarjoaa nuorekkaan opiskelijan roolin vastapainoksi esimerkiksi työelämälle ja perheelle, sanoo professori Jyri Manninen.

Valmistumisella ei vaikuttanut olevan kiire, vaan asioista oltiin laajasti kiinnostuneita.


Laakkosen, Mannisen ja Kauppilan johtopäätökset ovat, että lukioista aina yliopistoihin ja omaehtoiseen aikuiskoulutukseen asti naiset ovat enemmistönä, mutta työelämässä tämä kouluttautuminen ei näy naisten sijoittumisena johtotehtäviin, saati palkkauksessa.

http://yle.fi/uutiset/3-9563280
 
Pakettiautojen rajoitukset poistuvat, alle 30 kilometrin ylinopeudesta ei enää sakkoa
Hallituksen esityksessä uudeksi tieliikennelaiksi on luvassa useita muutoksia
KOTIMAA pe 14.04.2017 08:11 http://beta.oikeamedia.com/o1-13916

Tieliikennelain uudistus vähentää sääntelyä. Hallituksen esityksessä uudeksi laiksi on luvassa muunmuassa seuraavia muutoksia:

  • Paketti- ja matkailuautojen 80 km/h nopeusrajoitukset poistuvat
  • Traktoreille saatetaan nostaa rajoitus nopeuteen 80 km/h
  • Polkupyöräkypärän ja heijastimen käyttöpakosta luovutaan
  • Kevytperävaunuyhdistelmien suurin sallittu nopeus nousee 100 kilometriin tunnissa. Sillä halutaan sujuvoittaa liikennettä.
  • Alle 30 kilometrin ylinopeudesta ei enää sakkoa, vaan hallinnollinen virhemaksu. Virhemaksu olisi sama tuloista riippumatta: 20–400 euroa. Ylinopeuden ollessa 21–25 kilometriä tunnissa maksu olisi 300 euroa ja 26–30 ylinopeudessa 400 euroa. Vasta yli 30 kilometrin ylinopeus katsottaisiin rikokseksi, ja siitä saisi sakot.
  • Keltaisen sulkuviivan muutetaan valkoiseksi. Muutosta perustellaan kustannussyillä. Yhtä väriä käyttämällä tiemerkinnät tulevat halvemmiksi.
  • Talvirenkaita käytetään jatkossa tarpeen mukaan. Niiden käyttö tai käyttämättömyys perustuu autoilijoiden omaan harkintaan. Ajaminen kesärenkailla ei ole kuitenkaan sallittua, jos ajoradalla on lunta tai jäätä.
  • Nastoja saa käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Niitä voi käyttää myös muulloin, jos keli niin edellyttää. Siltä osin laki noudattelee nykyistä käytäntöä.
  • Uutena liikennemerkkinä on tulossa nastarenkaiden käytön kieltävä merkki. Sen käyttökohteet ovat vielä arvoitus.
Tieliikennelain uudistuksen lausuntokierros päättyi perjantaina. Hallituksen esitys uudeksi laiksi löytyy kokonaisuudessaan täältä.
 
Arkkipiispa Kari Mäkinen sai 30 000 euron kulttuuripalkinnon

pic_5_3477532_k325172_1200.jpg


Arkkipiispa Kari Mäkinen on saanut 30 000 euron arvoisen Kompassiruusu 2017 -kulttuuripalkinnon. Palkinnon myönsi Kauppaneuvos Otto A. Malmin lahjoitusrahasto. Palkinnolla lahjoitusrahasto haluaa antaa tunnustusta työlle, jota arkkipiispa Mäkinen on tehnyt inhimillisten arvojen puolesta Suomessa.

– Valinta kuvastaa näkemystämme Suomesta yhteiskuntana. Sisäänpäinkääntyneen, ahdaskatseisen ja homogeenisen yhteiskunnan sijaan tavoittelemme suvaitsevampaa ja avoimempaa yhteiskuntaa, josta löytyy sekä tahtoa että kykyä nähdä ja kohdata toisia, hallituksen puheenjohtaja Nils Erik Villstrand sanoo.

– Tarvitsemme esikuvan ja inspiraatiota hyviin menettelytapoihin ja hyvään elämään. Yhteiskunnassamme on tilaa vaihtelulle ja monimuotoisuudelle ja arkkipiispa on toiminut näissä kysymyksissä arvojohtajana.

Kulttuuripalkinto Kompassiruusu myönnetään henkilöille, järjestöille tai verkostoille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet säätiön keskeisiä tarkoituksia: kansansivistystä, korkeampaa opetusta, tutkimusta tai yleistä hyvää.
http://www.ts.fi/uutiset/paikallise...i+Makinen+sai+30+000+euron+kulttuuripalkinnon
 
Kirkkoherra Partanen..en moralisoi sinua..oma ratkaisuni, mutta en voi pitää omana tietonani ja ulotan boikottini myös seurakuntaan js haluan kaikkien osallistuvan koska jaan kirjoitustani...


Panu Partanen
11 mins


SUOMESSA NATSIKIN VOI YRITTÄÄ

Jyväskylän Palokkaan on avattu tavaratalo Kärkkäinen. Sen perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja on Juha Kärkkäinen. Hänet on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hovioikeudessa. Pohjana ovat juutalaisvastaiset, käytännössä täysin natsistiset kirjoitukset.

Tämä kaikki on faktaa, ei vaihtoehtoista faktaa.

Mikään ei näytä siltä, että kaveri olisi muuttanut ajatteluaan tuomion jälkeen. Sama leikki jatkuu. Magneettimediaa ja MV-lehteä taatusti yhä tuetaan, reittejä kyllä löytyy. Ja yritys näyttää porskuttavan, vaikkakin taloussotkuja on ollut myös.

Lapsiin, naisiin ja muihin fyysisesti heikompiin kohdistuva väkivalta on kuvottavaa. Sitä ei pidä sietää millimetriäkään. Iljettävyydessään top-kympissä tulee myös tällainen ajattelutapa, jossa ihmisiä karsinoidaan syntyperänsä perusteella, joka on annettu ominaisuus. Ihmisen käytöstä voi arvioida kriittisesti, mutta se, että rotu tai etninen tausta ratkaisisi lähttökohtaisesti yhtään mitään on neanderthalilaista. Uskomatonta, että meillä Suomessakin evoluutio ottaa tällaisia taka-askeleita.

Tykkään Palokasta ja yrittäjistä. Mutta tällainen roska piisaa minulle – en asioi Kärkkäisen myymälässä missään Suomessa enkä netissä. Jos vahingossa ostat minulle kyseisestä myymälästä jotain, säilytä kuitti, jotta voin palauttaa tuotteen ja rahat sinulle. Ja ei: Toivakan seurakunta ei avaa tiliä kyseiseen myymälään.

Ps. Jos olet kyseisen kaupan asiakas tai siellä töissä, en moralisoi sinua. Tämä on oma ratkaisuni ja kirjoitukseni. Totuus on tietenkin myös se, että monien ostamiemme hyödykkeiden alkuperä on kyseenalaista kautta linjan. Tarkalla sihdillä vedettynä kaupan hyllyyn pitäisi jättää paljonkin. Mutta jos jostain pitää aloittaa, niin minä aloitan tästä. Ei tee mieli rahoittaa avointa natsismia.
https://www.facebook.com/groups/114311111913455/
 
http://www.konekesko.com/fi-FI/Uuti...et/2017/Zodiac-veneita-Rajavartiolaitokselle/

ZODIAC-VENEITÄ RAJAVARTIOLAITOKSELLE

kc4m0Pn.jpg


Konekesko ja Rajavartiolaitos allekirjoittivat maanantaina 10.4.2017 hankintasopimuksen, jolla Rajavartiolaitos uusii seuraavien kuuden vuoden aikana nykyistä RIB-venekalustoaan Konekeskon edustamilla Zodiac-veneillä.

Sopimus kattaa kaikkiaan 21 veneen tuotantosarjan suunnittelun ja toteutuksen avaimet käteen-periaatteella. Sopimuksen kokonaiskauppasumma on noin 6,4 milj. euroa.
 
Kirkkoherra Partanen..en moralisoi sinua..oma ratkaisuni, mutta en voi pitää omana tietonani ja ulotan boikottini myös seurakuntaan js haluan kaikkien osallistuvan koska jaan kirjoitustani...

https://www.facebook.com/groups/114311111913455/

Panu on aika hassu kaveri. Kyllähän sitä herneen voi nenään vetäistä mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Jos allekirjoittaneella olisi Facebook niin voisin käydä kertomassa Panulle että ostin viimeisimmän haulikkoni juurikin Kärkkäiseltä ja oikein hyvin pelittää! Syö mitä vain, ei jumita ja on juuri niin tarkka kuin yleensä haulikko voi olla. Tuon kirjoituksen ansiosta voisinkin ostaa seuraavankin tuliluikkuni juuri Kärkkäiseltä ihan pelkän periaatteen vuoksi.
 
Back
Top