”Sä et nyt millään mahdu mun käsitykseeni poliisista.”
Syyskuinen kommentti Twitterissä oli tarkoitettu kehuksi ylikomisario
Jari Taposelle.
Taponen oli jakanut jutun, joka kertoi maahanmuuttajaperheiden asumisen ahtaudesta. Hän kommentoi, kuinka tärkeää on saada maahanmuuttajat osaksi yhteiskuntaa.
Taponen tuo esiin asioita, joista poliisit harvemmin puhuvat. Sosiaalisen median kommenttien perusteella Taponen ei sovi monen muunkaan käsitykseen poliisista. Jotkut eivät tarkoita sitä kehuksi.
Kun Taponen jakaa tai kertoo jotain, hän saa usein komppausten ohella liudan vihaviestejä. Näin käy etenkin silloin, kun tviitit koskevat maahanmuuttajia tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.
Taponen johtaa Helsingin poliisin ennalta estävää työtä, joten hänen tehtäviinsä kuuluu seurata, millaisessa sosiaalisessa ympäristössä elämme.
Jostain syystä vähemmistöjen näkyvä puolustaminen kuitenkin tuntuu joidenkin mielestä epäpoliisimaiselta.
KUKA
Jari Taponen
Ikä:
49
Syntymäpaikka:
Imatra
Kotipaikka:
Helsinki
Työ:
ylikomisario, ennalta estävän toiminnon johtaja Helsingin poliisissa
Koulutus:
valtiotieteen maisteri, tekee väitöskirjaa
Perhe:
puoliso, aikuinen poika ja kissa nimeltä Pamppu
Harrastukset:
uinti, pallopelit ja muu liikunta
Jari Taponen istuu Allas Sea Poolin kahviossa aamiaisella uinnin jälkeen ja jatkaa kohta Pasilaan työpaikalleen. Taponen tekee nykyisin hyvin vähän kenttätyötä.
Poliisipalvelut mielletään reaktiivisiksi. Maija kurvaa paikalle, kun jotain ikävää on jo tapahtunut. Ennaltaehkäisyksi nähdään ehkä se, että poliisi pelkällä läsnäolollaan estää rikoksia ja vähentää häiriköintiä.
Taposen työssä turvallisuutta mietitään laajemmin. Poliisi pyrkii puuttumaan turvallisuutta vaarantaviin ilmiöihin aktiivisesti ja varhaisessa vaiheessa.
Työtä tehdään esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien sekä rikoksilla oirehtivien nuorten ja ääriryhmien parissa. Se vaatii yhteistyötä mielenterveyspalveluiden, sosiaalitoimen, koulun ja järjestöjen kanssa.
Taponen ei usko, että ihmiset tekevät rikoksia pahuuttaan. Rikoksiin on syyt, joihin pitää puuttua. Turvallisuutta lisäävät koulutus ja työllistymisen mahdollisuudet, turvattomuutta muun muassa asuinalueiden eriytyminen ja tulo- ja terveyserojen kärjistyminen.
Taposelle muistuu mieleen eräs keskipäivä Kontulan ostarilla, jossa hän seisoi jututtamassa ihmisiä. Tilanne oli näytösluonteinen, koska hän oli paikalla toimittajan ja kuvaajan kanssa.
Pahamaineisella ostarilla oli hyvin rauhallista, ja toimittajan juttu uhkasi pahasti lässähtää. Yhtäkkiä kävi ilmi, että poliisin selän takana myytiin huumeita. Myyjä osoittautui Taposen vanhaksi tutuksi partiopoliisiajoilta.
”Siinä näkee, mikä on poliisin näkyvyyden vaikutus. Jos haluaa puuttua syihin, joiden vuoksi ihminen myy huumeita Kontulassa keskellä päivää, se vaatii vähän enemmän panostusta”, Taponen sanoo.
MAINOS
Lue lisää
Miten poliisi sitten voi toimia ennalta? Taponen kollegoineen tekee työtä pitkälti keskustelemalla, vaikkapa lounaan ääressä huolta herättävän henkilön kanssa.
Harkitut väkivallanteot, esimerkiksi koulusurmat, ovat hyvin harvinaisia, mutta tälläkin hetkellä keskuudessamme elää ihmisiä, jotka haaveilevat tällaisista teoista tai voivat olla jo pitkällä teon suunnittelussa.
Nuori saattaa kirjoittaa keskustelupalstoille väkivaltaisista haaveistaan. Hän voi ihannoida julkisesti koulusurmien tekijöitä. Ystävä saa kuulla, että hän pohtii aseen hankkimista. Poliisi saa tietää tällaisista tapauksista joskus internetin kautta, joskus ystävän tai sosiaalityöntekijän huoli-ilmoituksen kautta.
”Joillakin on aika koviakin väkivaltafantasioita, jotka liittyvät muiden surmaamiseen tai hyväksikäyttöön. Kun saamme tiedon huolta aiheuttavasta henkilöstä, lähtökohtaisesti pyrimme tapaamaan häntä”, Taponen sanoo.
Silloin kun on vasta aavistus väkivallan uhasta, poliisin tapaaminen on täysin vapaaehtoista. Taposen mukaan ihmiset ovat yleensä tyytyväisiä saamaansa apuun. Keskustelemalla on saatu mahdollisia väkivallantekoja estettyä.
Useimmiten uhka ei onneksi ole todellinen. Väkivallasta fantasioivalla on elämänhallinta pettänyt, mutta hän ei silti lopulta kykenisi toteuttamaan tekoa.
Nuorena poliisina Jari Taponen neuvoi aikuisille kodeissaan, miten pitää elää. ”Virkapuku ja rauhallisuus ruokkivat auktoriteettia”, hän sanoo.
Imatralla kasvanut Taponen hakeutui poliisiksi päähänpistosta. Kun hän oli lukiossa, hänen isänsä neuvoi, että tee ihan mitä vain, mutta älä rupea poliisiksi. Taposelle ei selvinnyt, mitä isällä oli poliisin työtä vastaan.
Poliisikoulun kokeisiin haettiin 1990-luvulla niin, että poliisilaitoksella käytiin ensin täyttämässä hakemus. Taponen työskenteli Imatralla matkatoimistossa ja poliisilaitos sijaitsi vieressä. Ruokatunnilla hän päätti hetken mielijohteesta käydä täyttämässä kupongin.
Taponen on kiertänyt Helsingin lähiöitä partiopoliisina, tehnyt rikostutkintaa ja yliopistotutkinnon suoritettuaan toiminut johtotehtävissä.
”Nuorena poikana, kun itsellä ei ollut elämänkokemusta paljon, ihmetyttivät tilanteet, joissa jouduin neuvomaan aikuisille kodeissaan, miten pitää elää. Virkapuku ruokkii auktoriteettia, samoin se, että pysyy rauhallisena.”
Taponen on ollut poliisina 25 vuotta. Sen aikana hän on saanut todistaa rikollisuuden vähenemistä.
Yleinen hokema on, että turvattomuus lisääntyy, mutta tilastot eivät tätä tue. Rikokset ovat koko ajan vähentyneet, vaikka poliiseja on vähennetty ja rangaistuksia lievennetty.
Taponen on nähnyt myös omin silmin, kuinka esimerkiksi katuväkivalta ja jengitappelut ovat käyneet paljon aiempaa harvinaisemmiksi.
”Itse en ole edes lukinnut pyörääni Helsingissä kahteen vuoteen.”
Keskustelutilaisuudessa istui ihmisiä kirkon edustajista talouselämän vaikuttajiin. Tilaisuuden illallisella poliisia edustava Taponen oli plaseerattu anarkistin kanssa samaan pöytään. Varmasti ihan tarkoituksella, hän pohti mielessään.
Illan kuluessa Taponen huomasi, että hänen ja anarkistin näkemykset olivat monissa asioissa yllättävän samankaltaisia. Molemmat jopa vähän naureskelivat tilanteelle: ei voi olla totta. Poliisi ja anarkistit mielletään vihollisiksi.
Jossain vaiheessa anarkisti kertoi Taposelle, että hän oli jo päättänyt luopua aatteestaan mutta radikalisoitui uudestaan vappuna 2014, koska poliisi toimi silloin ”niin helvetin huonosti”. Vapun 2014 hittikäsitteeksi nousi vanhahtava lakitekstin sana ”astalo”, joka tarkoittaa mitä tahansa esinettä, jota voi käyttää lyömäaseena.
Poliisi oli ilmoittanut etukäteen, että älkää tulko astaloiden kanssa vappumarssille. Poliisi vei kymmenen mielenosoittajaa putkaan, vaikka mitään ei ollut tapahtunut ennen kuin poliisi alkoi vaatia näiltä lippukeppejä pois.
Taponen alkoi miettiä: hän toimi tuolloin poliisin yleisjohtajana. Hän arveli, että parempi kertoa juttukumppanille saman tien kun antaa hänen googlata tieto.
”Kun sanoin, että se oli minun johtamani juttu, tuli jäätävä hiljaisuus. Olemme kuitenkin pitäneet yhteyttä myöhemminkin.”
Taponen ajattelee, että ei ole ihmisryhmää, jonka kanssa ei voisi pyrkiä puheyhteyteen.
”Olemme tavanneet ihmisiä mielenosoituksissa, neuvotelleet, ja pikkuhiljaa luottamus on kasvanut. Mitä tahansa ihmiset edustavat, kaikilla on omat turvallisuustarpeensa. Kaikki viime kädessä kääntyvät poliisin puoleen, jos he kokevat, että he voivat lähestyä poliisia.”
Kaikki eivät koe, että voivat. Vaikka suomalaiset luottavat poliisiin maailman mittakaavassa huomattavan paljon, on ihmisiä, jotka eivät usko saavansa oikeudenmukaista kohtelua.
Poliisin toiminta sai kritiikkiä viimeksi lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun se käytti Helsingissä kaasusumutinta ilmastomielenosoittajia vastaan.
Poliisin voimankäyttöön perehtynyt tohtori
Henri Rikander totesi Ylellä, että kaasusumuttimen käyttö oli ylimitoitettua ja poikkeaa poliisin aiemmasta linjasta.
Taponen ei halua ottaa kantaa tähän tapaukseen. Hän sanoo yleisesti, että silloin kun luottamus on koetuksella, sen voi saada takaisin vain selvittämällä asian avoimesti ja läpinäkyvästi – tarvittaessa myös virheet myöntäen.
Erityisen usein epäoikeudenmukaisuutta kokevat vähemmistöjen edustajat, etenkin kieli- tai kulttuurivähemmistöt. Heille poliisi edustaa valtaväestön kontrollia. Huonot kokemukset poliisista ovat voineet syntyä jossain muualla – tai täällä Suomessa.
Taposen mukaan joidenkin etnisten yhteisöjen on annettu olla liikaa oman onnensa nojassa ja elää yhteiskunnan vieressä omilla säännöillään.
Jos ihmiset eivät uskalla kääntyä poliisin puoleen tai eivät luota, että heidän asiaansa hoidetaan, pahimmillaan voi syntyä haitallisia yhteisöjen sisäisiä valtarakennelmia, jotka edistävät varjoyhteiskunnan syntymistä. Ennalta estävän työn tavoitteena on luoda keskusteluyhteydet.
”Meidän pitää pystyä purkamaan epäterveitä valtarakenteita ja saada ihmiset osaksi yhteiskuntaa.”
Taponen sanoo, että luottamus vaatii muutosta molemmilta osapuolilta.
”Poliisilla on hyvin pitkät perinteet siihen, että vähemmistöön kohdistuva kontrolli on kovempaa.”
Onko poliisi siis rasistinen?
Taponen sanoo, että poliisit ovat läpileikkaus väestöstä. Ja väestöön mahtuu rasismia: EU:n perusoikeusviraston kyselytutkimuksen perusteella Suomi oli tutkituista 12 maasta rasistisin.
”Poliisi pystyy kyllä toiseuttamaan ja leimaamaan ihmisiä, ja näin on tehty. Turha sitä on kiistää. Organisaationa poliisi on kuitenkin viime aikoina oppinut tosi paljon.”
Uhka tulee ulkoapäin. Taposen mielestä meillä on virheellinen taipumus ajatella näin. Terrorismista ja väkivaltaisesta ekstremismistä tulee ensimmäisenä mieleen jihadismi. Taponen on jo monen vuoden ajan huolestunut äärioikeiston noususta Suomessa. Senkin teot tähtäävät pelon lietsontaan.
”Terrorismissa päämääränä ei ole mahdollisimman suuri uhrien määrä. Päämäärä on luoda pelkoa yhteiskunnassa ja saada päättäjät tekemään hätiköityjä päätöksiä. Samankaltaisia tavoitteita on kotikutoisessa vakavassa väkivallassa.”
Poliisi pitää jatkuvasti yhteyttä ääriryhmiin. Tänä vuonna yksi onnistuminen oli, kun poliisi muiden viranomaisten kanssa sai hajotettua nuorten skinien ryhmän Pohjois-Helsingissä.
”Tärkein yhdistävä tekijä ei ollut ideologian vahvuus vaan halu kuulua ryhmään. Taustalla oli rikkinäisiä koteja ja päihteiden käyttöä”, Taponen sanoo.
Ääriryhmien edustajien kanssa pääsee puheisiin olemalla ”normaalisti”, kuten ihmisten kanssa ollaan.
”Ei se vaadi kummoisempaa taktiikkaa. Ihmisiä pitää kohdella ihmisarvoisesti, eikä heitä pidä dissata heidän ajatustensa takia.”
Taponen ryhtyi aktiiviseksi Twitterissä pitkän harkinnan jälkeen 2017. Hän on tuonut esiin tilasto- ja tutkimustietoa ja pyrkinyt murtamaan myyttejä Suomen rikollisuudesta. Vaikkapa toukokuussa näin:
”Pelättiin, että merkittävä osa 2015 turvapaikanhakijoina maahantulleista etsiytyvät pk-seudulle ja jäävät laittomasti maahan. Eivät jääneet. Pelättiin, että paperittomat ryhtyvät tekemään rikoksia. Eivät ryhtyneet. #Helsinki on turvallinen eikä turha lietsonta sitä miksikään muuta.”
Vaikka työnantaja alun perin ehdotti, että Taponen tuo ennalta estävää näkökulmaa esiin julkisuudessa, Taposen tviitit eivät ole aina miellyttäneet poliisiorganisaatiota. Ne ovat ajoittain olleet johdon syynissä.
”On niissä ollut nieleskelemistä monella hallinnossa.”
Vaikka ymmärrys on parantunut, Taposta on monta kertaa töissä pyydetty hillitsemään tviittaamista ja vaikenemaan joistain aiheista.
”On sanottu, että miksi sinun pitää siellä olla ja pitääkö yhdenvertaisuuteen ja vähemmistöihin liittyvistä asioista jatkuvasti puhua.”
Taposelle vastaus on selvä. Kyllä pitää.
puheenvuoro.uusisuomi.fi
www.aamulehti.fi
.
