Poliisi haluaa reservipoliisit käyttöön

Torttua tortun päälle. Maakuntajoukoissa on maakuntakomppaniat ja JoTu-SpolKit, joista jälkimmäiseen voisi varmasti luoda jonkin sortin virka-apujoukkueen sitoumuksilla, joka koulutetaan hoitamaan normaaliolojen poikkeustilanteita poliisin apuna. Kutsun riviin tekisi poliisilaitoksen päällikkö.
 
Täh!? Eikö nyt sitten poliisien määrää lisätä, siksi kun 4-olut tuli kauppoihin???!;):eek::)
 
Viimeksi muokattu:
Minä olen viimeksi eilen ostanut 5til-% olutta K-kaupasta, vielä ainakaan ei ole poliisi näkynyt meillä.

PS. @AKE-ukki Oluen veroluokat (I-IV) poistettiin jo 90-luvulla. Nyt verotetan alkoholipitoisuuden mukaan..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
Sijaispoliisi järjestelmä voisi toimia tietyissä tilanteissa. Mutta joukkotapahtuman liikenteen ohjaus ei ole sellainen.
 
Vapepa voi ohjata liikennettä:

Liikenteenohjaaja
Liikenteenohjaaja lähtee liikkeelle viranomaisen pyynnöstä. Pyyntö tulee minulle tai toiselle päivystäjälle. Me tarkistamme mikä on tilanne, paljonko apua tarvitaan, ketkä tiepalvelumiehistämme ovat lähimpänä ja pystyvät lähtemään kohteeseen.

Isommat kiertotiejärjestelyt voivat vaatia jopa 5-7 kaveria paikalle, mutta tien sulkeminen hoituu yleensä yhdelläkin henkilöllä. Tyypillisesti onnettomuuspaikalla liikenteenohjaus kestää 3-5 tuntia. Yleensä pyrimme vaihtamaan vapaaehtoisia muutaman tunnin välein.

Vaativampiin toimeksiantoihin otamme mukaan Allun, autopalvelun katastrofikärryn. Allusta löytyy keiloja, VHF-puhelimia, ensiaputarvikkeita, kantopaarit, pöytä johtotehtäviä varten ja muuta tilanteissa tarvittavaa. Tiepalvelumiehillä on omassa autossaan perustarvikkeet, joten Allua ei normitilanteisiin tarvita mukaan.
 
Tärkeämpää olisi löytää rahoitus 1000 poliisin palkkaamiseen. Mittarilla pollaria/nuppi Suomi on supertehokas: vaikka määrä tuplattais, olisimme vielä alle globaalin keskiarvon.
 
Täh!? Eikö nyt sitten poliisien määrää lisätä, siksi kun 4-olut tuli kauppoihin???!;):eek::)
Viime päivinä on lehdissä nyt näkynyt kahta selvitystä.

1) että poliiseja tarvitaan hurjasti lisää koska kansa menee sekaisin kun kapakat alkavat olla auki koko yön

No tässä on ongelma, että ei kysyntä hirveästi kasva vaikka joku kapakka lisää olisi aikaiseen auki.

2) että poliiseja tarvitaan hirveästi lisää ettei jouduta jengirikollisuuden osalta samaan tilanteeseen kuin Ruotsi

No tässä on ongelma, että ei mainita miksi jengirikollisuus on kasvanut Ruotsissa.

-----------

Sinänsä ei minulla ole mitään sitä vastaan että poliiseja palkataan lisää, mutta se pitäisi perustella esim sillä ettei nykyisiä tehtäviä pystytä hoitamaan, koska rewkijöitä ei ole. Ei erilaisella pelottelulla.
 
Sinänsä ei minulla ole mitään sitä vastaan että poliiseja palkataan lisää, mutta se pitäisi perustella esim sillä ettei nykyisiä tehtäviä pystytä hoitamaan, koska rewkijöitä ei ole. Ei erilaisella pelottelulla.

Mulle on ihan sama millä verukkeella kenttäpoliiseja lisätään, kunhan lisätään.
 
Tervetuloa reservipoliisiksi saamaan laadukasta koulutusta poikkeusolojen tehtäviin!


 
Tuo hallituksen esitys on sellainen dokumentti, joka kannattaa lukea.

Reservipoliisi olisi osa poliisin varautumista ja apuna yllättävissä tilanteissa

http://intermin.fi/artikkeli/-/asse...arautumista-ja-apuna-yllattavissa-tilanteissa

Hallituksen esityksen luonnos!
https://api.hankeikkuna.fi/asiakirj...59c92296762/LAUSUNTOPYYNTO_20180314124051.pdf

Täydennyspoliisia koskevan lainsäädännön kehittäminen
http://intermin.fi/hankkeet/hankesivu?tunnus=SM008:00/2016

Usein kysytyt kysymykset reservipoliisista
http://intermin.fi/poliisiasiat/toimijat-ja-vastuut/usein-kysytyt-kysymykset-reservipoliisista



Näyttää juurikin arvatulta "aktiivireserviläisen" ja täydennyspoliisin yhdistelmältä.
 
Tuleeko valinnan vaikeus, maakki vai ressupoliisi?

No nyt osuit naulan kantaan niin, että kipunat sinkoaa!

Foorumillahan on kaipailtu tälläistä light-maanpuolustusta, missä olisi esimerkiksi lauantaisin iltapäivällä muutama tunti koulutusta. Reservipoliisin osalta varsinkin ylläpitävä koulutus vaikuttaa kevyeltä. Lisäksi reservipoliisiksi halutaan jopa näitä 90-luvulla täydennyspoliiseiksi ilmoittautuneita. Silloin miehillä alaikäraja oli 35 vuotta. Jos siis vuonna 1997 olit 35 vuotias, niin melkoinen sokerisuussasulaaforce on tulossa.

Poliisijohtajien ei kannata myöskään unohtaa patsastelun merkitystä. Ehdottomasti virkapuku kannattaa jakaa reservipoliiseille kotiin säilytettäväksi. Se mahdollistaa ABC piipahdukset ja lapset sekä emäntä voivat myös ihailla perheen omaa poliisia. Voimaantuminen on kova juttu.

Vielä kun saataisiin reservipoliisin lentoyksiköt toimintaan, niin loppuisi se Malmi ulina tästä maailmasta.
 
Lakimuutos mahdollistaisi sen, että reservipoliiseja voitaisiin käyttää poikkeustilojen lisäksi normaalioloissa poliisin apuna. Koulutukseksi on suunniteltu noin kuukauden opintoja.

https://www.satakunnankansa.fi/koti...sseja-mutta-tama-on-tekohengitysta-200846108/

Puhelin heittää asetukset kuinka sattuu.


Näkisin että
Poliisijärjestöt tietysti haluaa ns ihan oikeita poliiseja palkattavaksi koska silloin työpaikkoja olisi tulossa lisää. Media repii aiheesta kaiken irti koska aiheesta on helppo tehdä trollaavia otsikoita jotka tunnetusti "myy"
 
Hallitus suunnittelee reservipoliiseja oikean poliisin tueksi: Pätevöityä voisi vain 16 päivässä, ampuma-asekin saattaa kuulua varustukseen
Näivettymään päässyt täydennyspoliisijärjestelmä halutaan korvata uudella ja entistä ehommalla. Reservipoliisin varusteita olisivat ainakin haalari, suojaliivit, varustevyö, kaasusumutin, patukka, käsiraudat ja ehkä myös ampuma-ase.:facepalm:


Marjukka Liiten HS https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005626101.html
Julkaistu: 2.4. 2:00 , Päivitetty: 2.4. 7:35

RESERVIPOLIISIN tehtäviä, toimivaltuuksia ja voimakeinojen käyttöoikeuksia säätelevän lain luonnos on parhaillaan lausuntokierroksella, joka päättyy vapun jälkeen 4. toukokuuta.

HS tutustui pykäläesityksiin ja niiden perusteluihin.

Päällimmäinen havainto on, että reservipoliisilla olisi varsin laajat toimivaltuudet, mutta peruskoulutukseksi riittäisi kahdeksan viikonlopun eli yhteensä 16 päivän pituiset lähiopinnot, joita tosin täydennettäisiin vuosittain.

Ammattipoliisiksi opiskelu kestää nykyisin noin kolme vuotta ja tapahtuu sisäministeriön alaisessa Poliisiammattikorkeakoulussa. Vuonna 2014 poliisien koulutus piteni puolella vuodella ja se nostettiin korkeakoulutasoiseksi. Vuosi koulutuksesta on käytännön harjoittelua.

Ongelmana on viime vuosina ollut saada tarpeeksi tasokkaita hakijoita, joten paikkoja on jäänyt myös täyttämättä.

OIKEAN poliisin avuksi ja tueksi tarkoitetut reservipoliisit korvaisivat nykyiset täydennyspoliisit. He eivät ole päässeet tai joutuneet kertaakaan käytännön töihin, vaikka järjestelmä luotiin jo yli 20 vuotta sitten poikkeusoloja ja puolustustilaa varten.

Yhtenä näivettymisen syynä pidetäänkin sitä, että täydennyspoliisin käyttö rajattiin liian tarkoin vain puolustuslain tai valmiuslain tarkoittamiin poikkeusoloihin.

RESERVIPOLIISIT voitaisiin sen sijaan ottaa käyttöön myös ”normaaliolojen häiriötilanteissa”. Poliisin reservin tarvetta perustellaankin äkillisillä turvallisuusuhilla, joita on yhä vaikeampaa ennakoida. Tavoitteena on vapauttaa varsinaiset poliisit ydintehtäviin.

Uhkaluettelossa mainitaan muiden muassa terrori-iskut, kyber- ja hybridiuhat, laaja maahantulo, ydinvoimalaan kohdistunut rikos, kemiallisten tai biologisten aineiden rikollisen levityksen seuraukset ja suuronnettomuudet.

RESERVIPOLIISIHENKILÖSTÖN käyttöönotosta päättäisi aina valtioneuvosto. Sen jälkeen reservipoliisi nimitettäisiin virkasuhteeseen, jolloin hänelle maksettaisiin myös palkkaa.

Reservipoliisin varusteista on luvassa oma asetuksensa, mutta jo lakiluonnoksessa niihin luetaan muiden muassa haalari, suojaliivit, varustevyö, kaasusumutin, patukka, käsiraudat ja ehkä myös ampuma-ase.

TOIMIVALTUUDET reservipoliisilla riippuisivat osin tilanteesta, mutta hän voisi esimerkiksi yleisötilaisuudessa ottaa kiinni ihmisiä heidän itsensä suojaamiseksi tai rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Hänellä olisi myös oikeus päästä koti- tai julkisrauhan suojaamaan tilaan, mikäli vaara uhkaisi.

Reservipoliisi voisi myös pysäyttää kulkuneuvon ja rajoittaa henkilön liikkumavapautta esimerkiksi käsiraudoin. Voimakeinojen, jopa ampuma-aseen, käyttökin olisi mahdollista, mutta edellyttäisi siihen saatua koulutusta.

MAHDOLLINEN tehtäväkenttä olisi laaja ja vaativakin. Luonnoksessa korostetaan, että reservipoliisi toimisi aina ”poliisimiehen välittömässä ohjauksessa”.

Toisaalla todetaan, ettei kuitenkaan olisi välttämätöntä, että ”poliisimies olisi kaikissa tapauksissa fyysisesti läsnä”. Käytännössä reservipoliisi voisikin ilmeisesti toimia pitkälti yksinkin.

VARAPOLIISIN tulisi olla Suomen kansalainen, ja hänen tulisi osata joko suomea tai ruotsia. Myös turvallisuusselvitys tehtäisiin. Tärkeänä pidetään motivaatiota ja sitoutumista.

Reservipoliisiksi voitaisiin värvätä myös jo jonkin alan osaajia. Katse kääntyy etenkin Puolustusvoimiin, jonka reservissä on esityksen mukaan koulutustaustaltaan ja iältään tuhansia reservipoliisiksi sopivia henkilöitä, kuten sotilaspoliisikoulutuksen saaneet.

Viime vuonna Poliisihallitus ja Puolustusvoimat solmivat jo reservipoliisisopimuksen.

UUDEN järjestelmän kertakustannuksiksi on arvioitu 5,2 miljoonaa euroa. Vuosittainen ylläpito maksaisi noin 500 000 euroa.

Kaikkiaan näitä nopean toiminnan reservipoliiseja olisi noin 2 000:n hengen joukko.

”Reservipoliisijärjestelmä on kustannustehokas lisä poliisin toimintakykyyn normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Samaan aikaan on selvää, ettei se korvaa poliiseja, joiden määrää ja resursseja on tarpeen ylläpitää jatkossakin”, sanoi sisäministeri Kai Mykkänen (kok) tiedotteessa 15. maaliskuuta, kun lakiluonnos oli lähtenyt lausunnoille.

Todennäköisesti järjestelmä astuisi voimaan aikaisintaan ensi vuonna.

KEVÄÄN kehysriihen lähestyessä Mykkänen lupasi 29. maaliskuuta Keskisuomalaisen haastattelussa, että hän hakee poliisitoiminnalle muutaman kymmenen miljoonan euron lisäystä. Myös vuosi sitten hallitus osoitti puoliväliriihessään poliisille yli 30 miljoonan lisärahoitusta lähivuosille.

Mykkäsen mukaan uudella lisärahalla voitaisiin varmistaa noin 7 200 poliisin taso ensi vuodeksi, kun nyt heitä on noin 7 150.

SUOMEN poliisijärjestöjen liitto SPJL on vaatinut poliisimäärän nostoa ainakin 700:lla, koska uusi alkoholilaki, järjestäytyneen rikollisuuden torjunta ja jengiytyminen lisäävät töitä.

Reservipoliisien tuloon poliisien järjestö on suhtautunut pitkin matkaa kriittisesti, joskin oli mukana myös työryhmässä.

SPJL:n järjestöpäällikkö Mika Nygård sanoi 29. maaliskuuta Aamulehdessä, että poliisille tarvitaan lisäresursseja, mutta reservipoliisi olisi lähinnä tekohengittämistä. Esimerkiksi Ruotsissa vastaavasta on Nygårdin mukaan luovuttu ja palkattu lisää ammattipoliiseja.
Fakta
Täydennyspoliiseja alettiin värvätä vuonna 1998

Ajatus poliisin reservistä ei ole uusi, vaan jo 1970-luvulla se oli poliisin valmiussuunnitelmissa.

Sisäministeriön työryhmä esitti 1990-luvun puolivälissä, että poliisille perustettaisiin 3 000 hengen reservijoukko, joka otettaisiin riviin poikkeuksellisissa oloissa.

Tuolloin tarkoituksena oli, että poliiseja olisi esimerkiksi ydinonnettomuuden tai pakolaistulvan varalta noin kolmannes lisää. Ensisijaisesti reserviä oli määrä käyttää liikenteen ohjauksessa, alueiden vartioinnissa tai kiinniotettujen kuljetuksissa.

Täydennyspoliiseja alettiin värvätä ja kouluttaa vuonna 1998, mutta tositoimiin heitä ei ole kutsuttu kertaakaan.

Täydennyspoliisijärjestelmän tilaa on selvitetty 2000-luvulla useasti. Esimerkiksi helmikuussa 2015 työryhmä katsoi, että järjestelmä olisi säilytettävä ja sitä olisi parannettava.

Lakiluonnos uudesta reservipoliisista lähti lausuntokierrokselle 14. maaliskuuta 2018. Poikkeusolojen lisäksi reservipoliisia voitaisiin käyttää normaaliolojen häiriötilanteissa.
 
Tuskin niitä mutkia jaetaan muuten kuin äärimmäisessä hädässä ja oikean poliisin välittömässä valvonassa.
 
Vähän sekoittava suunnitelma. Yhtä hyvin poliisi voisi pyytää armeijalta virka-apua ja tilanne olisi aivan sama kuin näillä reservipoliiseilla. Vai onko niin, että reservipoliiseja tarvitaan koska virka-avuksi ei haluta antaa parhaiten taistelukykyisiä valmiusjoukkoja. Toisin sanoen puolustusvoimat antaisi poliisille sitä varten osoitettuja reservipoliiseja ja pidättää itsellään nopean toiminnan valmiuden jos seuraava vaihe edellyttäisi operatiivista toimintaa.

Vaikka näin ajatellen tuo kulostaa järkevältä niin ensimmäiseksi poliisi kuitenkin tarvitsee reilusti lisää kenttätyöntekijöitä ja sen lisäksi organisaatiossa on edelleen päällystöä mistä hieman vähentää. Lisäksi poliisi tarvitsee lisää rikoksen torjuntaan ja tutkintaan sekä lisää koulutettuja henkilöitä vaativien tilanteiden (vati) ryhmiin. Nämä kun yhdistää supon laajempiin tiedusteluvalmiuksiin ja poliisi/raja/tulli -yhteistyöhön niin reservipoliisien käyttötarve vähenee huomattavasti.

Reservipoliisien käyttötarve voidaan korvata siirtymällä suoraan matalampaan kynnykseen tehdä siihen soveltuvien reserviläisten erityisryhmien kertausharjoitus/liikekannallepano jota voitaisiin vuosittain harjoitella ja hioa. Nythän tähän on lain puitteissa mahdollisuus ja osa reserviin siirtyvistä jopa ilmoittautuu valmiuteen.

Lisäksi tästä irrallaan voisi miettiä mitä tehdä poliiseilla joilla kunto on rapistunut ja kilot lisääntyneet ikävuosien myötä eikä heistä ole enää kenttätyöhön. Palomies on työkyvytön jos kunto rapistuu tai ikä vie toimintakykyä. Poliiseja sen sijaan kertyy ns sisätöihin ja varmasti tehtäviä heillekin riittää mutta se kuitenkin rajoittaa kykyä toimia. Työkyvyn ylläpito ei ole ollenkaan vähäinen ongelma eikä siihen silti juurikaan poliisissa panosteta.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top