Ei millään pahalla, mutta tämä voisi päteä ihan yhtälaila sinuun. Voisit keskittyä enemmän asiantuntemuksesi tuomiseen foorumille kuin kanssakeskustelijoille vittuiluun.
Pohjoismaiset yhteishankinnat
- Viestiketjun aloittaja kertakenttään
- Aloitus PVM
headspace
Kersantti
Aseiden hankintaan PV:lle liittyy (toivottavasti) aina suuri määrä erilaisia yksityiskohtia, joiden vaikutus hankintaan pitää tarkalleen arvioida. Tehokkuus (mm. tulinopeus, tarkkuus, maaliballistiikka), käytettävyys (mm. paino, ergonomia, pimeätoimintakyky), toimintavarmuus ja taistelunkestävyys (mm. aseen kestävyys, luotettavuus, tekninen turvallisuus, yhteensopivuus olemassaoleviin saman kaliiperin ampumatarvikkeisiin, huollon helppous, kunnossapidon vaatimukset), ja kustannukset aseen koko elinkaaren osalta (mm hankinta-, käyttö-, kunnossapito-, ja koulutuskustannukset). Mitä vaikutuksia uudella aseella on joukon koulutukseen - jos ase korvaa jonkun vanhan mallin niin kuinka paljon aseen käsittely ja huolto eroavat edellisestä, mitä koulutusvälineitä pitää hankkia uuden aseen myötä (simulaattorit, paukkupatruunat ja niiden ampumalaitteet, koulutusmateriaali, koulutustilat jne).
Kaikki lähtee siitä mitä vaatimuksia asetta käyttävältä joukolta tulee, jotta joukko kykenee täyttämään sille annetut tehtävät, ja kaikki päättyy siihen, että montako euroa on kohdennettavissa juuri tähän hankintaan. Tai siis toivottavasti, pahimmassa tapauksessa politiikka sanelee yksityiskohtia, ja sotajoukko vikisee
Kaikki lähtee siitä mitä vaatimuksia asetta käyttävältä joukolta tulee, jotta joukko kykenee täyttämään sille annetut tehtävät, ja kaikki päättyy siihen, että montako euroa on kohdennettavissa juuri tähän hankintaan. Tai siis toivottavasti, pahimmassa tapauksessa politiikka sanelee yksityiskohtia, ja sotajoukko vikisee
Niin, jotenkin arvaan, ettei kaliiberi/ a-tarvike vaihdu kuin joissakin tietyissä yksittäistapauksissa (joitakin suppeita erityistarkoituksia varten). Liian suuri muutos toteutettavaksi Suomen voimavaroilla. Tai, voi se vaihtuakin jos PV:n omat tutkimukset yms semmoisen tarpeen tuottaa ja rahaa on, joidenkin alan harrastelijoiden näkemykselle PV ei laita sentinkään arvoa.Aseiden hankintaan PV:lle liittyy (toivottavasti) aina suuri määrä erilaisia yksityiskohtia, joiden vaikutus hankintaan pitää tarkalleen arvioida. Tehokkuus (mm. tulinopeus, tarkkuus, maaliballistiikka), käytettävyys (mm. paino, ergonomia, pimeätoimintakyky), toimintavarmuus ja taistelunkestävyys (mm. aseen kestävyys, luotettavuus, tekninen turvallisuus, yhteensopivuus olemassaoleviin saman kaliiperin ampumatarvikkeisiin, huollon helppous, kunnossapidon vaatimukset), ja kustannukset aseen koko elinkaaren osalta (mm hankinta-, käyttö-, kunnossapito-, ja koulutuskustannukset). Mitä vaikutuksia uudella aseella on joukon koulutukseen - jos ase korvaa jonkun vanhan mallin niin kuinka paljon aseen käsittely ja huolto eroavat edellisestä, mitä koulutusvälineitä pitää hankkia uuden aseen myötä (simulaattorit, paukkupatruunat ja niiden ampumalaitteet, koulutusmateriaali, koulutustilat jne).
Kaikki lähtee siitä mitä vaatimuksia asetta käyttävältä joukolta tulee, jotta joukko kykenee täyttämään sille annetut tehtävät, ja kaikki päättyy siihen, että montako euroa on kohdennettavissa juuri tähän hankintaan. Tai siis toivottavasti, pahimmassa tapauksessa politiikka sanelee yksityiskohtia, ja sotajoukko vikisee
headspace
Kersantti
Leikkasin kommentista alkupään jutut pois - hyvin tiivistettyä pohdintaa. Ja lisäksi aseessa on pitkä perä, joka parhaiten soveltuu makuuasennosta tasaisesta asennosta ampumiseen. Näiltä osin RK62M vastaa niihin mihin hankinnan hintalapun osalta oli mahdollista; punapistetähtäin ja teleperä. RK62M:n tähtäimen jalka mahdollistaa aseen huoltamisen ilman että jalkaa tai tähtäintä tarvitsee irrottaa, ja vaikka jalka irrotettaisiin ja kiinnitettäisiin uudestaan ei kohdistus merkittävästi muutu.
Mikä tahansa ase menettää suorituskykyjään jos käyttäjää ei koulutetta huoltamaan (ampumavoitelu mukaan lukien) asetta oikein - pahimmassa tapauksessa asetta vaurioitetaan väärällä huollolla tai käsittelyllä, näistä on esimerkkejä vähän liikaakin. Yleisesti tilanteen kanssa on pärjätty ak-tyyppisen aseen antaessa paljon anteeksi käyttäjän hölmöilylle, samaa armeliaisuutta ei voida odottaa muilta ("nykyaikaisemmilta") asemalleilta. Tätä asiaa on viime vuosina parannettu merkittävästi ase- ja ampumakoulutuksen uudistusten kautta, haasteena kuitenkin on aseiden käsittely- ja koulutuskulttuurin muutos - se selvästi kestää aikansa.
Hyvää kärjistämistä ja trollausta nuo kaksi ensimmäistä lausetta. Mutta tosiasia on se, että täyspäiset ihmiset nielevät sen, mikä on joskus auktoriteetin suulla sanottu, ja opittujen asioiden (varsinkin sellaisten joita ei oikeasti ole koskaan ymmärretty) uudelleenoppiminen on haastavaa. Tämä pätee siis kaikkeen ihmisten toimintaan, ei ole missään määrin ainutlaatuinen ilmiö sotilaspiireissä.
Sotilasorganisaatiossa perinteinen kouluttajan/johtajan auktoriteetti monesti peittää alleen sen faktan, että yksikään sotilas ei ole kaikkien sotilasalan aihepiirien asiantuntija. Erityisesti tämä tulee esille nuorissa kouluttajissa, joiden pitää pystyä kouluttamaan varusmiesjoukolle n+100 aihetta oman aselajin/koulutushaaran ulkopuolelta. Pahimmassa tapauksessa tämä johtaa kyseisillä kouluttajilla itsellään siihen sisäiseen harhakäsitykseen, että he oikeasti ymmärtävät näiden n+100 aiheen tekniset ja tieteelliset tekijät, kalustojen hankintaperusteet, jne jne. Tämä näkyy tiettyjen ammattilaisten some-käytöksessäkin, pitää olla aina itsevarmasti kommentoimassa kaikkiin sotilasaiheisiin, vaikka todellista omaa osaamista ei olisi, ja pahimmillaan omat tiedot perustuu johonkin muinaiseen varusmieskoulutuksen aikaiseen virhekäsitykseen tai urbaaniin legendaan. (Itsekin joskus tähän kompastuneena, mutta nykyään hieman nöyrtyneenä ja avoimemmin ja kriittisemmin asioihin suhtautuvana).
headspace
Kersantti
Kaliiperin muutos tai edes uusien ampumatarvikkeiden ottaminen käyttöön nykyisiin kaliipereihin perustuu aina siihen, että muutoksella saadaan täytettyä jotain vajetta. Vaje voi olla tehokkuuteen, luotettavuuteen, tai ihan hintaan ja saatavuuteen liittyvä, tai vaikka koulukseen perustuva (esim. alumiinisydämiset lyhyen kantaman luodit), mutta jokin todellinen peruste hankinnalle aina on, kun kaikki pitää kuitenkin "oikeuttaa euron alttarilla".
Tarkastellessa nykyisiä tai tulevia asehankkeita, niin pohjana on aina jonkinlainen arvio ja tutkimus suorituskyvyistä ja sen mahdollisista todennetuista puutteista, ja sitä kautta tulee ohjaus ratkaisuihin. Näitä on mahdoton käsitellä julkisuudessa, kun kaikki pidemmälle menevät analyysit aiheesta on luonnollisestikin leimattua materiaalia.
Mutta esim. olisi vaikea perustella vaikka pistooleissa siirtymistä 9x19 patruunasta johonkin .40 kal patruunaan - mikä olisi se suorituskyky joka tässä isossa kuvassa muuttuu? Rynnäkkökiväärissä tilanne on taas hieman erilainen, yksinkertainen fakta on se että eri rk-kokoluokan kaliipereissa on hyvinkin erilaisia ominaisuuksia. Se että onko joku kaliiperi parempi kuin toinen on taas ihan eri asia ja liittyy täysin niihin vaatimuksiin mihin kaliiperivalinnalla halutaan vaikuttaa.
On mahdollista, että tekninen johto tietää jonkin aseen huonoksi, mutta kokee silti tarvetta julkisuudessa kehua kyseistä asetta, jotta rivimiesten usko omaan toimintaan säilyisi eikä maanpuolustustahto vaarantuisi.
LasUps
Luutnantti
Hieman takaisin tähän patruuna-asiaan: nykyinen 7,62mm ei ole huono patruuna. Nythän monet erikoisjoukot ovat hankkineet arsenaaleihinsa .223 Remingtonista kaulaa laajentamalla kehitettyjä 7,62x39mm vastaavia .300 Blackout -ammuksia. Vaikuttaa siltä, että NATO:ssakin on etsikkoaika käynnissä uudelle standardiammukselle.
Näillä on ehkä se syynä, että tulevaisuudessa ei odotetakaan, että millään järkevän kokoisella luodilla päästään suojaliivistä läpi, vaan haetaan mahdollisimman suurta energian välitystä (iskua) keraamikomposiittilevyjen taakse. Tämä syntyy painavamman luodin suuremmasta momentista, varsinkin lyhyillä etäisyyksillä. Korjatkaa joku fiksumpi, jos tässä ei ole mitään jiitä.
Jos muualla on katsottu, että lyhyillä etäisyyksillä suurempi kaliiperi (painavampi luoti) on parempi, niin onko välttämättä Suomessakaan järkeä enää vaihtaa 5.56:een? Luulisi, että sama pätee myös Ruotsissa. Ampumaetäisyydet on kuitenkin metsässä ja asutulla alueella varsin lyhyitä. Näitä asioita punnittaneen tuon hankinnan yhteydessä.
Näillä on ehkä se syynä, että tulevaisuudessa ei odotetakaan, että millään järkevän kokoisella luodilla päästään suojaliivistä läpi, vaan haetaan mahdollisimman suurta energian välitystä (iskua) keraamikomposiittilevyjen taakse. Tämä syntyy painavamman luodin suuremmasta momentista, varsinkin lyhyillä etäisyyksillä. Korjatkaa joku fiksumpi, jos tässä ei ole mitään jiitä.
Jos muualla on katsottu, että lyhyillä etäisyyksillä suurempi kaliiperi (painavampi luoti) on parempi, niin onko välttämättä Suomessakaan järkeä enää vaihtaa 5.56:een? Luulisi, että sama pätee myös Ruotsissa. Ampumaetäisyydet on kuitenkin metsässä ja asutulla alueella varsin lyhyitä. Näitä asioita punnittaneen tuon hankinnan yhteydessä.
Yksi ongelma on myös verkkokeskusteluihin eläimellisesti kuuluva suorakulmainen mustavalkoisuus. Itse en ole huomannut 62M-versiota erityisesti hehkutettavan Pv:n toimesta vaan enemmänkin on todettu perusmalli puutteelliseksi ja modauksen tuovan aseen kustannustehokkaasti askeleen lähemmäs nykyaikaa. Asia on esitelty lähinnä järkiratkaisuna.
Tässäpä vielä yksi argumentti sille, miksi kaliberin vaihto ei ole ihan vielä ajankohtainen. Ennen kuin hommataan hienot ja hyvät mutta tarkkaa huolenpitoa vaativat aseet kannattaa kunnossapidon tavat ja koulutus saattaa oikeaan kuosiin. Päin vastoin tekemällä tulisi ne uudetkin, ainakin muutama ensimmäinen erä, hoonattua pilalle väärällä hoidolla.
Samovarius
Ylipäällikkö
Oon ymmärtänyt, että .300 Blackout on tarkoitettu vaimennettujen aseiden (alisooniseksi?) patruunaksi. Noin yleisesti ottaen vaimentimet toimviat sitä huonommin, mitä nopeampi luoti on koska yliäänipamaus ja nopeasti purkautuvat ruutikaasut, joten liike-energia on tuotettava massalla. Poikkipinta-alaa ei kuitenkaan haluta kasvattaa liikaa läpäisytehon säilyttämiseksi, kiten käytetään kiväärinhylsyyn ladattavia pitkiä luoteja. Venäläisillä on samaan tarkoitukseen mm. 9x39mm patruunoita.
Johan tässä on monta sivua jauhettu siitä, että koska ihan lähivuosina muodostuu ainakin länsimaissa käytettävän seuraavan rynnäkkökiväärisukupolven kaliiperi, ollaan liikkeellä otolliseen aikaan ja voidaan hypätä yhden sukupolven yli. 6,8 Remington SPC on ollut jo tovin alan lehdistössä ennakkosuosikki, muttei välttämättä ole se seuraava valinta. Se voi olla vaikka 6,5 Grendel tai joku kokonaan ihan muu.
Tietysti myös 5,56 tulee säilymään vielä vuosikymmeniä käytössä ympäri maailmaa, eivät kaikki tule kaliiperia vaihtamaan vielä vuosikymmeniin.
Ruotsi muuten on ampunut 5,56 Natolla AK5:n myötä 80-luvun puolivälistä saakka. AK4 saattaa olla toki Hemvärnetillä edelleen käytössä, ainakin osa dumpattiin ilmeisesti Baltiaan?
Itse kokisin melkoisen riemuhalvauksen, jos tarinan kaari tekisi täyden ympyrän, ja NATO:n uusi palveluspatruuna olisi 6,5x50 Arisaka
.
Samovarius
Ylipäällikkö
Nojaa, johan se kerran vaihtui, vieläpä suomettumisaikakauden voimavaroilla. 50/60-lukujen taitteessa alkanut prosessi korvata 60 vuotta vanha ase ja patruuna silloin modernilla ja laajaan palveluskäyttöön otetulla ratkaisulla saatiin päätökseen jokseenkin 1991. Tää prosessi olisi ihan hyvä saattaa pikkuhiljaa alulle.
Mitä taas tulee liturgiaan, niin esmes T-72M1 oli aina loistavasti suomalaisiin erityisolosuhteisiin soveltuva vaunu, mikä puhe katkesi kuin seinään heti kun ensimmäiset Leopard 2:t saapuivat maahan. Se taas oli kustannustehokas ratkaisu (mikä muuten varmaan jokaisen mielestä pitääkin paikkansa). Kumma juttu...
Poimin Sotilasaikakauslehdessä 2/2021 olleesta majuri Jari Tiilikan kirjoituksesta ”Ajatuksia uudesta taistelijan aseesta” muutaman kohdan:
Taistelijan aseistuksen ylivoimaisesti suurin kustannuserä ovat ampumatarvikkeet ja järjestelmän infrastruktuuri. Yksittäinen ase ilman lisävarusteita maksaa suurissa tuotantoerissä reilusti alle tuhat euroa. Lisävarusteineen helposti moninkertaisesti. Koko käsiasekannan uusiminen ampumatarvikkeineen olisi miljardiluokan hanke.
Merkittävä osa rynnäkkökiväärin ampumatarvikkeista vanhenee 2030-luvulla. Lähitulevaisuudessa on tehtävä ratkaisuja siitä jatketaanko nykyisellä jo kehityspotentiaalinsa loppupäässä oleva patruunalla vai siirrytäänkö uuteen. Uuden patruunan osalta osoitettiin esimerkkinä mielenkiintoa mm. USA:n NGSW-ohjelmaan joka voi tuoda tarjolle uutta ampumatarviketeknologiaa.
Taistelijan uuden henkilökohtaisen aseen hankinta tuottaa onnistuessaankin vain marginaalisen suorituskyvyn nousun mutta epäonnistuessaan vaikutukset voivat olla merkittäviä. Luottamuspula omaan aseeseen voi heijastua jopa maanpuolustustahtoon.
Lainaukset eivät ole sanatarkkoja ja niin sisältö kuin vaikkapa välimerkkivirheetkin ovat näin allekirjoittaneen vastuulla. Varsinaisessa jutussa asiaa on pohdittu laajemmin niin huolto- ja koulutusjärjestelmien kuin mahdollisten kaliiperien ja kotimaisen tuotannon sekä suorituskykyvaateiden osalta.
Itse kiinnitin huomiota kohtiin miljardihanke ja marginaalinen suorituskyvyn nousu. Siinä yhdistelmässä meillä taitaa olla selitys siihen miksi tämän kanssa ei ole hosuttu? Ihan niin kuin täälläkin on arveltu. Sama raha tuottaa muualla enemmän jerkkua lahkeeseen. Tiilikka on kuitenkin taustaltaan kiväärin käyttäjiä eikä mikään tykkimies tms. rinnakkaisaselajin mädättäjä joten kannanotto on uskottava.
Taistelijan aseistuksen ylivoimaisesti suurin kustannuserä ovat ampumatarvikkeet ja järjestelmän infrastruktuuri. Yksittäinen ase ilman lisävarusteita maksaa suurissa tuotantoerissä reilusti alle tuhat euroa. Lisävarusteineen helposti moninkertaisesti. Koko käsiasekannan uusiminen ampumatarvikkeineen olisi miljardiluokan hanke.
Merkittävä osa rynnäkkökiväärin ampumatarvikkeista vanhenee 2030-luvulla. Lähitulevaisuudessa on tehtävä ratkaisuja siitä jatketaanko nykyisellä jo kehityspotentiaalinsa loppupäässä oleva patruunalla vai siirrytäänkö uuteen. Uuden patruunan osalta osoitettiin esimerkkinä mielenkiintoa mm. USA:n NGSW-ohjelmaan joka voi tuoda tarjolle uutta ampumatarviketeknologiaa.
Taistelijan uuden henkilökohtaisen aseen hankinta tuottaa onnistuessaankin vain marginaalisen suorituskyvyn nousun mutta epäonnistuessaan vaikutukset voivat olla merkittäviä. Luottamuspula omaan aseeseen voi heijastua jopa maanpuolustustahtoon.
Lainaukset eivät ole sanatarkkoja ja niin sisältö kuin vaikkapa välimerkkivirheetkin ovat näin allekirjoittaneen vastuulla. Varsinaisessa jutussa asiaa on pohdittu laajemmin niin huolto- ja koulutusjärjestelmien kuin mahdollisten kaliiperien ja kotimaisen tuotannon sekä suorituskykyvaateiden osalta.
Itse kiinnitin huomiota kohtiin miljardihanke ja marginaalinen suorituskyvyn nousu. Siinä yhdistelmässä meillä taitaa olla selitys siihen miksi tämän kanssa ei ole hosuttu? Ihan niin kuin täälläkin on arveltu. Sama raha tuottaa muualla enemmän jerkkua lahkeeseen. Tiilikka on kuitenkin taustaltaan kiväärin käyttäjiä eikä mikään tykkimies tms. rinnakkaisaselajin mädättäjä joten kannanotto on uskottava.
Samovarius
Ylipäällikkö
Tässä käytetään vähän samaa logiikkaa, kuin että HX-hanke on 30 miljardin hanke. Totta, kokonaiskustannukset ovat vuosikymmenten saatossa tätä luokkaa. Todellisuudessa koko rynnäkkkökiväärikannan uusiminen kertarysäyksellä ei ole edes mahdollista ja tähän on sisällytetty joka tapauksessa syntyviä ampumatarvikekuluja kuten myös HX-esimerkissä polttoainekuluja. Prosessi olisi todellisuudessa varmasti pitkä ja kustannukset jakautuisivat siksi pitkälle aikavälille. Investointikuluja toki syntyy alkuvaiheessa uuden ampumatarvikehuollon perustamisesta kuten aikanaan RK-siirtymänkin kanssa syntyi. En näkisi mitenkään mahdottomana, että kalusto uusittaisiin ensin mek-tst-osastoissa (niillähän on muutenkin käytössä sangen omalaatuinen a-tarvikevalikoima), sitten valmiusprikaateissa yksi kerrallaan ja sitten pikkuhiljaa muihin prikaateihin edeten. Voi olla, että kaikissa paikallispataljoonissa RK:ta ei koskaan edes korvata uudella. Joskushan kalusto pitää kuitenkin uusia, ja voisin kuvitella sen tehtävän jokseenkin juuri näin.
Haluaisin edelleen huomauttaa, että myös siteeratun majurin mukaan päivitysoperaatio on joka tapauksessa välttämätön jo ensi vuosikymmenellä, vaikka asia ilmaistaankin diplomaattisesti. Samoin voisi vastaavasti hänen sanojaan mukaillen kysyä, että oletteko aivan varmoja, ettei vanhaan aseeseen nojautuminen luo luottamuspulaa, kun sen puutteet tiedetään?
Tolleen vertailun vuoksi voisin edelleen mainita NH90-kaupat vuosituhannen alussa, mihin käytettiin 350 miljoonaa silloista euroa eli 480 miljoonaa nykyrahaa. SA-vahvuus taitaa nykyään olla 230 000, eli uuden rynnäkkökiväärin saisi joka miehelle puolella tuosta hinnasta. Toisen mokoman saisi varata varusteisiin ja ampumatarvikkeisiin. Jätän kukaisenkin pohdittavaksi, kummalla hankinnalla PV:n suorituskyky parani(si) enemmän (vertaus on toki siinä mielessä kohtuuton, että jollain Mi-8:tkin oli joskus korvattava. Keissi vain on liian kutkuttava fiasko ohitettavaksi
ja pitänee tässäkin ketjussa välillä puhau näistä yhteispohjoismaisista hankinnoista).Voisiko uuteen taistelijan perusaseeseen liittyvän keskustelun siirtää omaan ketjuunsa? Modet?
Ja mitä tulee aiheeseen, lienee paras etsikkoaika (logistisesti) massiiviselle uudistukselle se, jos NATO uusii kaliiberiaan. Typerintä olisi siirtyä 2030-luvulla 5,56:een ja huomata muun viiteryhmän siirtyvän samalla siitä pois.
Ja mitä tulee aiheeseen, lienee paras etsikkoaika (logistisesti) massiiviselle uudistukselle se, jos NATO uusii kaliiberiaan. Typerintä olisi siirtyä 2030-luvulla 5,56:een ja huomata muun viiteryhmän siirtyvän samalla siitä pois.
Siksipä totesinkin tuossa olevan todennäköisen syyn siihen miksi asialla ei ole vielä hosuttu. Nyt lähestytään tilannetta jossa kustannuksia tulee joka tapauksessa ja on aika ottaa seuraava askel.Tässä käytetään vähän samaa logiikkaa, kuin että HX-hanke on 30 miljardin hanke. Totta, kokonaiskustannukset ovat vuosikymmenten saatossa tätä luokkaa. Todellisuudessa koko rynnäkkkökiväärikannan uusiminen kertarysäyksellä ei ole edes mahdollista ja tähän on sisällytetty joka tapauksessa syntyviä ampumatarvikekuluja kuten myös HX-esimerkissä polttoainekuluja. Prosessi olisi todellisuudessa varmasti pitkä ja kustannukset jakautuisivat siksi pitkälle aikavälille. Investointikuluja toki syntyy alkuvaiheessa uuden ampumatarvikehuollon perustamisesta kuten aikanaan RK-siirtymänkin kanssa syntyi. En näkisi mitenkään mahdottomana, että kalusto uusittaisiin ensin mek-tst-osastoissa (niillähän on muutenkin käytössä sangen omalaatuinen a-tarvikevalikoima), sitten valmiusprikaateissa yksi kerrallaan ja sitten pikkuhiljaa muihin prikaateihin edeten. Voi olla, että kaikissa paikallispataljoonissa RK:ta ei koskaan edes korvata uudella. Joskushan kalusto pitää kuitenkin uusia, ja voisin kuvitella sen tehtävän jokseenkin juuri näin.
Haluaisin edelleen huomauttaa, että myös siteeratun majurin mukaan päivitysoperaatio on joka tapauksessa välttämätön jo ensi vuosikymmenellä, vaikka asia ilmaistaankin diplomaattisesti. Samoin voisi vastaavasti hänen sanojaan mukaillen kysyä, että oletteko aivan varmoja, ettei vanhaan aseeseen nojautuminen luo luottamuspulaa, kun sen puutteet tiedetään?
Tolleen vertailun vuoksi voisin edelleen mainita NH90-kaupat vuosituhannen alussa, mihin käytettiin 350 miljoonaa silloista euroa eli 480 miljoonaa nykyrahaa. SA-vahvuus taitaa nykyään olla 230 000, eli uuden rynnäkkökiväärin saisi joka miehelle puolella tuosta hinnasta. Toisen mokoman saisi varata varusteisiin ja ampumatarvikkeisiin. Jätän kukaisenkin pohdittavaksi, kummalla hankinnalla PV:n suorituskyky parani(si) enemmän (vertaus on toki siinä mielessä kohtuuton, että jollain Mi-8:tkin oli joskus korvattava. Keissi vain on liian kutkuttava fiasko ohitettavaksi
Siihen tuo juttukin minusta eteni että muutos on tulossa ellei sitouduta taas vuosikymmeniksi jo lähdöstä vanhentuneisiin värkkeihin.
LasUps
Luutnantti
.300 blackoutista on sekä alisoonisia että yli äänennopeudella ejakuloivia patruunoja. Pinta-ala kasvattaa myös ilmanvastusta, jolloin etäisyydet jäävät lyhyiksi luodin hidastuessa voimakkaammin verrattuna pienempiin ammuksiin. Pointti tuossa edellisessä oli kuitenkin se, että kehittyykö ammusten läpäisy samassa tahdissa suojalevyjen kanssa. Epäilen, että ei ja tästä syystä pitäisi saada enemmän voimaa puskemaan kylkiluu keuhkosta läpi. Tiheät metallit tuppaa olemaan harvinaisia, myrkyllisiä ja kalliita, eikä uusia ilmesty alkuainetaulukkoon kovin usein. Komposiittikuituja saadaan näköjään vielä kehitettyä eteenpäin.
6.8 SPC on suunniteltu kaikilla parametreillä nykyistä 5,56mm ballistisilta ominaisuuksilta paremmaksi. Ongelmaksi tässä muodostuu rekyylin ja painon kasvu, mitkä eivät luonnollisesti ole toivottuja ominaisuuksia ja joita kompensoimaan jouduttaneen tekemään jotain taikatemppuja, millä voi olla vaikutusta aseen toimintavarmuuteen tai huollettavuuteen. Jää vielä nähtäväksi, mitä lopulta tuosta arvasta jääkään käteen.
Ruotsi muuten on ampunut 5,56 Natolla AK5:n myötä 80-luvun puolivälistä saakka. AK4 saattaa olla toki Hemvärnetillä edelleen käytössä, ainakin osa dumpattiin ilmeisesti Baltiaan?
Itse kokisin melkoisen riemuhalvauksen, jos tarinan kaari tekisi täyden ympyrän, ja NATO:n uusi palveluspatruuna olisi 6,5x50 Arisaka
Niin, nyt pitää toki muistaa vielä se aikajänne, jolle uudet kiväärit hankitaan. Nehän voi olla tällä menolla käytössä vielä vuonna 2100. Tässä mielessä 5,56mm voi olla hyvä vielä 2040, mutta mites kurantti tuo 110-vuotias metusalem olisi vuonna 2070?
No mutta, ollaan varmaan uuden aseen tarpeellisuudesta samaa mieltä?
edit. typoja
Viimeksi muokattu:
Kuulostaa kyllä ennemmin siltä, että Suomeen saadaan tuossa tilanteessa halpoja ja vähän käytettyjä 5,56 torrakoita.
Teräsvilla
Eversti
Tämän otsikko on sinällään ihan kiinnostava. Mutta sisältö keskittyy nyt pelkästään iänikuiseen rk:n kaliberin vääntöön. Eikö sitä voisi käydä tuolla aseet oauuden uusi taistelijan ase vitjassa edelleen?
No, silloin meillä on tietysti uudet "erityisolosuhteet"...
Samovarius
Ylipäällikkö
Joo, mun puolesta voidaan RK-jutut siirtää toiseen ketjuun. Tämän ketjun aiheeseen totean niiden osalta, että erittäin todennäköisesti yhteishankintaa ei tulla tekemään: Suomen maavoimat ovat suuremmat kuin muilla yhteensä, joten Suomi pääasiakkaana käytännössä sanelisi aseen ominaisuudet. Erityisesti muilla ei ole tarvetta siihen, Norja uusi vehkeensä ihan tovi sitten HK416/417-sarjaan, Tanska Colt Canadan arskoihin ja Ruotsilla taas lienee niin suuri määrä jokseenkin ajanmukaista AK5:ttä, ettei uushankinta ole mitenkään ajankohtainen (varsinkin, kun vehkeet eivät juuri kulu, kun maavoimia supistettiin 90-luvulla niin paljon - pakasta vedettyä torrakkoa lienee läjäpäin). Islannissa taas asevoimien virkaa hoitavat tunnetusti rannikkovartiosto ja NATO.
Viimeksi muokattu: