Protolab PMPV 6x6 miehistönkuljetusajoneuvo (Misu)

Tuskin maavoimilla on ruutia hankkia uusia ajoneuvoja ennen kuin 2030-luvulla. Väliajalla peruskorjataan tai muuten tekohengitetään olemassa olevaa kalustoa ja katsellaan muiden puolustushaarojen varustamista. Muistetaan että Pasien suuren pääosan peruskorjaus on vielä rahoittamatta ja CV90-kaluston remontti pikapuoliin tuloillaan. Ei tule Misu näillä rahoituksilla koskaan Puolustusvoimien käyttöön.
 
Niinpä, aika paljon tässä on epävarmuustekijöitä ja vaikea arvioida rahoitusta 2020-luvulla. Toivottavasti paukkuja jaetaan maavoimillekin suorituskyvyn ylläpitoon ja jopa kehittämiseen. Nyt vaan toivotaan ettei demarit pääse hallitukseen.

Toivoisin näkevän ajoneuvojen yleisen aseistuksen raskaantumisen, tommonen RWSn on helppo siirtää ajoneuvosta toiseen, kun alusta vanhenee. Halpa ja pitkäaikainen ratkaisu aseistamisen kannalta. 12,7 on halpa ja helppo vaihtoehto mutta moneen nykyiseen MRAP-tyyliseen ajoneuvoon se ei pure. Venäjälläkin nousussa ovat saman tyyppiset ajoneuvot erilaisilla joukoilla sekä perinteisiä petteriä ja bemaria unohtamatta. Puolustaville joukoille 12,7 on varmasti riittävä useimpiin tilanteisiin, koska miinat ja singot kuitenkin muodostaa pstn rungon. Hyökkääville joukoilla on mahdollista törmätä viholliseen ja muutenkin halutaan tuoda mahdollisimman raskas asevaikutus vihollisen luo. Raskas ja pitkälle ampuva ajoneuvoasenteinen ase toisi mahdollisuuden vaikuttaa vihollisen jalkaväkeen, raskaisiin aseisiin ja kevyesti panssaroituihin ajoneuvoihin tavalla, joka on tällä hetkellä mahdollista vain Spikellä ja epäsuoralla tulella. 40mm on epätarkka kauas, mutta 20mm ampuu laakana ja tekee huomattavaa tuhoa kevyelle kalustolle. Jos ammutaan vaikka kenttätykkiä niin 20mm todennäköisimmin osuu ja tekee sen korjauskelvottomaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Niinpä, aika paljon tässä on epävarmuustekijöitä ja vaikea arvioida rahoitusta 2020-luvulla. Toivottavasti paukkuja jaetaan maavoimillekin suorituskyvyn ylläpitoon ja jopa kehittämiseen. Nyt vaan toivotaan ettei demarit pääse hallitukseen.

Onhan se maavoimien kehittämistä kun ostetaan taistelupanssareita ja tykistöä. Samaan aikaan toisaalla peruskorjataan rynnäkkövaunuja ja mahdollisesti jopa ostetaan raketteja niiden heittimiin. Joku uusi panssariajoneuvo onkin sitten Maavoimien ostoslistan sivulla 147.
 
Olen samaa mieltä nimimerkki kertakenttään kanssa rahoituksen epävarmuudesta 2020. Kukaan ei voi sanoa kovin syvällä rintaäänellä mitään varmaa. Se mitä nyt on päätetty, on helppo kumota jos päättäjät niin haluavat.
Valitettavsti olen kyllä skeptinen PMPV:n hankintojen suhteen, pelkään, ettei rahaa löydy näiden hankintaan. Tosin emmehän tiedä onko näistä mihinkään, komeasta ulkomuodostaan huolimatta itse ajoneuvo voi olla kallis susi.
 
Kun Puolustusvoimat ei itsekään suunnittele 20-luvulle merkittäviä Maavoimien hankkeita vaan rahoituksen pääosa on menossa muille puolustushaaroille niin on todella vaikea nähdä jostain tulevan ylimääräistä rahaa. 2020-203X elellään suu säkkiä myöten ja sitten taas katsellaan mihin on varaa. Ja näin joudutaan tekemään vaikka saataisiin ne miljardien erillisrahoituksetkin. Ajoitus ei nyt ole Misun puolella.
 
Olemme nähneet lukuisia hankintoja jotka ovat tulleet jonon ohi, tai tulleet puun takaa.
Kotimaisuus saattaa olla poliitikkojen mieleen ja PV:n suunnittelussa se sijalla 147 oleva saattaa ponkaista ylöspäin kun miehiä vaihtuu.
 
Mikään ei ole mahdotonta ja joku pidemmälle aikavälille jakautuva hitaasti raksuttava hanke on tietenkin täysin mahdollinen. Vaikka päähankkeet on nimetty niin muutakin rahaa on pienessä määrin aina käytettävissä. En pane yhtään hanttiin jos jotakin saadaan hankittua. Silti oletan vaikkapa Pasin peruskorjauksen ajavan tämän hankkeen edelle.
 
Mukava saada muutakin materiaalia, kuin kolme still-kuvaa. Mahdollisia ostajia voisivat olla hieman köyhemmät XA-kaluston käyttäjät, kuten Viro. Heille varmasti hyvin suojattu, halpa ja helposti korjattava ajoneuvo kelpaa.
 
On muuten Hesarin videon perusteella _todella_ ahdas miehistötila tässä ajoneuvossa miehistönkuljetuskonfiguraatiossa. Jalkatilaa ei ole käytännössä ollenkaan ja voin kuvitella kuinka hankalaa on änkeä sisälle 10 miestä tst-varustuksessa reppujen, apilasten, ammuslaatikoiden ja muiden tarvikkeiden kanssa jos vaikka XA kalustoon vertailee.
 
Viimeksi muokattu:
Mihinkäs kaikkeen tuota ajoneuvoa nyt sitten voisi käyttää.

Jos mietitään että PV:llä olisi varaa tilata esim. 20 ajoneuvon tukipaketti, niin saisko niihin viestiaseman kaluston sissään?
 
Mihinkäs kaikkeen tuota ajoneuvoa nyt sitten voisi käyttää.

Jos mietitään että PV:llä olisi varaa tilata esim. 20 ajoneuvon tukipaketti, niin saisko niihin viestiaseman kaluston sissään?

Ainakin sen version joka on rakennettua Hiaceen :p Eiköhän tuolla ole tilaa ihan kohtuullisesti kun revitään ensin penkit ja muu sälä pois toimintaa haittaamasta.
 
Mihinkäs kaikkeen tuota ajoneuvoa nyt sitten voisi käyttää.

Jos mietitään että PV:llä olisi varaa tilata esim. 20 ajoneuvon tukipaketti, niin saisko niihin viestiaseman kaluston sissään?

Jos kerta 10 tonnin kuormamahdollisuus niin kaikenlaista tuolla voisi tehdä. Jos perälle mahtuu eurolava tai kaksi niin tykistölle tai heittimistölle jossain määrin hyödyllinen. Muutama penkki poistamalla PSTOHJJ (83) mahtuu kyytiin ja pari ekstraohjusta. Sitten tietenkin perus miehistönkuljetusvaunu, mahdollisesti Nemolle alusta...
 
Pari poimintaa, videolla TJ kertoo Misun olevan suunniteltu korvaamaan vanhempaa XA-sarjan kalustoa. Artikkelin lopussa kerrotaan "perusversion" yksikköhinnan "luvatun" asettuvan alle puoleen miljoonaan euroon. TJ:n esiintyminen videolla ei ole mielestäni kovin itsevarman oloista. Artikkelin lainauksessa hän toteaa että Suomessa on vain yksi mahdollinen asiakas eivätkä he voi luottaa senkään tilaavan Misua, joten he tarvitsevat vientiasiakkaita.

Muistetaan sitten vielä, että PV päätti vastikään peruskorjata vanhempaa XA-sarjan kalustoa. Peruskorjauksen yksikköhinta asettui selvästi alle puolen miljoonan euron. Artikkelin tyyli puhua Misun perusversion hinnasta vihjaa minusta että se ei kovin paljon alle sen puolen miljoonan jää. Artikkelissa ja videossa puolustusvoimien tekemään tilaukseen Protolabin TJ suhtautuu selvästi epäilevästi. Puolustusvoimissa on varmasti oltu tietoisia Misun kehitystyöstä. Olisivatko Pasin peruskorjaus ja Misu-hankinta olleet PV:lle kilpailevat vaihtoehdot, joista sitten hintojen selvennyttyä päädyttiin ensinmainittuun?
 
Mitäs se Pasin peruskorjaus maksoikaan? Puolet Misun hinnasta? Ei tartte pitkään miettiä jos suhde oli edes suunnilleen tuo. Silloin jatketaan varmasti Paseilla. Tai saa nähdä pystytäänkö edes niitä peruskorjaamaan muuta kuin ne ensimmäiset 70kpl?
 
Sanoohan se siinä yhdessä haastattelussa että puolustusvoimilla on kiinnostusta muutamiin ajoneuvoihin mutta ensisijaisesti valmistettu vientiin tämä laitos
 
Ilmeisesti PMPV on jokseenkin samankaltainen kuin Etelä-Afrikassa tehty Cougar 6x6, joka on ollut runsaasti käytössä Jenkeillä ja Briteillä Irakissa ja Afgoissa viimeisen kymmenen vuoden aikana: https://en.wikipedia.org/wiki/Cougar_(vehicle)

Cougar_HEV_6x6_Hardened_Engineer_Vehicle_FPII_category_MRAP_United_States_American_US_Army_defence_industry_640.jpg

Cougarin yksikköhinnaksi ilmoitetaan n. 600k€ ja PMPVssä on hivenen paremmat speksit mm. kantavuuden osalta, eli sinänsä vaikuttaa ihan asialliselta hintalappu. Toisaalta, noita Cougareita on varmaan tällä hetkellä ylijäämänä tarjolla aika kivasti..

Tuli jäteastiakommentista mieleen että mitä jos vaan nostetaan se jätelava sinne taistelutraktorin peräkärryyn, ovatko silloin kaikki tyytyväisiä? :p Rupesin miettimään että onkohan PV:llä ottotraktoreille valmiiksi suunniteltu panssaroidut miehistölavat, kuitenkin isoimmat maatalousvehkeet vielä 20t kuormia vetävät suosiolla eli ei olisi mikään mahdottomuus sellaista tekaista. Ehkä pitäisi Protolabille vihjata että jos haluatte sellaisen tuotteen mitä PV oikeasti ostaa niin..
 
Viimeksi muokattu:
MTV:n sivuilla on joitakin suorituskykytietoja Misusta:

http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/a...jaamoon-tavoitteena-maailmanvalloitus/5551476

Moottori Cummins 6,7 litraa
Kuusivetoinen
Teho 285 hv
Vääntö 970 Nm
Huippunopeus 110 km/h
Nopeus vedessä 10-12 km/h
Toimintalämpötila -40 C – jopa +60 C
Kuormankantokyky 10 000 kg
Paino 14 000 kiloa

Vertailun vuoksi wikipediasta Sisu SA-240 Rasi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisu_SA-240

Moottori: merkki/malli/toimintatapa: 4-tahtinen turboahdettu ja välijäähdytetty 10,00 litrainen Cummins LTA 10 330 T -suorasuihkutusdiesel (246 kW/1260 Nm)
Omamassa: 10 000 kg
Kantavuus: 12 000 kg
Istumapaikkoja kuljettajan lisäksi ohjaamossa: 2, kuormatilassa: 24, penkkimoduuleissa 16

Eli Rasissa on 16% enemmän tehoa, 26% enemmän vääntöä ja kantavuus on 20% parempi. Misun omamassa on 40% rasia suurempi. Laskeskelin, että Rasin teho/paino suhde (24,6kW/t) on noin 60% Misua (15,2kW/t) suurempi.
 
Back
Top