Mahtava ja viihdyttävä ketju, miten ihmeessä en ole huomannut. Olen pitkän linjan (eka puukko about 44 vuotta sitten) teräasefetisisti, sillä twistillä etten 1) keräile enkä 2) maksa paljoa alan tuotteista. Pikemminkin heitän ja hakkaan oikein kunnolla ja käytän rikki, etsiessäni Graalin maljaa kylmistä aseista. Yhtään miekkaa en ole eläissäni omistanut, tai bambumattoa halkonut. Kaikki pangaa (machete, suomhuom) pienemmät kiinnostavat, samoin kirveet ja kenttälapiot. Erilaiset kantoratkaisut ja käyttötavat kutittelevat ihan perverssillä tavalla. Olen siis avoimesti hoploseksuaali, tämän voi todistaa jokainen joka on istunut kanssani ruokapöydässä ja hämmentynyt kun leikkaan omalla veitsellä...
En edes muista mistä kaikki alkoi, mutta yksi vanhimpia muistoja on kesämökin (ei oma) takana punakahvaisen Victorinoxin heitteleminen kantoon pystyyn. Puupää Mora oli pitkään, sitten perus Ilves ja muita jo unohtamiani. Hifistelyyn tai kansanperinteeseen ei ole ollut mielenkiintoa. Puukkoja hukkui ja hajosi ja meni järveen jatkuvasti kun piti heitellä ja askarrella keihäitä ja sen semmoisia.
Amerikan taktinen maailma avautui internetin kautta ja seurasin trendejä mielenkiinnolla. En kuitenkaan nähnyt superteräksillä ja erilaisilla markkinajipoilla paljon lisäarvoa. Leatherman oli jo ennestään, nyt Wave, ja linkkareissa jämähdin vuosikymmeneksi pariin Spydercon perusmalliin. Viidakkoveitsen ostin kun muutettiin Afrikkaan, ja se olikin puutarhassa ihan hyvä kapine. Sukeltamiseen ostin sukellusveitsen, ja niin edespäin.
Heittoveitsiä hankin heti kun Suomesta alkoi saada, tosin pari oli jo ulkomailta tuotuna siinä vaiheessa. En kuitenkaan jaksanut paneutua kun heittely on lähinnä sirkustemppu. Jokaisen kantamani linkkarin kuitenkin harjoittelen saamaan pään kokoiseen maaliin pystyyn 85% yrityksistä noin kolmen metrin päästä. Ihan vain kaiken varalta, jos joskus tarvitsee pikaisesti luoda hämmennystä siinä kolmen metrin päässä seisovalle Lähinnä heittelen nykyään tomahawkeja ja lapiota, mutta melkein jokainen käteen sattuva esine pitää pyöräyttää ilmassa kokeeksi että mitenköhän tämä lentäisi ja osuisi. Eukko aamupalalla käskee olla heittelemättä ilmaan leipäveistä, voiveistä tai juustohöylää. Illalla sohvalla naksuttelen kulloistakin taskulelua auki ja kiinni, pyörittelen ja tunnustelen, että tottuisi tuntumaan, painoon ja ominaisuuksiin sokkonakin. Noin kymmenisen hyvälaatuista linkkuveistä ja muutama puukko on nyt käytössä ja kierrossa, ja harvoin tulee hankittua uusia.
Mutta asiaan. Peltosen vihreäkahvainen Sissipuukko minullakin oli ammoin, early 90s siis, mutten pitänyt. Hankin uuden mallin (sen pidemmän) nahkatupella ja myöhemmin siihen kydexisen tilalle. Mutta se on jäänyt vähemmälle käytölle ison koon ja painon vuoksi. Ei tule paljon laavuja rakenneltua. Enemmän olen käyttänyt Marttiinin isohkoa Condoria, joka onkin nyt pojalla sotapuukkona, ja hyvin toimii. Kielsin säälimästä, olinkin ajatellut hankkia toisen, vaikka ihan samaa mallia ei myymälässä näkynyt (täällä Rovaniemellä hiihtolomalla siis).
Linkkareissa olen nyt päätynyt Cold Steelin hold out III-malliin koska se on kevyt, litteä ja todella jämäkkä kokoisekseen, TriAd-lukko on vahva suositus. Sitä kanniskelen joka päivä, kaikkialla, koska voin ja haluan. Minulla on siis teräaseeseen sellainen ihan oma 2nd Amendment-asenne. Joka päivä on jotain pientä käyttöä, ei sen dramaattisempaa. Kylmistä kuolleista sormistani jne.
Tällaiseksi on oma kantofilosofia hioutunut: veitsi, oli se sitten kiinteäteräinen tai taittuva, pitää olla sellainen iettä sen saa tarvittaessa monella eri tavalla kiinni moneen eri paikkaan, tilanteen mukaan. Ei siis liian iso eikä varsinkaan liian painava. Vesuri on erikseen. Linkkuveitsi voi olla housunkauluksessa, taskun suussa, taskussa, reisitaskussa, perstaskussa, takin taskussa, povitaskussa, missä tahansa siten että kun seison, istun tai makaan oikea kyynärpää kiinni vartalossa, saan sen käteeni. Omalla klipsillä tai jos on, vyökotelossa. Useimmista paikoista veitseen yltää myös vasemmalla kädellä. Tämä sijoittelu siksi että yltäisi veitseen kaikissa tilanteissa, jos vain edes toinen käsi on ehjä tai vapaa. Nilkassa tai kaulassa paidan alla ei vain onnistu. Tai repussa.
Kiinteäteräinen on käytännlssä pakko pitää vyössä tai housunkauluksessa. Reisitaskuun olen kyllä joskus laittanut virityksen että tuppi seisoisi siellä pystyssä ja hölskymättä, mutta sama viritys pitäisi tehdä kaikkiin housuihin. Jos/kun kantaa kiinteäteräistä, tilanteen pitäisi olla sellainen että voi kantaa avoimesti. Piilomalleina toimivat vain melko lyhyet mallit, mutta niissä on hyviä, varsinkin jos tuppi sallii kiinnityksen vyöhön kulmassa tai poikittain. Varsinaisena salamurhaveitsenä minulla on Perrin Street Beat, mutta muitakin malleja löytyy markkinoilta.
Tst-liivejä en omista, mutta reppu selässä on samat säännöt kuin ilman reppua. Veitsi pitää saada käsiin kaikissa tilanteissa, vaikka yhdellä jalalla puussa roikkuen. Mollekiinnikkeellä tai Teklokilla viilekkeeseen, kahva alaspäin, filosofian mukaan molempien käsien ulottuville. Mulla toimii vasemmassa remelissä paremmin. Rannelenkki laskuvarjonarusta auttaa vetämään ulos ja pysymään tallessa, varsinkin huomiovärisenä. Jos kanniskelee kaikkea intin roinaa päällään niin yrittää vain löytää vapaan kohdan liivissä. Perinteisen mallisille puukoille on vähän tarjolla käteviä vaihtoehtotuppia, mutta Normaali Mies tekee kydexistä yhden ihan sotakamoja varten ja kantaa normaalisti vyössään perinteisessä tupessa.
Sotaan ottaisin Sissipuukkoni tai Condorin tai molemmat. Wavelle on mollekotelo. Jos on laitteita tai aseita säädettäväksi tai haluaa askarrella ansoitteita tms pikkusahalla ja pihdeillä niin pieni lisäpaino on kantamisen väärti.
Ja en ole aasin tuntija, missään.
Enkä usko että poliisilla on hirveästi intoa puuttua varusmiesten puukkoihin, mitä kantavat lomapuvussa yleisilläpaikoilla.
