Presidentinvaalit 2018

Vaikka tasavallan presidentti johtaakin ulkopolitiikkaa, niin pystyisikö Väyrynenkään mielivaltaisesti tekemään tuollaista täyskäännöstä?

Ei varmastikaan yksinään, mutta käsittääkseni tämä on halukas "puolueettomuuden nimissä" lopettamaan jokseenkin kaiken Suomen harjoittaman läntisen ja muunkin kansainvälisen sotilaallisen yhteistyön. Ilmeisesti jopa Ruotsin kanssa kahdenvälisesti harjoitettavan. Pystyisi varmasti riitauttamaan päätöksenteon hallituksen kanssa totaalisesti. Tämän jälkeen Suomi näyttäytyisi takuuvarmasti todella oudossa valossa ja puheet uudesta suomettumisesta lähtisivät liikkeelle. Moskova olisi tällaisesta kehityssuunnasta riemuissaan. Vaarallista siinä tilanteessa jos samaan aikaan vallassa olisi myötämielinen hallitus.
 
Laura kopioitsi gradussaan kaksi puolikasta kappaletta hieman epämääräisin keinoin.

Sale sumpli Suomen euroon hieman epämääräisin keinoin.

Monia asioita on tässä maassa tehty jotka menevät tuohon kategoriaan, maanpuolustuksen näkökulmasta vaikkapa hornet-hankinnat. Euroliittymisen epämääräisyydestä en kyllä ole kuullut kuin lähinnä Väyrysen sekä Huhtasaaren (ja kannattajiensa) suunnalta.

Talousviisaat ovat veisanneet yhdessä kuorossa, kuinka euro on ollut vahvasti Suomen taloudelle tappioksi valuutaksi tulonsa jälkeen mutta kaikki ymmärtävät että Lauran gradun kaksi kappaletta ovat kuitenkin se vakavampi asia.

Kaikenlaisia näkökulmia voi perustella miten vaan kunhan painottaa mieleisiä tutkimustuloksia ja poistaa tai vähättelee niitä epämieluisia.

Siitä olen kyllä samaa mieltä että gradu-gate on aika hataralla pohjalla. Ylipäätään en pidä tuollaisesta loankaivuu-heittelystä ellei kyse ole selvästi vakavasta toiminnasta kuten esim. koko gradun kopsaamista (kuten Saksassa eräässä keississä). Yksittäisien kappaleiden kohdalla kyse voi olla ihan vaikka valmistumis-deadlinen kautta tulleesta inhimmillisestä lapsuksesta eikä siitä tulisi ihmisen akateemista osaamista lähteä hirttämään.
 
Laura kopioitsi gradussaan kaksi puolikasta kappaletta hieman epämääräisin keinoin.

Ja vitut kopioinu mitään. Onko kukaan kuullut teoreettisesta viitekehyksestä, joka on oleellinen osa useiden tieteenalojen tutkimusta? Nuo julkisuudessakin nähdyt kohdat gradusta oli juuri tätä osaa, joka ei siis ole omaa tutkimusta vaan sillä osoitetaan kehys, jossa oma tutkimustyö tehdään. Niihin oli myös asianmukaisesti tehty lähdeviittaukset merkiksi siitä mistä viitekehys on otettu.

Kuka tahansa hörhö voi aina repiä näitä juttua esiin mutta ihmeellisintä on, että verorahoitteinen YLE tekee tästä asiaa pääuutislähetykseen. Tai toisaalta ei ehkä niinkään ihmeellistä.:unsure:
 
Vaikka kansa natoa nyt karttaakin, niin en uskoisi sen nyt niin rähmällään itään päin olevan

Tässäpä oiva esimerkki kansalaisesta johon Paavon sanoma on uponnut. Heppu kirjoittelee ahkeraan US:n blogiinsa ja aiheina on lähes aina NATO, EU ja kieron lännen ja Suomen johdon hyökkäyssuunnitelmat rauhanomaisen Venäjän kimppuun.

http://hemmokoskiniemi.puheenvuoro....a-eun-sotilastukikohdan-ja-havittaa-matkailun

Tuntuu inhoavan ennen kaikkea Pohjois-Suomen ilmatilassa pidettäviä monikansallisia ilmasotaharjoituksia. Pitää myös varmana, että EU (!) on perustamassa sotilastukikohtia Suomen Lappiin, joista tullaan hyökkäämään Murmanskiin.
 
Hulluja mahtuu maailmaan.... Vai on kansainväliset lentoharjoitukset alkanu Ukrainan tapahtumien jälkeen Triple_Facepalm.jpgzb0fD0F.gif
 
Vaikka kansa natoa nyt karttaakin, niin en uskoisi sen nyt niin rähmällään itään päin olevan
No, se on se Nato-kannatus suoraan verrannollinen siihen mitä kärkipoliitikot puhuvat. Nyt on taas ollut jo hetken vahva "ei ole tarvetta juuri nyt liittyä ja onhan meillä aina mahdollisuus jos tarve tulee - vaihe".
Väitänkin että jos kysymyksenasettelu on "valtiojohdon niin esittäessä...." on kannatuskin edelleen yli 50%.
 
Huomasitteko Niinistön eilisestä vaalitentistä kohdan kuinka venäläisen koululaivavierailun kieltäminen Maarianhaminaan hoidettiin.

Kieltoon johtavan tiedon perusteet olivat salaisia.

Liekkö eka kerta Suomen historiassa kun vaalitenteissä vedottiin tiedustelutiedon käyttöön Venäjän vastaisessa päätöksessä?

Mielestäni Niinistön haastattelussa oli muitakin mielenkiintoisia kohtia, jotka koskettavat tätä foorumia. Ottawan sopimusta Sauli piti virheenä. Totesi että miinojen tuoma vaje on kuitekin kyetty paikkaamaan. Eli tähän saakka tuttua huttua. Jatkoi kuitenkin että tilanteessa jossa kansainvälisiä sopimuksia rikotaan, kuten sodassa, voisi Suomikin rikkoa miinakieltoa. Tjsp.

Eli ainakin minulle tuli mielikuva että nykyinen miinakielto on vain rauhanaikainen miinakielto.
 
Sitten lopussa alkoivat puheet Donbassin autonomiavaateista, Kiovan vallankaappauksesta ym. Varmasti monien muiden tavoin olin ajatellut Paavon elävän jossain omassa paralleelitodellisuudessa. Tämä käsitys sai vahvistusta lähetyksen lopussa. Tai sitten Paavo on ehta Moskovan mies....

Kyllä, Moskovan asialla varmasti uransa alusta lähtien.

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249280-ratkaisu-ukrainan-kriisiin

Kun tämä eilisessä radiohaastattelussaan valitti sitä, miten kotimaan tiedonvälitys suoltaa amerikkalaista propagandaa Ukrainan tilanteen suhteen, niin muistikuvani on vahva sen suhteen miten Väyrynen itse levitteli "varmoina tietoina" ainakin Sputnikin ja Russia Todayn sontaa. Siis silloin kun tilanne Krimillä ja Itä-Ukrainassa oli kärjistymässä. Eipä siis ihme, että Johan Bäckman ja Janus Putkonen Väyrystä fanittavat.

En oikein osaa tämän Venäjä-fanitukselle muuta syytä keksiä kuin sen, että Väyrynen on niitä 70-luvun broileripoliitikkoja, jotka herrahissiin päästyään laskelmoivat Neuvostoliiton voittavan kylmän sodan. Logiikka oli varmaan se, että Suomenkin tuli näin ollen jo hyvissä ajoin heittäytyä voittajan kelkkaan. Neuvostoliiton romahdettua Väyrynen ei valtavan egonsa (?) takia kyennyt myöntämään olleensa väärässä. Kurssinmuutos ja länsiorientoituminen oli hänelle mahdottomuus. Tämä tuli hyvin esille Politiikkaradion grillissä, kun Paavo selitti miten YYA-sopimus ei hänen mielestä sitonut Suomea Neuvostoliton etupiiriin, vaan että Kekkosen aikana Suomi pystyi olemaan aidosti puolueeton.
 
Mielestäni Niinistön haastattelussa oli muitakin mielenkiintoisia kohtia, jotka koskettavat tätä foorumia. Ottawan sopimusta Sauli piti virheenä. Totesi että miinojen tuoma vaje on kuitekin kyetty paikkaamaan. Eli tähän saakka tuttua huttua. Jatkoi kuitenkin että tilanteessa jossa kansainvälisiä sopimuksia rikotaan, kuten sodassa, voisi Suomikin rikkoa miinakieltoa. Tjsp.

Eli ainakin minulle tuli mielikuva että nykyinen miinakielto on vain rauhanaikainen miinakielto.

Tyypillistä Niinistön valehtelua ja paskanpuhumista. Hänen edustamansa puolue oli yksimielisesti (http://jussiniinisto.fi/index.php/2011/11/eduskunta-kielsi-jalkavakimiinat/) miinakiellon takana eduskunnassa. Pystyikö hän kertomaan miten miinojen kiellon tuoma vaje on paikattu? Niinpä. Ja kyllä asejärjestelmät, miinat mukaan lukien ovat sellaisia, että niiden käyttö tulee harjoitella jo rauhan aikana. Jos miinakieltoa aletaan yllättäen rikkoa sodan, tulee jo niiden asennuksessa kaatuneita joukolla. Ihme paskaa presidentin suusta. Ei jatkoon.
 
Virheen tunnustaminen on ensimmäinen askel sen korjaamiseksi. Ja jotenkin tuntuu että yksi syy kenraalikunnankin miinakiellon hiljaiseen hyväksyntään oli se että saivat isot komensaatiorahat ja tiesivät että kielto ei tule kuitenkaan pitämään jos sota syttyy.

Miksi Niinistön pitäisi pystyä kertomaan miten vaje on paikattu, jos hänelle on pääesikunnasta niin vakuutettu? Ei voi luottaa kenraalien sanaan?
Uskon että miinojen käyttöönotto ei suuria ponnisteluja vaadi. Yksinkertainen työkalu.
 
Nythän ei puhuta pelkästään herätteellä toimivien perinteisten jalkaväkimiinojen uudelleen käyttöönotosta. Näiden lisäksi tai jopa pääosin edellä mainitut voidaan korvata muilla nykyisin käytettävillä miinoitteilla. Oleellista on, että miinan laukaisu voidaan toteuttaa kriisitilanteessa ja vastapuolen sopimuksia jo rikkoneena ja heitä vastaan irtisanoutuen Ottawan sopimuksesta. Tällöin esim viuhka voidaan laukaista optisella herätteellä tai putkiräjähde langalla, panssarimiina aktivoi henkilömiinat ja muuta mielikuvituksellista. Uudet hyppyviuhkamiinat voidaan laukaista etänä, herätteellä, langalla tai muilla sensoreilla. Voidaan poistua miinoitteen läpi ja aktivoida sen jälkeen miinakenttä sensoreineen.
 
Back
Top