Pioneeritoiminta; välineet ja toimintatavat

Kaikki tiedusteluryhmät ovat lähtökohtaisesti tulenjohtokykyisiä, se ei vaadi erillistä tulenjohtajaa. Tiedustelualiupseerit ja upseerit ovat itsessään tulenjohtokoulutettuja vähintään yksinkertaiseen kerta kenttään - korjaus - vaikutus tulenjohtamiseen.
No joo mutta se homma hoituu paremmin jos on esimerkiksi tulenjohtaja jolla on Liisa.
 
Tuossa kun lueskelin Patrian NEMOsta taas vähän niin tuli mieleeni että voisiko tuota samaa konseptia portata muihinkin käyttökohteisiin. Tiedän että en varmaankaan saa puristettua sanoiksi täsmälleen sitä mitä korvien välissä kuvittelen, mutta käyttäkää hieman myös sitä omaa mielikuvitusta samalla kun luette.

Eli tarkoitan sellaista tapaa että tehtäisiin tähän käyttöön soveltuvan kokoisia kontteja, jotka olisivat mahdollisimman modulaarisia sisällöltään, ja joihin voisi helposti lisätä/poistaa/siirtää tarvittaessa panssarilevyjä ulkopuolelle. Näiden konttien sisältöä ja panssarointia voisi siis muokata tarpeen mukaan. Voisivat olla vaikkapa muokattavissa poteroiksi, korsuksi, keittopaikaksi, sidontapaikaksi jossa olisi mahdollista käyttää valoa vapaasti ja sisältäisi myös valmiiksi tarvittavia tarvikkeita ja laitteita (ja akuston laitteita varten). Linnoitteiden osana olevissa konteissa voisi joissain olla jokin liiketunnistinpohjainen valvontajärjestelmä, joka hälyttäisi liikkeestä jota ihmissilmällä ei välttämättä havaita. Tietty tuollaisessa kontissa saisi kulkemaan myös esimerkiksi Rheinmetallin kehittämän laseraseen jolla saa tiputettua dronejakin

Miksi?

Ajatellaan tilannetta että pioneerit ovat rakentamassa linnoitetta asemiin jotka on tarkoitus pitää, niin kyllähän tuolla konttijärjestelmällä saadaan tukevat asemat tehtyä hyvinkin nopeasti, kun muutamalla isolla telakaivurilla pistää kaivaen kontille maahan paikkaa. Tuolloin asemia voidaan suunnitella etukäteen kaikkien tarpeiden mukaan. Tietty miinus tälle kontti idealle on siinä että niitä ei ihan joka paikkaan ole mahdollista viedä ja istuttaa maahan.

Hyöty olisi myös tuossa että esimerkiksi huolto-, lääkintä-, viestintä- ja asejärjestelmät olisivat valmiina paikoillaan eikä niiden asentelua paikalle tarvitse huolehtia muilta osin kuin kontin sijoittamisen osalta.

Kuulostaako turhan absurdilta idealta? Vai onko jopa kehityskelpoinen idea? Itselläni aukesi ainakin hurjan paljon ideoita joita tätä kautta voitaisiin hyödyntää :)
 
Konttien ohella betoniset kaivot ja viemäriputket ovat varsin halpoja ja aika lujaa tekoa. Tehtaat näiden tekemiseen ovat jo valmiina. Ukrainan kokemusten perusteella nopea linnoittautuminen on erittäin tärkeää ja ylipäätään maahan kaivautuminen.
 
Mielenkiintoista olisi, jos olisi tosiaan MEFP kylkkäri. Normikylkkärillä läpäisyä rajoittaa hieman sen mötikän armoton koko, sen reiästä saa nyrkin helposti läpi. Tällöin energia jakautuu todella isolle alueelle, mutta toisaalta vaikutus panssarin sisällä on todella murhaava. Ehkä tuollainen tusinan verran pienempiä EFP:tä mikäli vaan läpäisy riittävä. Tällöin saadaan tehtyä kevyistä vaunuista reikäjuustoa eikä kuorma-autoista se yksittäinen mötikkä vaan lennähdä jostain pressusta mitään jälkeä aiheuttamatta.

Raskasta kylkkäriä en ole koskaan ampunut, mutta veikkaan että siitä saa pään läpi.
 
Tulipas muuten raskaasta kylkkäristä mieleen että mitenköhän niitä saisi asennettua esimerkiksi ontelosiltojen sisälle (nimim. oon joskus sellasten sisällä konttaillut inttiaikana eli) siten että piikkaisi sinne reiän kylkkäriä varten ja kylkkäri osoittamaan alla menevää tietä kohti. Toisaalta voisihan sitä kylkkärin asentaa vaikkapa ylikulkevan kevyenliikenteen sillan vastakkaiselle sivulle jolta oletettavasti venäl..vihollinen on tulossa.

Silta toimisi hyvin räjäytyksen ajoittamisen osalta kiintopisteenä, ja periaatteessa sinne voisi vaikka pistää samanaikaisesti muutaman kylkkärin posauttamaan porkkanansa ylhäältä alaspäin. Muistelisin että raskaalla kylkkärillä oli läpäisy 15m etäisyydeltä 150mm terästä ja näissä heitetyissä esimerkeissä etäisyys olisi paljon lyhyempi, joten läpäisy on parempi. Tietysti voihan sitä pistää kylkkäreitä vaikka peltipoliisien sisälle tienvarsille niin saisi kaveri vähän erilaisen räpsähdyksen aikaan :D

Tässä kirjoitellessa tuli mieleen että voisihan sitä asutuskeskusten puolella kylkkäreitä asennella myös yläviistosta ammuttavaksi. Tähän tarkoitukseen soveltuvia paikkoja joihin kylkkäreitä voi laittaa jemmaan on asutuskeskuksissa ns. riittävästi.
 
Tuossa jo aikaisemmin sanoin, että itse suosisin sellaista EFP:tä, joka tekee rivin niitä reikiä. Tämä siksi, että ajoneuvoon saa koko pituudelta reikiä, jolloin mahdollisuudet osua johonkin tärkeään lisääntyy ja myös matkustajat (ja lasti) ottavat enemmän osumaa. Olettaisin myös, että tälläinen panos olisi kätevämpi käsitellä.
 
Postilaatikkoon kevyt kylkkäri, saa käyttää.
 
Laittaa kerralla tykistön kranaatin, niin saa kerrankin sen kranaatin tarpeeksi lähelle vihollisvaunua. Samalla saa myös vaikutuksen kaikkiin lähettyvillä oleviin.

Tietenkin tuossa pitää katsoa, että se laatikkotolppa tms. kestää sen mitä sinne tungetaankin.
 
Tuossa jo aikaisemmin sanoin, että itse suosisin sellaista EFP:tä, joka tekee rivin niitä reikiä. Tämä siksi, että ajoneuvoon saa koko pituudelta reikiä, jolloin mahdollisuudet osua johonkin tärkeään lisääntyy ja myös matkustajat (ja lasti) ottavat enemmän osumaa. Olettaisin myös, että tälläinen panos olisi kätevämpi käsitellä.

Hmmmm.. miten olisi muovailtavaa maanteiden kaiteiden takaosat täyteen ja saisi sen pituisen latinginkin kun haluaa? Taakse vielä vähän timantin muotoa niin saa räjähdyksen suunnan silleen että lähtee jonkinmoisena köyhän miehen porkkanan siivuna :D

Kaiteen korkeuskin on kohtuullisen ok.

pengerkaide.jpg
 
Eikö tuollaisia ole jossain MPK:n tms. kursseilla viriteltykin. Muistelen lehdissä olleen joskus kuvia.
 
Hmmmm.. miten olisi muovailtavaa maanteiden kaiteiden takaosat täyteen ja saisi sen pituisen latinginkin kun haluaa? Taakse vielä vähän timantin muotoa niin saa räjähdyksen suunnan silleen että lähtee jonkinmoisena köyhän miehen porkkanan siivuna :D

Kaiteen korkeuskin on kohtuullisen ok.

Tilapäisvälineenä kai ihan OK, kun PV sitä ilmeisesti kouluttaa käyttämään, mutta muuten aivan liian iso (siis kuskata tarvittava määrä räjähteitä) ja hidas asentaa (kun pitää tunkea ne räjähteet paikalleen paikanpäällä). Tiedä sitten sitä minkälainen vaikutus tuolla on maalissa...

Tuon kaltainen metalliprofiili katkottuna pätkiksi (jotta muodostuu useita projektiileja) olisi sitten ihan hyvä siihen mitä tarkoitin. Mutta tehdastekoiselta odottaisin pienempää kokoa.
 
Tai sitten käyttää ihan vaan sitä kylkkäriä. Kotikutoisella EFP:llä pitää tietää kuitenkin jonkin verran asiasta, jotta siitä tulee edes kohtuullinen.
 
Täällä oli kerran artikkeli siitä kun jossain oli kokeiltu jotain uutta, nopeaa metodia rakentaa korsuja. Olisiko ollut jostain etukäteen tehdyistä elementeistä? Jossain harjoituksessa rakennettiin muutama kymmenen korsua muutamassa päivässä, muistelisin. Mielellään lukisin uudellen jos joku löytäisi sen artikkelin.
 
Taisi olla jossain Karjalan Prikaatin Kilpi-lehdessä. Olisikohan Suoja 13-harjoitus ollut kyseessä. Niillä spekseillä saattaa löytää.
 
Täällä oli kerran artikkeli siitä kun jossain oli kokeiltu jotain uutta, nopeaa metodia rakentaa korsuja. Olisiko ollut jostain etukäteen tehdyistä elementeistä? Jossain harjoituksessa rakennettiin muutama kymmenen korsua muutamassa päivässä, muistelisin. Mielellään lukisin uudellen jos joku löytäisi sen artikkelin.

Ei mitenkään mahdotonta kasailla korsuja betonipalikoista, ja meillähän on elementtitehtaita jotka niitä tuottavat melkoista haipakkaa. Korsun tekoon nyt ei tarvi kuin muutaman perusmallisen teräsbetonilaatan jotka kasataan laatikoksi. No, ehkä niissä olisi hyvä olla oviaukko myös :D Pidempiaikaiseen majoitukseen sitten tarvinee vähän paremmin suunnitellun version, niissä pitää miettiä mm. salaojitus ja muut kunnossapysymisratkaisut.

Ei mitenkään uusi idea myöskään tosiaan, noiden WW2-aikaisten pillboxien lisäksi muistelen myös vanhassa (60-l.?) PV:n vuosikirjassa nähneeni kuvia kun pioneerit jonkinlaisia esivalmistettuja betoniasemia rakensivat. Kuvissa taisi olla jotain 1-2 miestä vetäviä pyöreähkön muotoisia kk-poteroita tai vastaavia, mitä nosteltiin auton lavalta.
 
Back
Top