StepanRudanskij
Respected Leader
Väyrysen mediapelilausunnot ovat jääneet elämään kollektiiviseen muistiin, 1994 vaaleista mutta niissä häntä kyllä ihan oikeastikin pelattiin pois toiselta kierrokselta. Jos muistini ei petä niin kävi jokseenkin näin: Väyrynen oli ollut selvänä kakkosena gallupeissa, jossain välissä Rehn alkoi nousta. Sitten tuli MTV3:n vaalitentti jota ennen julkaistiin heidän teettämänsä mielipidetutkimus: shokeeraavasti siinä Rehn oli kakkosena, Ilaskivi kolmantena ja Väyrynen pudonnut neljänneksi jollain ~10% kannatuksella. Tentin aluksi oikein korostettiin miten tässä nyt ehdokkaat istuivat suosituimmuusjärjestyksessä. Väykkä istui nelospaikalla hyvin myrtsin näköisenä kun paneeli keskittyi "kärkiehdokkaisiin". Tuosta Väyrynen ei enää toipunut. Homma haiskahti melko lailla, etenkin kun Väyrynen sitten vaalipäivänä kuitenkin voitti Ilaskiven hyvin selvästi vaikka Keijo Korhonen oli viemässä häneltä ääniä.
Tuskin Väyrynen olisi Ahtisaarta voittanut toisella kierroksella kuitenkaan (gallupit taisivat povata hyvin selkeää tappiota). Ymmärrän silti hyvin että Väyrynen oli turhautunut kun lähes varmalta näyttänyt 2. kierroksen paikka valui ulottumattomiin.
Kävin itse pelaamassa Paavoa ulos jatkosta äänestämällä Rehniä taktisesti. Tiedän muutaman tutun jotka toimivat samoin.
Kävin äsken uurnalla ja äänestin toisen kierroksen puolesta. Ei sen enempää tästä...