Prätkä - King of the Road!

Raskaskoneasentaja päihitti tallikuskit Päitsillä
IS Linkki
......
Räppäri Pyhimyksen tuore ja monimerkityksinen ”kissaräppi” soi maalialueella Malmin lentokentällä, kun moottoriurheiluväki odotteli Päijänteen ympäriajon nopeimpia kuskeja sunnuntaina. Vierumäeltä lauantaina startanneen, yli 700 kilometrin ja 28 maastokoetta käsittäneen kilvan ykköseksi ajoi järvenpääläinen Aleksi Jukola.
 
Tuli taas Päitsi huoltoautossa kierretyksi. Suomalaisia näyttää olevan kotimaisemissa / olosuhteissa olevan lähes mahdotonta voittaa.
Olosuhteet talviset. La aamuna Vierumäellä startissa -12 C ja kylmä oli illallakin. Noin 12 h ajopäivä kuskeille se lauantai.
Luntakin oli pohjoisemmassa riittävästi, mutta spoorin pohjat jäässä, mitään mutapaineja ei kisassa nähty.
Kisahan päättyi Malmin lentoasemalle sunnuntaina illankähmässä.

Kova poika tuo Jukola. Viime vuoden voittaja Remes oli kakkonen.

Viimeksi muokattu:
Veljet. Tuossa tänään, kun kävin aamusta, koirain kanssa metsälenkillä. Upposin lanteita myöten hankeen. Kauhealla ähinällä sain itseni kammettua takaisin pinnalle. Istahdin hetkeksi alas ja polttelin tuumailutupakan.
Mieleen juolahti, että kuukausi ja on Vappu. Ja sehän tarkoittaa yleensä sitä että aloitetaan pyöräkausi. Kyllä aika solinalla saa lumet sulaa. Että pääsee taas poikamaisella riemulla ranteita venyttämään. Tallissa pitäisi vielä jäähdytysjärjestelmä tyhjentää ja jarrunesteet vaihtaa.
 
Kuten tapoihin kuuluu, maaliskuun viimeisenä sunnuntaina katsotaan joko kauden voi aloittaa. Aika usein on voinut ja niin onnistui myös tänä vuonna.

Perheeseen tulossa taas toinen pyörä, kun poika muutaman vuoden tauon jälkeen osti jälleen menopelin. (y)

Malttia nuorelle miehelle.
 
Rami, 43, ajoi Oulusta moottoripyörällä Nepaliin, vaikka prätkä syttyi tuleen ja amebat iskivät - ”Pyörät pyörivät ja rokki soi”
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201803262200837966_u0.shtml
Rami Syed ajoi tyttöystävänsä kanssa Oulusta Nepalin Kathmanduun moottoripyörällä 2012-2013. Hän on ikuistanut matkan vapauden ja vaaran tunteen esikoiskirjaansa Moottoripyörällä silkkitiellä.
  • Rami Syed ajoi moottoripyörällä Oulusta Nepaliin tyttöystävänsä kanssa.
  • Matkan varrelle mahtui monta vastoinkäymistä.
  • Taival oli taittajansa mukaan kuitenkin ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.
  • Loput linkistä.
 
Tuollaisen pyllyn perässä olisi vaarallista! Ei yhtään tulisi pidettyä silmällä ympäristöä.

Tänään tuli ajeltua alkuillasta ensimmäiset kierrokset sitten lokakuun. Puoli vuotta taukoa. Ei mikän paras tuntuma ollut vielä. Hassua, miten se homma aina ruostuu pitkällä tauolla. Täytyy etsiä viikolla joku lohikäärmetie ja hakea se kone taas vartaloon.
 
Onkos täällä kukaan kokeillut sellasen firman tuotteita, kuin Ram Mounts? Lähinnä noita puhelin kiinnikkeitä prätkään. Kohtuu kalliita osia, mutta luulisi olevan jämäköitä?
 
Onkos täällä kukaan kokeillut sellasen firman tuotteita, kuin Ram Mounts? Lähinnä noita puhelin kiinnikkeitä prätkään. Kohtuu kalliita osia, mutta luulisi olevan jämäköitä?

En ole kokeillut. Ainoa ylimääräinen vehje minulla on erillinen digitaalinen nopeusmittari, jossa on huippunopeusmuisti, matkamittari, trippimittari, kello ja sitten eri systeemeitä, jotka mittaavat kaikenlaisia keskiarvoja matkoista, kestoa, keskinopeutta ym. Sen olen kiinnittänyt tukevalla kaksipuolisella sitkeällä tarratöhnällä, jonka vaihdan tuoreeseen kerran vuodessa.
 
Kovin on vielä hiekkaa teillä E- pohjanmaalla ja tuo sääkin otti käänteen huonompaan suuntaan. Toisaalta, sateet kevään pölykaudella ei ole huono asia.

Tuossa viikolla otin pyörän jo esille, tarkistin akun latauksen ja nesteet jne. Tärähti ensimmäisellä käyntiin ja käy hienosti. Ehkä vappuna.
 
Moottoripyöräily voi olla tulevaisuudessa täysin kiellettyä – uskalletaanko prätkiä päästää enää teille, kun muu liikenne robotisoituu?
Automatisaatio ja autoista tutut turvamekanismit ovat pikku hiljaa tulossa myös moottoripyöriin. BMW:n visiossa moottoripyöräilijä ei tarvitse tulevaisuudessa enää edes kypärää.

https://yle.fi/uutiset/3-10210132

Insinöörit yrittävät pilata moottoripyöräilyn!
 
Pöh ja pah, mä oon ennen haudassa kuin nuo robottisähköautot tms kulkee noita paikallisia kärrypolkuja ;)
 
Syy, miksi ajan, on juuri se, että moottoripyörässä pidän keskittymisestä, oikeasta ajamisesta. Minun on laskettava nopeus kaaarteeseen. Minun on kallistettava ja ajettava.

Vai aikovat ne siirtää meidät junaan matkustajan paikalle... Kiäh kiäh...

Mutta toden perään pojat, harmi kun on noita kaikenlaisia hommia ollut tässä jaloissa. Parasta kesää pitelee. Pisin lenkki tähän asti ollut, kun kävin Liedon motoristikirkossa huvin vuoksi. Ajelin kiertoreittiä ensin Keravalle ja sieltä pikkuisia mutkateitä Lohjan nurkille ja laskeuduin satakympille. Luksusta.
 
Hmm, vähän sama kuin moottorikelkalla ajaessa. Toki voi ajella hiljaa ja näin, mutta vauhdikkaasti ajaessa on tunnettava "perstuntumalla" alla oleva kelkka. Milloin se on luisussa, milloin hyppää ym
 
Hmm, vähän sama kuin moottorikelkalla ajaessa. Toki voi ajella hiljaa ja näin, mutta vauhdikkaasti ajaessa on tunnettava "perstuntumalla" alla oleva kelkka. Milloin se on luisussa, milloin hyppää ym

Sama asia se on mutta kelkka on kelkka. Siinä on omia hienouksia. Olenkin kaivannut kelkkailua.

Kelkkailin kolme talvea 1980-luvulla ja sain ihan rahaa. Kelkalla saattoi laittaa jarruttamalla ja kääntämällä tarkoituksella pieneen luisuun ja mennä mutkan näyttävästi kuin ralliauto. Toisaalta hyvä rallikuski ajaa kyllä autoakin perstuntumalla. Ei siihen vauhtiin riitä aivot.

Kelkalla pelkäsin meren jäälle tulleita dyynejä ja pikku kumpareita, koska jos sellaiseen osui hiukan "sivuun" eli vain toinen suksi dyynille, kelkka lensi ilmaan vinossa. Tässä mielessä se muistuttaa samaa kuin moottoripyöräily: katso kauemmas mutta huomaa pinta, katso sinne mihin menetkin, keskity, älä haaveile.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top