Presidentinvaalit 2018

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja skärdis
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Tulos oli odotettu ja Suomi näillä kannatusprosenteilla kuuluu hyvällä syyllä itä-Eurooppaan. Itse äänestin toisen kierroksen puolesta. Mikä lieneekään tuo "kaiken mukaansa tempaava mahti", jopa "ajan henki" joka saa kansan näin yhdistymään? Tekisi mieleni jopa kysyä mitähän muut meistä suomalaisista ajattelevat? Toivottavasti Sauli Niinistön patsas, kun sellainen tietysti joskus tulevaisuudessa paljastetaan, ei ole kullattu.

Mutta mitähän tästä nyt seuraavaksi seuraa? Ensiksi varmasti Kokoomus omii voiton itselleen, sillä Orpon mukaan puolue heittäytyi täysin rinnoin Niinistön kannatustyhdistyksen taakse jättämällä oman ehdokkaansa nimeämättä. Toiseksi Niinistö voi lopulta riisua naamionsa - jos hänellä sellainen on ensimmäisellä kaudellaan ollut - ja ryhtyä ajamaan omaa agendaansa, kun kolmatta kautta ei tule. Liittovaltio, Nato vs. idänsuhteiden takuumies -kiikkulaudalla varmasti toinen pää alkaa painua painavampana alaspäin. Kumpi pää? Kumpaakin ei voi saada.

Ja kaippa Sipiläkin näkee tämän tuloksen jonkinnäköisenä kansan hyväksyntänä nyt harjoitettua politiikkaa kohtaan, koska insinöörinaivoissa jotain tämmöistä voi päätellä jatkuvuudesta...

Ken elää, hän näkee.

Selkeästi insinöörit ja kokoomus nostavat niskakarvasi pystyyn? Minun mielestäni maan johdosa pitää olla miehiä jotka ymmärtävät taloutta ja osaavat laskea. Siksi toivon kokoomusvetoista hallitusta ensikaudelle.

Jo pelkän HX-hankkeen pitäisi olla syy äänestää kokoomusta.
 
Hyvä vitsi, kokoomuksen johtoon nousee tyyppejä kuten Orpo joilla on kokemusta vain verovarojen hakkaamisesta ideologisiin mustiin aukkoihin.
 
Kuka muistaa enään Timo Soinia tai uuvatteja, laivan kurssi on oikaistu pikaisesti ja vahingot olivat minimaaliset, eduskuntavaaleissa PS on säilyttämässä suuren puolueen aseman.
Niin tosiaan, tulee huomata että Soini & Co lähtivät pois Perussuomalaisista. Ottavat vapaaehtoisesti sen riskin että kansanedustajaehdokkaina uudessa puolueessaan ehkä eivät saakaan kannatusta.
.
 
Hyvä vitsi, kokoomuksen johtoon nousee tyyppejä kuten Orpo joilla on kokemusta vain verovarojen hakkaamisesta ideologisiin mustiin aukkoihin.

Sulla on niin selkeä ennakkoasenne että väittelemällä se tuskin muuksi muuttuu.

Sen voin kuitenkin todeta että kun siniset lähti persuista, ei sieltä varmasti hirveän paljon taloustiedettä ja insinöörejä kadonnut, mutta se on varmaa että yhtäkään sinne ei jäänyt.
 
Yllättävän moni politiikan toimitta
Varmaan miettii, että kuuden vuoden päästä sitten uudestaan.

Paavo on pelimies, ei sulkenut porttia...
Valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen pyrki Suomen presidentiksi neljättä kertaa ja myös viimeistä kertaa – ainakin jos on uskominen hänen vaimoaan Vuokko Väyrystä.

– Kyllä minä uskoisin, että kyllä tämä oli tässä, Vuokko Väyrynen sanoi.

Väyrynen ei ainakaan suorilta käsin tyrmännyt vaimonsa näkemystä.
https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005543214.html?ref=rss
 
Sulla on niin selkeä ennakkoasenne että väittelemällä se tuskin muuksi muuttuu.

Sen voin kuitenkin todeta että kun siniset lähti persuista, ei sieltä varmasti hirveän paljon taloustiedettä ja insinöörejä kadonnut, mutta se on varmaa että yhtäkään sinne ei jäänyt.

Palataan asiaan kun kokoomus ajaa Suomen lopullisesti selvitystilaan ja EKP:n holhoukseen.
 
Sulla on niin selkeä ennakkoasenne että väittelemällä se tuskin muuksi muuttuu.

Sen voin kuitenkin todeta että kun siniset lähti persuista, ei sieltä varmasti hirveän paljon taloustiedettä ja insinöörejä kadonnut, mutta se on varmaa että yhtäkään sinne ei jäänyt.
Ei hätää..Orpo kyllä paikkasi jo mallikkaasti Suomen "insinööri"vajetta..
 
Niin tosiaan, tulee huomata että Soini & Co lähtivät pois Perussuomalaisista. Ottavat vapaaehtoisesti sen riskin että kansanedustajaehdokkaina uudessa puolueessaan ehkä eivät saakaan kannatusta.
.

Keneltä sitä keräisivät? Taloustutkimuksen kyselystä on analysoitavissa että PS kilpailee taas noin 20% puolueen asemasta eduskuntavaaleissa.

Jos Suomeen kohdistuu ennen 2019 eduskuntavaaleja lisää massamaahanmuuttoa, uusia tulonsiirtoja EU:n sisällä jne. niin se kaikki sataa PS laariin.
 
Orpo ei oikein maistu minullekaan. Ehkä hän sopisi vaikkapa ympäristöministeriksi. Minun suosikkini kokoomuksen puheenjohtajaksi silloin oli Risikko. Vapaavuori ei ole kaikkien kanssa väleissä eikä siten yhdistä, enemmän jakaa. Pidän häntä kyllä hyvänä ammattimiehenä, joka saa paljon aikaan. Se Turun telakan pelastaminen niiden korealaisten kynsistä oli huippusuoritus. Lisäksi hän on Helsingin kaupungin keulassa sopivan konservatiivinen vastapaino valtuuston junan tuomille kommunisteille ja sosialisteille, sellaisille kuin se Honkasalo ja Torsti, hyi helkkari.
 
Vaalien lopputulos on ennakkoarvioiden mukainen; Sale on jälleen presidentti, Suomen käyntikortti maailmalla.

Tulos kuitenkin jättää ajatuksia ja todellakin huomio kohdistuu Huhtasaaren menestykseen. Huhtasaarelta jäi puuttumaan sellaisten perussuomalaisten äänet, jotka odottaisivat asteen hillitympää esiintymistä ja vähemmän virnistelyä. Sellainen elämän kypsyys voisi esiintyä enemmän. Tämän takia monet äänet menivät Salelle - maan isälle.
Kun sama äänestäminen tapahtuu kansanedustajavaalissa ja nyt Salelle luisuneet äänet menevätkin Perussuomalaisille eri ehdokkaille, niin jytkyhän siitä tulee.

Mitä enemmän valtion nykyjohto tekee kansan ohittavia, mielen vastaisia päätöksiä ja sitä varmemmin nyt aavisteltavissa oleva perussuomalaisuus jatkaa menestymistään.
Siihen matkaan ei sitten mahdu yhtään imagoa pilaavaa hakkarais-törttöilyä.

Jos edellä kerrottu aiheuttaa epäilyksiä, niin miettikääpä sitä voiko Väykkä, Keskusta, Dem, Vas ..... jne pienemmät haalia ne Salelle menneet äänet? En ihan usko.

.
 
Jos Suomeen kohdistuu ennen 2019 eduskuntavaaleja lisää massamaahanmuuttoa, uusia tulonsiirtoja EU:n sisällä jne. niin se kaikki sataa PS laariin.
....20 % ....

Kyllä. Näin se taitaa tapahtua.

.
 
Orpo on kuin ylikomisario Rautakallio...
27248659762_1b059c26b5_z.jpg
 
Back
Top