Poliisi haluaa reservipoliisit käyttöön

-Mikäli muutoksia ei tuohon tule niin aika flopilta alkaa kuulostamaan tavoitteisiin nähden.

"Lakivalmistelun yhteydessä on puhuttu tuhannen reservipoliisin joukosta. Valmisteluvaiheessa poliisijohto esitti omana toivelukunaan 3000. Ismo Nöjdin mukaan lopullinen luku voi olla mitä tahansa siltä väliltä."”Minusta tuntuu, että tuhat on ollut pelkkä työluku, jonka avulla kulujen laskeminen on ollut helppoa. Lakihan ei ota kantaa reservipoliisien määrään.”
Sisäministeriö on arvioinut, että järjestelmän alkuinvestointi olisi noin kaksi miljoonaa euroa. Ylläpitokustannukset olisivat 250 000 euroa vuodessa. Sadan reservipoliisin pitäminen valmiudessa maksaisi vuositasolla viisi miljoonaa. "

-Ei voi millään olla hintalaatu suhteeltaan hyvä.

"Lain valmistelussa esitettiin, että reservipoliisin peruskurssi olisi 8 x 2 päivää. Sen päälle tulisi vuodessa kahdeksan tuntia täydennyskoulutusta. Nöjdin mielestä se on liian vähän tehtävän vaativuus huomioiden.”Päivän täydennyskoulutuksella ei ylläpidetä mitään taitoja”, Nöjd kritisoi. "

-8x2 päivää kestävä peruskoulutus. Arvailisin koulutuksen pitävän sisällään viikko lakia ja toinen viikko käytännön harjoitteita. Voipi olla riittävä rauhanajan tehtäviin mutta päivä vuodessa kertausta ei riitä mihenkään.

"Kohderyhmään kuuluvia henkilöitä löytyy Reserviläisliitosta, jonka 37 000 jäsenen joukossa on 400 yli 35-vuotiasta sotilaspoliisikoulutuksen saanutta henkilöä. Reserviläisliitto oli mukana myös uuden lain valmistelussa "

-400 kuulostaa hyvin pieneltä luvulta 37000 sta ja tarvittavaan n. 1-3 tuhanteen
 
"Maakuntajoukko ei ole tälläinen joukko poliisin näkökulmasta. Tällä ei ole mitään tekemistä maakuntajoukkojen hyvyyden, tai huonouden kanssa.
Lisäksi uskoisin, että poliisi haluaa itse päättää mitä joukoille koulutetaan ja miten määritellään valmis ja kelpoinen yksilö, sekä joukko.[/QUOTE]" @kimmo.j

Edellä mainitun lisäksi kiinnittäisin huomiota että uuteen respol järjestelmään rekryttäisiin yli35v spol koulutuksen saaneet,eli käytännössä sodanajan sijoitus on mennyt umpeen iän puolesta. Eli Poliisi ja pv ovat yhdessä todenneet että varusmiespalvelus pitää olla spollen puolelta ja heillä ei ole sodanajansijoitusta. Näin ollen Maakin spollet ei myöskään voi olla kyseessä koska lähtökohtaisesti Maak on sodanajansijoitus. Poliisi vaatii että sama porukka on hommissa oli sitten rauhanajan tehtävät taikka sodanajan tehtävät.
 
"Kohderyhmään kuuluvia henkilöitä löytyy Reserviläisliitosta, jonka 37 000 jäsenen joukossa on 400 yli 35-vuotiasta sotilaspoliisikoulutuksen saanutta henkilöä. Reserviläisliitto oli mukana myös uuden lain valmistelussa "

-400 kuulostaa hyvin pieneltä luvulta 37000 sta ja tarvittavaan n. 1-3 tuhanteen

37.000 jäsentä kuulostaa tosi pieneltä reserviläisten lukumäärään verrattuna. Kun vielä muistaa kuinka vähän ressutouhuissa on miehistöä, niin 400 henkilöä on varmasti mittaluokaltaan oikeassa.
 
Poliisi vaatii että sama porukka on hommissa oli sitten rauhanajan tehtävät taikka sodanajan tehtävät.

PaikP/SpolK/VAJ täyttäisi ehdon oikein hyvin. Tuosta saisi puolet väestä. Toisen puolen voi poliisi itse naarata. Miksi hallinnon yhteistyö ei voi tässä toimia, puolustus- ja sisäministeriön välillä?
 
PaikP/SpolK/VAJ täyttäisi ehdon oikein hyvin. Tuosta saisi puolet väestä. Toisen puolen voi poliisi itse naarata. Miksi hallinnon yhteistyö ei voi tässä toimia, puolustus- ja sisäministeriön välillä?

Mikä hallinnon yhteistyö kun käsittääkseni ressut ovat vapaaehtoisia puolin ja toisin. Ei toimi niin, että hallinnollisella määräyksellä siirretään toisiin joukkoihin. Miten siinä käy ressujen ylennystenkään?
 
PaikP/SpolK/VAJ täyttäisi ehdon oikein hyvin. Tuosta saisi puolet väestä. Toisen puolen voi poliisi itse naarata. Miksi hallinnon yhteistyö ei voi tässä toimia, puolustus- ja sisäministeriön välillä?

Eikös PaikP/SpolK/VAJ ole sodanajan sijoituksia? Ketä niiden tilalle jos he toimii respoliisina? Sitten pitäisi olla vielä vapaaehtoisia ja motivoituneita kouluttautumaan uuteen hommaan.
 
37.000 jäsentä kuulostaa tosi pieneltä reserviläisten lukumäärään verrattuna. Kun vielä muistaa kuinka vähän ressutouhuissa on miehistöä, niin 400 henkilöä on varmasti mittaluokaltaan oikeassa.

Luulis että voisi ottaa ikääntyneitä aliupseereita myös, Se on sitten eriasia kuinka paljon se muuttaa lukua. No mielestäni toi luku on ihan hyvin tosin se ei tarkoita mitään muuta kuin että liiton maksu on suoritettu. Mikäli reserviläisiä olisi yhteensä noin 660 tuhatta niin se pyörisi yli 5 prosentin luokassa ja olisi ihan hyvin vapaaehtoistoimminnasta.
 
PV on puolustusministeriön alaisia ja RVL ja sitten mahdolliset reservipoliisit sisäministeriön.

Tulee vähemmän viivettä, jos ovat sisäministeriön alla.
 
Eikös PaikP/SpolK/VAJ ole sodanajan sijoituksia? Ketä niiden tilalle jos he toimii respoliisina? Sitten pitäisi olla vielä vapaaehtoisia ja motivoituneita kouluttautumaan uuteen hommaan.

Lähden siitä ajatuksesta, että maailmanpalon lähestyessä SpolK antaisi panoksensa virka-avun kautta. Rauhan aikana respo, poikkeusoloissa Spollena.
 
Lähden siitä ajatuksesta, että maailmanpalon lähestyessä SpolK antaisi panoksensa virka-avun kautta. Rauhan aikana respo, poikkeusoloissa Spollena.

Tuo tuskin poliisille kelpaa, kun respo toiminnan idea on juuri tuottaa reserviä poikkeusoloihin.
 
Lähden siitä ajatuksesta, että maailmanpalon lähestyessä SpolK antaisi panoksensa virka-avun kautta. Rauhan aikana respo, poikkeusoloissa Spollena.

Tällöin poliisin antama räätälöity koulutus puuttuisi poikkeusoloissa.
 
Tällöin poliisin antama räätälöity koulutus puuttuisi poikkeusoloissa.

Ei tuota ole kukaan kieltämässä. Se olisi lisänä, osa koulutusta. 1 VEH viikonloppu vuodessa, aiheena "virka-apu poliisitehtävissä".
 
Tuo tuskin poliisille kelpaa, kun respo toiminnan idea on juuri tuottaa reserviä poikkeusoloihin.

Poliisi saa olla idiootti. Respoja tarvitaan rauhan aikana, ei sodan. Ja mieluummin edes 100 virkaa lisää kuin 1000 respoa.
 
Ei tuota ole kukaan kieltämässä. Se olisi lisänä, osa koulutusta. 1 VEH viikonloppu vuodessa, aiheena "virka-apu poliisitehtävissä".

Mikäli poliisi vaatii tuota 8x2 päivän peruskoulutusta niin sitä tuskin voi lyhentää vk lopun mittaiseksi.
Sodan ja pelkästään poikkeusolojen aikana poliisi tekee virka-apupyynnön eli ns normi spolleja käytetään myös.
Sisäministeriönalaisena ja Poliisin koulutuksen saaneena reagointi nopeus ja oikeudet ovat paremmat kuin pv: n virka-apuressuilla.
Rauhanajan ja poikkeusolojen välillä voi olla hyvinkin pieni aika.
MIkäli tavoite luku lähestyy 3000 ja se otettaisiin sijoitetuista spolleista olisi se iso määrä jostain muualta pois.( Onko muuten tietoa kuinka paljon spolleja koulutetaan vuositasolla?) Näin ollen on hyvä käyttää alustavasti sijoittamattomia spolleja. Mikäli Spol koulutus ei välttämättä ole täysin kiveenhakattu vaatimus niin se kertoo että mistään kovinkaan erikoisesta sodanajan tehtävästä ei ole kyse.
Alkuinvestointien jälkeen ylläpitokustannukset ( 250t/v) kertovat että ei ole millään tavalla realistista verrata 100 poliisin virkaa 1000 respol.
 
Tämäkin voisi sopia sisäisen turvallisuuden alle?
 
En nyt muista olikos tämä Ruotsin poliisin malli tällä jo? "Polisens volontärer" - näin tällaisia Arlandan lentokentällä just viikolla.
Jonkinlainen ruotsalainen versio siitä kuinka vapaaehtoiset lisäävät poliisin resurssia olemalla mukana valvontatoimessa. Ei nyt ehkä ihan "reservipoliisi" mutta ainakin resurssi-poliisi.
https://polisen.se/om-polisen/bli-volontar/

1549555591128.png
 
Katso liite: 27479

Hyvältä vaikuttaa. Ei varusteita, eikä myöskään valtuuksia. Tehtävänä ilmoittaa poliisille jos jotain tapahtuu, lehtisten jakaminen ja ihmisten ohjaaminen yleisötapahtumissa.
 
Toihan on vähän tyyliin jenkkien nää korttelipartiot.
 
Back
Top