Pistooli jokamiehen aseeksi?

On vähän poliisivaltion piirre, että valtio asentaisi kansalaisen puhelimeen tarkkailuohjelmia. Eikä niin vähänkään.
Ei se valtio mitään asentaisi vaan käyttäjä, ja käyttäjä myös lähettäisi tiedot, ja vain silloin kuin haluaisi, kunhan osoittaisi tarpeelliset ammuntakerrat.

Lähinnä pyörittelin sitä, että JOS on pakko todistella ampumakertoja ja nykyinen systeemi ei sitä todista, niin mikä olisi nykyaikainen ja käyttäjälle helppo systeemi mutta joka kuitenkin toimisi tehtävässään.


Koko sirkus säädettiin alunperin paniikissa 2011 ja sitä on kirottu siitä lähtien. Siinä voi valtio katsoa itseensä. EU taas sääti asedirektiivin laittomasti ja Suomen perustuslain yhdistymisvapautta vastaan.

Aselupien määräaikaisuus taas on harrastajalle todella kallis ja hankala sirkus, jonka ilmeinen tarkoitus on vain mekanistisesti rajoittaa aseiden määrää. Jokainen lupa annettu eri aikaan ja eri mittaisella määräaikaisuudella, niin menee todella hanakalaksi pysyä kärryillä mikä vanhenee milloinkin, ja kun yhden unohtaa uusia tai uusimisprosessi jää jumiin laitoksella, kaikki luvat perutaan. Yhden luvan uusiminen maksaa muistaakseni´40 euroa ja itsellänikin on 8 torrakkoa, niin tuohon saa äkkiä menemään useamman laatikollisen kuulaa. Voisin kans kuvitella että poliisilla olis muutakin tekemistä, kuin pyöritellä pari uusimishakemustani joka vuosi.

Aserekisterissä on 1,5 miljoonaa torrakkoa 600 000 henkilöllä, eli hyvässäkin tapauksessa jossa jokaisella on 3 asetta jotka kaikki uusitaan kerralla, tää tarkoittaa 120 000 uutta hakemusta joka vuosi nykyisten noin 50 000 päälle. Mutta kai se on kivempaa konttorissa pyöritellä turhia papereita kuin tehdä töitä. Sellaista päivää kun ei nähdä, että tätä varten perustettaisiin uusia virkoja, vaan virkamiehet on otettava muista tehtävistä pois.

Lisäksi nykyiset itselataavien pistoolien ja yli 10 patr kiväärien toistaiseksi voimassaolevat luvat ovat salaa määräaikaisia, sillä 5 v välein on osoitettava harrastuneisuuden jatkuminen. Mihinkään vain ei merkitä sitä päivämäärää, mihin mennessä se on tehtävä, toisin kuin määräaikaisen lupakortin kanssa.
Tähänkin olisi ratkaisu, jos lupa olisi käyttäjäkohtainen tai asetyyppikohtainen, eikä asekohtainen.
 
Joo, voi olla. Menee taas OT:ksi, mutta mihinkähän sitä AAK:ta ylipäätään siinä välissä tarvitaan? Ehkä tarkoituksena on olla joku sijaiskärsijä (kilpimies / fall fuy), mikäli käy ilmi että henkilö ei olekaan käynyt ampumassa vaan on väärentänyt ampumapäiväkirjat, niin että lupaviranomaisen ei tarvitse itse vastata?

Olen tässä pohdiskellut järjestelmän nykyaikaistamista siten, että AAK:ta ei tarvittaisi välissä lainkaan, mutta toisaalta väärentäminen olisi vaikeampaa kuin nykyään. Esim. joku puhelimeen asennettava ampumapäiväkirja-appi, joka tallentaisi tiedot automaattisesti (myös) PoHan palvelimelle. Tallennettavia tietoja olisivat esimerkiksi ajankohta ja paikka, mistä järjestelmä voisi tarkistaa että henkilö oli jonkin järjestelmään merkityn ampumaradan alueella eikä esim kotonaan (GPS-paikannus). Toki edelleen olisi mahdollista että henkilö vain kävisi jossain radalla notkumassa ilman asetta ja merkkaisi siitä itselleen harjoituskerran, mutta ainakin olisi varmempi tapa kuin nykyinen, eikä tarvittaisi AAK:ta. Samalla ampuja saisi itselleen ampumapäiväkirjan tiedot omaan käyttöönsä. Appiin voisi tallentaa muitakin tietoja (esim kommentteja treenistä, valokuvia jne), mutta vain asian kannalta oleelliset tiedot lähetettäisiin Pohaan.

Ainoa keksimäni "varma" tapa varmistua siitä että henkilö todellakini harjoittelee on, että vaadittaisiin se että joku auktorisoitu henkilö olisi paikalla näkemässä ja todistamassa, että tämä jannu tosiaan ampui laukauksia, ja että tästä olisi todistajalla jonkinlaista dokumentaatiota. Se vaatisi käytännössä sitä, että ampuja kävisi jossain seuran tai järjestön yhteistreeneissä, tai kaupallisella ampumaradalla. Kumpikin vaihtoehto vaikeuttaisi monissa tapauksissa jonkin verran tai jopa huomattavasti ampumaharrastusta. Joillakin voisi olla niin hankalaa järjetää, että pakottaisi lopettamaan harrastamisen kokonaan.

Kokonaan toinen asia on, että miksi tällaista jatkuvaa harrastamisen osoittamista ylipäätään vaaditaan? Sen ymmärrän, että ensimmäistä aselupaa hakevalta voidaan edellyttää sen osoittamista, että oikeasti aikoo harrastaa ampumista eikä hanki asetta esim kikkelin pidentämiseen. Se on myös hyvä pyrkimys, että ihmisillä ei loju nurkissa vuosikymmeniä käyttämättöminä olevia aseita, koska ne saattavat helpommin päätyä kadoksiin. Olen joskus kertonut esim ullakolle unohtuneista (lain vastaisesti säilytetyistä) aseista, jotka asunnon uusi asukas on löytänyt. Mutta jos aseluvat olisivat aina määräaikaisia, niin voisi kuvitella, että lupia ei uusittaisi kerta toisensa jälkeen, mikäli niille ei ole käyttöä.

Mutta joo, keskustelu on siirtynyt aloitusviestin aiheesta aika kauas syrjäpoluille.
Itse olen ottanut kännykällä valokuvan ampumakerroilla, siinä on päiväys ja paikkatieto tallennettuna. Käyntikerran tieto on myös google-kalenterissa.
 
Mulla sama; otan taulusta / tauluista valokuvan ja mahdollisesta tuloslistasta jos olen esim ottanut aikoja. Nämä liitän sähköiseen ampumapäiväkirjaan, johon olen purkanut auki harjoitusta ja mahdollisesti kommentoinut muutenkin.
 
:unsure: Saa semmoisen kuvan että ampumaharrastus alkaa jo käydä työstä kun pitää dokumentoida ja kuvata ja kirjoittaa päiväkirjoja. Ei ole enää päätä tyhjentävä ja rentouttava harrastus.
 
Aseajokortti olisi aivan loistava idea, tosin se johtaisi ainakin omalta osaltani varmasti yllättävään rahanmenoon.
Tästähän olisi välimuotona esim sellainen järjestelmä että jokaista asetta varten pitäisi hakea ostolupa, mutta vain kunkin asetyypin aselupa olisi sellainen joka täytyy uusia määräajoin. Ostolupa voisi olla voimassa vaikka puoli vuotta tai vuoden, tai kunnes tulee käytettyä.
 
:unsure: Saa semmoisen kuvan että ampumaharrastus alkaa jo käydä työstä kun pitää dokumentoida ja kuvata ja kirjoittaa päiväkirjoja. Ei ole enää päätä tyhjentävä ja rentouttava harrastus.
Dokumentoin mä kuntosalitreenitkin.
 
No kuvia en kuitenkaan ota. Ammuntatreeneissä otan tauluista kuvia, koska siitä voi olla hyötyä.
 
Mantis X aseeseen kiinni, jääkö sen appiin historia harjoittelusta?
 
Voisi kuvitella että jää, muutenhan ei voisi seurata kehittymistä.
 
Mantis X aseeseen kiinni, jääkö sen appiin historia harjoittelusta?

Kyllä jää, sille luodulle tilille. Tuloksia voi tarkastella myös selaimella. Vehje antaa karun kuvan siitä, miten paska ampuja todellisuudessa on, varsinkin kun se toimii suhteellisen hyvin myös kuivaharjoittelussa. Sen on kuitenkin oltava aina kiinni aseen rungon kiskossa, sillä esimerkiksi lippaan pohjassa se ei oikein toimi. Tämä asettaa rajoituksia kotelolle vetoharjoitusten osalta.
 
Tästähän olisi välimuotona esim sellainen järjestelmä että jokaista asetta varten pitäisi hakea ostolupa, mutta vain kunkin asetyypin aselupa olisi sellainen joka täytyy uusia määräajoin. Ostolupa voisi olla voimassa vaikka puoli vuotta tai vuoden, tai kunnes tulee käytettyä.
Kuvailit juuri miten asia etelänaapurissa menee.
Ensin suoritat kirjallisen kokeen, jonka jälkeen suoritat ampumakokeet niille asetyypeille joita olet hankkimassa. Seuraavaksi anot ostolupaa joka on voimassa kolme kuukautta. Sillä ostat aseen ja käyt sen sitten näyttämässä poliisille. Aselupa on voimassa viisi vuotta.
 
Kehtaako kysyä lipasrajoituksista?

Mistä lippaan kapasiteetti lasketaan? Valmistajan ilmoittamasta vai todellisesta kapasiteetista?

Kuuleman mukaan Kanadassa, jossa yli 10 patruunan pistoolin lippaat ovat kiellettyjä, on kohtuu yleistä kytkeä 9 mm pistooliin .40 S&W sisarmallin lipas, jolloin käytännön lipaskapasiteettia saadaan nostettua parilla patruunalla. Ilmeisesti ainakin Beretta 92:n ja 96:n välillä tämä toimii ilman suurempia häiriöitä. Olisiko Suomessa laillista käyttää esimerkiksi 10 patruunan .308 Win lipasta .223 Rem kiväärissä? Vaikuttaisiko asiaan lippaaseen ladattujen patruunoiden määrä, 10 olisi ok, mutta mahtuvan 11. patruunan lisääminen tekisi toimenpiteestä rikoksen?

Tämä nyt vain näin akateemisena pohdintana.
 
Todellisesta kapasiteetista lasketaan. Yli 10 patruunan lippaan saa kiinteästi rajoittaa 10 patruunaan tai alle siten, että rajoittimen poisto ei onnistu ilman työkaluja.
 

Tiedän että on simulointi kyseessä, mutta pistooli auttoi selviytymään tilanteesta.
 
file.php
 
Olemme monta kertaa kinastelleet pistoolin tarpeellisuudesta sivuaseena, mutta kukaan ei ole tuonut esiin näkökulmaa siitä pääaseena. Näissä kahdessa simuloidussa esimerkissä pääase on tukilla varustettu Glock18C ja ampuma tarvikkeena 9 mm AP. Idea on tulinopeudessa. Miinuksena on että pitkälle kantamalle siitä ei ole, joten mukaan tarvitsee jonkun pitkän aseen. Mutta rakennutulla alueella, missä matkat on alle 25m, nopeasti ampuva konepistooli voi olla vaihtoehto.



Myönnän että rekyyli on ongelma, mutta 20 laukausta sekunnissa on teoriassa sama kuin minigunin kanssa, eli aseella pystyy muodostamaan pilven joka tuottaa osumia lähimatkalla. Kohde yli 25m, ja voit unohtaa ottelun.
 
Back
Top