Puheloinen saanut puolustusvoimilta vuokratukea yli ohjeistuksen

Myös heillä on ollut asuntosotkuja - muistatko nämä?
il Maanantai 17.2.2014 klo 14.06

Perjantaina uutisoitiin, että puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen on saanut liikaa vuokratukia.

Puheloinen ei ole kuitenkaan ainoa asuntosotkujen kanssa paininut. 2000-luvulla on uutisoitu useista korkeassa asemassa olevista henkilöistä, joiden asumiseen liittyviä järjestelyitä on pidetty oudoksuttavina tai jopa laittomina.

Puolustusministeri Stefan Wallin

Puolustusministeri Stefan Wallin (r) joutui asuntokohun keskelle vuonna 2012 kun Ilta-Sanomat uutisoi, että Wallin on vuonna 2009 tehnyt tuottoisat asuntokaupat Åbo Akademin säätiön kanssa.

Wallin oli ostanut vuonna 2001 Turun keskustassa sijainneen 147-neliöisen asunnon säätiöltä 227 000 eurolla. Vuonna 2009 säätiö osti asunnon takaisin vajaalla 400 000 eurolla. Asunnon hinta oli noussut huomattavasti enemmän kuin hinnat alueella keskimäärin.

Poliisi kiinnostui tapauksesta, mutta siitä ei aloitettu esitutkintaa.

KKO:n presidentti Leif Savón

Korkeimman oikeuden presidentin Leif Savónin kerrottiin vuonna 2004 asuvan maan kalleimmalla asuinalueella Helsingin Kaivopuistossa. Vuokraa häneltä ei kuitenkaan peritty juuri mitään, vain puolet markkinahinnasta.

Tapauksen paljasti tuolloin Ylen Silminnäkijä -ohjelma. Vuokranantajana toiminut köyhien tukisäätiö perusteli halpuutta asunnon kunnolla ja Levónin itsensä tekemillä remonteilla. KKO:n presidentin kuukausipalkka oli tuolloin lähes 10 000 euroa.

Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen

Nykyinen Cargotecin toimitusjohtaja, aiemmin Finnairin toimitusjohtajana toiminut Mika Vehviläinen ajautui asuntosotkuihin helmikuussa 2012 Helsingin Sanomien uutisoitua miehen asuntojärjestelyistä.

Vehviläinen oli myynyt Helsingin Bulevardilla sijaitsevan 273-neliöisen asunnon vakuutusyhtiö Ilmariselle 1,8 miljoonalla eurolla helmikuussa 2011.Tämän jälkeen Ilmarinen vuokrasi asunnon Finnairille, jotta Vehviläinen sai siitä työsuhdeasunnon.

Kohua herätti se, että samoihin aikoihin Finnair oli sopinut Ilmarisen kanssa uuden pääkonttorin rakennuttamisesta.

Poliisi tutki Vehviläisen asuntokauppoja samana vuonna mutta totesi, ettei ole syytä epäillä, että Vehviläinen sai oikeudetonta etua. Myöskään syyteharkinta ei johtanut syytteeseen.

Toimitusjohtaja Merja Ailus

Viime syksynä selvisi, että kuntien eläkevakuutuslaitos Kevan entinen toimitusjohtaja Merja Ailus oli maksanut työsuhdeasunnostaan liian vähän veroja. Kohu paisui, kun selvisi Ailuksen nostaneen perusteetta lapsilisiä myös Norjasta.

Kohu johti lopulta marraskuussa Ailuksen eroon. Ailukselle maksettiin erorahaa vuoden palkka lomaetuineen, runsas 300 000 euroa.
 
Mitkä ovat ne turvallisuusperusteet joiden perusteella Puheloinen ei voi asua omassa asunnossaa?

Työmatkaan liittyvät liikenneturvallisuusuhat mainittiin päällimäisenä syynä. Ei siis kenraaliuteen vaan tavallisen tienkäyttäjän asemaan liittyvät riskit. :)
 
yle 17.2.2014 klo 15:14
Puheloisen vuokratuki poiki yhden kantelun oikeuskanslerinvirastoon
Puolustusministeriön mukaan puolustusvoimien komentajan Ari Puheloisen vuokratuen ylitys perustuu siihen, että komentaja ei voisi asua yksityisasunnossaan turvallisuus- ja valmiussyistä.

Puolustusvoimien komentajan Ari Puheloisen vuokratuesta on tehty yksi kantelu oikeuskanslerinvirastoon. Kantelun tehnyt yksityishenkilö perustelee, että puolustusvoimien oma ohjeistus sallii vain 35 prosentin suuruisen vuokratuen, mutta puolustusvoimat maksaa lähes puolet Puheloisen vuokrasta.

Puolustusministeriön mukaan Puheloisen vuokratuen ylitys perustuu siihen, että komentaja ei voisi asua yksityisasunnossaan turvallisuus- ja valmiussyistä. Puolustusministeriö pitää järjestelyn jatkamista perusteltuna ja valtion kokonaistaloudellisen edun mukaisena nykyisen komentajan virkakauden ajan.

Kuka tahansa voi tehdä kantelun oikeuskanslerinvirastoon, mikäli katsoo, että viranomainen tai muu julkista tehtävää hoitava on menetellyt virheellisesti tai laiminlyönyt velvollisuutensa.
 
Lähetin PLM:lle tietopyynnön aiheesta.

Odotan vastausta henkeä pidätellen :p
 
Hyvä peruste..mitä siitä tulisi jos komentaja saapuisi aina sodan alkaessa päivän myöhässä työmaalle. Ei kertakaikkiaan mitään. Valmiudesta pitää maksaa.
 
17.2.2014 klo 18:17
Haglund Puheloisen asumisjärjestelyistä: Etuja ei haluttu muuttaa kesken kauden
Puolustusvoimat maksaa noin puolet puolustusvoimien komentajan vuokrasta, vaikka nykysäännöissä vuokratuki on enintään 35 prosenttia. Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan tulevan komentajan edut ovat nykysääntöjen mukaiset.

Carl Haglund Kuva: Yle
Pääesikunta ja puolustusministeriö ovat selittäneet, miksi puolustusvoimien komentajalle maksetaan vuokratukea yli puolustusvoimien omien sääntöjen.

- 2009 ei ollut näitä sääntöjä, joita nyt on selvitelty julkisuudessa. Nykyinen järjestely on niiden sääntöjen mukainen, jotka olivat tuolloin voimassa - ja verottajakin hyväksyi ne aikoinaan, puolustusminsiteri Carl Haglund sanoo.

- Jälkikäteen ei ole haluttu muuttaa hänen palkkaansa tai etujaan vaan todettiin, että hän saa pitää ne eläköitymiseensä asti.

Puheloisen saama vuokratuki keskusta-asunnosta on vajaa puolet vuokrasta, nykysäännöissä tuki on 35 prosenttia. Asiasta päätti puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) vuonna 2009, ja vuokrasopimuksen uusimisen yhteydessä 2012 sen hyväksyi kansliapäällikkö Arto Räty.

Vuokratukia myöntää puolustusvoimat, mutta puolustusministeriö on pidättänyt itsellään oikeuden päättää muutaman tehtävän osalta vuokratuesta erikseen. Nämä tehtävät ovat puolustusvoimien komentaja, pääesikunnan päällikkö ja aselajien komentajat. Muille tehdyt sopimukset noudattelevat nykylinjaa, tosin osa viroissa olevista henkilöistä ei ole hakenut tukea vaan asuu omistusasunnoissa.

- Uusien kenraalien osalta on sovellettu nykysääntöjä, ja niin tullaan tietysti tekemään jatkossakin - jos ja kun Puheloisen seuraaja myöhemmin tänä vuonna saa jonkinlaisen asumisjärjestelyn. On itsestään selvää, että se tulee olemaan säännösten mukainen, Haglund toteaa.
 
aselajien komentajat.

Kuten esimerkiksi jalkaväen komentaja, tykistön komentaja, viestin komentaja, ilmatorjunnan komentaja, pioneerien komentaja sekä huollon komentaja? Vai onko meillä puolustushaarojen komentajia, kuten maavoimien komentaja, merivoimien komentaja ja ilmavoimien komentaja?

Hoplofobiaa lietsova YLE ei taaskaan oikein onnistu...
 
Tämä on herkullinen aihe, joka kirvoittaa perisuomalaisen kateuden ja herrawihan pintaan. Eivät ole suomalaiset muuttuneet muutamassa vuodessa mihinkään.

Jos Puolustusvoimat ja PLM ovat asettaneet komentajan virka-asunnolle erityistarpeita ja -vaatimuksia, joita esimerkiksi yksiö Jakomäessä ei riitä täyttämään tai, joita komentaja ei välttämättä yksityishenkilönä edes haluaisi ollenkaan, niin on oikeus ja kohtuus, että tällöin nämä tarpeet myös kustannetaan firman piikkiin eikä virkamiehen ansaitsemasta nettopalkasta. Oletan vahvasti, että harvempi on valmis maksamaan firman menoja sekä tarpeita omasta kukkarostaan, jos palkattoman työnkin tekeminen tuntuu vastenmieliseltä, kuten olen erilaisista framilla olleista työehtosopimus-kiistoista ymmärtänyt.

Seuraavaksi alkaa varmaan valtava kohu siitä, että Puolustusvoimat tarjoavat vuokratasoltaan kohtalaisen edullisia, lähes opiskelija-asumiseen rinnastettavia palvelussuhdeasuntoja, mikä on tässä ryöstöhintaisen asumisen luvatussa maassa 100 % varma kateuden aihe. Se on varmaan sitä eriarvoisuutta, kuten sekin, ettei kaikilla voi olla kenraalin sotilasarvoa.
 
Tai sitten kysymys on ihan yksinkertaisesti siitä, että ainakin osalla porukasta on omakohtaisia kokemuksia viranomaisen linjasta ja käytännöistä rahvasta kohtaan silloin, kun joku on saanut vaikka euronkin liikaa. Siinä vaiheessa kyyti on yhtä kylmää kukn baikalin PERKissä parhaimmillaan. Herroilla on sitten omat käytännöt, eli ei o pakko jos ei halua.

Mitään yllättäväähän tässä ei tietenkään ole. Olemme tasa-arvoisia järjestelmän osasia. Toiset ovat vain vielä hiukan tasa-arvoisempia.
 
Tämä on herkullinen aihe, joka kirvoittaa perisuomalaisen kateuden ja herrawihan pintaan. Eivät ole suomalaiset muuttuneet muutamassa vuodessa mihinkään.

Jos Puolustusvoimat ja PLM ovat asettaneet komentajan virka-asunnolle erityistarpeita ja -vaatimuksia, joita esimerkiksi yksiö Jakomäessä ei riitä täyttämään tai, joita komentaja ei välttämättä yksityishenkilönä edes haluaisi ollenkaan, niin on oikeus ja kohtuus, että tällöin nämä tarpeet myös kustannetaan firman piikkiin eikä virkamiehen ansaitsemasta nettopalkasta. Oletan vahvasti, että harvempi on valmis maksamaan firman menoja sekä tarpeita omasta kukkarostaan, jos palkattoman työnkin tekeminen tuntuu vastenmieliseltä, kuten olen erilaisista framilla olleista työehtosopimus-kiistoista ymmärtänyt.

Seuraavaksi alkaa varmaan valtava kohu siitä, että Puolustusvoimat tarjoavat vuokratasoltaan kohtalaisen edullisia, lähes opiskelija-asumiseen rinnastettavia palvelussuhdeasuntoja, mikä on tässä ryöstöhintaisen asumisen luvatussa maassa 100 % varma kateuden aihe. Se on varmaan sitä eriarvoisuutta, kuten sekin, ettei kaikilla voi olla kenraalin sotilasarvoa.

Heh heh. Mikä se sellainen erityistarve on joka ylisuurella vuokratuella kompensoidaan? Jos on erityistarve asua, miksei osoiteta virka-asuntoa, josta maksaa verotusarvon mukaisen vuokran? Ja turvallinen kyyti töihin hoituu kaiketi kuljettajan ajamalla panssarimersulla. Sellaisella Hägglundkin näytti ajelevan.
 
Suomalainen herraviha ei voi olla vain opittua, siinä täytyy olla aineksia jo geeniperimässä. Suomalaiseen herravihaan kuuluu herrojen onneksi sellainen piirre, että emme sentään halua vaihtaa herrojamme suin surminkaan esim. venäläisiin herroihin. Sen enempää kuin ruotsalaisiinkaan. Meillä täytyy olla ihan omat suomalaiset herrat, joita voimme vihailla kättä taskussa nyrkkiin puristaen....ja tarvittaessa puolustamme herrojakin, jotta ne eivät vaihdu venäläisiin....tai ruotsalaisiin tai saksalaisiin. Sanoisin, että suomalainen herraviha on harmitonta kaikille osapuolille.

Minun on vaikea uskoa, että mikään muuttuisi. Tietyt possuilut ja käytännöt ovat suorastaan maan tapa, ainakin kaksi sukupolvea menisi, jotta edes liikahdusta tapahtuisi mihinkään suuntaan. Eli aineksia herravihaan löytyy jatkossakin.
 
ja tasa-arvon nimissä "viha" osuu niin miehiin kuin naisiin, kuten seuraava uutinen antaa ymmärtää:

Heidi Hautala pääsi sopeutumiseläkkeelle

il Tiistai 18.2.2014 klo 05.58

Kehitysministerin paikalta lokakuussa eronneelle Heidi Hautalalle, 58, maksetaan sopeutumiseläkettä runsaat 4 000 euroa kuukaudessa.

Hautala erosi kovan kohun saattelemana ministerin paikalta viime lokakuussa. Hän jäi ikään kuin tyhjän päälle, sillä hän oli jättänyt europarlamentin paikkansa, kun hänet nimitettiin ministeriksi kesällä 2011.

Hautalalla oli kuitenkin mahdollisuus hakea niin sanottua sopeutumiseläkettä, koska hän toimi kansanedustajana vuosina 1991-1995 ja 2003-2009. Europarlamentissa hän oli 1995-2003 ja 2009-2011.

- Oli ihan selvää, että hain sopeutumiseläkettä heti erottuani, koska jäin ilman tuloja, Hautala sanoo Iltalehdelle.

Hän vahvistaa saavansa sopeutumiseläkettä noin 4 190 euroa kuukaudessa. Eläkkeen määrää korottaa hänen ministeriajalta saamansa palkkio.

Lue Iltalehden digilehdestä Hautalan työllistymistavoitteista sekä lista lähes 50 ex-kansanedustajasta, jotka nauttivat sopeutumiseläkettä.

baikal on huomioissaan ihan oikeassa; herrojen vaihtohalukkuus ulkomaalaisiin ei ole kansan enemmistön tai syvien rivien geeniperimässä.
Tietyt piirit, poliitikot etunenässä, ovat aina himoinneet luovuttaa päätösvaltamme ulkomaalaisille. Toisaalta näin saadaan ulkoistettua tätä herravihaa eli se lienee homman motiivi?
Tätä possuilua olisi mahdollisesti saatu vähennettyä jos Suomessa olisi tehty samanlainen ryhtiliike sekä tilinpäätös kuin itäisissä valtioissa rautaersiripun romahdettua.
 
Komentajan vuokra-asia tekee turhia mustelmia
Suomenmaa 18.02. 04:00

”Keskustelu kenraalien ylisuurista vuokratukiaisista osuu samaan aikaan, kun puolustusvoimissa säästetään ja lakkautetaan.”

Loppuviikosta kerrottiin, että puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen on saanut valtiolta vuosikausien ajan selvästi suurempaa vuokratukea kuin ohjeet sallivat.

Puheloinen asuu puolisonsa kanssa Helsingissä 145 neliön suuruisessa asunnossa. Talo on arvokiinteistö ja rakennettu vuonna 1913. Esimerkiksi vuonna 2012 tehdyn tarkistuspäätöksen mukaan Puheloisen asumista tuettiin 1 771 eurolla kuukaudessa. Vuokratuki oli silloin suuruudeltaan lähes 53 prosenttia. Tukikatto on kuitenkin määritelty 35 prosenttiin.

Alun perin Puheloisen asumisjärjestelyistä päätti puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) vuonna 2009.

Näin törmätään jälleen kerran tapaukseen, jossa kansakunnan kermaan kuuluvalle on räätälöity omia etuja kaikkia koskevista ohjeista piittaamatta.

Tapahtuneen mittasuhteet ovat tosin pienet, ja ratkaisuja voidaan perustella. Maanantaina puolustusvoimat antoikin julki tiedotteen, jonka mukaan Puheloisen asumisjärjestelyt oli tehty ”turvallisuussyistä”.

Silti asia herättää moraalista närkästystä eikä edistä kansalaisten uskoa tasa-arvon toteutumiseen. Pelisääntöjä on mitä ilmeisimmin rikottu.

TAPAUS on siten taas hyvä opetus. Sellaisia järjestelyjä ja sopimuksia ei ainakaan julkisen vallan piirissä kannata tehdä, jotka eivät viimeistä piirtoa myöten kestä päivänvaloa, vaikuttivat ne kuinka välttämättömiltä tahansa. Jos joku määräys on vanhentunut tai muuten väärä, sitä on muutettava, ei rikottava.

Vaikka kaikki viritelmät eivät tulekaan julkisuuteen, koskaan ei voida tietää, mitkä joskus tulevat. Ja kun julkisuus on tarrannut johonkin kiinni, eivät mitkään selitykset ja vastaväitteet pysty estämään koko vahinkoa.

Niin käy nytkin. Puheloinen saa ahneen leiman, ja ”hyvä veli” -järjestelmä antaa taas merkin itsestään. Pahinta kuitenkin on, että asiasta on helppo vetää yhteys puolustusvoimien säästöihin, irtisanomisiin ja alempiarvoisen henkilöstön työsuhde-etuihin.

Ammattisotilaita edustavan Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino kirjoittikin jo blogissaan tapauksen herättävän moraalisia kysymyksiä. Hän huomauttaa, että armeijan henkilökunnalle tarpeellisten palvelusuhdeasuntojen määrää on pienennetty ja ”tavallisten kuolevaisten” saamaa vuokratukea on vähennetty samaan aikaan.

PUHELOISEN vuokratukiasialle teki vielä lisähallaa puolustusministeri Carl Haglund (r.). Sen sijaan, että hän olisi heti ryhtynyt selvittämään asiaa ja käynyt tarpeen tullen puolustamaan Puheloista ja puolustusvoimia, hän siirsi koko ongelman ylimielisellä tavalla ”ensi viikkoon”.

Haglundin käytökseen kerrottiin omituinen syy. Hänen esikunnastaan viestitettiin Helsingin Sanomien mukaan perjantaina, että Haglund viettää hääpäiväänsä eikä siksi halua kommentoida asiaa ennen kuin vasta ensi viikolla.

Kyse ei ollut siitä, että Haglund olisi ollut menossa naimisiin. Ei, naimisissa hän on jo ja kahden lapsen isäkin. Ainakaan tavallisille ihmisille hääpäivän vuosittainen muistaminen ei riitä vapaapäivän syyksi, vaikka se tärkeää onkin.

Mutta ehkä tässäkin on eri säännöt herroille ja muulle kansalle.
 
ja tasa-arvon nimissä "viha" osuu niin miehiin kuin naisiin, kuten seuraava uutinen antaa ymmärtää:

Heidi Hautala pääsi sopeutumiseläkkeelle

il Tiistai 18.2.2014 klo 05.58

Kehitysministerin paikalta lokakuussa eronneelle Heidi Hautalalle, 58, maksetaan sopeutumiseläkettä runsaat 4 000 euroa kuukaudessa.

Hautala erosi kovan kohun saattelemana ministerin paikalta viime lokakuussa. Hän jäi ikään kuin tyhjän päälle, sillä hän oli jättänyt europarlamentin paikkansa, kun hänet nimitettiin ministeriksi kesällä 2011.

Hautalalla oli kuitenkin mahdollisuus hakea niin sanottua sopeutumiseläkettä, koska hän toimi kansanedustajana vuosina 1991-1995 ja 2003-2009. Europarlamentissa hän oli 1995-2003 ja 2009-2011.

- Oli ihan selvää, että hain sopeutumiseläkettä heti erottuani, koska jäin ilman tuloja, Hautala sanoo Iltalehdelle.

Hän vahvistaa saavansa sopeutumiseläkettä noin 4 190 euroa kuukaudessa. Eläkkeen määrää korottaa hänen ministeriajalta saamansa palkkio.

Lue Iltalehden digilehdestä Hautalan työllistymistavoitteista sekä lista lähes 50 ex-kansanedustajasta, jotka nauttivat sopeutumiseläkettä.

baikal on huomioissaan ihan oikeassa; herrojen vaihtohalukkuus ulkomaalaisiin ei ole kansan enemmistön tai syvien rivien geeniperimässä.
Tietyt piirit, poliitikot etunenässä, ovat aina himoinneet luovuttaa päätösvaltamme ulkomaalaisille. Toisaalta näin saadaan ulkoistettua tätä herravihaa eli se lienee homman motiivi?
Tätä possuilua olisi mahdollisesti saatu vähennettyä jos Suomessa olisi tehty samanlainen ryhtiliike sekä tilinpäätös kuin itäisissä valtioissa rautaersiripun romahdettua.

Tuossa lienee se ydin. Jos olisi kyetty pesemään likapyykki NL:n aikakaudelta, olisi kenties muutoinkin ryhdistäydytty. Ja tähän samaan teemaan kuuluu se, että tuolloin oli ensimmäistä kertaa historiassa Suomella mahdollisuus kasvattaa jotain tosiolevaa omaa eli harjoiteltu seisomista omilla jaloilla, kaikkine murheineen ja etuineen. Mutta ei. Hirmuinen hätä ja hosu oli liittyä johonkin itseään suurempaan, johonkin, jossa joku kädestä pitäen kehottaa ja neuvoo, mitä tehdä......pysyä kuuliaisena jollekin elämää suuremmalle, siinä sitä on tenhoa. Unioniin olisi ehditty liittyä sitten, kun olisi kasvatettu omat jalat. Samalla rykäisyllä olisi ollut munaa liittyä niihin muihinkin rakenteisiin, kuten nyt vaikkapa Natoon. Mutta ei. Nämä seikat eivät lopultakaan ole irrallisia toisistaan, vaan jokainen seikka on joko kääntöpuoli toisesta tai suoraa jatkumoa edellisestä, näin se elämä makaa, se on sama yksityisen ihmisen kohdalla ja se on sama kansojen kohdalla.
 
Heh heh. Mikä se sellainen erityistarve on joka ylisuurella vuokratuella kompensoidaan? Jos on erityistarve asua, miksei osoiteta virka-asuntoa, josta maksaa verotusarvon mukaisen vuokran? Ja turvallinen kyyti töihin hoituu kaiketi kuljettajan ajamalla panssarimersulla. Sellaisella Hägglundkin näytti ajelevan.

Kustannuksiltaan kaikista kalleimpana erityistarpeena lienee tämän luukun osalta sen edustuskelpoisuus. Toisinsanoen virka-asunnon koko ja sijainti, jotka ovat Helsingin kantakaupungin alueella vuokratason ratkaisevat tekijät.

Komentaja yksityishenkilönä tuskin tarvitsee nukkumisluukkua erikoisempaa asumusta, mutta organisaation tarpeet määrittelevät vaatimukset. Koska organisaatio määrittelee vaatimukset omien tarpeidensa perusteella, on täysin luonnollista, että organisaatio myös maksaa tai edes osallistuu kustannuksiin kohtuullisella panoksella.

Keskimääräinen palvelussuhdeasunto muistuttaa kooltaan, tasoltaan ja sijainniltaan opiskelija-asuntosäätiöiden asumuksia. Sellaisissa luukuissa tavalliset kuolevaiset kesäkessusta kenraaliin käyvät arkipäivisin nukkumassa, varsinaisen kodin (omistusasunto) ollessa tyypillisesti toisella paikkakunnalla niin pitkän matkan päässä, ettei sen kulkeminen edestakaisin päivittäin ole järkevää tai edes mahdollista.

Puolustusvoimissa hyvin monet tekevät ns. reissuhommia ja tämän vuoksi palvelussuhdeasuntojen tarjoaminen palveluspaikkakunnalta on tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen ratkaisu, sillä muuten homma ei vain toimi.
 
Sotaa voidaan johtaa vain pääesikunnan mahonkipöydän takaa? Aivan kuten sotaakin voidan käydä vain lähivaruskunnasta käsin?

En ole ollut MPK kursseilla joten en itseasiassa tiedä mistä Puheloinen sotaa johtaisi..oletan ettei esimerkiksi Säkylän varuskunnasta tai edes Upinniemestä.

Pöydän materiaalista en myöskään tiedä..olettaisin ainakin koivuista..toivottavasti ei kuitenkaan läppäristä lähijunassa matkalla duuniin ( vaarana on että 4 vuotias tyttö junassa huutaa:" Mitä jäbä duunaa ? ".
 
Noinhan herttainen pikkutyttö saattaa kysyä. Mutta hänen 8-vuotias isoveljensä voi kysyä: "onks sulla köntsä housussa"?
 
Back
Top