Tulipas muuten raskaasta kylkkäristä mieleen että mitenköhän niitä saisi asennettua esimerkiksi ontelosiltojen sisälle (nimim. oon joskus sellasten sisällä konttaillut inttiaikana eli) siten että piikkaisi sinne reiän kylkkäriä varten ja kylkkäri osoittamaan alla menevää tietä kohti. Toisaalta voisihan sitä kylkkärin asentaa vaikkapa ylikulkevan kevyenliikenteen sillan vastakkaiselle sivulle jolta oletettavasti venäl..vihollinen on tulossa.
Silta toimisi hyvin räjäytyksen ajoittamisen osalta kiintopisteenä, ja periaatteessa sinne voisi vaikka pistää samanaikaisesti muutaman kylkkärin posauttamaan porkkanansa ylhäältä alaspäin. Muistelisin että raskaalla kylkkärillä oli läpäisy 15m etäisyydeltä 150mm terästä ja näissä heitetyissä esimerkeissä etäisyys olisi paljon lyhyempi, joten läpäisy on parempi. Tietysti voihan sitä pistää kylkkäreitä vaikka peltipoliisien sisälle tienvarsille niin saisi kaveri vähän erilaisen räpsähdyksen aikaan
Tässä kirjoitellessa tuli mieleen että voisihan sitä asutuskeskusten puolella kylkkäreitä asennella myös yläviistosta ammuttavaksi. Tähän tarkoitukseen soveltuvia paikkoja joihin kylkkäreitä voi laittaa jemmaan on asutuskeskuksissa ns. riittävästi.