Pikku-uutisia Suomesta


Ei jumanlauta saatanan perkele.!!!! Voitaisiinko sopia että stadilaiset pysyy siellä kehä ykkösen sisällä niin ei tuu selkkauksia todellisuuden kanssa
Ja tähän kohtaan sitaatiksi Lehdon tunnettu tokaisu Tuntemattomasta sotilaasta.
 
En ole ollenkaan varma että tämä olisi huono uutinen. Päinvastoin, hyvä vain jos lopettavat noiden maustettujen sokeriliemien valmistuksen ja keskittyvät oikeaan siideriin eli käynyttä omenamehua, ei mitään lisättyä sokeria.
Tuosta täytyy sanoa sen verran että täällä Norjassa noita ei ole ollenkaan, ja silti elämä jatkuu, tulevaa hiihtokautta odotellessa niin "kläpeillä ku teineillä" (vähän kveeniä siinä, ha!)

Lisäksi, kuka ihmisen ihmeessä oikeasti ostaa ananaslonkeroa? Ilmoittautukaa!

Image result for ananas lonkero pic
 
Päivän pääuutinen:

Talous
Tulli täsmensi ohjeistustaan: Makusiiderien ja -lonkeroiden hinta ei nousekaan
Maustettujen siiderien ja lonkeroiden hinnan piti nousta rajusti huomenna keskiviikkona, kun niiden verokohtelun oli määrä muuttua.

Muun muassa Panimoliitto, päivittäistavarakauppa ja ravintola-ala ovat olleet tyrmistyneitä linjauksesta. (KUVA: AKU HÄYRYNEN / LEHTIKUVA)
Tuomo Väliaho HS
Julkaistu: 25.6. 14:01

TULLI on täsmentänyt ohjeistustaan, joka koskee maustettujen siiderien ja lonkeroiden verokohtelua.

Vielä viime viikolla Tulli oli sitä mieltä, että kyseiset juomat siirretään tullinimikkeen luokasta 2206 luokkaan 2208, mikä olisi nostanut juomien hintaa jopa 40 prosenttia. Muutos olisi koskenut Suomessa suosittuja karpalo-, mustikka-, mansikka- ja mustikkasiidereitä ja -lonkeroita. Sen piti astua voimaan ilman siirtymäaikaa keskiviikkona 26. kesäkuuta.

Muun muassa Panimoliitto, päivittäistavarakauppa ja ravintola-ala ovat olleet tyrmistyneitä linjauksesta.

TULLIN tuoreen täsmennyksen mukaan ”hedelmästä, kasvista tai muusta luonnontuotteesta käymisteitse valmistetut juomat kuuluvat yleensä edelleen nimikkeeseen 2206, jos niiden alkoholipohjaa (esimerkiksi rypäle- tai omenaviini) ei ole ultrasuodatettu eikä tuotteeseen ole lisätty etyylialkoholia”.

Siten makusiiderit ja -lonkerot säilyvät luokassa 2206.

Tullin ylijohtaja Jarkko Saksa sanoo, että uusi ohjeistus lähti tarpeesta selventää Tullin tulkintaa EU-asetuksesta.

”Kävimme läpi Tullissa sitä, mitä tuotteita on markkinoilla ja mitä haasteita tulee eteen pohdittaessa, mihin luokkaan mikäkin tuote kuuluu. Tuli tarve antaa lisäohjeistusta, jotta asia olisi helpompi sekä meille että tuotteita valmistaville yrityksille. Yksittäistapauksia jää toki vielä arvioitaviksi”, Saksa sanoo.

”Tämä lähti meidän omista tarpeistamme. Emme esimerkiksi käyneet neuvotteluita Panimoliiton tai muiden kanssa.”

PANIMOLIITON toimitusjohtaja Riikka Pakarinen on tyytyväinen linjaukseen.

”Tuli kreivin aikaan. Tässä on jo pohdittu valmistajien kanssa, että mitä voidaan tehdä. Tämä selvästi selkeyttää EU-asetuksen tulkintaa ja pitää maustetut siiderit ja lonkerot luokassa 2206”, Pakarinen iloitsee.

”Tulkinta on myös yhdenmukainen Ruotsin kanssa, jossa asia on tulkittu samalla tavalla. Tämä myös osoittaa, että eri toimijoiden pitäisi tehdä yhteistyötä, ettei tällaista sotkua pääse enää tapahtumaan.”

TULLINIMIKETULKINNAN taustalla on EU:n kesäkuun alussa antama asetus, joka oli kohdennettu etenkin niin sanottuihin limuviinoihin.

Asetuksessa on kyse siitä, että juoman verotus kiristyy, jos juomaan on lisätty etyylialkoholia, aromeja ja väriaineita niin, että käymisessä mukana olevan omenamehun ominaispiirteet eivät enää maistu.

Toinen veronkorotuksen peruste on se, että juoma on valmistettu vedestä, hiivasta ja sokerista ilman käymisessä mukana olevaa mehua ja siihen on lisätty aromeja ja väriaineita.

Asetuksen taustalla on ollut suurten kansainvälisten alkoholiyhtiöiden kiukku siitä, että niiden etyylialkoholiin pohjautuvia juomia on kopioitu käymispohjaisilla tuotteilla, joita verotetaan monessa Euroopan maassa alkuperäisiä kevyemmin.

Tullilta kului viikko kansalaishyväksynnän tekemisessä.
 
07dcb85e280d963ca4be8c236be340ad040486b8132343afb6c66d70d0c8ddf2.jpg


Myös aikuisasiakkaat ovat lasten listasta inspiroituneina alkaneet toivoa normaaliannoksille uusia nimiä.

– Veikkaan, että ensi vuodelle viimeistään tullaan tekemään jotain. Nekin ideat tulevat varmasti kumpuamaan yleisimmistä kassalla kuulluista kommenteista kuten ”pieni lasku” ja ”ei mee verotukseen”.


 
07dcb85e280d963ca4be8c236be340ad040486b8132343afb6c66d70d0c8ddf2.jpg


Myös aikuisasiakkaat ovat lasten listasta inspiroituneina alkaneet toivoa normaaliannoksille uusia nimiä.

– Veikkaan, että ensi vuodelle viimeistään tullaan tekemään jotain. Nekin ideat tulevat varmasti kumpuamaan yleisimmistä kassalla kuulluista kommenteista kuten ”pieni lasku” ja ”ei mee verotukseen”.


Hmm, mitähän tilais, emmätiiä, ei oo nälkä, ihan sama. No, mihin se nyt meni...?
 
Lainoja nostettiin huippuvilkkaasti:

Vakuudettomia kulutusluottoja eli pikavippejä nostettiin 290 miljoonalla, siis täh: eli noin 50 000 euroa per suomalainen ?????
Vakuudettomien kulutusluottojen kanta on kasvanut 12 prosentin vuosivauhtia 5,4 miljardiin euroon. Eli noin tonni per suomalainen.
Kyllä on iso osa suomalaisista tuossa pikavippi touhussa mukana ja raskaasti.
Kyllä on ongelmia tiedossa, ei hyvältä näytä, ei todellakaan.

Edit:
Lievästi virheellistä laskentaa, ei pitäisi kuumeessa ja kiireessä laskea mitään ;)
Eli henkeä kohden summa on vajaa 60 € vuodessa, mutta pikavippien kokonais määrä noin 1000 € vuodessa
on mielestäni kyllä karmeeta.
 
Viimeksi muokattu:
Lainoja nostettiin huippuvilkkaasti:

Vakuudettomia kulutusluottoja eli pikavippejä nostettiin 290 miljoonalla, siis täh: eli noin 50 000 euroa per suomalainen ?????
Vakuudettomien kulutusluottojen kanta on kasvanut 12 prosentin vuosivauhtia 5,4 miljardiin euroon. Eli noin tonni per suomalainen.
Kyllä on iso osa suomalaisista tuossa pikavippi touhussa mukana ja raskaasti.
Kyllä on ongelmia tiedossa, ei hyvältä näytä, ei todellakaan.

Noin 60e per suomalainen mutta on tosiaan aika villiä touhua, itsellä ei ole muuta velkaa kuin noin 90.000 asuntosijoituksista jäljellä, autonkin vaihdoin 1500e kulkupeliin.
Lamaa odotellessa, toivon että pankki antaa lainaa ostella asuntoja ja mökin kun rysähtää.
 
Harri , 64, tuli tiistaina Ainaziin Lahdesta yhdessä ex-puolisonsa ja tuttavapariskunnan kanssa. Tarkoitus oli hakea juominkeja Waskisen 65-vuotisjuhlille, jotka järjestetään myöhemmin kesällä.

Ostoslistalla oli ainakin lonkeroa, siideriä, kaljaa ja votkaa. Hintalappu jäi alle 400 euroon. Suomessa Waskinen olisi maksanut samasta setistä ”jonkin matkaa toista tuhatta euroa”.


Waskinen tuli jo toisen kerran elämässään Latviaan tekemään viinaostoksia. Mieluummin hän tekisi ne kuitenkin vaikka kotona Lahdessa.

– Miten voi ääliömäistä porukkaa meidän hallitus olla. Veroeurot menee muualle, Waskinen manaa.
 
Joka kerta kun on tämmöinen juttu lehdessä niin en voi olla ihmettelemättä että onko pakko juoda niin paljon että on ostettava ulkomailta saadakseen halvemmalla?!
Ainakin oma kulutukseni on niin alhainen että on varaa ostaa lähikaupasta ne muutamat oluet silloin tällöin ja ne pari viinapulloa vuodessa..
 
Joka kerta kun on tämmöinen juttu lehdessä niin en voi olla ihmettelemättä että onko pakko juoda niin paljon että on ostettava ulkomailta saadakseen halvemmalla?!
Ainakin oma kulutukseni on niin alhainen että on varaa ostaa lähikaupasta ne muutamat oluet silloin tällöin ja ne pari viinapulloa vuodessa..

Ihmettelen aina tuota ihan samaa. Joka kerta kun lehdessä on juttu, kuinka tämä herra tai rouva hakee kaljansa Virosta tulee sama mieleen. Missä ajassa he juo parisataa tölkkiä olutta? Ilmeisesti hyvin monet tavallisista työssäkäyvistä juo joka ikinen ilta jokusen tölkin olutta. Itse ei voi käsittää. Olut ilman nousuhumalaa on kuin seksi ilman orgasmia. Kyllähän sitä vetelee,mutta päämärän puuttuminen puuduttaa.
 
Joka kerta kun on tämmöinen juttu lehdessä niin en voi olla ihmettelemättä että onko pakko juoda niin paljon että on ostettava ulkomailta saadakseen halvemmalla?!
Ainakin oma kulutukseni on niin alhainen että on varaa ostaa lähikaupasta ne muutamat oluet silloin tällöin ja ne pari viinapulloa vuodessa..

Minun syntymäpäiville vieraat tuo omat juomansa ja ihan sama mistä ne on ostettu :ROFLMAO:

Mutta on tämä minun mielestä ihan hyvä pointti...

Tarkoitus oli hakea juominkeja Waskisen 65-vuotisjuhlille, jotka järjestetään myöhemmin kesällä.

Hintalappu jäi alle 400 euroon. Suomessa Waskinen olisi maksanut samasta setistä ”jonkin matkaa toista tuhatta euroa”.


Kyllä suomalainen alkoholipolittiikka on ihan järjetöntä ja on aina ollut ihan järjetöntä. Tuskin alkoholinkulutus vähenee sillä että hintoja lasketaan kuten Waskinen tuntuu olettavan, mutta ei se kulutus kyllä merkittävästi myöskään nouse...siitä olen jokseenkin varma.

Kun alkoholin suurkuluttajat tai syntymäpäiväjuhlia järjestävät veronmaksajat kantavat rahat muihin maihin vierahille, niin se tarkoittaa käytännössä sitä että Suomi maksaa edelleenkin kaikki alkoholista koituvat haitat, kun Viro ja Latvia keräävät vain ne hyödyt ja tässä puhutaan nyt aika isoista summista jo ihan vuositasolla.

Viro järkiintyi hetkessä kun homma alkoi näkymään valtion kukkarossa, mutta mistä saadaan järki päähän myös meidän päättäjille...niille joille kelpaa kyllä alkoholi ihan samalla tavalla kun muillekin kunhan laskut maksaa joku muu...esimerkiksi veronmaksajat.
 
Joku tainnut vit*uuntua kunnolla peltipoliiseihin :LOL:

Räjäyttikö joku peltipoliisin? Valtatie 2:lla Ulvilassa yhden ajokaistan liikenne poikki poliisioperaation vuoksi
Poliisi haravoi lähimaastoa koira apunaan.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006166665.html
 
Joku tainnut vit*uuntua kunnolla peltipoliiseihin :LOL:

Räjäyttikö joku peltipoliisin? Valtatie 2:lla Ulvilassa yhden ajokaistan liikenne poikki poliisioperaation vuoksi
Poliisi haravoi lähimaastoa koira apunaan.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006166665.html
Tämän tutkintaan tulee riittämään resursseja, siinä saa pienemmät rikokset jäädä odottamaan, kun rahantekokoneen sabotööttöriä etsitään. :LOL:
Dennis antaa julkisuuteen huolestuneen lausunnon jossa hän vaatii ilmiantoa ja laki muutosta, jossa peltipoliisin vahingoittaminen katsotaan törkeäksi virkamiehen vastustamiseksi.
 
Selvä tappo vähintäänkin. Tai oikiammin murha tekotavasta ja suunnitelmallisuudesta johtuen...
 
Ja italialaisia wannabe Räikkösiä oli kärähtänyt tusinakaupalla roimasta ylinopeudesta poliisin haaviin ja nyt sitten itkevät, etteivät aio koskaan tulla Suomeen uudestaan, ja että Suomen Poliisit vain kateellisina heidän Ferrareistaan läpsäisi sakot ja hinautti Ferrarit satamaan.

Olkaa hyvät ja pysykää siellä Italiassanne. En kaipaa tai sure, että ette aio uusia visiittiänne. Taisi poloisia italiaanoja ketuttaa joutua tekemisiin yhden maailman vähiten korruptoituneen poliisin kanssa, kun ei vaan voikaan rahalla saada asiaa unohtumaan.
 
Back
Top