Poliisi kuoli ja toinen haavoittui vakavasti Vihdissä, ampuja löytyi myöhemmin kuolleena

Kotimaa 22.6.2016 13:31
KRP: Menehtynyt poliisi yritti auttaa kollegaansa - ampuja tulitti selkään
Esitutkinta viimeviikkoisen Vihdin ampumistapauksen tutkinnassa on edennyt, tiedotti Keskusrikospoliisi keskiviikkona iltapäivällä.

Paikalla olleita poliisimiehiä on kuultu ja oikeuslääketieteelliset tutkimukset ovat tuoneet lisätietoa tapahtuneesta. Tapahtumapaikalla suoritetaan edelleen teknisiä tutkimuksia.

Ampuminen Vihdissä alkoi viime perjantaina noin kello 23.30, kun neljä poliisimiestä avasi ulko-oven asunnosta, jossa epäiltiin olevan aseistautuneen miehen.

Alue oli ollut eristettynä pari tuntia, ja poliisi oli yrittänyt saada yhteyden asunnon sisällä olleeseen mieheen sekä hänen vaimoonsa. Mies alkoi ampua asunnosta ulko-ovella olevia poliisimiehiä kohti rynnäkkökiväärillä.

Poliisi vastasi tuleen ampuen useita laukauksia. Tutkinnassa on selvinnyt, että yksi poliisin ampumista luodeista osui mieheen, joka loukkaantui tilanteessa, mutta hän ei menettänyt toimintakykyään.

Yksi poliisimiehistä haavoittui heti ovea avattaessa epäillyn ampumasta rynnäkkökiväärin luodista ja siirtyi suojaan asunnon piha-alueelta.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Tomi Keskinen lähti vetäytymään tilanteesta auttaakseen vakavan vamman saanutta poliisimiestä.

Tässä vetäytymistilanteessa mies ampui Keskistä selkään noin parinkymmenen metrin etäisyydeltä. Keskinen menehtyi heti keskivartaloon osuneesta luodista.

Kello puoli kahden aikaan yöllä poliisi löysi epäillyn ampujan kiinteistön pihalta. Hän oli siirtynyt asunnosta pihalle ja surmannut itsensä rynnäkkökiväärillä.

Koska poliisi on käyttänyt asetta epäiltyä kohtaan vastatessaan tulitukseen, on asiasta tehty ilmoitus Valtakunnansyyttäjänvirastoon.

Kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf on perehtynyt tapaukseen ja päätynyt siihen, että tässä vaiheessa käytettävissä olevan tiedon perusteella ei ole syytä epäillä kenenkään poliisimiehen syyllistyneen rikokseen.



http://www.karjalainen.fi/uutiset/u...tti-auttaa-kollegaansa-ampuja-tulitti-selkaan
Vai että sillä tavalla. Oletin että Poliiseja ammuttiin heti ovelle...
Herää kysymys, mitä vit... muut teki? Kukaan suojannu omaa toimintaa yms? Selässä ei IV levyjä? Vai menikö luoti jossain sopivassa kulmassa esim kyljestä sisään...
 
Vai että sillä tavalla. Oletin että Poliiseja ammuttiin heti ovelle...
Herää kysymys, mitä vit... muut teki? Kukaan suojannu omaa toimintaa yms? Selässä ei IV levyjä? Vai menikö luoti jossain sopivassa kulmassa esim kyljestä sisään...

Kyllä siellä ilmeisesti joku oli suojaamassa, nythän tänään tuli ilmi että ko. tulenvaihdossa myös Nyforsiin oli osunut, mutta osuma "ei tehnyt toimintakyvyttömäksi" (kehno osuma? kimmoke? pistooli aseena?)

Mutta, sehän jo tunnustettiin aiemmin poliisin taholta että rynkky kohdehenkilöllä oli yllätys, ja jos tätä olisi pidetty mahdollisena olisi sisään menty toisella menetelmällä.

Huonoa tiedustelua siis, ilmeisesti kiireestä johtuen - Nyforshan oli avoimesti kehuskellut kylillä että hänellä on rynkky ja väittämänsä mukaan tuhansia patruunoita.
 
Kyllä siellä ilmeisesti joku oli suojaamassa, nythän tänään tuli ilmi että ko. tulenvaihdossa myös Nyforsiin oli osunut, mutta osuma "ei tehnyt toimintakyvyttömäksi" (kehno osuma? kimmoke? pistooli aseena?)

Mutta, sehän jo tunnustettiin aiemmin poliisin taholta että rynkky kohdehenkilöllä oli yllätys, ja jos tätä olisi pidetty mahdollisena olisi sisään menty toisella menetelmällä.

Huonoa tiedustelua siis, ilmeisesti kiireestä johtuen - Nyforshan oli avoimesti kehuskellut kylillä että hänellä on rynkky ja väittämänsä mukaan tuhansia patruunoita.

Suorastaan uskomattoman paskaa tiedustelua jne. näin maallikon silmin. Nyt meni yksi henki. Tuntuu että poliisin toiminnassa kusi aika moni asia. Mutta se siitä, mulla ei ole palleja alkaa syvällisemmin arvostelemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Huonoa tiedustelua siis, ilmeisesti kiireestä johtuen - Nyforshan oli avoimesti kehuskellut kylillä että hänellä on rynkky ja väittämänsä mukaan tuhansia patruunoita.

Minä kyllä naapurina potisin nyt todella huonoa omaatuntoa ja odottaisin jopa jonkinasteista sanktiota siitä, jos minulla olisi ollut moinen tieto hallussani mutta en olisi sitä poliiseille ilmoittanut.

Jos kaveri on tunnettu kuumakalle ja tuollaisia puhelee niin vähäisemmistäkin syistä on nimettömiä ilmiantoja tehty. Epäillyt ikkunanlautakasvattelutkin muistetaan tiedottaa eteenpäin, miksi ei siis "avointa tunnustusta hallussa olevasta rynnäkkökivääristä"?
 
Mieleen tulee kyllä yksi syy miksei ole ilmoitettu; ehkä on pelätty että Nyfors saa tietää kuka on ilmoittanut ja koska ilmeisesti miestä on pelätty niin se on ehkä estänyt.
 
... nythän tänään tuli ilmi että ko. tulenvaihdossa myös Nyforsiin oli osunut, mutta osuma "ei tehnyt toimintakyvyttömäksi"
Miksi kukaan todistaja ei ole sitten kuullut sitä viimeistä, eli itsemurhalaukausta? Vai olisiko kuitenkin käynyt niin että, Nyyforssi olisikin ollut toimintakyvytön ja ...
 
Miksi kukaan todistaja ei ole sitten kuullut sitä viimeistä, eli itsemurhalaukausta? Vai olisiko kuitenkin käynyt niin että, Nyyforssi olisikin ollut toimintakyvytön ja ...
- Entä jos kuulikin, mutta ei kauempaa tunnistanut laukaukseksi?
- Tuli niin nopeasti perässä, ettei tajuttu et se ei ollut osa edeltävää tulitaistelua?
- Tai jos se tunki piipun niin syvälle ruumiinaukkoon, et kehonosa toimi hyvänä äänenvaimentimena?

Tieto tästä annetaan kun annetaan jos annetaan.
 
Mutta olihan poliisilla tiedossa että siellä on kivääri kun kerta olivat sitä usein etsineet ja oletus oli että kohdehenkilö on aseistettu.

En usko että on tehnyt heti tulitaistelun yhteydessä itsemurhan. Kyllä siitä melkoinen pamaus varmasti kuuluu jos suuhun laittaa ja perän maahan. Ps. Muistakaa että piippu on myös saatanan kuuma heti ammunnan jälkeen
 
Tapahtumasta on alkanut tihkua tarkempaa tietoa ja aika pahalta näyttää. Noin taisteluteknisesti tarkastellen, lähitaistelusta ei ketään lähdetä auttamaan, ei vaikka olisi ammuttu omaa äitiä.
Voi hyvinkin olla, että ei selkäytimeen asti hiottu toimintamalli on yksinkertaisesti murtunut, kun kohdehenkilö on käynyt hyökkäykseen. Tilanteen yllättävyyttä ja pelottavuutta on saattanut lisätä sekin, että kohdehenkilö ei ole reagoinut tulitukseen sillä tavalla, kuin tulen avannut poliisi on toivonut.

Lähiaikojen tapahtumista nousee mieleen Oulun kirvesmurhaaja, joka ei kuvia kumarrellut ja kävi kylmin asein tuliaseita vastaan kuin zulusoturi. Siinäkin poliisin pelasti uusi titaniumkypärä, eikä mikään taito tai osaaminen. Lähtö olisi ollut ainakin lähellä, jos halkaisukirveen isku olisi osunut M91 mallin kypärään.

Joensuussa ihmeteltiin muutama viikko sitten sitä, että poliisin kimppuun uskallettiin hyökätä avoimesti.

Tässä nousee armotta mieleen Baikalin vuosien takaiset kommentit siitä, että poliisi on mitoittanut kykynsä ja taktiikkansa kyläjuoppo + haulikko tasolle. Silloin reipas valkovenäläinen nuorimies piti poliisin vati joukkoja pilkkanaan, ilmeisesti hyvän pohjakunnon ja sikäläisestä varumiskoulutuksesta käteen jääneellä osaamisella.

Jokainen joka on avoimin silmin tarkkaillut yhteiskuntaa ymmärtää, että legitimiteetin kanssa on yhä kasvavia ongelmia. Yksi oireista on vähentynyt kunnioitus virkavaltaa kohtaan. Sininen kurapuku ei ole enää takavuosien tapaan God mode joka pelastaa kantajansa kaikesta ja kaikelta.
 
Viimeksi muokattu:
Suorastaan uskomattoman paskaa tiedustelua jne. näin maallikon silmin. Nyt meni yksi henki. Tuntuu että poliisin toiminnassa kusi aika moni asia. Mutta se siitä, mulla ei ole palleja alkaa syvällisemmin arvostelemaan.
Kerrotko miten tiedustelu olisi pitänyt tehdä?

En kiellä etteikö poliisi olisi voinut tehdä toisin, mutta ehkei kannata noitua kun faktat ovat vielä tuntemattomia.
Kentällä päätöksiä tehdään usein vajailla tiedoilla ja niille se ei sovi, on paikka sohvalla. Ei kukaan ole väittänyt, ettei poliisin työ olisi vaaratonta. Epäilen, etteivät tilanteessa olleet poliisimiehet olisi menneet jos olisivat kokeneet tilanteen liian uhkaavaksi.
 
Aika moni odottaa ilmeisesti tästä selvempää tietoa siltä osin, että oliko poliiseilla selvästi tiedossa että henkilöllä on ase, vai eikö sellaista tietoa ollutkaan. Tätähän nyt hieman jaaritellaan vielä.
Jos asetieto oli, eikä toiminnassa ollut Karhu-ryhmä, niin siitä voi johtaa jotain ajatuksia esim oliko mitoitus oikein vai ei. Jos asetietoa taasen ei todella ollukaan, niin kyllähän siinä varmasti yllättyy.
Tuo ensimmäinen kohta tulee pyörimään keskusteluissa pitkään, jos näin oli.
 
Kyllähän niillä asetieto oli. Koska hälytys tuli kun naapurin traktoria on ammuttu. Mutta RK oli yllätys. Varmaan luulivat, että kyseessä joku pulttilukko yms ase.
Eikä sitä Karhua aina tarvita. Kyllä paikallisen Vati-porukan pitäisi osata hoitaa tollaset keikat.
Kuten Ingsoc totesi. Siihen saakka toiminta meni ihan normaalisti, kunnes perääntymisvaiheessa meni jotain pieleen. Luulivatko, ettei ampuja lähde perään? Unohtuiko omantoiminan suojaus? Eivät vaan nähneet ampujan tulevan perästä sateen ja pimeyden takia?
 
Viimeksi muokattu:
Tässä nousee armotta mieleen Baikalin vuosien takaiset kommentit siitä, että poliisi on mitoittanut kykynsä ja taktiikkaansa kyläjuoppo + haulikko tasolle. Silloin reipas valkovenäläinen nuorimies piti poliisin vati joukkoja pilkkanaan, ilmeisesti hyvän pohjakunnon ja sikäläisestä varumiskoulutuksesta käteen jääneellä osaamisella

Kappas, onhan täällä joku sentään läksynsä lukenut. :rolleyes: Mutta en halua tässä topikissa vatvoa näitä, haluan kunnioittaa vainajaa, joka on nimetty ja tiedossa ja joutui hetkeksi ylivoimaisen hyökkäyksen kohteeksi.
 
Kerrotko miten tiedustelu olisi pitänyt tehdä?

En kiellä etteikö poliisi olisi voinut tehdä toisin, mutta ehkei kannata noitua kun faktat ovat vielä tuntemattomia.
Kentällä päätöksiä tehdään usein vajailla tiedoilla ja niille se ei sovi, on paikka sohvalla. Ei kukaan ole väittänyt, ettei poliisin työ olisi vaaratonta. Epäilen, etteivät tilanteessa olleet poliisimiehet olisi menneet jos olisivat kokeneet tilanteen liian uhkaavaksi.

Maalla on suurin viisaus, kun merellä on myrsky.
 
Eräs ko. rynkyn toissijaisista liipasimenvetäjistä, sillä heitä oli kertynyt useita vuosien varrella, oli (tietämättään) ulosottomies, joka välinpitämättömyydessään tai epäilyissään vei kaiken ja heti ampujan (vaimolleen antamista) arpavoitoista, lähellä pankin sulkemisaikaa, sen sijaan että olisi vienyt esim. vain puolet siitä ja yhteisesti sovitun maksusuunnitelman kera. Uo-miehen huoli oli tosin saattanut olla, että rahat katoaisivat pian, joten ne olisi vietävä vaivihkaa ja nopeasti. Liekö hänkään aavistanut millaiselta ruutitynnyriltä oli varastamassa. Käytän sanaa 'varastaa', sillä siten ampuja oli asian tulkinnut. Omasta mielestäänhän uo-mies kai teki vain työtään.

Vaikka ampuja olisi kertonutkin joillekin, että hänellä on jemmassa rynkky, olettamus on saattanut olla kuuntelijalla, että hänellä on "vain" esim. puoliautomaatti ressukivääri, eikä niinkään PV:ltä varastettu tai muita kanavia pitkin hankittu täysautomaatti.

Suurin vääryys tässä on silti, että mies ei päässyt ampumaan yhtään vihaamaansa viranomaista, vaan joutui nurkkaan ahdistettuna kohdistamaan kiehuntansa viattomiin poliiseihin. Ehkäpä voimme pohtia, hiljaa tai ääneen, keiden nimeltämainittavien viranomaisten tai poliitikkojen olisi kuulunut haavoittua tai kuolla ampujan luodeista.

Voimme kai oppia tästä miten salakavala, ovela ja häikäilemätön viranomainen voi olla jahdatessaan velallisiaan. Minua karmi jo vuosia sitten miten taloutta ja rahankäyttöä digitalisoidaan. Minua ei karminut paitsi valtionkoneiston kyky viedä rahaa yksittäisiltä ihmisiltä, mutta ennustin myös sen tunnekuohun, minkä joku äkkipikainen ja vainoharhaton tavantallaaja joutuu kokemaan kun hänelle valkenee millaisessa valvontakoneistossa hän elää ja on elänyt kaiken ajan. Vihollinen on siten aineeton mutta kaikkialla. Voimme kai kaikki ottaa opiksi, että pankkeihin ei voi luottaa jos rehellisesti hankitun omaisuutensa haluaa säilyttää. Voimme oppia, miten yhtäkkisesti hankittu omaisuus on muunnettava tai piilotettava, jos sen haluaa säilyttää pitkäkestoisesti, eikä jättää sitä pankin armoille. Pankki ei paitsi tee vain yhteistyötä viranomaisten kanssa vaan myös kyllä voitelee viranomaisen pesäpallomailan vaseliinilla, raottaa pienasiakkaan kankkuja ja antaa viranomaisen tehdä hänelle mitä haluaa, huolimatta siitä onko se oikein tai väärin.

Minusta yksi Suomen suurimmista saavutuksista on se, että tälläisiä ampumatapauksia on tapahtunut vain muutamia, eikä kymmeniä tai satoja. Minulla on jopa vaikeuksia ymmärtää miksi näitä tapahtuu näin harvoin. Vai onko tutkittava väittämä sittenkin se, että ampumisia tapahtuukin ennakoitu ja luonnollinen määrä?
 
Back
Top