Poliisit

Mikä tuossa videossa niinkuin eniten otti päähän, se että poliisi on mukana pridessa vai että poliisi käyttäytyy pridessa kuten pitää eli bailaa?
Ruotsalaiset eivät ole samanlaisiä mörököllejä kuin suomalaiset. Onneksi.
Ja onhan niillä tämmöinenkin konstaapeli:
680.jpg
 
Virkatehtävissä pitäisi esiintyä neutraalisti. Ottamatta kantaa mielenilmaukseen. Ei pysty havaitsemaan kaikkea tarpeellisesta samalla kun tanssahtelee. Jättää samalla parinsa yksin.

Mikäli ei ole työtehtävänä olla mukana niin silloin ei olla siellä työvaatteissa.
 
Kyseessä on todennäköisesti Ruotsin Homopoliisien yhdistys. Se on esiintynyt homoparaateissa muistaakseni kymmenisen vuotta, tosin virka-asun käyttö on suomalaisesta näkökulmasta erikoista. Henkilöt ovat vapaa-ajalla paraatiin osallistuvia yksityishenkilöitä, mutta ilmeisesti heillä on virka-asun käyttöön poliisin lupa.

Tosin pitänee nyt huomauttaa, että PV ilmeisesti kuitenkin lopulta salli erään suomalaisen ylikersantin esiintymisen homoparaatissa PV:n juhla-asussa tänä vuonna. Tällä voi olla merkittäviä ennakkotapausvaikutuksia. Ei ole yksinkertaista selvyyttä siitä, onko homoparaati mielenosoitus vai yleisötapahtuma. Niitä koskeva lainsäädäntö poikkeaa jonkin verran toisistaan.
 
Joo epäilin että vapaalla ovat kun ei ole varustevyötä ainakaan mukana. Se miten lakia on kierretty jälleen kerran on hupaisaa, onko se nyt yleisötapahtuma vai mielenosoitus. Kyseisellä porukalla on kuiteskin yhteinen aate mitä he ajavat takaa.
 
Pride on poliittinen mielenosoitus ja näin ollen sotilasvirkapuvussa osallistuminen ei pitäisi olla sallittua. Ainakaan ennen vanhaan ei ollut luvallista. Tietty nykyään yritetään valheellisesti väittää sitä vain yleisötapahtumaksi, mutta kyseessä on kulttuuri-marxismia pahimmillaan.
 
Puheet kulttuurimarxismista voi jättää sinne breshneviläisyyteen ummehtuneiden persujen komeroihin. Sen sijaan nuo termit ovat laissa, ja niiden käyttöön liittyy ainakin se, kumpana tapahtumamuotona järjestäjä on tapahtuman poliisille ilmoittanut (mm. käsittelymaksu on eri) ja toinen on sitten juridinen pohdinta, minkä jättäisin alan osaaville. Siinä se loppujen lopuksi ratkaistaan, kummasta on kyse.

Huomatkaa myös, että Ruotsissa ei Suomen laki päde. Heillä on omansa, enkä mä osaa sanoa, millä tavoin siellä tällaisia tapahtumia käsitellään tai miten poliisin tai sotilaiden virka-asun käytöstä on säädetty. Tiedän tuon yhdistyksen toimineen pitkään, joten asiasta on varmasti olemassa juridisesti pätevät päätökset.
 
Mielenkiintoista olis nähdä median ja tiettyjen ihmisryhmien itku ja parku jos vaikkapa 612.fi marssiin osallistuis poliiseja tai sotilaita virkapuvuissa.
 
Puheet kulttuurimarxismista voi jättää sinne breshneviläisyyteen ummehtuneiden persujen komeroihin. Sen sijaan nuo termit ovat laissa, ja niiden käyttöön liittyy ainakin se, kumpana tapahtumamuotona järjestäjä on tapahtuman poliisille ilmoittanut (mm. käsittelymaksu on eri) ja toinen on sitten juridinen pohdinta, minkä jättäisin alan osaaville. Siinä se loppujen lopuksi ratkaistaan, kummasta on kyse.

Huomatkaa myös, että Ruotsissa ei Suomen laki päde. Heillä on omansa, enkä mä osaa sanoa, millä tavoin siellä tällaisia tapahtumia käsitellään tai miten poliisin tai sotilaiden virka-asun käytöstä on säädetty. Tiedän tuon yhdistyksen toimineen pitkään, joten asiasta on varmasti olemassa juridisesti pätevät päätökset.

Tuskimpa meistä sitä kukaan laittomaksi epäilikään , idea oli siinä että Poliisin eikä muidenkaan vastaavien ns valvovien tahojen ei pitäisi olla missään virka-asussa taikka esiintyen ammattinsa edustajana, vaikka olisi yleisötapahtuma. ainoastaan työtehtävissä esiinnytään työvaatteissa ja taikka ammattinsa edustajana.
 
Tästä voitaneen olla montaa mieltä (tosin mäkin kyllä asetun tälle kannalle), mutta jos kerran ruotsalaiset ovat asettuneet käytännössään toiselle linjalle, niin keitäs me ollaan sitä arvostelemaan. Eiköhän se ole ruotsalaisten oma asia.

Toveri @crane esitti tässä mielessä tärkeän pointin. Laillisen mielenosoituksen ja yleisötapahtuman tulee olla muiden vastaavien tapahtumien kanssa samalla viivalla. Jos se sallitaan yhdessä tapahtumassa, sen on oltava sallittua muissakin.
 
Kyllä täällä muuten arvostellaan laidasta laitaan kaikki mahdollinen.
 
Kymmenen minuutin kohdalta alkaa kauniin ja puhtoisen kotimaamme esittelykierros "rofe ja pole" tyyliin : )

Embedded media from this media site is no longer available
Täyty olla jo vähän jouluakin että hengissä selvisivät tuosta reissusta. Siinä sai naisystävä olla kyydissä ns. "jännän äärellä", liekkö oli huumeita matkassa, vai lähtikö vaan ylinopeuden takia pakoon?..huhuh..
 
Back
Top