Puolustusministeri Haglund USA:ssa

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Puolustusministeri Haglund osuu naulan kantaa todetessaan, että
Suomen pysymisessä Naton ulkopuolella ei ole kyse laskelmista, vaikka niitäkin on tehty. "Syyt ovat historiallisia, poliittisia ja osittain tunteisiin pohjautuvia". Tämän osoittavat todeksi myös monet näille sivustoille laitetu kirjoitukset.

Puolustusministeri Haglund ei tilannut Naton kultakorttia

Puolustusministeri korosti USA:ssa Suomen tarvetta puolustusyhteistyöhön
23.1.2014 19:53 28

Tuomas Niskakangas

Helsingin Sanomat

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
1305776633824

Puolustusministeri Carl Haglund.

Puolustusministeri Carl Haglund sanoi torstaina Washingtonissa, että Suomi on halukas tiivistämään yhteistyötä puolustusliitto Naton kanssa.

"Tämä on tärkeää, ja työskentelemme sen parissa aktiivisesti", Haglund sanoi yhdysvaltalaisessa Atlantic Council -tutkimuslaitoksessa puolustusalan yhdysvaltalaisille asiantuntijoille.

Suomi lukeutuu Naton läheisimpiin eurooppalaisiin kumppanimaihin yhdessä muun muassa Ruotsin ja Itävallan kanssa. Chicagon Nato-huippukokouksessa vuonna 2012 tehtiin suunnitelmia joidenkin Naton kumppanimaiden yhteistyön tiivistämisestä, eräänlaisesta Naton "kultakortista".

Suunnitelmat ovat jumiutuneet, mutta niihin odotetaan palattavan syyskuun Nato-huippukokouksessa Walesissa.

"Ei kultakorttia tai platinakorttia varmaan tule, mutta yleinen näkemys on, että monet kumppanimaat antavat tärkeän panoksen Naton työhön", Haglund sanoi.

"Meidän pitää huolehtia, että jotkut yhteistyön ulkopuolelle jäävät maat eivät koe sitä vihamieliseksi", Haglund sanoi.

Haglund sanoi, että turvallisuusyhteistyö on ainoa tie eteenpäin. Suomessa tarve yhteistyöhön on lisääntynyt puolustusmäärärahojen leikkausten takia.

Pohjoismaat ovat lisänneet keskinäistä yhteistyötään Nordefco-yhteistyöelimen puitteissa.

Haglundin mukaan Nordefcon toiminta on ollut menestyksellistä, kun taas Naton toiminta Euroopassa ei sitä ole ollut.

"28 maata tekemässä asioita yhdessä on ehkä liikaa", Haglund sanoi.

Haglundilta kysyttiin, miten Suomi tällä hetkellä laskee mahdollisen Nato-jäsenyyden hyötyjä ja haittoja.

Ministerin mukaan Suomen pysymisessä Naton ulkopuolella ei ole kyse laskelmista, vaikka niitäkin on tehty.

"Syyt ovat historiallisia, poliittisia ja osittain tunteisiin pohjautuvia", Haglund sanoi.

Haglund muistutti siitä, että Ruotsissa mielipiteet Nato-jäsenyydestä ovat viime aikoina muuttuneet selvästi myönteisemmiksi.

"Nämä asiat voivat muuttua, mutta siinä ei ole kyse hyötylaskelmista", Haglund sanoi.

Haglundin ohjelmassa myöhemmin torstaina oli tapaaminen Yhdysvaltojen puolustusministerin Chuck Hagelin kanssa.
 
Hagel ja Haglund suunnittelivat Suomelle tiiviimpää Nato-roolia

Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusministerit keskustelivat torstaina Washingtonissa
hs 24.1.2014 7:37 62

1305776833167

Yhdysvaltojen puolustusministeri Chuck Hagel.

Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusministerit keskustelivat torstaina Washingtonissa Suomen Nato-kumppanuuden syventämisestä.

"Nato-kumppanuuden kehittäminen on meidän maanpuolustuksen kannalta erittäin keskeinen asia", Suomen puolustusministeri Carl Haglund sanoi HS:lle tavattuaan Yhdysvaltojen puolustusministerin Chuck Hagelin.

"Se on vain tosiasia, että meidän maanpuolustus perustuu pitkälti Nato-standardeihin ja yhteistyö Naton kanssa on tärkeää uskottavan suorituskyvyn ylläpitämiseksi", Haglund sanoi.

Suunnitelmat Suomen ja joidenkin muiden Naton kumppanimaiden yhteistyön tiivistämiseksi tehtiin Chicagon Nato-huippukokouksessa vuonna 2012. Chicagossa alettiin puhua eräänlaisesta Naton "kultakortista", jonka parhaina pidetyt kumppanimaat voisivat saada. Käytännössä kyse on siitä, että Naton kumppanimaissa tehtäisiin eroa siipeilijöiden ja tuottavien kumppanien välille.

Haglundin mukaan varsinaista "kultakorttia tai platinakorttia ei varmaan tule", mutta Suomi ja Ruotsi kuuluvat "tuottaviin jäseniin", joiden asemaa Naton kumppaneina voitaisiin vahvistaa.

Suunnitelmat ovat polkeneet Chicagon jälkeen paikallaan, mutta niihin on tarkoitus palata syyskuun Nato-huippukokouksessa Walesin Cardiffissa.

Haglund sanoi, että Yhdysvallat tukee Suomen ja Ruotsin kumppanuuksien tiivistämistä. Kaikki Nato-maat eivät ole vielä löytäneet yhteistä linjaa kumppanuuksien kehittämisestä.

"Tärkeintä on, että Cardiffiin mennessä Nato-maiden keskuudessa löytyy ratkaisu siitä, millä tavalla avainkumppaneita pidetään mukana", Haglund sanoi.

Haglundin mukaan Yhdysvallat ei painosta Suomea Naton jäseneksi. Jäsenyydestä ei edes keskusteltu Hagelin kanssa torstaina.

"Periaatteellisella tasolla heille olisi varmasti tervetullutta, jos Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon. Mutta se, että emme ole jäseniä, ei ole estänyt kahdenvälisen yhteistyömme parantamista", Haglund sanoi.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi, että Yhdysvallat toimii puolustuspolitiikassaan käytännöllisesti. Yhdysvalloille tärkeämpiä ovat hyvät tulokset kuin se, kenen nimi on missäkin jäsenluettelossa.

Tähän viittaavat muun muassa Yhdysvaltojen ja Suomen asekaupat. Vuonna 2012 Yhdysvallat myi Suomelle "amerikkalaisen puolustuksen kruununjalokiviä" eli Jassm-ohjuksia, joita on Suomen lisäksi vain parilla muulla maalla.

"Amerikkalaiset ajattelevat, että kaupasta on hyötyä Suomen puolustamiselle. Silloin siitä on hyötyä myös Natolle ja Yhdysvalloille, vaikka Suomi ei ole Naton jäsen", Salonius-Pasternak sanoi.

Salonius-Pasternakin mukaan yhdysvaltalaisten Hornetien valinta Suomen ilmavoimien hävittäjäksi on luonnostaan tiivistänyt Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyötä.

"Lienee ilmiselvää kaikille, että Suomen ja USA:n yhteistyö on paljon vahvempaa sen takia", Salonius-Pasternak sanoi.

Torstaina Haglund kertoi, että puolustusvoimat ostaa Yhdysvalloilta Stinger-ilmatorjuntaohjuksia, joilla korvataan käytöstä poistuvia venäläisiä ohjuksia.

Uusien hävittäjien hankinta on osumassa seuraavan hallituksen päätettäväksi. Tärkeät kumppanuudet voivat painaa silloin vaakakupissa.

"Kun ilmavoimat alkaa koelentää eri vaihtoehtoja, olisi outoa, jos se olisi vain tekninen päätös eikä myös puolustuspoliittinen päätös", Salonius-Pasternak sanoi.
 
Kuulostaa siltä että aika paljon "pysyviä" valintoja on jo tehty... Toisaalta usan ja naton suuntaanhan suhteita on koko ajan voimakkaasti haluttu luoda. Paljon voimakkaammin mitä itään.. Ottamatta kantaa onko se oikein tai väärin, hyvä tai huono.

"Nato-kumppanuuden kehittäminen on meidän maanpuolustuksen kannalta erittäin keskeinen asia", Suomen puolustusministeri Carl Haglund sanoi HS:lle tavattuaan Yhdysvaltojen puolustusministerin Chuck Hagelin.
"Se on vain tosiasia, että meidän maanpuolustus perustuu pitkälti Nato-standardeihin ja yhteistyö Naton kanssa on tärkeää uskottavan suorituskyvyn ylläpitämiseksi", Haglund sanoi.
Tuo vaatisikin vähän perusteluja... Miten nato kumppanuuden kehittäminen on meidän maanpuolustuksen kannalta erittäin keskeinen asia? Mehän emme kuitenkaan ole naton jäsen.. Miten siis maanpuolustus hyötyisi asiasta "erittäin paljon"...
Valintoja nämäkin, on tehty poliittinen päätös että kaikki kalusto halutaan nato standardien mukaiseksi. Nato ei tätä vaadi

Uusien hävittäjien hankinta on osumassa seuraavan hallituksen päätettäväksi. Tärkeät kumppanuudet voivat painaa silloin vaakakupissa.
"Kun ilmavoimat alkaa koelentää eri vaihtoehtoja, olisi outoa, jos se olisi vain tekninen päätös eikä myös puolustuspoliittinen päätös", Salonius-Pasternak sanoi.
Tuo oikeastaan kiteyttää jo hyvin paljon mitä tulee seuraanvaan hävittäjä hankintaa. Asia halutaan politisoida ja valinnan suhteen ollaan ollaan jo pitkällä.

Tähän viittaavat muun muassa Yhdysvaltojen ja Suomen asekaupat. Vuonna 2012 Yhdysvallat myi Suomelle "amerikkalaisen puolustuksen kruununjalokiviä" eli Jassm-ohjuksia, joita on Suomen lisäksi vain parilla muulla maalla.
Mielenkiintoista olisikin tietää onko ketään muuta edes halunnut noita ostaa...
 
Lähinnä meinasin että onkohan monikin saanut kielteisen myyntipäätöksen joka noita olisi ostaa halunnut...

Siis meidän lisäksi? Ei tule mieleen, mutta kulissien takana saattaa olla menossa vaikka mitä.

Mutta heitän tähän väliin sen, että jotenkin en usko, että jenkit alkaisivat sabotoimaan mitään hankintaa vain siksi, että heillä on oma tuote samassa kilpailussa mukana. Meinaan, että maailmalla on niin monta hävittäjä kauppaa meneillään nytkin ja meidän kauppa ei ole missään tapauksessa sieltä tärkeimmästä päästä.
 
Lähinnä meinasin että onkohan monikin saanut kielteisen myyntipäätöksen joka noita olisi ostaa halunnut...
Etelä-Korea. tosin sitähän ei tiedä monessako tapauksessa tarjouspyyntö on tullut hylsynä takaisin kulissien takana.
 
No olenhan minä yrittänyt sitä sanoa: vaihtoehtoja on olevinaan tosi paljon. Tosiasiassa niitä on yksi. Ihan sama juttu kuin Hornet-kaupan aikaankin, otetaan se, joka myydään. Älkää olko lapsellisia, näissä jutuissa jyllää politiikka kaiken ohi. Ihan kaiken.
 
No selitäppä sitten miten F-18 päihitti F-16 koneen poliittisilla syillä?
 
No selitäppä sitten miten F-18 päihitti F-16 koneen poliittisilla syillä?

Siksi, että amerikkalaiset halusivat ko. yhtiön toimittavan ko. koneen Suomeen. Lukekaa nyt vaikka tuon Palsternakin kirjoitus, ihan samaa hän pamisee: politiikka ja moni muu asia menee silkan "valinnan" edelle. En jaksa enää. Luuletteko tosiaan, että tuo homma on silkkaa shoppailua, jossa valitaan hyllystä juttu, joka sattuu tuntumaan kaikkein fantsuimmalta?
 
Lähinnä meinasin että onkohan monikin saanut kielteisen myyntipäätöksen joka noita olisi ostaa halunnut...

Ainakin Saudit, Arabiemiraattit, Turkki ja Etelä-Korea ovat päätyneet tässä viime vuosina vaihtoehtoiseen ohjukseen syystä tai toisesta...

Se mitä minä tuossa aloitusviestissä muuten vierastan on että siinä annetaan ymmärtää että "historialliset, poliittiset ja osittain tunteisiin pohjautuvat" perustelut olisivat jotenkin huonoja tai halveksuttavia. Itse taas arvostan niitä enemmän kuin jotain mukamas kylmän rationaaliseen harkintaan pohjautuvia pseudoperusteluja, jotka ovat oman kokemukseni perusteella oikeasti yleensä ihan yhtä "historiallisia, poliittisia ja osittain tunteisiin pohjautuvia", vain naamioidummassa muodossa.
 
No olenhan minä yrittänyt sitä sanoa: vaihtoehtoja on olevinaan tosi paljon. Tosiasiassa niitä on yksi. Ihan sama juttu kuin Hornet-kaupan aikaankin, otetaan se, joka myydään. Älkää olko lapsellisia, näissä jutuissa jyllää politiikka kaiken ohi. Ihan kaiken.
Joku sentään joka hiffaa asian laidan.
 
Ainakin Saudit, Arabiemiraattit, Turkki ja Etelä-Korea ovat päätyneet tässä viime vuosina vaihtoehtoiseen ohjukseen syystä tai toisesta...

Sitä mitä minä tuossa aloitusviestissä muuten vierastan on että siinä annetaan ymmärtää että "historialliset, poliittiset ja osittain tunteisiin pohjautuvat" perustelut olisivat jotenkin huonoja tai halveksuttavia. Itse taas arvostan niitä enemmän kuin jotain mukamas kylmän rationaaliseen harkintaan pohjautuvia pseudoperusteluja, jotka ovat oman kokemukseni perusteella oikeasti yleensä ihan yhtä "historiallisia, poliittisia ja osittain tunteisiin pohjautuvia", vain naamioidummassa muodossa.

Jep. Ja yhtä lailla nuo Nato-myönteisetkin kantaa ottavat lappavat "historiallisista ja poliittisista, saatika tunteisiin pohjautuvista" perusteluista käyteaineen omalle asenteelleen. Molempi osapuoli siis käyttää samaa käyteainetta, samoja lähteitä, näkökulma vain muuntuu erilaiseksi. Ja molemmat osapuolet virheellisesti, otaksuvat toisen osapuolen olevan vailla ymmärrystä. Hassua. Minuun vaikutti tässä reilu pari vuotta sitten eräs tapaus erittäin paljon, niin paljon, että tuolloinen Nato-kantani muuttui. Tähän palaan vielä.
 
On se kanta samassa ajassa muuttunut täälläkin. Lähinnä sen takia itselläni, että on asioista enemmän tietoinen. Venäjän ainut uhka on Naton laajentuminen ja sen huomasivat Georgia ja kohta Ukraina, josta Venäjä ottaa voiton lännestä lyhyen ajan sisään jo kolmannen kerran.
 
Siksi, että amerikkalaiset halusivat ko. yhtiön toimittavan ko. koneen Suomeen. Lukekaa nyt vaikka tuon Palsternakin kirjoitus, ihan samaa hän pamisee: politiikka ja moni muu asia menee silkan "valinnan" edelle. En jaksa enää. Luuletteko tosiaan, että tuo homma on silkkaa shoppailua, jossa valitaan hyllystä juttu, joka sattuu tuntumaan kaikkein fantsuimmalta?
En, mutta luuletko oikeasti että General Dynamics ei halunnut sopimusta tai että Kongressi olisi pyörtänyt vientiluvan F-16 hävittäjälle ja vielä tämän valinnan jälkeen?
Politiikka kyllä vaikutti siihen että Boeing pystyi tekemään hyvän tarjouksen mutta ilmavoimien oli loppu vaiheessa oikeasti puntaroitava kahta eri konetta ja jos Super Hornetin tuotantolinja pysyy tarpeeksi pitkään auki niin lähtevät varmasti tarjouskilpailuun mukaan.
 
Voi olla mutta kyllä super hornet on sitä verta vanha kone että ei ole mitään järkeä sitä alkaa hankkimaan...
 
Voi olla mutta kyllä super hornet on sitä verta vanha kone että ei ole mitään järkeä sitä alkaa hankkimaan...
En tiedä. Kongressi ei olisi antanut rahoitusta tuotantolinjan auki pitämiseen toistaiseksi jos Hornet olisi hanurista ja F-35 projektissa ei olisi ongelmia.
Jenkeillä nyt käytössä oleva malli olisi edelleen riittävä tunnistuslentoihin, lähi-ilmatukeen, koiratappeluun ja ampumaan pidemmän kantaman ohjuksia. Ja F-18 Growler varustettuna tutkahakeutuvilla ohjuksilla aiheuttaisi edelleen harmaita hiuksia vastapuolelle. Kalliimman koneen hankinta ei välttämättä tule niin kalliiksi jos lisäksi taloudellisempi kone toimii työhevosena. Lisäksi kysymys on paljonko Super Hornetin päivitys paranti tämän suorituskykyä.
F-4 Phantom on mitä 60 vuotta vanha malli? mutta päivitetyt versiot ovat edelleen operatiivisessa käytössä. Saksalaisetkin luopuivat noista vasta viime vuonna.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo oikeastaan kiteyttää jo hyvin paljon mitä tulee seuraanvaan hävittäjä hankintaa. Asia halutaan politisoida ja valinnan suhteen ollaan ollaan jo pitkällä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että Palsternakka jakaa kuitenkin pohjimmiltaan omia tulkintojaan asioista eikä hänen tulkintojaan tule pitää perusteluina omille tulkinnoilleen.

En jaksa enää.

Minä en jaksa enää sitä, että tulet vähän joka ketjuun julistamaan miten Suomella oli vain yksi vaihtoehto, heittelet "älkää olko lapsellisia" ja "miettikää nyt vähän" -tyylisiä lausuntoja ja sitten kuitenkin kieltäydyt kategorisesti mistään konkreettisesta keskustelusta sen suhteen mihin tulkintasi perustuvat.
 
Ei liian mustavalkoinen saa olla saati yhden linjan mies, aina on olemassa vaihtoehto.
 
En tiedä. Kongressi ei olisi antanut rahoitusta tuotantolinjan auki pitämiseen toistaiseksi jos Hornet olisi hanurista ja F-35 projektissa ei olisi ongelmia.
Jenkeillä nyt käytössä oleva malli olisi edelleen riittävä tunnistuslentoihin, lähi-ilmatukeen, koiratappeluun ja ampumaan pidemmän kantaman ohjuksia. Ja F-18 Growler varustettuna tutkahakeutuvilla ohjuksilla aiheuttaisi edelleen harmaita hiuksia vastapuolelle. Kalliimman koneen hankinta ei välttämättä tule niin kalliiksi jos lisäksi taloudellisempi kone toimii työhevosena. Lisäksi kysymys on paljonko Super Hornetin päivitys paranti tämän suorituskykyä.
F-4 Phantom on mitä 60 vuotta vanha malli? mutta päivitetyt versiot ovat edelleen operatiivisessa käytössä. Saksalaisetkin luopuivat noista vasta viime vuonna.
Tällä hetkellä taitaa olla kyllä päivityksineen tuo Super Hornet kyllä paras vaihtoehto, ns. day1 kone.
 
Back
Top