Poliisitoiminta

No mene hyvä ihminen katsomaan millaista on meno nykyään taksitolpilla pk-seudulla. Tai lue vaikka jotain uutisia taksikuskien törttöilyistä. Siinä sinulle positiivista syrjintää kun ne kaikki apinat on päästetty ajamaan taksia
Syrjintä on sellaista toimintaa, missä henkilö A asetetaan tarkoituksella epäedulliseen asemaan henkilöön B nähden jostain ulkoisesta syystä. Millä tavalla nykyinen laki asettaa ne apinat etuoikeutettuun asemaan? Ei millään tavalla, et vain tiedä mitä termi tarkoittaa.
 
Jos tiukasti säännellyn ja kilpailutetun alan vaatimuksia kevennetään niin, että työtä voikin tehdä ilman välttävääkään ammattitaitoa ja jopa pimeänä, sanoisin että siitä aiheutuu melko epäedullinen tilanne kaikille muille. Puhumattakaan tapauksista joiden ei kuuluisi edes olla ratin takana, saati ammattikuljettajana.

Nimim. jäänyt lähes Yango-kuskin alle metrin Alepan ovista
Totta, mutta syrjivää se ei ole. Taksiluvista olisi pitänyt poistaa vain määrällinen sääntely, laadulliseen ei olisi ollut tarvetta koskea. Myös valtion määräämät taksat olivat melkoista suunnitelmataloutta.
 
Mä olen jäänyt käsitykseen, että kyseessä oleva positiivinen syrjintä on sensorttista, että työhön saadaan ihminen kellä ei vakiintuneen käsityksen mukaisesti ole pätevyyttä hommaan.

Täysin samaa mieltä siitä, että liika sääntelyn poistaminen oli virhetikki. Laatuvaatimukset kohdalleen, muu vapaaksi ja markkina hoitaa itsensä - toki nykyinenkin menettely on toiminut jo nyt ainakin omalla kohdalla. Moni tuttu murisi mulle rassismista, mutta jännästi ovat itsekin siirtyneet käyttämään ”vakiintuneiden yritysten” mittariautoja.
 
Rehellisesti mulkun näköinen ukko sentään toi Olkiohra... ja olen Kaartin spol-luutnanttina (res.) ollut Poliisin kanssa tekemisissä muutenkin kuin ns. saamapuolella. Yhteistoimintaharjoituksia oli useita, ja hienosti menivät muistaakseni.
 
Oletko ihan pihalla siitä mitä tapahtunut Helsingin taksimaailmassa? Sehän on neekerien taistelukenttä nykyään.
Entä sitten? Todistustaakka siitä, että tilanne on aiheutettu positiivisella syrjinnällä - siis syrjimällä kantaväestöä - on sillä, joka näin väittää.
 
Sillai että nykyään apinataksikuskin ei tarvitse opiskella mitään, vanhat taksikuskit piti osata suunnilleen kaupungin ulkoa. Ja muutenkin käyttäytyä ja pukeutua asiallisesti.
Vaatimukset on poistettu kaikilta. Millä tavalla tämä siis syrjii kantasuomalaisia? Positiivisella syrjinnällä tarkoitetaan juurikin sellaista tilannetta, missä maahanmuuttajalta vaaditaan vähemmän, kuin kantaväetöltä. Asia selvästi jurppii sinua, mikä estää sinua siis ryhtymästä taksikuskiksi?

Tolleen vertailun vuoksi, yögrillimaailma on aika vahvasti ollut maahanmuuttajien valtaama jo parikymmentä vuotta kaikkialla Suomessa. Senkin täytyy siis johtua positiivisesta syrjinnästä, jos taksimaailman maahanmuuttajapitoisuuskin johtuu siitä. Millä tavalla lainsäädäntö vaatii kantasuomalaisilta enemmän kebab-pizzerian perustamiseen? Miten bussikuskin homma, onko D-ajokortin suorittamisessa jokin ohituskaista?

Maailmassa lienee aika paljon maita, missä esmes taksikuskin, bussikuskin ja yöpitserian hommat ovat aina olleet maahanmuuttajien entry level -hommia.

En muuten vieläkään ymmärrä, miten taksiliikenne liittyy poliisitoimintaan tai edes poliisikoulun pääsykokeisiin. Mun puolesta saa offtopic jo riittää.
 
En muuten vieläkään ymmärrä, miten taksiliikenne liittyy poliisitoimintaan tai edes poliisikoulun pääsykokeisiin. Mun puolesta saa offtopic jo riittää.
Juu huomaan ettet ymmärrä.

Jäsen Norppa ymmärtää:
kyseessä oleva positiivinen syrjintä on sensorttista, että työhön saadaan ihminen kellä ei vakiintuneen käsityksen mukaisesti ole pätevyyttä hommaan.
 
Olisko pelkona se että kultturillinen rikastuttaminen leviäisi myös miekkaleijonan alla tehtäväksi...
Sehän se; että konstaapelit Jussuf ja Ahmed alkavat työssään katsoa sivuun kun klaaniveli tekee rikoksen tai jopa syöttää tietoja niille.
Minä olen sen verran rasisti etten usko muslimin osaavan olla puolueeton kun se uskonto on heille niin tärkeää.

PS. Kohta varmaan joku tulee mussuttamaan maltillisista muslimeista. Minä uskon Erdogania joka sanoi että maltillisia muslimeja ei ole; joko on muslimi tai sitten ei. Ei ole ketään joka on ihan pikkuisen vain muslimi.
 
Viimeksi muokattu:
Yleinen trendi on, että kun kun jonkun homman vaatimuksia pudotetaan, alkaa sinne kertymään maahanmuuttajataustaisia.

Vaatimustason pudottamisen taustalla on usein se, että sinne halutaan saada maahanmuuttajataustaisia.

Tai vielä kolmannella tavalla ilmaistuna - maahanmuuttajataustaisille pitää löytää jotakin hommaa ja siksi vaatimustasoja pitää pudottaa.

Ennen pitkää tämä liittyy myös poliisitoimintaan. Muistelen tätä vilautellun jo takavuosina, että pääsykoevaatimuksia pitää pudottaa, että mamutaustaisia saataisiin mukaan, eli nähdään tausta tärkeämmäksi kuin muu sopivuus.
 
Juu huomaan ettet ymmärrä.

Jäsen Norppa ymmärtää:
Todistustaakka siitä, että kantasuomalaisten pääsyä taksikuskiksi on jotenkin vaikeutettu tai maahanmuuttajien jotenkin tehty helpommaksi, kuin mitä kantasuomalaisilta vaaditaan on väitteen esittäjällä. Mikäli sitä ei löydy, kyseessä ei yksinkertaisesti voi olla positiivinen tai minkään muunkaansorttinen syrjintä - se kun edellyttää erilaista kohtelua erilaisille ihmisille. Se, että näet taksikuskeina myös sellaisia kuskeja, joiden ihonväri ei miellytä, ei ole näyttöä mistään.

Taksiuudistuksen perusteista voitte kysyä sen ideoineelta Anne Berneriltä. En muista koskaan koskaan edes sivutun mitään tavoitetta saada takskikuskeiksi lisää maahanmuuttajia, sen sijaan paljon kaikenlaista hössötystä, missä keski-ikäiset luulevat olevansa ajassa kiinni olevia ja nuoria jälleen, koska kädessä sattuu olemaan moderni viestintäväline. Vähän sellainen liikennepoltiikan Mikael Jungner, joka demariunelman sijaan tosin eli jossain pörssiklubifantasiassa. Samasta syystä kritiikin lakiuudistusta kohtaan voi osoittaa liikenneministeriöön.

Yleinen trendi on, että kun kun jonkun homman vaatimuksia pudotetaan, alkaa sinne kertymään maahanmuuttajataustaisia.

Vaatimustason pudottamisen taustalla on usein se, että sinne halutaan saada maahanmuuttajataustaisia.

Tai vielä kolmannella tavalla ilmaistuna - maahanmuuttajataustaisille pitää löytää jotakin hommaa ja siksi vaatimustasoja pitää pudottaa.

Ennen pitkää tämä liittyy myös poliisitoimintaan. Muistelen tätä vilautellun jo takavuosina, että pääsykoevaatimuksia pitää pudottaa, että mamutaustaisia saataisiin mukaan, eli nähdään tausta tärkeämmäksi kuin muu sopivuus.

Polamkin pääsykoevaatimusten muuttamista en ole nähnyt kenenkään esittävän. Varmaan niin on toisinaan jokin politiikan kakkosrivin pyrkyri esittänytkin, lähinnä omille kannattajilleen, mutta kovin vakavastiotettavina en ole näitä ambitioita koskaan pitänyt. Tuossa viitatussakin jutussa aina konkreettinen viittaus oli pohdiskelu, että voisiko pääsykokeen aikarajaa pidentää maahanmuuttajataustaisten kohdalla. Tämä olisi yhdenvertaisuuden kannalta vähän ongelmallista, meikän puolesta aikarajaa voisi yksinkertaisesti pidentää kaikkien kohdalla. Kantasuomalaiset varmaankin todennäköisesti vain jättäisivät tarpeettoman ajan käyttämättä.

Mä ite olen aina vastustanut kaikenlaista syrjintää, mukaan lukien positiiviseksi syrjinnäksi kutsuttua. Syrjintä yhdenvertaisuuden nimissä on vähän kuin pitäisi ryhmäseksibileet avioliittoon säästämisen nimissä. Tässä keississä vaan ei ole kukaan esittänyt mitään näyttöä, että kyse olisi minkäänsorttisesta syrjinnästä. Paikallistuntemusvaatimuksesta tinkimistä olen aina pitänyt virheenä, se on laadullista, ei määrällistä sääntelyä (kuten taksilupien rajallisuus oli) eikä myöskään syrjintää, koska paikallistuntemuksen voi kuka tahansa saavuttaa yksinkertaisesti asumalla paikalla.

Mitä taas tulee maahanmuuttajien yleistymiseen monissa ammateissa, niin eikö se ole ihan luonnollinen seuraus siitä, että heitä asuu Suomessa jo puoli miljoonaa? Eikös heidän juuri kuulukin tehdä jotain töitä?
 
Taksiuudistuksen taustalla oli vain ja ainoastaan ideologinen markkinaliberaalius. Samalla taksiyrittäjyys tuli kahdella tavalla helpoksi: 1. sääntely ei enää rajoittanut sitä juuri ollenkaan ja 2. entisten taksikeskusten laatuvaatimukset eivät enää rajoittaneet esim. kuljettajan pätevyyden, rehellisyyden tai autokaluston tasoa, kun oman firman pystyi perustamaan lähes kuka tahansa. Pienemmissä kaupungeissa vaikutukset ovat olleet vähäisiä, taksiyrittäjät ovat järjestäytyneet suurelta osalta muutamien isompien firmojen alaisuuteen, entiset mahtifirmatkin pärjäävät hyvin. Pääkaupunkiseutu on sitten oma lukunsa ja monenlaisia seurauksia nähdään. Ns. positiivinen syrjintä on tietoinen ratkaisu, siitä taksiuudistuksessa ei siis ollut kyse, vaikka uudistuksen seurauksilla voi nähdä olevan sellaisiakin lopputuloksia.

Ja aiheeseen: vuodesta toiseen on poliisin puolelta puhuttu, että vähemmistötaustaisia haluttaisiin poliiseiksi enemmän, eli mikään uusi juttu tuo ei ole. Silloin tällöin, ehkä kerran vuodessa, joku toimittaja päättää kysellä asiasta ja saa aina saman haluamansa vastauksen. Sen kummempaan se ei ole koskaan johtanut, koska poliisin pätevyysvaatimuksista on haluttu pitää kiinni. Tietenkin jonkin verran maahanmuuttajataustaisia poliisejakin on. Määrät kuitenkin luultavasti hyvin pieniä.

EDIT. Nythän on kovasti puheessa apteekkiuudistus jälleen. Siinä on oiva tilaisuus ryssiä samalla tavalla kuin taksiuudistuksessa, jos markkinoiden vapauttamisessa ei pidetä tällä kertaa järkeä päässä ja suunnitella asiaa huolella. En millään usko, että järki pysyisi päässä, koska Suomessa nämä tällaiset projektit on tapana tehdä päin vittua.
 
voisiko pääsykokeen aikarajaa pidentää maahanmuuttajataustaisten kohdalla. Tämä olisi yhdenvertaisuuden kannalta vähän ongelmallista, meikän puolesta aikarajaa voisi yksinkertaisesti pidentää kaikkien kohdalla. Kantasuomalaiset varmaankin todennäköisesti vain jättäisivät tarpeettoman ajan käyttämättä.
Tuossa olikin esimerkki siitä, mitä tarkoitin.
Mitä taas tulee maahanmuuttajien yleistymiseen monissa ammateissa, niin eikö se ole ihan luonnollinen seuraus siitä, että heitä asuu Suomessa jo puoli miljoonaa? Eikös heidän juuri kuulukin tehdä jotain töitä?
Tottakai näin on, kaunis ajatus ja kannatan. Mutta usein heidän työllistymisensä edellyttää myös, että pientä säätöä pitää tehdä. Kuten edellä todettiin, eikä kyse ole vain kielitaidosta, vaan koskee joskus myös toisen polven maahanmuuttajia.

Jos nämä jutut kaunopuhein ja toisaalle katsellen järjestyisivät, tekisin minäkin niin.

Lisäänpä vielä vaikka menee jo ohi aiheen, että tuo sormien läpi katsominen alkaa usein jo koulussa. Helpompaa antaa hyväksyttyä arvosanaa kuin hakata päätä seinään, kun ei siitä välttämättä sen kummempaa tule. Siitä sitten ammattiin juu.
 
Taksiuudistuksen taustalla oli vain ja ainoastaan ideologinen markkinaliberaalius. Samalla taksiyrittäjyys tuli kahdella tavalla helpoksi: 1. sääntely ei enää rajoittanut sitä juuri ollenkaan ja 2. entisten taksikeskusten laatuvaatimukset eivät enää rajoittaneet esim. kuljettajan pätevyyden, rehellisyyden tai autokaluston tasoa, kun oman firman pystyi perustamaan lähes kuka tahansa. Pienemmissä kaupungeissa vaikutukset ovat olleet vähäisiä, taksiyrittäjät ovat järjestäytyneet suurelta osalta muutamien isompien firmojen alaisuuteen, entiset mahtifirmatkin pärjäävät hyvin. Pääkaupunkiseutu on sitten oma lukunsa ja monenlaisia seurauksia nähdään. Ns. positiivinen syrjintä on tietoinen ratkaisu, siitä taksiuudistuksessa ei siis ollut kyse, vaikka uudistuksen seurauksilla voi nähdä olevan sellaisiakin lopputuloksia.

Ja aiheeseen: vuodesta toiseen on poliisin puolelta puhuttu, että vähemmistötaustaisia haluttaisiin poliiseiksi enemmän, eli mikään uusi juttu tuo ei ole. Silloin tällöin, ehkä kerran vuodessa, joku toimittaja päättää kysellä asiasta ja saa aina saman haluamansa vastauksen. Sen kummempaan se ei ole koskaan johtanut, koska poliisin pätevyysvaatimuksista on haluttu pitää kiinni. Tietenkin jonkin verran maahanmuuttajataustaisia poliisejakin on. Määrät kuitenkin luultavasti hyvin pieniä.

EDIT. Nythän on kovasti puheessa apteekkiuudistus jälleen. Siinä on oiva tilaisuus ryssiä samalla tavalla kuin taksiuudistuksessa, jos markkinoiden vapauttamisessa ei pidetä tällä kertaa järkeä päässä ja suunnitella asiaa huolella. En millään usko, että järki pysyisi päässä, koska Suomessa nämä tällaiset projektit on tapana tehdä päin vittua.
Joo, suomea sujuvasti puhuvien siivu maahanmuuttajista ja poliisiksi haluavien siivu maahanmuuttajista ovat molemmat kapeita siivuja. Ne leikkaavat siis harvoin.
 
Pitäisikö palata vanhaan rekrypolitiikkaan, lainaus vanhasta ylen jutusta:

"
Takavuosina poliisikouluun valittiin mielellään painijoita, voimailijoita ja muita isokokoisia urheilutaustaisia miehiä, jotka fyysisiltä ominaisuuksiltaan istuivat hyvin kovaan kenttätyöhön. Kova fysiikka on edelleen etu järjestyspoliisin tehtävissä, vaikka opiskelijavalinnoissa ei enää suosita Juha Tiaisen kaltaisia isoja moukarinheittäjiä.

- Jos oviaukkoon ilmestyy kaksi metriä lihasta, joka käskee rauhoittumaan, niin onhan sillä tällaista ennaltaehkäisevää vaikutusta. Kyllähän poliisiaines on muuttumassa ja täällä meillä leikillisesti sanotaankin, että nykyisin pitää panostaa enemmän puhuttamiskoulutukseen, Poliisiammattikorkeakoulun Tomi Kataja naureskelee."
 
Back
Top