Poliisi haluaa reservipoliisit käyttöön

Reservipoliisijärjestelmän luomisessa näytetään taas sortuvan samoihin virheisiin kuin 90-luvulla.

1. Ei rauhanajan käyttöä. (Eli 90-luvun tapaan ollaan luomassa reserviä, jonka voi aktivoida vasta sitten maailmanlopun liekit loimottaa horisontissa. Reserviä ei voi siis kentällä "testata" edes yksinkertaisissa eristämis tai liikenteenohjaus tehtävissä.)

2. Koulutus ja varustaminen. (Taas ollaan perustamassa reservipoliisia, mutta sen varustamiseen ja kouluttamiseen ei osoiteta minkäänlaisia resursseja. Ilmeisesti nyt poliisi kuvittelee, että puolustusvoimat hoitaa sekä kouluttamisen että varustamisen. 90-luvulla homma meni niin naurettavaksi, että eläköityviltä poliiseilta pyydettiin vaatelahjoituksia reservipoliisien varustamiseksi. Eräässä poliisilaitoksessa päästiin niin pitkälle, että jokaiselle reservipoliisille oli jakaa sellainen viiden litran pakasterasia, joka sisälsi virkapaidan, virkahousut ja ikivanhan FN pistoolin + kaksi lipasta. Pääkaupunkiseudulla ja joillakin muilla alueilla MPK järjesti reservipoliiseille koulutusta. Huikea koulutusputki kesti peräti neljä vuorokautta. Neljän vuorokauden jälkeen reservipoliisin piti vain odotella niitä maailmanlopun liekkejä.)
 
Todellisuudessa Suomi tarvitsisi jotain tälläistä.

Police field forces
In counter insurgency type campaigns, select and specially trained units of police armed and equipped as light infantry have been designated as police field forces who perform paramilitary type patrols and ambushes whilst retaining their police powers in areas that were highly dangerous.[4]

Examples of these are:


Tuollainen reservi olisi mahdollista luoda, jos tahtotila olisi olemassa.

Esimerkiksi Vati-ryhmä voitaisiin täydentää Vati-joukkueeksi, jossa miehistönä olisi "poliisireserviläisiä". Tämä vaatisi sitä, että valikoituja vapaaehtoisia koulutettaisiin aluksi vaikka kuukauden verran ja sitten vielä vuosittain 14-21 vuorokautta. Käytännössä tuollaisille vapaaehtoisille pitäisi maksaa vähintää reserviläispalkan kaltaista korvausta. Rauhan aikana miehiä pitäisi käyttää sitten eristys- ja liikenteenohjaustehtävissä ja mahdollisesti poliisipartion kolmantena jäsenenä. Toiminta virkavastuulla. Rauhan ajan toiminta on täysin välttämätöntä epäsopivan aineksen karsimiseksi.

Sen sijaan hallinnossa unelmoidaan jostain poikkeusolojen tikkarimiehistä tai korkeintaan jostain puomivartiomiehistä, ehkä myös aterioiden hakeminen heseltä voidaan uskoa poliisireserviläiselle? Jokainen voi miettiä hakeutuuko noihin hommiin spol-aliupseereita, laskuvarjo- ja erikoisrajajääkäreitä?
 
Nyt ollaan selvitysvaiheessa. Aikajänne näyttää olevan vuoteen 2019 asti, ennen kuin jotain tapahtuu, jos on tapahtuakseen.
Selvityksessä on tarkoitus kartoittaa muun muassa reservipoliisin operatiivisia käyttömahdollisuuksia ja määritellä reservipoliisin kehittämisen toimintamalleja.
On varsin selvää, että tuossa määritellään myös tarvittava lisärahoitus. Sen saamisen näyttää aika ja se, ovatko vihreät ja sdp seuraavassa hallituksessa. Eli huonot kertoimet lisärahalle...
--------
Vaan foorumihan voisi tässä ruotia, että mitä ne operatiiviset käyttömahdollisuudet ovat, miten pitäisi kehittää, minkälainen koulutus ja minkälainen varustus.
Jo yksinomaan asetyypin ja -kaliiberin kanssa luulisi kuluvan rattoisasti aika...:rolleyes:

Edit: jaa, sieltähän jo päästiinkin alkuun.
 
Vaan foorumihan voisi tässä ruotia, että mitä ne operatiiviset käyttömahdollisuudet ovat, miten pitäisi kehittää, minkälainen koulutus ja minkälainen varustus.
Jo yksinomaan asetyypin ja -kaliiberin kanssa luulisi kuluvan rattoisasti aika...:rolleyes:

Heitin tuossa aikamoisen idean, joka tietysti hydridiympäristössä on täysin validi.

Todennäköisesti tuosta viestistä toteutuu vain tuo aterioiden hakeminen heseltä.

Poliisitaktisesti hesekeikka on vaativa.

Ensinnäkin tarvitset omat muistiinpanovälineet, koska voit joutua toimittamaan jopa 10-20 ateriaa. Lisäksi nuoret poliisit haluavat isoja aterioita ja vanhemmat poliisit esimerkiksi light-limsaa. On tärkeää, että homma menee oikein, muuten joudut taas kerran siivoamaan oksennusta putkavahtien renkinä.

Varaa myös pipo ja vaikka fleecepusakka. Reservipoliisi saa vain kauluspaidan ja suorat housut, jotka ovat tilapäisesti lainassa poliisin soittokunnalta. Varaa myös ompelutarvikeet mukaan, sillä kokoa liian pienet housut voivat revetä milloin tahansa haaroista, eikä varusteita voi vaihtaa. Tyylikkäinä jalkineina sinulla on kommarin vanhat harmaat pomarfinit. Ylikomisarion mielestä omat maiharisi eivät sopineet suorien housujen kanssa. Omaa kaappia reservipoliiseilla ei ole ja ensimmäisen vuoron jälkeen Meindelit katosivat pukuhuoneen nurkasta. Ylikonstaapelin ilmeestä ymmärsit, että niiden perään ei kannata huudella, koska polisilla on poikkeusoloissa muutakin tekemistä.

Tarkasta myös käyttöösi annettu ajoneuvo huolellisesti, sillä kaikki kolhut ja naarmut vähennetään palkastasi. Varaa mukaasi myös vaikka taukohuoneen nurkassa vuosikymmenen lojunut rikkinäinen maglite, jota voit hätätilanteessa käyttää pamppuna, jos meinaat saada snägärillä turpaasi.

Jätä auto käymään kun odotat tilauksia. Varaa mukaasi taukotilasta myös foliota, että ateriat eivät kylmene.

Palaa takaisin nopeasti ja pyydä päivystäjältä tai putkavahdilta kuittaus, että palautit ajoneuvon kunnossa.

Hesekuskina pidä mukanasi aina riittävä vaihtokassa lompakossasi. Älä murjota, jos oikea polisi maksaa vain 10 euroa ja aterian maksoi 10,30. Älä varaa omia eväitä, sillä saathan syödä niiden ateriat jotka ovat jo joutuneet keikalle.
 
Viimeksi muokattu:
Tuokin voidaan tehdä helposti tai vaikeasti. Järkevää olisi käyttää olemassa olevia rakenteita eli puolustusvoimia hyväksi. Miksei reserveri poliisi voisi tukeutua siihen organisaatioon? Eli käytännössä homma menisi siten, että nämä käyttäisivät puolustusvoimien varusteita hyväksi. Selkään sotilaspoiiisin tilalle sana poliisi.. Vaikka tarrakiinnityksellä. Varusteet kotiin säilytykseen asetta myöden. Lukot alueen poliisin haltuun samoin ammukset. Kun tarvetta tulee niin äijät repii sen maastopuvun päälle, kypärän päähän ja painuu sinne minne tarvitaan. Poliisi toimittaa paikalle ammukset ja lukot.
 
18/8:n jälkeen on selvää, että sisäministeriön budjettikorotuksiin tullaan jatkossa suhtautumaan aikaisempaa myönteisemmin. Fokusoituuko sitten oikeisiin poliiseihin, ja saako tämä ollenkaan kyljessä hippusia, jää nähtäväksi.
 
Brittien spessut vaikuttaa fiksulta järjestelyltä.
 
Tuokin voidaan tehdä helposti tai vaikeasti. Järkevää olisi käyttää olemassa olevia rakenteita eli puolustusvoimia hyväksi. Miksei reserveri poliisi voisi tukeutua siihen organisaatioon? Eli käytännössä homma menisi siten, että nämä käyttäisivät puolustusvoimien varusteita hyväksi. Selkään sotilaspoiiisin tilalle sana poliisi.. Vaikka tarrakiinnityksellä. Varusteet kotiin säilytykseen asetta myöden. Lukot alueen poliisin haltuun samoin ammukset. Kun tarvetta tulee niin äijät repii sen maastopuvun päälle, kypärän päähän ja painuu sinne minne tarvitaan. Poliisi toimittaa paikalle ammukset ja lukot.

Tuossa nyt herää kysymys kannattaako sitä komppaniaa edes siirtää puolustusvoimilta poliisin alaisuuteen?

Noin lähtökohtaisesti spol-komppanian tehtävät ovat huomattavasti vaativampia, kuin ne tehtävät joita reservipoliisille suunnitellaan.

Näistä reserveistä on tullut jonkinlainen uskonkappale, kaikki haluaisivat osaavaa reserviä, mutta puolustusvoimat ja raja ovat oikeastaan ainoita organisaatioita jotka ovat toimivan reservijärjestelmän luoneet. Esimerkiksi noiden myrskytuhojen jälkeen pelastuspuolella oli puhetta "reservikomppanioista" ikävä kyllä homma on jäänyt puheen asteelle. Edellisellä kerralla reservipoliisin kouluttamiseen ja varustamiseen ei annettu oikeastaan ollenkaan resursseja.

Paljon mielummin näkisin, että poliisin ja pelastuslaitosten päällystö kävisi tutustumassa maakuntakomppanioiden toimintaan. Valmis toimiva yksikkö joka voidaan laittaa vaikka liikennettä ohjaamaan, eristämään alue tai vaikka hakemaan transitilla mummoja turvaan kun se pitkä sähkökatkos vihdoinkin iskee pakkaskeleillä.

Summa summarum - puolustusvoimien henkilöstöresurssit ovat täysin ylivoimaisia, kun mietitään suomalaisten viranomaisten resursseja. Esimerkiksi harmaassa vaiheessa osa kohteista on aluksi poliisin suojausvastuulla. Aika nopeasti noita kohteita suojaamaan saadaan sitten maakuntakomppania, spol-komppania tai suojauskomppania. Puolustusvoimilta riittää myös miehiä ohjaamaan liikennettä, vartioimaan alueita tai eristystehtäviin. Miten tuollaiseen kuvioon sitten sopii joku huonosti koulutettu ja poliisin alaisuudessa toimiva komppania?
 
Useimmat mitä olen nähnyt näistä täydennyspoliiseista eivät ole poliiseja, vaan parkkipirkkoja ja muita mille oikeita poliisinhommia ei voi antaa.

Ja siitä huolimatta heille löytyy keino toimia vapaaehtoisena. Skaalan toisessa päässä on esim eläkeläinen joka toimii poliisiaseman toimistoapuliasena, toisessa päässä on Special Constable joka on operatiivisessa mielessä täysi poliisi mutta vailla palkkaa. Väliin mahtuu Community Support officer ja Neighbourhood watch:ia
 
On tärkeää, että mahdolliset tulevat reservipoliisit tekevät työtään virkavastuulla ja heille myös maksetaan palveluksessa olemisesta (esimerkiksi samanlaista reserviläipalkkaa kuin reserviläisille).

On ihan vihoviimeistä, että luodaan jotain ihmeellisiä uusia luokkia tai, että ihmisille tulee jotain ihmeellisiä mielleyhtymiä suojeluskuntiin, kodinturvaan tai ku klux klaniin (joka muuten brändää itseään lauseella "Americas first neighbourhood watch").

Missään nimessä reservipoliisiksi pääseminen ei saa olla kiinni vain omasta halusta, vaan halukkaista on jämerästi raakattava sellainen aines joka ei tehtäviin sovi.
 
Kuinka minä tämän tekisin:

1) Määritellään täydennyspoliisin laillinen asema, valtuudet ja virkavastuu.

2) Määritellään täydennyspoliisin koulutus- ja kelpoisuusvaatimukset. esim varumiespalveluksen aikana suoritettu SPol, tai yhdistelmä MPK:n ja PolAMK:n opintoja PolAMK pitäisi avata yleisölle tietyiltä osin

3) Henkilöt jotka täyttävät koulutus ja kelpoisuusvaatimuket hakevat täydennyspoliisi-reserviin josta alueelliset poliisilaitokset ottavat täydennyspoliiseja rauhan aikana operatiiviseen toimintaan. Esim osalla partioista virkapoliisin työparina on täydennyspoliisi.

Suurempaa tunkua hommaan tuskin tulee.
 
Paljon mielummin näkisin, että poliisin ja pelastuslaitosten päällystö kävisi tutustumassa maakuntakomppanioiden toimintaan. Valmis toimiva yksikkö joka voidaan laittaa vaikka liikennettä ohjaamaan, eristämään alue tai vaikka hakemaan transitilla mummoja turvaan kun se pitkä sähkökatkos vihdoinkin iskee pakkaskeleillä.
Pelastuslaitos käyttää vapaaehtoista reserviä päivittäin muutaman minuutin varoitusajalla. Sielä on valmiita toimivia yksiköitä jotka voidaan laittaa ohjaamaan liikennettä, ja kykenee ne paljon enempäänkin. Kokeneita toimijoita kun ovat. En väitä ettei maakuntakomppanioilta voisi jotain oppia viedä pelastuslaitokselle, mutta on sitä vapaaehtoisten käyttöä harrastettu jo jonkin verran. Jotain jopa osataankin. :) Noin 60% pelastustoimen tehtävistä hoidetaan tässä maassa vapaaehtoisvoimin.
 
Pelastuslaitos käyttää vapaaehtoista reserviä päivittäin muutaman minuutin varoitusajalla. Sielä on valmiita toimivia yksiköitä jotka voidaan laittaa ohjaamaan liikennettä, ja kykenee ne paljon enempäänkin.

En minä noilla reserviyksiköillä tarkoittanut vepareita, vaan niitä reservikomppanioita jotka oli mainittu noissa myrskytuhoista tehdyissä selvityksissä.

En myöskään ymmärrä, miksi esimerkiksi suurten kaupunkien vapaapalokuntia ei määrätty syrjäseuduille avustamaan.
 
Pelastuslaitos käyttää vapaaehtoista reserviä päivittäin muutaman minuutin varoitusajalla. Sielä on valmiita toimivia yksiköitä jotka voidaan laittaa ohjaamaan liikennettä, ja kykenee ne paljon enempäänkin. Kokeneita toimijoita kun ovat. En väitä ettei maakuntakomppanioilta voisi jotain oppia viedä pelastuslaitokselle, mutta on sitä vapaaehtoisten käyttöä harrastettu jo jonkin verran. Jotain jopa osataankin. :) Noin 60% pelastustoimen tehtävistä hoidetaan tässä maassa vapaaehtoisvoimin.

Maakuntakomppanioissa tuntuu olevan jonkin verran vepariväkeä. Sopivat mielestäni hyvin yhteen. Yhteisharjoitteluakin voisi miettiä?
 
Maakuntakomppanioissa tuntuu olevan jonkin verran vepariväkeä. Sopivat mielestäni hyvin yhteen. Yhteisharjoitteluakin voisi miettiä?

Pidän tuota itse asiassa ongelmana.

Ei yhdellä henkilöllä voi olla kahta poikkeusolojen sijoitusta. (Esimerkiksi talvisodan aikana osa vapaapalokunnista ei pystynyt toimimaan, kun miehet oli kutsuttu armeijan rulliin. Tiedetään tapauksia joissa sammutusyksiköt piti sitten miehittää sotapoliiseilla ja huoltojoukkojen sotilailla vapaapalokuntalaisten puutteessa. Suomeksi sanottuna tuollaisessa touhussa ei ollut mitään järkeä.)

Maakuntakomppanioiden toiminnan painopisteen tulisi olla häpeilemättä sotilaallisessa toiminnassa. Enemmänkin on noista komppanioista kuulunut viestiä, että toiminnassa pitäisi olla enemmän sotilaallista harjoittelua ja vähemmän etsintää ja sammutusrastia.

Kyllä maakuntakomppania voi avustaa palokuntaa esimerkiksi alueen eristämisessä ja liikenteenohjauksessa, mutta tuollaisen muita kuin sotilasviranomaisia tukevan toiminnan pitäisi olla sivuosassa.
 
Back
Top