Presidentinvaalit 2018

Outo vaalitentti, kun kolme rouvaa istuu lähinnä haukkumassa istuvaa presidenttiä. Tulee mieleeni työmaa, jossa kolme akkaa supattaa kun joku poistuu huoneesta.

Maarit Feldt-Rannan mukaan presidentti Niinistö olisi voinut käyttää arvojohtajuuttaan tukemaan kehitysyhteistyötä.

Feldt-Ranta löytää muutakin syntiä. Niinistö on puhunut tolkun ihmisistä. Feldt-Ranta lataa: Toinen hänen epäonnistunut lausuntonsa oli keväällä, jolloin hän tuli leimanneeksi ääripäiksi nekin, jotka ovat hyvää tarkoittaneet ja halunneet auttaa hädässä olevia ihmisiä.

Presidentin tulee aina yhteiskunnassa asettua heikomman puolelle.

Tuula Haatainen näkee, että Niinistö on ollut vähän pettymys. Haataisen mielestä Suomen myös pitäisi presidentin johdolla näkyvämmin puolustaa ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja naisten oikeuksia YK:ssa ja EU:ssa.

Sirpa Paatero ottaa kantaa presidentin kiistattomaan talousosaamiseen mielenkiintoisella kommentilla: Jotenkin toivoisi, että se talous ei olisi ainoastaan se kanta, jolla presidentti tulee ulos.

Naisten lauseet poimin Ilta-Sanomista.

Ihanko varmasti toverit demarit ovat laskelmoineet, että tp Niinistöä haukkumalla kääntävät puolueensa nousuun?

Soppii eppäillä, kun muistaa Niinistön nauttivan erittäin korkeaa kansansuosiota. Eivätkä suomalaiset ylipäätään perusta tuollaisesta toisten haukkumiseen keskittyvistä kampanjoista.

Eikö todellakaan ole demareilla mitään uutta tarjottavaa, jolla lähtisivät kannatusta hakemaan?

No, omaa hautaansa kaivavat. Moni olisi luullut sen olevan tarpeeksi syvä jo valmiiksi.

Joo, ja kuinka fiksua on lähteä haastamaan Sale ulko -ja turvallisuuspolitiikassa ? Meinaan että maailma on nyt "hieman" erilainen kuin Haloskan vuosina, jolloin voitiin keskittyä kaikenlaiseen ihanaan maailmanparantamiseen. Yleisestihän epävakaina aikoina suomalaiset tuppaavat kaipaamaan vahvaa asiansa osaavaa tasavallan presidenttiä. Niinistö on hoitanut pestinsä sen verran asiallisesti, että äänestäjäkunnan enemmistöllä tuskin on suuria mielihaluja vaihtaa presidenttiä.
 
Outo vaalitentti, kun kolme rouvaa istuu lähinnä haukkumassa istuvaa presidenttiä. Tulee mieleeni työmaa, jossa kolme akkaa supattaa kun joku poistuu huoneesta.

Maarit Feldt-Rannan mukaan presidentti Niinistö olisi voinut käyttää arvojohtajuuttaan tukemaan kehitysyhteistyötä.

Feldt-Ranta löytää muutakin syntiä. Niinistö on puhunut tolkun ihmisistä. Feldt-Ranta lataa: Toinen hänen epäonnistunut lausuntonsa oli keväällä, jolloin hän tuli leimanneeksi ääripäiksi nekin, jotka ovat hyvää tarkoittaneet ja halunneet auttaa hädässä olevia ihmisiä.

Presidentin tulee aina yhteiskunnassa asettua heikomman puolelle.

Tuula Haatainen näkee, että Niinistö on ollut vähän pettymys. Haataisen mielestä Suomen myös pitäisi presidentin johdolla näkyvämmin puolustaa ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja naisten oikeuksia YK:ssa ja EU:ssa.

Sirpa Paatero ottaa kantaa presidentin kiistattomaan talousosaamiseen mielenkiintoisella kommentilla: Jotenkin toivoisi, että se talous ei olisi ainoastaan se kanta, jolla presidentti tulee ulos.

Naisten lauseet poimin Ilta-Sanomista.
Tauti, Puute ja Kuolema.
Neljäs ratsastaja puuttuu, mutta sotaanhan noista nyt ei ole muutenkaan :)
 
Lienemme luojan suosiossa ja meidät varjellaan tehokkaasti näiden tovereiden voitolta.

Ei oikeasti mitään mahdollisuuksia.
Amen.
Ja lienee pahin naisasiafanaattisuuskin saatu tyydytettyä aikanaan Halosen valinnalla. Tuttaviini kuului aikoinaan pari pelottavaa vasuriviher-naista, joiden silmiin syttyi tuli, kun vaaleista puhuttiin:
- Halonen on NAINEN, ja siksi hänet on valittava!!!!
 
Tällaiseen argumenttiin ei tosiaan ole vastausta!!!
:D
Ei niin. Tapahtui Helsingissä, olin kaverin luona kylässä ja baarikierrokselle Kallioon lähdössä. Kaverin muija siis, ja yöpaikkahan se olisi mennyt, jos siinä kovin olisi alkanut kiistämään :eek:.
Katottiin tuossa tilanteessa vain frendin kanssa toisiaan silmiin, ja otettiin huikka :rolleyes:.
Mutta vakavasti puhuen, kyllä se sukupuoli niissä vaaleissa pyhitti pätevyyden.
 
Ei tainnut demarien vaalitapahtuma vakuuttaa edes Hesariakaan.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005313464.html

Nuo naisten Venäjä-näkemykset ovat minusta aika lapsellista tasoa.

Sokerina pohjalla: (korostus minun)

Tentti päättyi ehdokkaiden kannalta kiusallisesti, kun lopuksi helsinkiläinen Oili Leppälammi (sd) ihmetteli, mikä on demareissa vinossa, kun yksikään mies ei ilmoittautunut kisaan mukaan. Samalla hän myös ilmoitti, että ainakin itse pitää tasavallan presidentti Sauli Niinistöä asiantuntevana ja toivoo Niinistön jatkavan.
 
”On tärkeää puhua muustakin kuin siitä, että onko liittyminen järkevää vai ei. Pitää myös avata, mitä jäsenyys tarkoittaa rauhan ja mitä konfliktien oloissa. Virossa hinta on ollut aika kova: siellä toistakymmentä miestä on tullut sinkkiarkussa takaisin”, Feldt-Ranta lisää."
Mitähän tuo nyt oikein meinaa, kriisinhallintaoperaatioissa kuolleita vai? Suomalaisia rauhanturvaajia on kuollut kaksi kertaa enemmän, emmekä ole edes NATO-maa! :eek:
 
Hinta, jonka Viro on ollut ilmeisen halukas maksamaan. Vahvistaa vaan omaa näkemystäni, että näiden naisten asiantuntemus on jossain aivan muualla kuin ulko -ja turvallisuuspolitiikassa.
 
”On tärkeää puhua muustakin kuin siitä, että onko liittyminen järkevää vai ei. Pitää myös avata, mitä jäsenyys tarkoittaa rauhan ja mitä konfliktien oloissa. Virossa hinta on ollut aika kova: siellä toistakymmentä miestä on tullut sinkkiarkussa takaisin”, Feldt-Ranta lisää."
Mitähän tuo nyt oikein meinaa, kriisinhallintaoperaatioissa kuolleita vai? Suomalaisia rauhanturvaajia on kuollut kaksi kertaa enemmän, emmekä ole edes NATO-maa! :eek:

Vuoksen taisteluissa meni pataljoona per päivä.
 
Amen.
Ja lienee pahin naisasiafanaattisuuskin saatu tyydytettyä aikanaan Halosen valinnalla. Tuttaviini kuului aikoinaan pari pelottavaa vasuriviher-naista, joiden silmiin syttyi tuli, kun vaaleista puhuttiin:
- Halonen on NAINEN, ja siksi hänet on valittava!!!!

Samat kokemukset. Eipä ole "akateeminen" maailma miksikään muuttunut. Ehkä se selittää osaksi myös sitäkin miksi USA:n vaalien jälkeen alkoi sellainen mölkkäys.. Piti tulla NAINEN mutta tulikin jotain muuta.. Feministeiltä lentää helposti vaikka mikä stalin-kortti jos siihen vielä provosoi typerillä twiiteillään
 
Viimeksi muokattu:

Emme olleet akateemisia. Nyt kun muistelen tarkemmin, niin tämä nainen/tyttö oli mukana Halosen tukijoukoissa, mikä selittää silmätulen.
 
Samat kokemukset. Eipä ole "akateeminen" maailma miksikään muuttunut. Ehkä se selittää osaksi myös sitäkin miksi USA:n vaalien jälkeen alkoi sellainen mölkkäys.. Piti tulla NAINEN mutta tulikin jotain muuta.. Feministeiltä lentää helposti vaikka mikä stalin-kortti jos siihen vielä provosoi typerillä twiiteillään

Muistan kuin pappa-vainaa tuhisi pitkään ja jupisi Halosesta. Siinä tuli aika kova paatos ulos kerralla sosialisteista ja vasemmistosta :D Mutta oli hyvä seurata tulevan vaimoni reaktioita kun vanha isäntä avasi sanaisen arkkunsa, ajattelin että jos ei morsian tätä kestä, niin ei kestä minuakaan ;)
Sanoin sen jälkeen, että tuollainen minustakin tulee vanhana: puhun isolla äänellä ja pidän ristuksen varmasti oman pääni kuten pappa :)
 
Last edited by a moderator:
Huhtasaari on PS:n ehdokas...no, ei ehkä nappivalinta mutta puheenjohtajan perustelu omasta keskittymisestä -19 vaaleihin presidenttikisan sijaan on ymmärrettävä.

Värikkäitä keskusteluja ainakin luvassa...toimittajat osasi hyvin jo nyt ehdokkaan heikot kohdat..
 
Huhtasaari tuo presidentinvaaleihin Venäjän ymmärtäjän sieltä kovimmasta päästä. Ei hyvä. Halla-aho valitsi jälleen vaihtoehdon, jolla pysyy pois päivän poliitikan parrasvaloista. Ei hyvä, ihme touhua jopa, puolueen puheenjohtajalta.
 
Mielestäni taas helkkarin hyvä. Isoa naapurimaata ei tule eristää.
 
Back
Top