Puolustusvoimien hankinnat: huhut, ilmoitukset, kilpailutukset, tilaukset, toimitukset

Et selkeästi ymmärrä sitä tausta organisaatiota jonka taisteluvaunut tarvitsevat toimiakseen tehokkaasti. Mitä pienemmäksi vaunu yksiköt ripotellaan, sitä enemmän tarvitaan tuota huolto/tuki organisaatiota. Ilman toiminta on nopeasti loppu. Puhumattakaan yhteistoiminta osaamisesta sen JV komppanian osalta..
Niin huollon järjestäminen lienee se pullonkaula.

Ei niistä vanhoista ja kuluneista vaunuistakaan (Itä-vaunut) ole hirveästi hyötyä, ihan samanlaisia tapparoita nekin.
100mm tykillä ja 7.62+12.7 konekivääreillä ja pimeänäöllä varustettuna olen asiasta hieman eri mieltä.

Yksittäiset vaunu(ryhmät) eivät pysty toimimaan, koska ei ole muun joukkueen tukea. Vaunu on tuomittu tuhoutumaan.
Eivät sellaisenaan pidempään mutta eri asia jos vain häiritään vihollista, tuetaan omaa jalkaväkeä tai taistellaan esimerkiksi ryhmän vahvuista erikoisukko vihollista vastaan.

Eihän se ryhmä liiku sen nopeammin kuin komppania.
Ei liikukaan mutta etäisyydet olisivat lyhyempiä.

Ajatuksesi ei toiminut Ranskassa 1940, kun germaanit pieksivät lukuisammat vastujansa, koska nämä eivät ymmärtäneet panssarisodan periaatteita. He ripottelivat vaunut sinne tänne tukemaan jalkaväkeä. Ei toiminut.
Jalkaväkeä ja maahanlaskettuja joukkoja vastaan toimi, Rommel muuten halusi hajauttaa vaunut ympäri Atlantin vallia koska (aivan oikein) ennusti etteivät muuten ehtisi ajoissa taisteluun.
Sitäpaitsi se on muutenkin parhaassa tapauksessa meidän versio Melantiaksen taistelusta jos pitää lähteä paikallisjoukoilla pysäyttämään mekanisoitua vihollista.
 
Periaatteessa hyvä ajatus, mutta sen itä-raudan hierominen on yhtä hyödyllistä kuin vertauskuvallisen tapparan teroittaminen.

Ihan ajatusleikkinä vaunuhuoltojen toteuttaminen vapaaehtoisvoimin voisi onnistua, mutta joukkoon pitäisi saada varusmiehenä vaunuasentajan koulutuksen saaneita useampi ja hommaa johtamaan ex-kapiainen jolle kalusto on tuttua.
Se olisiko PV:llä sitten varoja ja varaosia moiseen on toinen asia. Hommahan vaatii isot tilat, paljon työkaluja ja ihan perustyökalusarja ei riitä.

Eli kyse ei niinkään ole reserviläisistä, vaan kaikesta muusta mitä heidän lisäkseen tarvittaan.
 
Täytyy olla @kimmo.j :n kanssa samoilla linjoilla.

Edelleenkin, olemassaolevalla kalustolla voidaan sama suorittaa tehokkaammin JA kustannustehokkaammin, kun vanhaa itäkalustoa tekohengittämällä vuodesta toiseen.

Kuinkakohan paljon jo pelkillä ylläpitokustannuksilla saadaan hankittua esimerkiksi pimeätähtäimiä jv-joukoille henkilökohtaisiin aseisiin ja tulitukiaseisiin maahanlaskujen torjuntaan? Entäs tulenjohtajille pimeänäkölaitteita? Entä heittimille kranaatteja, 81 ja 120mm sirpaletta ja valaisua?

Tarvittaessa voidaan vaikka surutta ajattaa 122mm D-30 kalustoa suora-ammunta asemiin ja jytinää lähtee aluemaalille taatusti enemmän kun 100mm vaunukanuunasta.

Ihan ajatusleikkinä vaunuhuoltojen toteuttaminen vapaaehtoisvoimin voisi onnistua, mutta joukkoon pitäisi saada varusmiehenä vaunuasentajan koulutuksen saaneita useampi ja hommaa johtamaan ex-kapiainen jolle kalusto on tuttua.
Se olisiko PV:llä sitten varoja ja varaosia moiseen on toinen asia. Hommahan vaatii isot tilat, paljon työkaluja ja ihan perustyökalusarja ei riitä.

En usko että tulisi toimimaan. Voisi ehkä, EHKÄ, toimia perinnetoiminnassa yksittäiselle ajoneuvolle tai muuten harrastusajoneuvopohjalta, mutta sotakykyisen taisteluajoneuvon ylläpitoon ei vapaaehtoisvoimat ole toteuttamiskelpoinen malli.
 
Viimeksi muokattu:
Miten olisi, jos olisi perustettu PsMAAKP, johon kuuluisi 1. PsMAAKK (käytännössä erillinen T-72M1-komppania), 2. PsMAAKK ja 3. PsHuoltMAAK. Pataljoonan komentajaksi kapiainen, esim. veli @CV9030FIN voisi vaunukapiaisena olla kiinnostunut. Tehtäviä voisi olla vaikkapa lentokenttien suojaaminen maahanlaskujen varalta. Vaunuille voitaisiin kaivaa valmiit asemat tärkeimpien kenttien ympärille siten, että olisi asemat sekä kentälle päin että ulospäin. Hyvissä ajoin harmaassa vaiheessa vaunut asemiin. Tällaista varsin rajoittunutta tehtävää olisi mahdollista harjoitella MAAK-toiminnan rajoissa, kun käytännössä harjoiteltaessa joukon perustamista, aseistamista, asemiin ajoa, siellä toimimista ja paluuta varastohalleihin. Yhdelle joukolle voisi määrätä kiinteän kentän vastuualueeksi, jolloin he eivät harjoittelisi muuta kuin sen kentän puolustamista.
 
No nyt! Ei riitä että joka sotahullun täytyy saada RK kotiin - nyt pitäisi olla olla jo TSTPSV:tkin.

Tosta vois varmaan tehdä semmotten kompromissin että ihan niinku nykysin on näitä toiminnoiltaan rajoitettuja, omistajan itse huoltamia reserviläisaseita, niin voitais varmaan myöntää innokkaille asian harrastajille oikeus ostaa itselleen omilla rahoillaan ikioma reserviläisLeo, -CV, -AMV tai -Pasi.

Toki silleen että omistaja huoltaa, kuljettaa, varastoi turvallisesti eikä vie kesällä kapakan terassille reserviläishärpäkettään.

Ja tulivoima toki rajoitettu ressukäyttöön sopivaksi.

Ja harjoittelu mielellään valtion valvonnassa.

Oishan joku ikioma 2A7 tolleen statusarvoltaan ihan eri tason statement ku vaikka Verrari tai luksusbotski.

Kylkeen vois sit lottasta vaikka firmansa logon. Päästäs näkeen Angry Birds Leoja sekä Supercell AMV:eitä. KONEK9 vois kans olla komee.
 
Saman tien yksityisten yritysten, niillä sitä pätäkkää löytyy. Helsingin Energia ostaa ällitällejä ja NH90, jotta pääsee huoltamaan sähkölinjoja, Jarkon Purkufirma pioneerivaunuja, Jankon Betoni CG, jotta saa purettua paskat valut nopeammin.
 
Tässähän pari viimesivua on käytännössä eräänlainen tutkielma toisen ja kolmannen maailman ja banaanivaltioiden asevoimien suorituskykytason juurisyistä.

Kukaan ei varmasti väitä, että tehtävillä PSV:n tulivoimasta ei olisi hyötyä. Ongelma on se kuvion vaatima panostus suhteessa hyötyyn. Asiat voidaan ratkaista fiksumminkin.
 
Tuo mun PsPaikP oli näköjään osalle liian pientä, eli think big! PsPaikPr :D
Sinne vaan kaikki vanhat T-55M:t ja T-72:t joita ihan ”varmasti” on luolat vielä pullollaan. Ja varmasti innokkaita ressuja riittää niillä ajelemaan ja lentokenttiä jne puolustamaan.

Ja älkää ny vaan prkl ottako tätä todesta :D
 
Last edited by a moderator:
Onhan meillä virtuaalipilotit ja Finnair, joten mitä niitä Hornetteja hävittämään. Kyllä ne kunnossa pysyy saunanlämmittämisen ohessa.
Ja kuulemma joku purtilo seilaa Saimaalla, osa jopa käy kanavan kautta naapurimaassa, joten ei niitä vanhoja Merivoimien aluksiakaan kannata hävittää, sisävesilaivastoon vaan. Ja kun niille se ympärivuotinen liikkuminen tarvitaan niin seuraavaksi sitten ...niin, Se.

Joo, eiköhän OT riitä.
 
Nimet menivät sekaisin - Puolustusvoimat ilmoitti ostaneensa aseita Pohjois-Koreasta

xlarge-1337804.jpg

Pohjoiskorealaiset sotilaat tarkkailevat eteläkorealaisia sotilaita maiden välisellä demilitarisoidulla alueella. Puolustusvoimat tiedotti virheellisesti ostaneensa asejärjestelmän Pohjois-Koreasta. Arkistokuva. KUVA: KOREA / POOL

Kotimaa 5.12.2017 15:52 | Päivitetty 5.12.2017 16:05

Rami Nieminen

Puolustusvoimat antoi marraskuussa ulko- ja turvallisuuspoliittisesti varsin käänteentekevän ilmoituksen. Se nimittäin julkaisi julkisten hankintojen Hilma-sivustolla Suomen ostaneen asejärjestelmän Korean demokraattisesta kansantasavallasta.

Suomen viralliseen Hilma-järjestelmään tehdyt ilmoitukset kääntyvät automaattisesti tiedoksi myös EU:n viralliseen lehteen. Siellä asejärjestelmän kotimaa kääntyi englanniksi North Korea, eli tutummin Pohjois-Korea.

Todellisuudessa Suomi ei kuitenkaan ole tehnyt poliittista täyskäännöstä ja ryhtynyt kaveeraamaan roistovaltioksi luokitellun Pohjois-Korean kanssa. Puolustusvoimien logistiikkalaitokselta kerrotaan, että kyse on inhimillisestä virheestä.

Julkisista hankinnoista tehtävät tarjouskilpailut ilmoitetaan Hilma-järjestelmässä. Kun kauppa on tehty, siitä ilmoitetaan vielä jälki-ilmoitus. Logistiikkalaitokselta kerrotaan, että Hilman lomakkeiden täyttäminen on toisinaan hieman hankalaa. Hilman maavalikoissa on ilmoitettu maiden viralliset nimet.

Pohjois-Korea on virallisesti Korean demokraattinen kansantasavalta. Etelä-Korean nimi on Korean tasavalta. Nämä kaksi olivat menneet lomakkeen täyttäjältä sekaisin.

Virheestä on sittemmin lähetetty oikaisupyyntö. Sen myötä Eurooppaankin menee huojentava tieto, että Suomessa ei tueta Pohjois-Korean asevientiponnisteluja.

Todellisuudessa hankinta koskee panssarihaupitseja, joita Suomi ostaa Etelä-Koreasta. Kaupasta kerrottiin julkisuudessa alkuvuodesta. Kauppaa koskeva, 3,1 miljoonan euron osasopimus allekirjoitettiin marraskuussa. Sen vuoksi myös ilmoitus hankinnasta täytyi julkaista. Koko kaupan arvoksi on kerrottu liki 150 miljoonaa euroa.

Jo kolmen miljoonan euron kauppa olisi mullistanut Suomen ja Pohjois-Korean viennin ja tuonnin. Tullin tilastojen mukaan Suomi ei ole tämän vuoden tammi-syyskuussa vienyt eurollakaan tavaraa Pohjois-Koreaan. Tuonnin arvo on toistaiseksi ollut alle 200 euroa.
 
Tuo viittaus T-55:siin kertoo kuinka epärealistisesta ajatuksesta on kysymys. Ihan kun joku ehdottaisi tapparoiden ottamista käyttöön koska ne ovat yksinkertaisia ylläpitää.

Eikä yksittäinen PSV-komppania tee kesää, eikä sillä ole merkitävää menestymisen mahdollisuutta ilman tarvittavaa tukea.

Niin, ei nuo ilman jalkaväkeä voisi kuitenkaan toimia ja niillä soisi olla jonkinlaiset suojatut ajoneuvot, jotta nämä kykenisivät siirtymään tankkien mukana/ympärillä/tukena. Epäsuoraa tulta saisi olla myös, sitä en osaa sanoa pitäisikö sen olla tykistöä, vai riittäisikö pelkät heittimet. Ilmatorjuntakaluston saaminen tuollaiselle poppoolle vaikuttaisi kuitenkin täysin mahdottomalta, ellei tyydytä Sergeihin.

Mutta noissa tehtävissä mitä Benelli listasi mielestäni riittäisi T-55:t ja yksittäinen PSV-komppania tukevine osineen. Kaikkeen T-55 ei varmastikaan riittäisi edes noissa hommissa, mutta varmasti T-55 olisi parempi kuin ilman.

Ei sillä, että pitäisin T-55:n säilyttämistä realistisena ratkaisuna.
 
T55:n tilalle voisi laittaa vaikka T26:n, tai StuGIII:n samaa kategoriaa kaikki ja se kategoria on museo vaunut.
 
T55:n tilalle voisi laittaa vaikka T26:n, tai StuGIII:n samaa kategoriaa kaikki ja se kategoria on museo vaunut.

Tuokin on totta. Mutta jos sinulla on tankki ja vihollisella ei joko ole PST-aseita tai sitten esim. oma jalkaväki estää vihollista käyttämästä niitä tehokkaasti, niin se tankki on edelleen vittumainen vastus.
 
Back
Top