Puolustusvoimien hankinnat: huhut, ilmoitukset, kilpailutukset, tilaukset, toimitukset

Pakko vähän suitsia tätä, sinänsä ansiokasta ja asiantuntevaa offtopickia.. Kokeillaas pysya edes jotenkin PV:n hankintojen puolella. :unsure:

Tuo sekä on aff topicia että ei ole.

Puolustusvoimilla voisi periaatteessa olla hankintoja seuraavilla alueilla:
1. Materiaaliset hankinnat.
2. Immateriaaliset hankinnat.
3. Palveluhankinnat

Näistä kakkosen kohdalla voisi hyvinkin olla kaiken maailman ohjelmistojen, juridiikan sun muiden lisäksi myös tämmöisiä:
- Konseptointi
- Hybriditoiminnan ja muiden epätyypillisten skeemojen täydentävät hankinnat.
- Tuote- ja palvelukehitys.
- Koulutustoiminnan kehittäminen - etenkin abstraktioihin liittyvän koulutuksen suhteen.
- Ideointi
- Epätyypillinen testaaminen ja heikkouksien etsiminen.
- Epätyypillisten valmiuksien ja resurssien kehittäminen...

Eli peruskysymys on vähän sama kuin jos Puolustusvoimat olisivat sitä mieltä, että maanpuolustustoimintaa varten ei missään nimessä voi ostaa tietokoneita, vaan kaikki mahdolliset koneet (kuka sellaisia mihinkään tarvitsee?) kootaan itse ja sillä sipuli.

Tuollaisessa tilanteessa joku epäluotettava typerys saattaisi ihmetellä että jos ja kun niitä tietsikoita kerran on olemassa, ne ovat puoli-ilmaisia ja muutkin käyttävät niitä, niin eikö niitä kuitenkin kannattaisi edes harkita. Johon vastaus olisi tietenkin, että ajatuksen esittäjän on pakko olla ketun häntä kainalossa kuljeskeleva vakooja, johon on rauhan aikana ikävä kyllä pakko suhtautua kylmällä tuijotuksella, mutta sodan ensimmäisenä päivänä ammutaan sitten perheen silmien edessä petturina.

Mutta vaikka näen tämän kiinteästi hankintojen immateriaaliseen osaan kuuluvana eli siis topikin sisään menevänä mölinänä, niin olen tämän aiheen suhteen nyt möykkäämiseni möykännyt.

En usko että edellinen mölinä hyödyttää mitään mitenkään, mutta en viitsi pitää mölyjä mahassanikaan.

(Muutenkin on vähän sellainen "siltojen polttaminen varmaan helpottaisi irrottautumista" -fiilis.)
 
Ihmeenä näen jos noita ei osteta sarjaa haluttiinpa se tai ei, oli se toimiva tai ei, ja saatiinpa siihen halutut muutokset tai ei. Ikävä kyllä tässä tehdään politiikkaa ja PV maksaa. Rahaa ei ole missään nimessä pariin sataan, hyvä jos pariin kymmeneen.
Toivon todella olevani väärässä ja saamme hyvän määrän oikeasti toimivaa kampetta.

Eikö konsepti kuitenkin ole ihan toimiva - mahdollisimman halvalla COTS-palikoista kasattu kuljetusajoneuvo hyvällä kantokyvyllä? Löytyykö siihen lokeroon halvempia vempaimia maailmalta?

Luulisi että tuolla voisi alkaa peräpäästä korvaamaan vanhentuvia järjestelmäalusta-Paseja , sikäli kun ei ole tarve niille nimenomaisille XA-sarjan ominaisuuksille.
 
Saman tien yksityisten yritysten, niillä sitä pätäkkää löytyy. Helsingin Energia ostaa ällitällejä ja NH90, jotta pääsee huoltamaan sähkölinjoja, Jarkon Purkufirma pioneerivaunuja, Jankon Betoni CG, jotta saa purettua paskat valut nopeammin.
En nyt muista tarkkaan mikä energiayhtiö/infrafirma yms. oli, mutta pasi oli jonkunsorttisena raivausajoneuvona.
 
En nyt muista tarkkaan mikä energiayhtiö/infrafirma yms. oli, mutta pasi oli jonkunsorttisena raivausajoneuvona.

Onhan noilla vähän normaali siviilitoimijoita erikoisenpaa kalustoa, mutta Pasi??

Eltel käyttää suomessa ainoana esim. SA-110 maastokuorma-autoa, PVn mallit jos joku vielä tallella taitaa lojua jossain varaston nurkassa.
 
Jokunen vuosi(10) sitten semmosen näin, eikä ollu intin väreissä. En tosiaan jaksa muistaa mitä siinä kyljessä luki.
 
Onhan noilla vähän normaali siviilitoimijoita erikoisenpaa kalustoa, mutta Pasi??

Eltel käyttää suomessa ainoana esim. SA-110 maastokuorma-autoa, PVn mallit jos joku vielä tallella taitaa lojua jossain varaston nurkassa.

Sisu miesten sivuilta löytyy paljon kuvia kyseisestä värkistä.

Eltelin Sisu SA-110
http://www.sisua.net/forum/viewtopic.php?t=556

02062008_001_.JPG
 
Eikö konsepti kuitenkin ole ihan toimiva - mahdollisimman halvalla COTS-palikoista kasattu kuljetusajoneuvo hyvällä kantokyvyllä? Löytyykö siihen lokeroon halvempia vempaimia maailmalta?

Luulisi että tuolla voisi alkaa peräpäästä korvaamaan vanhentuvia järjestelmäalusta-Paseja , sikäli kun ei ole tarve niille nimenomaisille XA-sarjan ominaisuuksille.

Vanhimmat järjestelmäalustat ovat Crotale ja Giraffe. En usko että kumpaistakaan kannattaa siirtää Misuun. Muut ovat ( ainakin pääosin ) uudenkarheita 202-Paseja jotka eivät korvaajaa kaipaa vielä aikoihin.

Jos Misua jpskus hankitaan niin kyllä sille helposti käyttöä löytyy. Maavoimissa on huutava pula tuhansista tuollaisista ajoneuvoista. Kukaan ei toki kuvittele että sitä pulaa ikinä edes yritettäisiin poistaa.
 
Joo, juuri tämän vuoksi ajatus Misusta järjestelmäalustana, eikä siis välttämättä nykyisille, vaan sikäli kun tulee uusia järjestelmiä mitkä pitää laittaa Pasin tyyliselle alustalle. En tiedä ostaisiko PV Misua suurissa erissä missään välissä, mutta sitä voisi tulla käyttöön pienissä sarjoissa aina silloin tällöin esim. viesti- ja johtokeskusvaunuina ja muiden kevyempien järjestelmien alustoina.

Näkisin että Misu istuu Pasin ja Sisu ETP:n välissä. Pasi on lie hieman parempi lähempänä etulinjaa, ja ETP tarjoaa suuremman kantokyvyn maantiellä. Misu puolestaan on kohtuudella suojattu, kohtuudella kantava, ja kohtuudella maastoliikkuva. Paljonko muuten maksaa yksi E13TP 8x8 verrattuna Misun arvioituun hintalappuun?
 
Paljonko muuten maksaa yksi E13TP 8x8 verrattuna Misun arvioituun hintalappuun?

Sisu maksoi kymmenisen vuotta sitten noin 400 tuhatta euroa. Samoissa mentäisiin JOS Misu maksaisi sen mitä on kaavailtu. Sisun tapauksessa pitää tietysti hommata myös kontti laitetilaksi. Arvaan Misun kuitenkin olevan todellisuudessa kalliimpi ratkaisu.
 
Riittaako sisakorkeus tuollaiseen kayttoon?

Ei varmaan suuri ongelma nostaa takaosan korkeutta tarvittaessa. Itsellä on jostain tullut sellainen mielikuva, että yksi idea Misussa on toimia halvemman pään monikäyttöalustana mitä voidaan muokata eri tarpeiden mukaan, mutta en muista onko siitä ollut virallista puhetta. Mutta tietenkin firman kannalta olisi järkevää että tuotteen saa myytyä mahdollisimman moneen paikkaan.
 
Suomi lähetti tietopyynnöt ilmatorjunnan kehittämisestä – tavoitteena yli 10 kilometrin korkeudet
IS
.....

Puolustusvoimat on lähettänyt tietopyynnöt ilmatorjunnan korkeatorjuntakyvyn parantamisesta.
Logistiikkalaitoksen apulaisjohtajan, insinööriprikaatikenraali Kari Rengon mukaan pyynnöt on lähetetty noin kymmenelle valmistajalle.
Pyynnössä ei ole eritelty haettavaa ratkaisua, mutta käytännössä siihen tulee sisältymään uusien korkeammalle ulottuvien ilmatorjuntaohjusten hankkiminen.
Uudet ohjukset halutaan liittää osaksi ilmatorjunnan nykyistä Nasams-johtamisjärjestelmää.
......
 
Uudet ohjukset halutaan liittää osaksi ilmatorjunnan nykyistä Nasams-johtamisjärjestelmää

Kylläpäs nyt kehitys kehittyy vauhdilla.

Tarkoittaako tämä sitä, että hakusessa on "tyhmä" laukaisualusta ja ohjus, jota ohjataan Nasamsin tutkalla/järjestelmällä?

Vai, että ohjuksen pitää olla laukaistavissa Nasamsilla?

Liekkö tällä yhteys L2020 itoon.. luulisi ettei niitä ohjuksia määräänsä enempää erilaisia haluta.
 
Kylläpäs nyt kehitys kehittyy vauhdilla.

Tarkoittaako tämä sitä, että hakusessa on "tyhmä" laukaisualusta ja ohjus, jota ohjataan Nasamsin tutkalla/järjestelmällä?

Vai, että ohjuksen pitää olla laukaistavissa Nasamsilla?

Voihan se olla myös patteri joka liitetään NASAMSin kanssa samaan patteristoon. Tuskin nyt sentään mitään irtolavetteja ollaan hankkimassa.
 
Sanamuodot on tainnu nyt vähän tarkentua viimeisimmissä uutisoinneissa.

Aikaisemmin muistaakseni oli puhetta että korkeatorjuntakyky voi myös olla sellainen joka lisätään NASAMS-järjestelmään, mutta nyt mainitaan selkeästi että haetaan juuri NASAMS integraatiota.
 
Poistettu. Väärä ketju....
 
Diili on sitten käytännössä pedattu Kongsbergille. Vaihtoehdot ovat AMRAAM-ER, ESSM block 2, ESSM block 1 tai Hawk-21. 2 viimeistä ovat puoliaktiviisia ja vaativat tulenjohtotutkien lisäämisen settiin. Vain Hawkilla on tietääkseni ABM-kykyä, mutta ESSM-päivitys block 2:een voi tuoda sellaistakin kehiin. Itse en osaa valita noista selkeää ennakkosuosikkia.
 
Höpö höpö. Ei tietopyyntöä lähetetä "noin kymmenelle valmistajalle" huvin vuoksi. Toki Kongsbergillä tulee luultavasti olemaan jokin rooli, jos uusi suorituskyky kerran liitetään NASAMS:iin, mutta pääasiallinen toimittaja voi olla ihan toinen.

Hawkin ABM-kyky lienee meille merkityksetön, kun tässä ei nyt sellaista ohjusta haeta. Tuskin sillä muutenkaan torjuu Iskandereja tai muita uudehkoja ohjuksia, Scudin ehkä hyvällä tuurilla.

Veikkaisin, että tietopyynnöt on lähetetty ainakin seuraaville ja ehkäpä myös Koreaan:

-Kongsbergille
-Patrialle
-Raytheonille
-MBDA:lle
-Diehlille
-Denelille
-IAI:lle
-Rafaelille
 
Pitääkö tuo it-kysely ymmärtää niin että alueellinen kattavuus tarkoittaa määrää ja käytännössä Crotalen korvaajaa?
 
Back
Top