Poliisitoiminta

Olen juuri kahdestaan lähteestä kuullut, että Ohisalo puhuu jälleen omiaan. Poha ei selvitä huntuasiaa (on selvitetty hiljattain eikä poliisille ole tulossa huntuja, turbaaneita tai kipoja). Nykyinen malli on EU-tuomioistuimen päätöksen mukaisesti ok eikä syrji ketään.
""Kuten sisäministeri Ohisalo on todennut, sisäministeriön poliisiosasto tekee selvitystä poliisin virkapukua koskevasta sääntelystä erityisesti uskonnollisten vaatteiden näkökulmasta. Kyseinen selvitystyö pohjautuu edellisen pääministerin Antti Rinteen ja nykyisen pääministerin Sanna Marinin hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmassa todetaan tavoitteena muun muassa, että erilaisista etnisistä taustoista tulevien hakeutumista poliisikoulutukseen pyritään edistämään.""

Tuollainen vastaus tuli tänään sähköpostiin poliisijohtajan allekirjoituksella.Siinä on tehokkuus huipussaan kun useamman hallitusohjelman aikana mietitään ja tuumaillaan,että mitä aatteita ja uskontoja suomen poliisin työasun tulee heijastaa. Suomen maine ottaa pahasti osumaa mailmalla sinä päivänä kun muslihuivi ilmestyy poliisin työasuun.
 
Mikähän se edistäminen olisi? Pääsyvaatimusten alentainen? Eihän kukaan estä etnisistä taustoista tulleiden hakemusta Polamkiin nytkään ja kai ne pääsevätkin jos täyttävät vaadittavat pääsyvaatimukset.
 
Mikähän se edistäminen olisi? Pääsyvaatimusten alentainen? Eihän kukaan estä etnisistä taustoista tulleiden hakemusta Polamkiin nytkään.
Hyvä kysymys...itse lähtisin perusasioista,eli käsitteiden merkityksestä.Esim. sana auto kertoo esineestä jolla voidaan liikkua teillä ja kaduilla.Siis pitkä perusteellinen koulutus jossain maaseudulla näiden perusasioiden äärellä noin 1-3 vuotta.Tämän jälkeen mikäli näyttää kehitystä tapahtuneen,voidaan siirtää kaupunkiympäristöön vaativampien opintojen pariin.Tässä vaiheessa tehdään selväksi että mennään suomalaisen kaavan mukaan,ja annetaan mahdollisuus valintaan;sopeudu tai jatka jossain muualla.Reilu meininki,eikö vain?
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
""Kuten sisäministeri Ohisalo on todennut, sisäministeriön poliisiosasto tekee selvitystä poliisin virkapukua koskevasta sääntelystä erityisesti uskonnollisten vaatteiden näkökulmasta. Kyseinen selvitystyö pohjautuu edellisen pääministerin Antti Rinteen ja nykyisen pääministerin Sanna Marinin hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmassa todetaan tavoitteena muun muassa, että erilaisista etnisistä taustoista tulevien hakeutumista poliisikoulutukseen pyritään edistämään.""

Tuollainen vastaus tuli tänään sähköpostiin poliisijohtajan allekirjoituksella.Siinä on tehokkuus huipussaan kun useamman hallitusohjelman aikana mietitään ja tuumaillaan,että mitä aatteita ja uskontoja suomen poliisin työasun tulee heijastaa. Suomen maine ottaa pahasti osumaa mailmalla sinä päivänä kun muslihuivi ilmestyy poliisin työasuun.
Voi olla että edellisen sisäministerin teettämä selvitys asiasta ei kelvannut (ehkä oltiin päädytty väärään lopputulokseen?). Toinen minun lähteistäni oli puhunut asiasta erään Pohan ukkelin kanssa kun asia oli tullut keskustelussa esiin, ja toinen lähteistäni on virkapukinetyöryhmässä mukana, ja tiesi että asiaa oli selvitelty aivan hiljattain.

Mutta mikäs siinä on selvitellessä, kun asiaan on saatu väärä vastaus. Sitä paitsi, se selvitys oli tehty 2010-luvulla...
 
""Kuten sisäministeri Ohisalo on todennut, sisäministeriön poliisiosasto tekee selvitystä poliisin virkapukua koskevasta sääntelystä erityisesti uskonnollisten vaatteiden näkökulmasta. Kyseinen selvitystyö pohjautuu edellisen pääministerin Antti Rinteen ja nykyisen pääministerin Sanna Marinin hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmassa todetaan tavoitteena muun muassa, että erilaisista etnisistä taustoista tulevien hakeutumista poliisikoulutukseen pyritään edistämään.""

Tuollainen vastaus tuli tänään sähköpostiin poliisijohtajan allekirjoituksella.

Mistähän Suomi voisi löytää todellisuudentajuisen, ammattitaitoisen ja aseman vaatimalla jämäkkyydellä varustetun poliisiylijohtajan tämän nykyisen lapatossun tilalle?
 
Eikö taannoin juuri ”POHA” aloittanut jutun ”Teräasekeskusta” vastaan (starttipistooleista). :unsure:

Ja kaikki jutut/syytteet ovat tainneet kaatua oikeudessa.
Jotenkin jutusta on sellainen kuva että sopivia todisteita/lausuntoja tehtailtiin POHA:n toimetta juttuun oikein urakalla:whistle::whistle::whistle:.

Samaa ajojahtia odotella myös ensin aseharrastajia kohtaan ja sitten metsätäjiä.:facepalm:
 
Mikähän se edistäminen olisi? Pääsyvaatimusten alentainen? Eihän kukaan estä etnisistä taustoista tulleiden hakemusta Polamkiin nytkään ja kai ne pääsevätkin jos täyttävät vaadittavat pääsyvaatimukset.
Polamkilla on jo nyt erillaisia pääsyvaatimuksia

Naisilla on helpommat pääsyvaatimukset kuin miehillä, joten en yllättyisi jos tulisi lisää eri ryhmille modattuja pääsyvaatimuksia.
 
Polamkilla on jo nyt erillaisia pääsyvaatimuksia

Naisilla on helpommat pääsyvaatimukset kuin miehillä, joten en yllättyisi jos tulisi lisää eri ryhmille modattuja pääsyvaatimuksia.

Aika yleinen kaksoistandardeihin liittyvä polku tuntuu olevan tämä:

Ensin kaksoisstandardit sisäänpääsyyn koska rasismi/sovinismi/mitälie.
Sitten kaksoisstandardit ylenemiseen koska rasismi/sovinismi/mitälie.
Sitten kaksoisstandardit irtisanomiseen ja ylenemispolun katkaisemiseen koska rasismi/sovinismi/mitälie
Sitten alan arvostuksen, laadun, kiinnostavuuden ja suorituskyvyn romahdus. Ettekä arvaa mitä siitä syytetään!
 
Minä vaan ihmettelen että mitä vikaa meritokratiassa on... :rolleyes:
Se jos jokin on todellista tasa-arvoa.
 
Minä vaan ihmettelen että mitä vikaa meritokratiassa on... :rolleyes:
Se jos jokin on todellista tasa-arvoa.

Meritokratiassa on se jättimäinen vika, että se perustuu siihen harhakuvaan, että ansion saanut henkilö tai ryhmä olisi sama asia kuin edistymistä ja/tai aikaansaamista aikaansaattanut henkilö tai ryhmä.

Etenkin luovuutta vaativissa tehtävissä on ihan erikseen ne, jotka tuottavat etenemisen mahdollistavat oivallukset ja ne, jotka kiilaavat sivusta tai esimiesasemasta kaappaamaan itselleen/ryhmälle kunnian niistä oivalluksista.

Meritokratia toimii silloin ja vain silloin kun joko luovaa ajattelua ja aikaansaamista ei edellytetä ollenkaan tai luovan työskentelyn isyysoikeudet on erikseen ja voimaperäisesti suojattu kaiken maailman paskaläjiltä.

Meriittejä saavat eniten ne, jotka ovat taitavimpia kalastelemaan meriittejä omiin nimiinsä, eivät ne, joiden meriittejä muut kalastelevat.
 
Eikö taannoin juuri ”POHA” aloittanut jutun ”Teräasekeskusta” vastaan (starttipistooleista). :unsure:

Ja kaikki jutut/syytteet ovat tainneet kaatua oikeudessa.
Jotenkin jutusta on sellainen kuva että sopivia todisteita/lausuntoja tehtailtiin POHA:n toimetta juttuun oikein urakalla:whistle::whistle::whistle:.

Samaa ajojahtia odotella myös ensin aseharrastajia kohtaan ja sitten metsätäjiä.:facepalm:

Siis odottelet pohan ajojahtia aseharrastajia ja metsästäjiä kohtaan???????
Se on kuule ollut käynnissä jo vuosia. Ja erittäin raivokkaana.
 
Kaksi poliisin siviilimaijaa mielestäni toinen normaalia pidempi meni vilkut päällä äsken niin perkeleesti kohti Kaarinaa. Varissuon liittymä toki matkanvarrella. Menin pihalle vielä vielä kuuntelemaan ja sireenien ääntä kuului lisää. Uutisissa ei ole mitään.
 
Voi olla ihan perusikäväksi tiedetyn tappelijan taltuttaminen. Eräs tuttu kehu aikoinaan, että häntä tulee aina hakemaan vähintään 3-4 partiota. Noh sit se erään painin jälkeen kuoli poliisiauton takapaksiin kun olivat viemässä putkaan. Steroidit, alkoholi, maitohapot yms ja pumppu seis. n. +30v tyyppi.
 
Vaikea sanoa mikä oli. Uutisissa ei mitään.
 
Meritokratia toimii silloin ja vain silloin kun joko luovaa ajattelua ja aikaansaamista ei edellytetä ollenkaan tai luovan työskentelyn isyysoikeudet on erikseen ja voimaperäisesti suojattu kaiken maailman paskaläjiltä.

Meriittejä saavat eniten ne, jotka ovat taitavimpia kalastelemaan meriittejä omiin nimiinsä, eivät ne, joiden meriittejä muut kalastelevat.
Valitettavasti kaikki yllä kirjoittamasi on perkeleellisen totta. QED. little sniff...
 
Yle selvitti poliisin haalarikameroiden käyttöä.

Tuo olisi yhtälailla saatu dokumentoitua tallentimella (sanelukone), ei siinä kuvaa paljon näkynyt. Johtunee siitä, että se poliisi ei kuvaa vaan hoitaa työtehtäviään, joten se kamera heiluu suuntaan jos toiseen. Tässä on se, että aina voi tarvittaessa kääntyä sinne toiseen suuntaan.
Ihan hyvä alku poliisin sekä asiakkaan oikeusturvan kannalta, mutta vielä tarttis kehittää tekniikkaa.
Ihan samaa tulee tuolta Amerikasta, kun juostessa kuvaa, tulee "v...u, ämpäri, ikkuna-kuvaa.
Jotkut elokuvateollisuudenkin taidepläjäyksetkin olisi voinut tehdä kuunnelmana, niin tummaa kuvaa on pasoliini piirtänyt.
 
Yle selvitti poliisin haalarikameroiden käyttöä.

Itselläni on kokemusta haalarikameroista jo vuosia ennen pohan kokeilun alkua, ja olen tehnyt pienimuotoisen selvityksenkin laitokselle haalarikameroista ennen tuota Pohan kokeilua. Lisäksi olen tuota ennen kirjoittanut kaksi erillistä testiartikkelia haalarikameroista Kontrolliin. En väitä, mutta on mahdollista että Huhtela on lukenut minun tuotoksiani ennen kuin esitti noiden hankkimista testikäyttöön. Huhtelahan oli tuohon aikaan Pikku-Roballa kuten minäkin.

Olen ollut testiporukassa mukana alusta pitäen, ja olin mm tenttaamassa tehtaan edustajia ennen kuin kyseiseen kameramalliin päädyttiin. Sattumoisin olen mukana tuossa yhden videoklipin jouhatilanteessa ja minäkin kuvasin saman kiinnioton, mutta tämä tallenne ei ole minun kuvaamani.

Muutamia kommentteja:
- kamerat toimivat aluksi hyvin, mutta jossain vaiheessa lataustelakassa alkoi olla vähemmän ja vähemmän toimivia kameroita, jolloin niitä ei tietenkään voinut ottaa partioonkaan kun ei ollut yhtään toimivaa kameraa vapaana
- alun perin kameroiden akku- ja tallennuskapasiteetti olivat paljon vaatimattomammat kuin mitä jutussa esitetään, jolloin piti oikeasti miettiä, mitä haluaa tallentaa koska kameraa ei kannattanut laittaa varmuuden vuoksi päälle. Vuodenvaihteen tuntumassa saatiin uutta kameramallia, missä nämä ominaisuudet ovat paljon paremmat, ja niissä on muitakin ominaisuuksia jotka toivottavasti tekevät kameran käyttämisen paljon jouhevammaksi.
- kameratallenteiden käyttäminen todisteena on tehty järjettömän hakalaksi, joten niitä nauhoitteita ei kovin helposti tule säästettyä
- tallennetta ei edes saisi säästää ellei ole jokin dokumentti (esim sakko tai rikosilmoitus) johon tallenne liittyy. Poliisimies ei siis edes saa säästää "varmuuden vuoksi" tallenteita, vaikka olisi sellainen kutina että tämä asiakas tekee asiasta jonkun kantelun tai rikosilmoituksen. Siinä vaiheessa kun paperia laitetaan koneeseen, on tallenne hävitetty jo aikapäiviä sitten.
- tallenteen todistusvoima on käytännössä varsin kyseenalainen. Itsella on kokemusta eräästä painista johon liittyen sain vamman jonka täydellinen paraneminen vei yli vuoden. Kun juttu aikanaan meni rosikseen, kukaan todistajista ei oikein muistanut mitään (minua ei oltu kutsuttu todistajaksi), ja vaikka tapahtumasta oli tallentamani vartalokameratallenne joka näytti tilanteen minun osaltani varsin hyvin, sille ei laitettu painoarvoa koska kukaan ihminen ei muistanut tapahtumia.

Silti, edelleen kannan kameraa ja pidän sitä hyvänä juttuna. Ei se kuitenkaan lopeta väitteitä esim poliisin liiallisesta voimankäytöstä sen enempää kuin kiinteät valvontakamerat eivät ole lopettaneet väitteitä vartijoiden / JV:den liiallisesta voimankäytöstä, vaan edelleen kulkee urbaanilegendoja siitä miten asiakas viedään kamerakatveeseen missä hakataan siniseksi. (Se ei kuulu tähän, että kukaan ei voi ikinä nimetä yhtäkään tällaista tapausta tai henkilöä.)
 
Back
Top