Poliisitoiminta

Toisaalta, suomaisen poliisin koulutus mahdollistaa sen, että osataan tehdä vähän kaikkea, mikä on tärkeää silloin kun väkeä on vähän. Ja jopa Helsingissä (missä perinteisesti on ollut joka erikoishommaan omat erikoismiehet) on koko ajan menty siihen että kaikki tekevät kaikkea.
Tässä on tosin se ongelma, että tällainen tulee kalliiksi ja vähentää resursseja. Tämä onkin yksi keskeisimmistä syistä suosia urakeskeistä koulutusta, jolloin olisi mahdollista saada enemmän poliiseja. Niin, sillä olisi luonnollisesti myös seurauksia palkkaukseen. Poliisin palkkatasoihin on saatava nykyistä alempia portaita ja se onnistuu vain sillä, ettei ole perusteita maksaa enempää -> alempi koulutustaso. Koulutusuudistukseni siis tähtää viimekädessä poliisin määrän lisäämiseen, sillä se on tällä hetkellä aivan liian pieni ja tämä onnistuu vain kulurakennetta muuttamalla. Samalla alenisi myös kynnys ryhtyä poliisiksi, kun edessä ei ole monivuotisia opintoputkia ja olisi myös mahdollista lisätä sisäänottomääriä koulutuksen sisällön suoraviivaistuessa. Toki uranvaihtajien määrä tulisi lisääntymään, mutta ei niin paljon, että se olisi ongelmaksi ja pääosin se tapahtuisi sieltä päästä, mistä on varaakin pudottaa - vähiten koulutetuista ryhmistä. Kannattaisi myös tarkastella mahdollisuutta saada poliiseja ilman ampuma-aseita, sillä siinä häviäisi paljon koulutusvaatimuksia ja vastuita - toki tehtävät olisivat varsin rajattuja, mutta toisaalta myös tarvittuja hyvin perustason poliisitehtäviä, jollaista ei tällä hetkellä oikeastaan harjoiteta kuin vahingossa. Haluaisinkin lisätä poliisin näkyvyyttä turuilla ja toreilla, erityisesti tällä hetkellä kun eletään pyöräilyn ja skoottailun villin lännen aikoja. Muista lieveilmiöistä puhumattakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa perusopetus on sen verran hyvällä tasolla, että en kyllä itse oikein saa kiinni siitä miksi perus kettätyötä tekevän poliisin pitäisi olla korkeakoulu koulutettu? Vähän sama kuin hoitoalalla, jossa on päätetty, että sairaanhoitaja koulutus on amk pohjainen. Se voisi olla aivan hyvin ammattikoulupohjainen. Ei se mitään rakettitiedettä ole ja lähihoitajat Suomessa tekee hyvin pitkälti sitä samaa työtä mitä sairaanhoitajat. Koulutus on nopeampi ja kevyempi. Isona erona taitaa olla suonensisäisten lääkkeiden antaminen mutta vaatiiko se sitten 1,5 vuotta pidemmän koulutuksen? Moni lähihoitaja voi pistää insuliini piikin mutta ei rokotetta? Tekniikka on kuitenkin sama :D

Näillä koulutusvaatimuksilla kyllä aiheutetaan ihan kotimaalle näitä työllisyysongelmia, joita ei tarvitsisi turhaan aiheuttaa. Poliisissa on varmasti tehtäviä joissa amk koulutuksesta on etua mutta onko perinteinen partiotoiminta sellaista? Epäilen vahvasti. Tämä onkin sitten se suomalaisen työelämän ja koulutuksen synti mielestäni. Koulututetaan kaikki kun riittäisi, että korkea koulutetaan osa. Resurssia palaa ja palkat nousevat kun sen kolmen vuoden korkeakoulutuksen oletetaan näkyvän myös isompina palkkoina.

Yhtään ihmettele, että on sekä tekijät, että rahat loppu. Poliisi koulutus voisi olla ammattikoulupohjainen koska teoria opitaan kyllä koulussa mutta käytäntö työelämässä. Sen vuoksihan poliisillakin kolmen vuoden koulutus muodostuu pääsääntöisesti harjoittelusta eikä koulun penkillä istumisesta.
 
Toisaalta, suomaisen poliisin koulutus mahdollistaa sen, että osataan tehdä vähän kaikkea, mikä on tärkeää silloin kun väkeä on vähän. Ja jopa Helsingissä (missä perinteisesti on ollut joka erikoishommaan omat erikoismiehet) on koko ajan menty siihen että kaikki tekevät kaikkea.
Tämä taitaa olla aika tunnusomainen piirre suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä muutenkin. Tai on ainakin ollut näihin päiviin asti.
 
Suomessa perusopetus on sen verran hyvällä tasolla, että en kyllä itse oikein saa kiinni siitä miksi perus kettätyötä tekevän poliisin pitäisi olla korkeakoulu koulutettu? Vähän sama kuin hoitoalalla, jossa on päätetty, että sairaanhoitaja koulutus on amk pohjainen. Se voisi olla aivan hyvin ammattikoulupohjainen. Ei se mitään rakettitiedettä ole ja lähihoitajat Suomessa tekee hyvin pitkälti sitä samaa työtä mitä sairaanhoitajat. Koulutus on nopeampi ja kevyempi. Isona erona taitaa olla suonensisäisten lääkkeiden antaminen mutta vaatiiko se sitten 1,5 vuotta pidemmän koulutuksen? Moni lähihoitaja voi pistää insuliini piikin mutta ei rokotetta? Tekniikka on kuitenkin sama :D

Näillä koulutusvaatimuksilla kyllä aiheutetaan ihan kotimaalle näitä työllisyysongelmia, joita ei tarvitsisi turhaan aiheuttaa. Poliisissa on varmasti tehtäviä joissa amk koulutuksesta on etua mutta onko perinteinen partiotoiminta sellaista? Epäilen vahvasti. Tämä onkin sitten se suomalaisen työelämän ja koulutuksen synti mielestäni. Koulututetaan kaikki kun riittäisi, että korkea koulutetaan osa. Resurssia palaa ja palkat nousevat kun sen kolmen vuoden korkeakoulutuksen oletetaan näkyvän myös isompina palkkoina.

Yhtään ihmettele, että on sekä tekijät, että rahat loppu. Poliisi koulutus voisi olla ammattikoulupohjainen koska teoria opitaan kyllä koulussa mutta käytäntö työelämässä. Sen vuoksihan poliisillakin kolmen vuoden koulutus muodostuu pääsääntöisesti harjoittelusta eikä koulun penkillä istumisesta.
Näissä koulutusvaatimusten nostossa vähän joka alalla taitaa olla taustalla myös ihan rehellistä oma lehmä ojassa-ajattelua, eli että saadaan kouluttajille töitä. Ja joku idealisti voi tietysti myös ajatella että mitä korkeammin koulutetut poliisit/hoitajat/autokuskit tms meillä on niin sitä parempi. No teoriassa näin, mutta käytännössä..
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvalloissa suunnitellaan robottien käyttämistä vaarallisten rikollisten pysäyttämisessä. Uutisen sanavalinnat ja uutisointi ylipäätään ovat aika erikoisia...

San Franciscon poliisi haluaa luvan käyttää aseistettuja tappajarobotteja
Ed209.jpg
Vihdoinkin! Tätä on odotettu pitkään...
 
Näissä koulutusvaatimusten nostossa vähän joka alalla taitaa olla taustalla myös ihan rehellistä oma lehmä ojassa-ajattelua että saadaan kouluttajille töitä. Ja joku idealisti voi tietysti myös ajatella että mitä korkeammin koulutetut poliisit/hoitajat/autokuskit tms meillä on niin sitä parempi. No teoriassa näin, mutta käytännössä..
Tämä teennäinen koulutusprofiilin nosto näkyy myös muuallakin. Esim. ammattikoulun "nosto" opistotasoiseksi. Päin v.....tua mennyt tuokin uudistus. "Oma lehmä ojassa" uudistuksia sekin.
 
Ja kun saataisiin edes sitä työelämän kaipaavaa osaamista mutta kun ei... Rahan, ajan sekä resurssin hukkaan heittämistä. Mutta kun nykyään paperit ratkaisee, hankittu osaaminen ja soveltuvuus on monessa paikassa sivuseikka.
 
Näissä koulutusvaatimusten nostossa vähän joka alalla taitaa olla taustalla myös ihan rehellistä oma lehmä ojassa-ajattelua, eli että saadaan kouluttajille töitä. Ja joku idealisti voi tietysti myös ajatella että mitä korkeammin koulutetut poliisit/hoitajat/autokuskit tms meillä on niin sitä parempi. No teoriassa näin, mutta käytännössä..
Hoitoalalla AMK koulutusta perusteltiin sillä että kun suurin osa hoitajista on korkeakoulutettuja, palkka saadaan kunnolliseksi.
Syitä voi siis olla monenlaisia, mutta isoin osa ei hyödytä yhteiskuntaa, vaan pienia ryhmiä.

En edellekään tiedä yhtään alaa jossa AMK-koulutus olisi parantanut valmistuvien osaamista, tai tiedä, että yhteiskunta olisi hyötynyt korotetuista koulutusvaatimuksista mitään.
Voi olla, että olen väärässä.
 
Voipi olla, ettet ole..
 
Totta kai, mutta nyt auton käyntiin jättämiseen oli tekninen, auton kuntoon liittyvä syy sen lisäksi että auton käyntiin jättämisen riski arvioitiin pieneksi.

”Auton akku on niin huono, että autoa ei voi pitää pitkiä aikoja sammuksissa ilman virtalähdettä”, poliisi kertoi

Sitä en sitten tiedä, miten tuollaisella autolla voi ylipäätään ajaa keikkaa. Jossain liikenteenvalvonnassa voi toimia kyllä.
 
Totta kai, mutta nyt auton käyntiin jättämiseen oli tekninen, auton kuntoon liittyvä syy sen lisäksi että auton käyntiin jättämisen riski arvioitiin pieneksi.

Sitä en sitten tiedä, miten tuollaisella autolla voi ylipäätään ajaa keikkaa. Jossain liikenteenvalvonnassa voi toimia kyllä.
Ja maijoissa on tupla akut, skodillaceissa on vain yksi akku.
 
Ei pelkkä tupla-akku onnelliseksi tee, ei varsinkaan jos molemmat on kaput.

Pitää olla erotin välissä eli jännitteen laskiessa käynnistysakku erotetaan automaattisesti hupiakusta. Saadaan auto käyntiin vaikka kabiinin valot ja radiot jo hiljenisivätkin. Näin ainakin paloautoissa asia on koritehtaalla tehty.
 
Lehtijutun mukaan kyseessä oli Skoda.
Ite huomannu, että Skodissa akun saa vaihtaa 2vuoden välein, joskus jopa akusta riippuen vuodenkin välein. Yleensä ensimmäinen vihje on, että webasto/eber ei pysy kuin 15min päällä kun akun jännite laskee liikaa ja se katkasee virrat siitä.
 
Hakijoita 5469, 255 täytti kriteerit.
Ei tule poliiseja nykymenolla riittämään. Tai no eihän ne tälläkään hetkellä riitä.
 
Back
Top