Prätkä - King of the Road!

Syksyä pukkaa. Haltialan ranchilla oli bändi ja satoja motoristeja jättämässä kesäkaudelle jäähyväisiä. Myös vanhoja autoja pyörähti letka siellä pelloilla. Kävin vähän höpöttelemässä.
 
Syksyä pukkaa. Haltialan ranchilla oli bändi ja satoja motoristeja jättämässä kesäkaudelle jäähyväisiä.
Kerran kävin Haltialassa tänä kesänä. Viime kesänä vissiin neljä kertaa?
Muutenkin jäi ajot vähemmälle, kun kelit tällaista schaissea, että voi mennä pyörä likaiseksi.
 
Kerran kävin Haltialassa tänä kesänä. Viime kesänä vissiin neljä kertaa?
Muutenkin jäi ajot vähemmälle, kun kelit tällaista schaissea, että voi mennä pyörä likaiseksi.

Kylläpä sen pyörän hinkata ehtii. Mutta epävakaiset kelit vähentävät himoa olla kaiken aikaa pyörän selässä. Minä katselin välillä lauantaiohjelmaa sadetutkasta, että kas, puolilta päiviltä tulee Tampereella sade vastaan, joten ajan aamusta Helsingistä Pirkkalaan asioille. Iltapäivällä lakkaa Tampereelta itään, joten vedänpä silloin kohti Jyväskylää ja siitä kohti Lahtea ja poikkeankin Asikkalan kohdilta Vierumäen ja Heinolan kautta Savoon saunaan. Illan ja aamun sataa sielläkin, joten kotiin Helsnikiin starttaan klo 11.

Tällaista se oli. Kerran käännyin motarilta suoraan vastaan tulevaa ukkosta karkuun ja taisi tulla satakunta ylimääräistä kilometriä, kun kiersin sen maanteitä. Mutta hauskaa oli.
 
Kylläpä sen pyörän hinkata ehtii.
Ja minähän en twiniä sotke. Eikä huvita ajella sadepilvienkään mukaan sinne tänne.
Kohta vaihdan enduroon niin ei sitten väliä ja saa rapa lentää kaaressa. Mut...mut...siinä ei ole kromia....emmä tiedä....katsotaan ens kesä ny vielä.
 
En minä kastunut pahemmin kertaakaan ja onhan minulla ajoasu sadekalvolla, mutta joutui odottamaan ja väistämään. Twin minullakin on, V2 ja kromiosia. Mutta minä ajan enemmän ja hinkkaan sitten vähemmän. Naapuri taas hinkkaa ja hinkkaa, mutta ei aja juuri milloinkaan. No joskus sunnuntaisin, kun on kaunis ilma. Ehkä talvella tulee sitten kiilloteltua tekemisen puutteessa. Vaikka mitä väliä sillä on. Kesällä ehkä ajan Normandiaan ja sieltä Ardenneille. Varmaan tulee pölynjyvänen ratsuun.

Ride on!

50-1000_l_0803_082.jpg
 
Ihan samanlaisia kuin "purjehtijat", joiden veneet liikkuvat yleensä, kun ei tuule. :D
 
Tänään pistin bladen talviteloille. On tässä kaikenlaista työreissua edessä, eikä nuo säät näytä oikein suosivan. Pienen lenkin heitin vielä viileähköllä syyskelillä, yksi brutaali karvojanostattava kiihdytys, tankki ja akku täyteen ja peitteen alle varastoon odottelemaan 2018- kautta.
 
Minkäslaisia rituaaleja teillä on tuossa pyörän talviteloille laittamisessa?

Itsellä se on lähinnä kevyt pesu ja tankki aivan täyteen. Ruiskuvehkeessä ei tarvitse tyhjäillä tankkia ja järjestelmää, kuten kaasutinaikana. Bensan lisäaineita en myöskään käytä, nykyisten bensojen pieni määrä etanolia ajaa saman asian. Joka kevät on lähtenyt käyntiin ilman ongelmia. Akulle löytyy CTEKin älylaturi, syksyllä lataus täyteen, talvella pariin otteeseen yön yli kiinni ja ennen käyttöönottoa taas täyteen.

Talven pyörä on kylmässä, mutta kohtuu kuivassa varastossa mp- peitteen alla. En tiedä miksi lämmin talvisäilytys on niin hehkutettu asia, tärkeintä on jäähdytinnesteen laatu. Pakkasilla en prätkää täräytä käymään, se ei välttämättä ole terveellistä.

Tälle talvelle uusin jo nuhjuuntuneen peitteen, tämmönen ollut nelisen vuotta käytössä: https://www.motonet.fi/fi/tuote/3838942/Bagster-MP-peite-XXL-270-cm-x-102-cm-x-140 Pahimpaan siitepölyaikaan makaa pyörä myös tuon alla, kun ei ajossa ole. Vähän tyyris, mutta ollut todella hyvä.
 
Minkäslaisia rituaaleja teillä on tuossa pyörän talviteloille laittamisessa?
Tankki täyteen 98 oktaania. Viime vuonna en vaihtanut oljyjä mutta nyt ajattelin. Johan noilla on pari tonnia ajeltu...:D (vitun "kesät" )
Kerran kuussa olen työntänyt lämpimästä tallista ulos ja käytän koneen muutaman minuutin. Keväällä ekan tankillisen ajan tyhjäksi siten että seassa on sitä suuttimien puhdistusainetta. V twin kone ja tietysti kaasarit.
Akkulaturikin mulla on mutta ei sitä ole tarvinnut vielä.
En tiedä onko tuosta kaikki teknisesti tarpeellista mutta ei väliä, vedän fiiliksellä. Lopputulos on kuitenkin aina käynnistys ekalla.
 
Taidanpa rykäistä koneen käyntiin. Kaunis syyspäivä. 11 astetta kello kahdeksan aamulla, tuuli 4 ms. Sateen mahdollisuus 0%.

Suomi on jännittävä maa, ja tarjoaa kaikenlaisia seikkailuja. Heitetään ilmansuunnasta kolikkoa. Tankki täynnä, rakko tyhjä, siinäpä syyshuolto.

Ratsastakaa edelleen.
 
Itse
Minkäslaisia rituaaleja teillä on tuossa pyörän talviteloille laittamisessa?

Itsellä se on lähinnä kevyt pesu ja tankki aivan täyteen. Ruiskuvehkeessä ei tarvitse tyhjäillä tankkia ja järjestelmää, kuten kaasutinaikana. Bensan lisäaineita en myöskään käytä, nykyisten bensojen pieni määrä etanolia ajaa saman asian. Joka kevät on lähtenyt käyntiin ilman ongelmia. Akulle löytyy CTEKin älylaturi, syksyllä lataus täyteen, talvella pariin otteeseen yön yli kiinni ja ennen käyttöönottoa taas täyteen.

Talven pyörä on kylmässä, mutta kohtuu kuivassa varastossa mp- peitteen alla. En tiedä miksi lämmin talvisäilytys on niin hehkutettu asia, tärkeintä on jäähdytinnesteen laatu. Pakkasilla en prätkää täräytä käymään, se ei välttämättä ole terveellistä.

Tälle talvelle uusin jo nuhjuuntuneen peitteen, tämmönen ollut nelisen vuotta käytössä: https://www.motonet.fi/fi/tuote/3838942/Bagster-MP-peite-XXL-270-cm-x-102-cm-x-140 Pahimpaan siitepölyaikaan makaa pyörä myös tuon alla, kun ei ajossa ole. Vähän tyyris, mutta ollut todella hyvä.

Itse olen talviunille kalustoa laitettaessa laittanut kaikkiin maa-, meri- ja ilmailukoneisiin niihin soveltuvaa 2T Tai 4T pienkone-bensiiniä, sen paremman säilyvyyden takia. Akut irti ,Victron ta Ctek:n laturin ylläpito. HD:ssä hälytin lutkuttaa akun typötyhjäksi (vaurioituu) jos ei muista talvella ladata. Öljyt ja pesu kuuluu myös ohjelmaan ja kaudenaikana päätä raavittaneet tekniset huomiot kirjaan ylös, jos vaikka ennen seuraava käyttöä olisi laitteet huippu kuosissa.
 
Viimeksi muokattu:
Joka syksyisiä ongelmia.
Jos sitä vielä yhden lenkin kävis heittämässä...
Ei millään raaski laskea neitoa talviteloille.
 
Joka syksyisiä ongelmia.
Jos sitä vielä yhden lenkin kävis heittämässä...
Ei millään raaski laskea neitoa talviteloille.

Kävin eilen pikipäin Tampereella. Tuulenpuuskat olivat aika jytyisiä vaikka minulla ei mikään tuuliherkkä menopeli olekaan. Kaistalla oli kovassa vauhdissa olo kuin purjeveneellä Kustaanmiekassa. Sai oikein ajaa eikä vain nukkua. Ensimmäinen kerta 400 km lenkki tällä ajokaudella ilman että näin toista kaksipyöräistä. Muuten tarkeni kyllä. Iltapimeällä oli hurjaa luukuttaa ja nojata tuuleen mutta tunsipahan elävänsä.

Muuten tarkeni hyvin, kun oli ajokamppeiden alla villaa.

7000 km meni rikki tälle "kesälle". Taidan vielä pari viikkoa venyttää.
 
Kyllä se pitää vielä ensiviikko, ihan naapureidenkin kiusaksi, aamuvuoroon lähtiessä laittaa kone lämpiämään klo 0500.
Vaikka naapurin ukko viikonloppuisin postilaatikolla mulkoileekin...
Epäilen että on kateellinen tai muuten vaan elämäänsä kyllästynyt.
 
Olen miettinyt jos myis koko mopon pois. Nää kesät....
Tuntuu että voisi siirtyä "Off road - King of the road" -palstalle enemmän.
 
Mopo taviunille. Ajelin alle pikkulenkin Porvooseen hiljaista vanhaa Itäväylää ja Sipoon kirkon kautta pois. Eipä muita kaksipyöräisiä näkynyt.

Talvihuolloista oli puhetta. Avaan perän, annan kuivua. Kardaanitunnelin puhdistus ja rasvaus. Booriholkin tarkastus ja voitelu. Kaikki öljyt vaihtoon. Autosolia pintojen kiiltäville osille. Siinäpä tuo.
 
Back
Top