Puolustusvoimien hankinnat: huhut, ilmoitukset, kilpailutukset, tilaukset, toimitukset

RPG83

Soome Majori
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tallaisia-ovat-armeijan-uudet-hankinnat/art-1288464983712.html?pos=1288423908673

Maavoimat hankkii kymmenien miljoonien eurojen arvosta minilennokkeja ja pimeänäkölaitteita.
Maavoimat hankkii kymmenien miljoonien eurojen arvosta minilennokkeja ja pimeänäkölaitteita, joilla se korvaa heinäkuun alussa käytöstä poistuvien jalkaväkimiinojen suorituskykyä.

Minilennokkijärjestelmän kauppasumma on runsaat 23 miljoonaa euroa. Aseistamattomia minilennokkeja käytetään alueellisten joukkojen tukemiseen sekä alueiden valvontakyvyn ja tilannekuvan parantamiseen.

Minilennokit hankitaan Israelista, josta ostetaan myös uusi taistelunjohto- ja maalinpaikannusjärjestelmä. Myös Israelin armeija käyttää samanlaisia lennokkeja.

Maavoimien esikunta kertoi uusista hankinnoista torstaina Mikkelissä. Ottawan sopimukseen perustuva jalkaväkimiinoja koskeva kielto tulee voimaan heinäkuun alussa.

Miinojen tuhoaminen on jo aloitettu, ja Suomen on määrä tuhota 1,3 miljoonaa miinaa erissä vuoteen 2016 mennessä. Räjäytyspaikkana on Kittilän Pokka. Osa miinoista säilytetään raivaamiskoulutukseen.

Suurin hankinta on pimeänäkölaitteet, jotka maksavat 37 miljoonaa euroa. Miinojen 200 miljoonan euron "paikkausbudjetista" on käytetty ja sidottu jo kaksi kolmannesta. Hankinnat ulottuvat vuoteen 2016.

– Hankinnat liittyvät paitsi Ottawan sopimukseen, myös Maavoimien uudistettuun taistelutapaan. Enää ei ajatella perinteistä rintamalinjaa, vaan operaatioita käydään laajemmalla alueella, kuvaa eversti Antti Lehtisalo Maavoimien kehittämistä. Joukkojen määrän vähentyessä tulee suorituskyvyn lisääntyä.

Kaikista miinoista ei luovuta

Miinakielto koskee kolmea miinatyyppiä, kahta putkimiinaa ja yhtä sakaramiinaa, joista jälkimmäisiä on valtaosa. Osa miinatyypeistä on ollut käytössä jo viime sotien aikana.

– Suorituskykyä menetetään, kun sakaramiina ei suojaa enää panssarimiinaa raivaajilta. Panssarimiina on kuitenkin edelleen päämiina, ja sitä modernisoidaan niin, että siinä on muun muassa käsittelynestolaite, selvittää eversti Harri Kauppinen.

Lisäksi miinoja korvaavaan asearsenaaliin kuuluvat viuhkapanokset. Aiemmin on armeijan omista määrärahoista käytetty 100 miljoonaa raskaiden kranaatinheitinten hankintaan. Niillä voitaisiin laukaista myös rypälepommeja, mutta Kauppisen mukaan niitä ei olla hankkimassa.

"Miinakauhua" ei voi korvata

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ei usko uusien järjestelmien korvaavan jalkaväkimiinojen suorituskykyä.

– Kalliita kevytlennokkeja ei voi paljon hankkia.

Viuhkapanoskin sitoo hänen mukaansa miehistöä. Miinan hyötynä on se, että "miinakauhu" ohjaa vihollista tiettyyn suuntaan.

Niinistöstä ainoa tehokas vaihtoehtoinen väline olisi rypälease, jota varten hänen mielestään on 100 miljoonalla hankittu raskaita raketinheittimiä.

– Jos rypäleaseet kieltävään Oslon sopimukseen mennään, tämäkin vaihtoehto on pois suljettu.

Oslon sopimuksessa on mukana yli 100 maata, mutta Suomi ei ole sitä allekirjoittanut.

Jalkaväkimiinoja korvaaviin järjestelmiin varattua 200 miljoonaa euroa Niinistö pitää aivan minimisummana.

– Miinoista luopumisessa ei ollut taloudellisesti mitään järkeä, sanoo Ottawan sopimuksen vankkumaton vastustaja. Hänestä päätös liittyy enemmänkin Suomen pyrkyyn YK:n turvaneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi.
 
Minkä mallisia ovat hankittavat piemänäkölaitteet? Patrian tuotantoa ala vv2000 vaiko jotain hieman parempaa?
 
Nuo "miinoja korvaavat" hankinnat ovat aika nimellisiä, koska kaikki hankinnat mitä on tullut esille on sellaisia, joita meillä olisi pitänyt olla käytössä miinojen rinnalla jo vuosikymmenen.
 
Osaako joku sanoa miten monta nykyaikaista pimeänäkölaitetta saa 37 miljoonalla? Kappalehinta lienee ollut joskus jotain 2-4k € ja tuskin sotamateriaali on ainakaan tullut halvemmaksi.

Toisessa ketjussa oli puhe massavanhentuneiden Kalashnikovien modernisoimisesta ja varustamisesta optisin tähtäimin. Jos 70 000 derkku ja kiiinalaisrynkkyä olisi laitettu elinjaksopäivitykseen niin luvut olisivat olleet 28 ja 40 miljoonaa euroa (+ työt) vähän päivityksestä riippuen...
 
pstsika kirjoitti:

Rupesimpahan laskemaan, että taitaisi tuo summa olemaan ainakin oikean suuntainen jo hankintamäärienkin osalta, vaikka ei tuolla hankinnalla pitäisi olla mitään tekemistä miinojen korvaamisen kanssa. Laskeskelin sillä, että mikäli tuossa hankitaan IP-kameroita, niin saisikohan tuolla summalla n. 1000 kappaletta moisia? Siitä riittäisi muilekin kuin pelkille paraatijoukoille.
 
SJ kirjoitti:

Kohtuullisen valonvahvistimen saanee tonnilla. Ehkäpä 30.000 sellaista? Riittäisivät useimpiin tilanteisiin.
 
Ehkä tässä olisi syytä selventää käsitteistöä.

Ensinnäkin en käsitä miksi puhutaan ip-kameroista? Tietääkseni kyseistä termiä on käyttänyt lähinnä Patrian tiedottajat. Ilmeisesti noilla infrapunakameroilla tarkoitettiin lämpökameroita. Miksi keksittiin uusi termi kun englannin kielessäkin on siirrytty yhä enemmän termiin "thermographic camera". Myös "FLIR" lyhenne on käynyt yhä harvinaisemmaksi.

Lämpökamerat taas näkevät kohteiden säteilemää infrapunasäteilyä. Yleensä laitteet toimivat noin 14 µm aallonpituudella. Eli kun sissi Siitonen kuikuilee pensaasta niin lämppäri havaitsee nimenomaan Siitosen kehon lähettämää lämpösäteilyä.

Mutta hetkonen mites maastopuvut on ir-suojattu???

Useimmat valonvahvistimet ovat myös infrapunaherkkiä. Tämä ei kuitenkaan ole sitä infrapunasäteilyä jonka lämpökamera havaitsee, vaan sellaista infrapunasäteilyä jonka aallonpituus on lähempänä ns. näkyvän valon aallonpituutta. Eli maastopuvun heijastusominaisuuksien tulee jatkua vielä hiukan ir-alueen puolelle, etteivät ne heijasta valoa luonnon materiaaleista poiketen "lähi-infrapuna alueella".

Syy tähän infrapuna herkkyyteen on kahdessa asiassa- voidaan käyttää infrapunavalaisua jota ihmissilmä ei näe esim. ir-alueella speksattuja valaisuammuksia tai ir-valonheitintä. Lisäksi yötaivaalta siroaa enemmän "lähi-infrapunaa" kuin ns. näkyvää valoa. Eli valonvahvistin ei näe kohteiden itsensä säteilemää lämpösäteilyä vaan kohteiden joko taivaalta tai ir-valonlähteestä tulevan säteilyn heijastumista.

Ylipäätänsä noiden yönäkölaitteiden hinnat ovat tulleet alas huomattavasti. Esimerkiksi aikoinaan Crotalen lämpökameran korvaushinta oli 2 500 000 markkaa. Nykyisin sellaisia kevyitä kädessäpidettäviä lämpökamaroita saa 30 000 eurolla. Myös sotilaskäyttöön sovetuvia valonvahvistimia saa hyvinkin edullisesti. Toki kun Suomessa ollaan niin hankinnat tehdään kauppapoliittisin perustein ja härpäke on sitä "kalleinta mitä kaupasta löytyy" mallia.
 
50 miljoonalla tulee pikkasen enemmän tavaraa, kuin jokusen sata ajoneuvonaamiojärjestelmää. Tavaraa tulee esikunnankadottamisverkoista aina taistelijan henkilökohtaisiin naamiovermeisiin asti.
 
50 miljoonalla tulee pikkasen enemmän tavaraa, kuin jokusen sata ajoneuvonaamiojärjestelmää. Tavaraa tulee esikunnankadottamisverkoista aina taistelijan henkilökohtaisiin naamiovermeisiin asti.

Jos verkon hinta on viisikymppiä neliöltä tukirakenteineen, niin voi laskeskella, että verkkoa tulisi neliökilometrin verran. Voi tulla enempi tai vähempi. Huomattava määrä silti.
 
Eiköhän kärkijoukot saane ihan kattavan paletin käyttöönsä. Entinen kama valuu Alueellisiin sopivin ja ehjin osin jne. Kolmas linja todennäköisesti kierrätykseen.
 
1198826.jpg http://www.ksml.fi/uutiset/keski-su...sai-liki-27-miljoonan-euron-tilauksen/1819733
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-su...sai-liki-27-miljoonan-euron-tilauksen/1819733

Hyviä uutisia Lievestuoreelle – Millog sai liki 27 miljoonan euron tilauksen
Kuva: Matti Salmi

Lievestuoreelta löytyy harvinaista osaamista, sillä Millog on Pohjoismaiden ainoa teollinen tarkkuusoptiikan valmistaja. Arkistokuva on syyskuulta 2009. Tenho Jokela mittaili linssin pintaa hiomisen jälkeen.

Jorma Rahkonen
09:46 (päivitetty 11:21)

Laukaan Lievestuoreella toimivat Millog Oy on saanut suurtilauksen: se toimittaa Puolustusvoimille tulenjohtosensoreita 26,8 miljoonan euron arvosta.

Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta ja Millog ovat allekirjoittaneet hankintasopimuksen uusista maalinpaikannukseen tarkoitetuista tulenjohtosensoreista varusteineen.

Toimitukset puolustusvoimille tapahtuvat vuosina 2014–2017. Lämpökamerateknologiaan perustuvat laitteet valmistetaan Millogin Lievestuoreen toimipisteessä. Hankinnan työllistävä vaikutus Millogin ja sen kotimaisten alihankkijoiden osalta on noin 140 henkilötyövuotta.

– Hankinta vahvistaa entisestään Millogin asemaa kotimaisena uusien optroniikkatuotteiden kehittäjänä ja valmistajana. Valinta toimittajaksi kovassa kansainvälisessä kilpailussa on erinomainen referenssi pyrkiessämme optroniikkatuotteillamme aktiivisesti kansainvälisille markkinoille, sanoo Millogin myynti- ja markkinointijohtaja Veli-Matti Kohtamäki.
 
Anteeksi mikä tulenjohtosensori? Onko kyseessä jokin tämän kaltainen laite?
 
On muuten kova juttu, että jossain Lievestuore -nimisellä paikkakunnalla tehdään tuollaisia laitteita. Siinäkin tapauksessa, että kyseessä olisi vain ulkomailta ostettujen komponenttien integraatio ja kokoonpano.

Suomessa muuten on tehty viime vuosina muutenkin hienoja juttuja optiikan saralla. Kannattaisikohan julkisia kehitys- ja markkinointipanoksia suunnata optiseen teknologiaan?
 
Laitteisto kuuluu Maamiinojen korvaaviin järjestelmiin. Näin kertoi Aamulehti tänään. Tähystetään tähystetään. Maamiinat korvaa siis tykäri tästä lähin.
 
Äkkiseltään katselin, että Yhdysvaltain merijalkaväki aikoo tilata 45 miljoonalla dollarilla 2200 tuon kaltaista kevyttä ja keskiraskasta tulenjohtosensoria. Jos hinnat ovat yhtään vertailukelpoisia, niin noita Millogin laitteita on tulossa joku 1500 kpl. Siitä riittää helposti kaikkien operatiivisten ja alueellisten joukkojen varustamiseen sekä paikallisjoukoillekin jää vielä tavaraa.

Voi hyvinkin olla. Kiitos linkistä.

On muuten kova juttu, että jossain Lievestuore -nimisellä paikkakunnalla tehdään tuollaisia laitteita. Siinäkin tapauksessa, että kyseessä olisi vain ulkomailta ostettujen komponenttien integraatio ja kokoonpano.

Suomessa muuten on tehty viime vuosina muutenkin hienoja juttuja optiikan saralla. Kannattaisikohan julkisia kehitys- ja markkinointipanoksia suunnata optiseen teknologiaan?

Ajatus on mielenkiintoinen, vaan onko Millog myynyt muitakaan laitteitaan (valonvahvistimet) ulkomaille? En muista niiden olleen suurempia vientimenestyksiä, mutta toisaalta tyvestähän puuhun noustaan.

Laitteisto kuuluu Maamiinojen korvaaviin järjestelmiin. Näin kertoi Aamulehti tänään. Tähystetään tähystetään. Maamiinat korvaa siis tykäri tästä lähin.

Liturgian mukaan. On muuten ihmeen pitkälle ajalle hajautettu nuo maamiinoja korvaavat järjestelmät. Luulin niiden rahojen tulleen käytetyiksi jo aikoja sitten. Oikeastaan ko. miinakielto lienee ollut PV:lle enemmän eduksi kuin haitaksi, jos mietitään näitä kaikkia hankintoja... viuhkapanokset, MLRS, valonvahvistimet, lämpötähystimet.

Kuinka tollasta käytetään?

Ja pitäisikö minunkin oppia?

Olet liian wanha, 666. vartiokomppania ei tuollaisia saa. :p
 
Back
Top